"Emotionaalisesti yksinäisillä lapsilla ja nuorilla on muita suurempi todennäköisyys ajautua koulutus- ja työurien, yhteiskunnallisten järjestelmien sekä niin sanotun normaalin elämän ulkopuolelle - ja tuntea itsensä kelpaamattomaksi, turhaksi ja kaikin puolin epäonnistuneeksi yksilöksi"
http://m.iltalehti.fi/perhe/2015020419143512_pr.shtml
Tässä yksi selitys sille, mistä syrjäytyminen parisuhdemaailmastakin voisi johtua.
http://m.iltalehti.fi/perhe/2015020419143512_pr.shtml
Tässä yksi selitys sille, mistä syrjäytyminen parisuhdemaailmastakin voisi johtua.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tässäpä yksi, jolle on käynyt noin. Paitsi nykyään on jopa töitä ja jotain sosiaalista elämää. Kelpaamattomuuden ja turhuuden tunteen kanssa on kamppailtu vuosia - ja se jatkuu edelleen.
Joskus surettaa aivan valtavasti se, ettei kukaan auttanut teininä tuossa asiassa. On mennyt aikaa myös hyväksyä oma menneisyys ja "tuhlatut vuodet".
Toivon, ettei lasten ja nuorten tarvitsisi kenenkään kokea yksinäisyyttä, vaan asiaan puututtaisiin jo päiväkodissa, peruskoulussa tai viimeistään 2. asteen koulutuksessa. Liian moni nuori jää vaille apua ja tukea, eikä välttämättä mielenterveystyöntekijätkään ota ongelmia aina vakavasti, ellei sitten tule hoitoon päivystyksen kautta kun on ranteet auki.
Surullisinta on se, että aikaa myöten ongelmat vain kasaantuvat ja elämästä menee vuosia, kun yrittää yksin pärjätä. Jos asioihin tartuttaisiin tehokkaasti aiemmin, ei näin kävisi.
Nykyään yritän kuitenkin nähdä lähes kaikessa jotain myönteistä. Ajattelen, että on kuitenkin rikkaus nykyään pärjätä yksin ja viihtyä yksin. En tarvitse koko ajan seuraa tai läheisyyttä. Koen ymmärtäväni paremmin ihmisiä, joilla on yksinäisyyttä, mielenterveysongelmia tai elämä ei ole mennyt tietyn kaavan mukaan, että nopeasti käydään koulut, äkkiä töihin, avioliitto ja lapset parikymppisenä, omistusasunot, autot...
Ehkäpä juuri se emotionaalinen yksinäisyys on pakottanut menemään itseensä. Se on tuonut tietynlaista nöyryyttä ja armollisuutta itseä ja muita kohtaan.
Millaisia kokemuksia/ajatuksia muilla on?
Se on niin surullista tuo lasten yksinäisyys.
Vanhempien ensimmäinen tehtävä olisi sosiaalistaa lapsi. Huolehtia, että lapsi menee kavereiden kanssa, kutsuu kavereita kylään, pitää kaverisynttäreitä, laittaa lasta tarhaan, laittaa lasta harrastuksiin, puuttuu heti kiusaamiseen jne
Valitettavasti yksinäisten lasten vanhemmatkin ovat usein yksinäisiä, eivätkä osaa "vaatia" lapseltaan sosiaalisuutta.
Itse olen ollut sellainen semi-sosiaalinen. Ystäviä ei kovin paljoa ole, mutta on kuitenkin, ja tiedän kuinka seurassa ollaan.
Olet oikeassa vanhempien suhteen.
On muuten ilo lukea kommenttejasi! Sinulla on hyviä ajatuksia, joista saa itsekin välillä uutta ajateltavaa.
Eivät ne vanhemmat voi kavereiksi muuttua. Lapsen pakottaminen harrastuksiin joista hän ei tykkää ei myöskään ole hyvä idea.
http://m.iltalehti.fi/perhe/2015020419143749_pr.shtml
Itseä ainakin mietityttää nuo yksinäisyyden pitkät jäljet. Ihmiselle yksinäisyys on todella vaarallista. Se voi viedä elämänilon ja tehdä ihmisestä välinpitämättömän. Onneksi itse olen kokenut ihan riittävän hyvän lapsuuden ja minulla on paljon ystäviä.