Uudeksi minä teen kaiken

Uudeksi minä teen kaiken

Sain tänä aamuna 8.2.2015 Herralta sanoman: ”Uudeksi minä teen kaiken.” Muistin heti, että sanat löytyvät Raamatusta Ilmestyskirjan luvun 21 jakeesta 5.

Tämä rohkaiseva sana on sinulle, joka olet tällä hetkellä keskellä elämäsi sirpaleita. Kaikki on hajonnut, masennus täyttää mielen eikä toivoa paremmasta näy.

Mutta juuri sinulle Jumala sanoo, että hän tekee kaiken uudeksi. Jumala luo uutta, muuttaa ennen kaikkea sinut, mutta myös olosuhteita ja toisten ihmisten ajatuksia. Mikään ei ole mahdotonta Jumalalle.

Tämä rohkaiseva sana koskee myös koko Suomea. Suomi tullaan koettelemaan ja puhdistamaan ahdistuksen tulessa, mutta sen jälkeen nousee uusi Suomi, uudistuneen Suomen aamunkoitto, kun huomattava osa suomalaisista hylkää ateismin, aineellisten arvojen palvonnan, itsekkyyden ja nautintokeskeisen elämän. Sen sijaan suomalaiset kääntyvät Jumalan puoleen ja haluavat noudattaa omassa elämässään uskon, toivon ja rakkauden periaatteita totellen samalla Jumalan vanhurskaita säädöksiä. Pyrkimys oikeuteen ja Jumalan mielen mukaiseen lainsäädäntöön tulee näkymään myös Suomen hallituksen ja eduskunnan toiminnassa.

Tämän hengellisen herätyksen lisäksi Jumala luo uutta myös kansallisella rintamalla siten, että Suomi eroaa EU:sta, vaikka se tuntuu tällä hetkellä monien mielestä mahdottomalta. Suomi palaa täyteen itsenäisyyteen myös finanssipoliittisesti, kun maamme irtautuu kansainvälisten pankkien velkaorjuudesta.

Kaiken huipuksi Jumala tekee uutta myös siten, että Suomi tulee saamaan takaisin kaikki viime sodissa menetetyt alueet ja saa niiden lisäksi vielä Aunuksen ja Vienan Karjalan sekä Kuolan niemimaan.

Tämä rohkaiseva sana viittaa myös koko maailmaan. Nyt maailma on syntiinlankeemuksen jälkeisessä pahuuden ja turmeluksen tilassa, mutta kun Jeesus tulee takaisin, kaikki muuttuu uudeksi.

Ensin muutos näkyy 1000-vuotisessa valtakunnassa, jossa ei enää sodita ja jossa eläintenkin luonto on täysin toisenlainen niin, että esim. leijona ja karitsa voivat laiduntaa rauhassa vierekkäin. Ihmiset elävät 1000-vuotiaiksi, joten esim. 100-vuotiaana kuollutta pidetään lapsena.

Lopullisesti suuri muutos näkyy viimeisen tuomion jälkeen luotavassa uudessa maassa, joka ei kestä vain 1000 vuotta vaan ikuisesti. Tämän maan keskipisteenä on taivaasta laskeutuva uusi Jerusalem, joka on valtavan kokoinen ja Jumalan kirkkautta sädehtivä kaupunki, joka on 2304 km pitkä, leveä ja korkea.

Jeesuksen morsian eli uskovat kaikkien aikojen pyhät asuvat tässä kaupungissa. Muut Jumalan luomat ihmiset ja kansat asuvat kaupungin ulkopuolella eri puolilla maapalloa viljellen maata kuten alussakin, mutta nyt ikuisesti ilman kapinaa ja tottelemattomuutta Jumalaa vastaan. Kaikki on niin kuin alussa oli. Jumala on palauttanut kaiken ennalleen.

Lue lisää seuraavista raamatunkohdista: Ilmestyskirjan luvut 21 ja 22, Ps. 102:26,27, Jes. 65:17 ja 66:22 sekä 2. Piet. 3:13.
8116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Amen! ...eipä tohon oo lisättävää.

Äänestä

Teidän on uskottava Minuun ja Poikaani. Ei ainoastaan Poikaani tai minuun, Kaikkivaltiaaseen Jumalaan, joka yksin olen totinen Jumala, ei siis Poikani.

Kenen luokse te luulette tulevanne, kun välimiehenänne pidätte Jumalaa, Jeesusta Kristusta, Poikaani. Silloinhan, jos väitätte tulevanne Minun tykö, teillä olisi 2 Jumalaa siis Minä ja Poikani.

Näin teillä täytyy olla: Te tulette Pojassani, hän on tie Minun, Jumalan tykö. Te ette tule Jumalassa, jonka Poikani väitätte olevan, Jumalan luo tie en ole Minä vaan Poikani, Jeesus.

Surkeaa on katsella teitä pelkässä Jumala -uskossa ja surkeaa on teitä katsella pelkässä Jeesus -uskossa.

Uskokaa Minuun ja uskokaa Poikaani, niin peritte iankaikkisen elämän Pojassani.

Mutta tämä kaikki tapahtuu teille Rakkaan Poikani armosta. Poikani, jolle minä annoin kaiken vallan lihaan, maahan ja taivaaseen, ei taivaisiin, sillä Minä olen Kaikkivaltias, Herra Jumala, Sebaot.

Ottakaa vastaan rakkauteni: Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

Mutta tämä ei tarkoita suinkaan sitä, että te uskoisitte vain Poikaani, sillä hänellä, Pojallani on voima ja valta tehdä teistä Minun lapsiani, niin se teille osoittakoon, että te uskotte myös Minuun.

Minä totisesti lähetin Poikani, en itseäni. ps.kenen armon alla kuljetaan ja kuka antaa.

Äänestä
  • Uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan, Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen.

    Äänestä

  • 967854 kirjoitti:

    Uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan, Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen.

    Niin teemme.

    Äänestä

Kolmiyhteiseen Jumalaan uskomme, eikä profeetta voi olla itsensä nimittämänä.

Äänestä
  • Juuri näin...

    Äänestä

"Ensin muutos näkyy 1000-vuotisessa valtakunnassa, jossa ei enää sodita ja jossa eläintenkin luonto on täysin toisenlainen niin, että esim. leijona ja karitsa voivat laiduntaa rauhassa vierekkäin."

Eläinten käyttäytyminen ja luonto muuttuvat osittain vain Jerusalemin ja temppelin ympäristössä (Jes.11:6-9, 65:25, Hes.34:25-26).
Alkuaan Jumala sääti, että eläimet käyttävät toisiaan ravintonaan, joiden raadelluista ja raadoista on varoitettu syödä 1000 vuoden ilmoituksessa (Hes.44:31, 47:10).
Pedoista ei kuitenkaan ole vaaraa (Hoos.2:20).

Äänestä
  • Niinkö?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jouko_Piho kirjoitti:

Uudeksi minä teen kaiken

Sain tänä aamuna 8.2.2015 Herralta sanoman: ”Uudeksi minä teen kaiken.” Muistin heti, että sanat löytyvät Raamatusta Ilmestyskirjan luvun 21 jakeesta 5.

Tämä rohkaiseva sana on sinulle, joka olet tällä hetkellä keskellä elämäsi sirpaleita. Kaikki on hajonnut, masennus täyttää mielen eikä toivoa paremmasta näy.

Mutta juuri sinulle Jumala sanoo, että hän tekee kaiken uudeksi. Jumala luo uutta, muuttaa ennen kaikkea sinut, mutta myös olosuhteita ja toisten ihmisten ajatuksia. Mikään ei ole mahdotonta Jumalalle.

Tämä rohkaiseva sana koskee myös koko Suomea. Suomi tullaan koettelemaan ja puhdistamaan ahdistuksen tulessa, mutta sen jälkeen nousee uusi Suomi, uudistuneen Suomen aamunkoitto, kun huomattava osa suomalaisista hylkää ateismin, aineellisten arvojen palvonnan, itsekkyyden ja nautintokeskeisen elämän. Sen sijaan suomalaiset kääntyvät Jumalan puoleen ja haluavat noudattaa omassa elämässään uskon, toivon ja rakkauden periaatteita totellen samalla Jumalan vanhurskaita säädöksiä. Pyrkimys oikeuteen ja Jumalan mielen mukaiseen lainsäädäntöön tulee näkymään myös Suomen hallituksen ja eduskunnan toiminnassa.

Tämän hengellisen herätyksen lisäksi Jumala luo uutta myös kansallisella rintamalla siten, että Suomi eroaa EU:sta, vaikka se tuntuu tällä hetkellä monien mielestä mahdottomalta. Suomi palaa täyteen itsenäisyyteen myös finanssipoliittisesti, kun maamme irtautuu kansainvälisten pankkien velkaorjuudesta.

Kaiken huipuksi Jumala tekee uutta myös siten, että Suomi tulee saamaan takaisin kaikki viime sodissa menetetyt alueet ja saa niiden lisäksi vielä Aunuksen ja Vienan Karjalan sekä Kuolan niemimaan.

Tämä rohkaiseva sana viittaa myös koko maailmaan. Nyt maailma on syntiinlankeemuksen jälkeisessä pahuuden ja turmeluksen tilassa, mutta kun Jeesus tulee takaisin, kaikki muuttuu uudeksi.

Ensin muutos näkyy 1000-vuotisessa valtakunnassa, jossa ei enää sodita ja jossa eläintenkin luonto on täysin toisenlainen niin, että esim. leijona ja karitsa voivat laiduntaa rauhassa vierekkäin. Ihmiset elävät 1000-vuotiaiksi, joten esim. 100-vuotiaana kuollutta pidetään lapsena.

Lopullisesti suuri muutos näkyy viimeisen tuomion jälkeen luotavassa uudessa maassa, joka ei kestä vain 1000 vuotta vaan ikuisesti. Tämän maan keskipisteenä on taivaasta laskeutuva uusi Jerusalem, joka on valtavan kokoinen ja Jumalan kirkkautta sädehtivä kaupunki, joka on 2304 km pitkä, leveä ja korkea.

Jeesuksen morsian eli uskovat kaikkien aikojen pyhät asuvat tässä kaupungissa. Muut Jumalan luomat ihmiset ja kansat asuvat kaupungin ulkopuolella eri puolilla maapalloa viljellen maata kuten alussakin, mutta nyt ikuisesti ilman kapinaa ja tottelemattomuutta Jumalaa vastaan. Kaikki on niin kuin alussa oli. Jumala on palauttanut kaiken ennalleen.

Lue lisää seuraavista raamatunkohdista: Ilmestyskirjan luvut 21 ja 22, Ps. 102:26,27, Jes. 65:17 ja 66:22 sekä 2. Piet. 3:13.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu