Nykyisillä kitaristeilla ei ole taitoa lainkaan

Miksi nykyiset muusikot ovat niin lahjattomia?
Soitetaan särökitaraa, joissa edes yksittäisistä ääneistä ei saa selvää.
Tämmöiset Alexi Laihot, Roope Latvalat, Timo Tolkit sun muut pitäisi lähettää vaikka
Agentsien Esa Pulliaisen oppiin, jotta pojat oppisivat soittamaan kitaraa tunteella ja siten, että soittoa on nautinto kuunnella
6174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kuuntele Dream Theater niin kuuöet musiikkia johon ei joku Pulliainen kykene.

Äänestä

Lahjakkaita muusikoita on ollut ennen ja niitä on myös nykyään. Mutta näkökantasi onkin hyvin yksioikoinen ja kaikkea muuta kuin totuus.

On erillaista musiikkia ja erillaisia muusikoita ja myös erillaisia kitaristeja ja on aivan turha lähteä ruotimaan pelkän genren mukaan niin kuin sinun riviesi välistä voi lukea kun listalla on pelkkiä metalli-genren kitaristeista mistä muuten aika moni on aloittanut soiton klasarilla ja opiskellu myös klassista musiikkia ja osaa myös tämänkin puolen.

Mutta kuten kirjoituksestasi voi hyvin huomata niin mielipiteesi on hyvin yksipuolinen ja yksioikoinen eikä edes pidä paikkaansa.

Äänestä

Petrucci todellakin

Äänestä

Kyllä taitoa löytyy jokapuolelta, syystä tai toisesta nää edellämainitut vaan on pinnalla nii paljo että muu jää piiloon.

Äänestä

"Liikuntamusiikki" on ihan eri asia, kuin klassinen konsertti musiikki.

Äänestä

Ennen ei muita kitaristeja ollutkaan kuin Herbet Katz sekä Heikki Laurila Onni Kideota unohtamatta.
Nyt on kaikki "kitaristeja" jotka vain kitaran ryntäilleen jaksavat nostaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pappa.1954 kirjoitti:

Miksi nykyiset muusikot ovat niin lahjattomia?
Soitetaan särökitaraa, joissa edes yksittäisistä ääneistä ei saa selvää.
Tämmöiset Alexi Laihot, Roope Latvalat, Timo Tolkit sun muut pitäisi lähettää vaikka
Agentsien Esa Pulliaisen oppiin, jotta pojat oppisivat soittamaan kitaraa tunteella ja siten, että soittoa on nautinto kuunnella

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu