Biomassatehas

Joko pääsee töihin?
72499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 72

Vanhimmat

Kyllä Nivalakin olisi ansainnut neuvoksen tittelin. Nyt neuvoksia on ainoastaan joen itäpuolella.

Äänestä
  • heikkihän hommas keiteleenki.

    Äänestä

  • huraahuraa kirjoitti:

    heikkihän hommas keiteleenki.

    Millon Heikille kaupunki hakee neuvoksen tittelin ?

    Äänestä

Ai hommasi Keiteleen ? kerroppas hieman kuinka se Keiteleen tulo oikein saadaan hänen piikkiin ?

Äänestä
  • heikki teki sähköradankin, yksin.

    Äänestä

  • kuinka monta vuotta heikillä meni radan rakentamisessa?

    Äänestä

  • ei siinä nokka tohissu.

    Äänestä

Metsien ja puuvarojen asiantuntijana Nivala kutsui pojat tänne ja kehoitti alkamaan hommiin. Keiteleen pojat olivat viisaita ja toimeliaita, pistivät ranttaliksi.

Äänestä
  • Kyllä asiantuntija totesi 6 vuotta sitten, että ei riitä puuta Kemijärvellä. Samoin Keiteleen asiantuntijat totesivat etelän lehdissä, että ei kannata pohjoista puuta sahata eikä missään tapauksessa liimata.
    Muisti on lyhyt.mutta anteeksiantava.

    Äänestä

  • Näkyy muisti pettävän pahasti, olisiko lääkitys unohtunut?
    Puuta lapissa riittää ja on riittänyt koko ajan, ei sellutehdaskaan puun vähyyteen loppunut.
    Nyt niitetään sitä mitä 50-luvulta asti on metsänhoidollisesti tehty.
    Käykää katsomassa "osaran aukeita" tänäpäivänä.

    Äänestä

Mikä ihme se ranttali on ?

Äänestä

Mitä ne kielitaidottomat. Ranttaliksi - taikka hulinaksi pano = riehakas ilmaus toimeksi panosta.

Äänestä

Kyllä Kempan tehdastelut sellunvalmistuksen suhteet on tehdasteltu. Nykyaikaisen sellutehtaan koko.on sitä luokkaa ettei Lapin puuvaranto siihen riitä. StoraEnson 2008 lopettama tehdas tuotti maksimissaan 250 000 tonnia sellua vuodessa. Nykyisin pitäisi tuottaa viisinkertainen määrä kuten Finpulpin Kuopioon suunnittelema 1 100 000 tonnia vuodessa ja Metsä Fibren Äänekoskelle suunnittelema 1 300 000 tonnia sellua vuodessa tuottavat tehtaat osoittavat.
Ei siis uutta sellutehdasta meidän Kemppaan saada. Paras vain tyytyä Keiteleen liimapuutouhuihin.

Äänestä

Kyllä Heikki ansaitsee Kemijärvellä ylineuvoksen tittelin. Ilman Heikkiä ei mikään olisi onnistunut. Muut vain napsivat pisteitä ja titteleitä. Onneksi on tulossa vaalit ja Heikki ehtii vielä ehdolle.

Äänestä
  • Oliskohan 3.s kerta yrittää ja raha palaa taas. Toivottavasti entiset yrittelyt on jo maksettu.

    Äänestä

Eihän sitä sellutehdasta kukaan järkevä haikaile tänne.
Kehitys Kemijärvellä on mennyt, puunjalostuksen osalta, hyvään suuntaan.
160 000 kuutiota sahatavaraa on eri luokkaa, kuin 250 000 tonnia sellua. Haju ja vesi ongelmat ovat pienemmät.
Puunjalostuksen suhteen me olemme onnekkaita.
Arktosin toiminta kyllä korpeaa. Miten valtiovalta ja Stora Enso lähtivät siihen mukaan.
Nivala taikka Ojala eivät liene ratkaisevia tekijöitä Keiteleen tänne tulossa, mutta jos ovat vaikuttaneet, niin hyvä on. Kunnallispoliitikkojen tehtävä on olla tämäntyyppisten hankkeiden edesauttajina.

Äänestä
  • Niin kyllä todellakin nykytouhu on puuhastelua entiseen verrattuna. Vaikka sellutehtaan palkat olivat vaatimattomia muihin sellutehtaisiin verrattuna, olivat ne kuitenkin aivan loistavia Keiteleen palkkoihin verrattuna.
    Se on totta että kaikki sellutehtaat saastuttavat. Kuitenkin juuri ennen tehtaan lopetusta oli ympäristöasiat laitettu nykytekniikan mukaiseen kuntoon.
    Tehtaan lopettaminen oli kaikilta näkökannalta katsoen täysin järjetön päätös!

    Äänestä

Ei pösilötkin mihinkään pääse.

Äänestä
  • Hoitoon vai?

    Äänestä

Hyvä että töitä piisaa, Sellun ajasalosta pikkurainen on ottanut kaiken hyödyn ja nimitetty neuvokseksi, Entä Nivala, joka kuitenkin kunnassa teki työt, saiko mitään?

Äänestä

ehkä uusi biomassa rakennetaan vuonna 2050 , odottakaa ihan rauhassa.

Äänestä

Sinä se jaksat jauhaa samaa aihetta vuodesta toiseen.melkeen suosittelen että alat hommata itseäsi hoitoon,tarkoitan Niuanniemelle.Muistaakseni sinulla oli se pahemman luokan alkoholi ongelma jos oikein muistan.Eli sinulla tuskin tulee kutsua työhommiin parempi että jatkat sossun asiakaana.Eli pyydän sinulta deeku että et jauhaisi enään paskaa tällä palstalla,alkaa pikkuhiljaa kyllästytää tuo saman asijan jauhaminen.Sinähän olet edelleen katkera kun sinua ei silloin aikanaan otettu töihin tehtaalle,muiden sinun ongelmien takia.

Äänestä
  • Saikko potkut? Oikein.

    Äänestä

Eipä täällä meidän Kempassa ole kunnon töitä tiedossa vielä vuosikausiin. Jos nuo isot hankkeet kuten Sokli, Vuotos ja nämä tiehankkeet realisoituvat voimme oikeasti saada työpaikkoja. Muuten ollaan taas jumissa.

Äänestä

jaksat odottaa sen aikaa ,kun heikki saa rakennettua biomassan.

Äänestä
  • Miten se Biosellun osakeanti jakselee ? Joko koko potti kerätty kasaan? Muutama vuosi on menny...

    Äänestä

Kemijärvelle ei tulla rakentamaan koskaan, ikinä eikä milloinkaan mitään sellu- tai biosellutehdasta tai edes mitään sinnepäin viittaavaakaan! Pitäkää tämä kirkkaana mielessä ja lopettakaa se tyhjänpäiväinen ininä.

Urkki rakensi aikoinaan tänne tehtaan jonka sitten Karvinen suuressa viisaudessanne lopetti ja puratti nopeasti ettei kukaan ehtinyt hätiin. Jälkeenpäin Karvinen sitten valitteli tehneensä virheellisen päätöksen, mutta ketäpä se nyt sitten lämmittäisi.
Sama tilanne oli Sunilan kohdalla. Tehdas ehdittiin tyhjentää jo lipeistä purkua varten mutta sitten kipeät rahdattiin takaisin ja tehdas laitettiin uudestaan käyntiin. Viime vuosina sinne on investoitu ja tehtaalla menee hyvin.

Äänestä
  • Siis Karvinen teki oikean päätöksen myös omasta mielestään, mutta harmitteli tiedottamisen järjestystä. Hölötti lopettamisen ensin julkisesti etelän päässä ja sitten vasta
    Kemijärvellä. Sitä hän katui toki aivan aiheesta. Tehdas oli liian pieni ja vanha rötiskö, no prosessin koealtaat olivat uudet ja pienet nykytehtaille, mutta niillähän oli edullista testata tulevia suurhankkeita varten. Navettojen koko on muuttunut 60-luvulta moninkertaiseksi. Niin myös sellutehtaat, jotta ne kannattaisivat. Kemijärven sellu on ollut monta kertaa lopettamisuhan alla 50:n vuoden historiansa aikana. Lopettamisuutinen ei ollut kyllä yllätys aikaansa seuraavalle.

    Äänestä

  • Kyllä Karvinen katui aidosti virheellistä päätöstään. Tämä oli nähtävissä A-studion haastattelussa jossa Karvinen tilitti tuntojaan jäädessään eläkkeelle.
    Tiedotusmokan hän todellakin myönsi heti tuoreeltaan.

    Sellutehtaitten koot ovat kasvaneet, se on totta. Sitä todistaa nämä uudet hankkeet joita suunnitellaan Kuopioon ja Äänekoskelle. Toinen oli 1,1 Mt vuodessa ja toinen 1,3 Mt vuodessa, en muista kumpi oli kumpi.

    Sekin on totta että Kemijärveä ollaan oltu lopettamassa jo heti sen valmistuttua ja monta kertaa sen jälkeen. Motiivit kyseiseen touhuun ovat jääneet hämärän peittoon.

    Kemijärven lopetuspäätös oli todella järjetön. Tehdas oli laitettu nykyaikaiseen kuntoon. Laitoksen uusinta alkoi keitto-pesu osastojen uusinnalla 1995. Koko tehdas käytiin läpi osasto osastolta parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa käyttäen. Myös ympäristöasiat laitettiin kuntoon. Soodakattilalle tuli uusi 4-kenttäennätystä sähkösuodin. Kuorikattilalle hankittiin sähkösuodin. Meesauunin sähkösuodin peruskorjattiin. Kaikki kerättävistä olevat laimeat ja väkevät hajukaasut kerättiin ja poltettiin soodakattilassa.
    Viimeisenä investoitiin täysin uusi ja BAT-tekniikan mukainen aktiivilietelaitos.
    Investoinnit tulivat juuri valmiiksi ennen lopetusta.

    Koska sellutehdas oli tekniseltä iältään varsin nuori ja toiminta oli kannattavaa, ei voi kuin yhtyä Karvisen mielipiteeseen!

    Äänestä

  • Jo muutaman vuoden toimittuaan Kemijärven sellun kannattamatttomuus aiheutti eduskuntakyselyn ja muistutuksen siitä kuinka laskennallisesti kannattamaton tehdas oli jo heti alkujaan ja niinhän se kaatuikin valtion yhtiön syliin. Mainitsemasi 1995:n valtionrahoitus oli 270 milj, ja sen jälkeenkin tuon suuntaisia summia. Laskepa kuukautta kohti tullut tuki tehtaan toiminnan loppun saakka, niin yli miljoonan menee joka ainutta kuukautta kohti. Vertaa liikevaihtoon ja totea sitten kannattavuus. Pahvinyttösten rahatus lopuksi Kemiin. Ei tullut toimeen omalla toiminallaan, vaan kävi kuluiksi ja siksi lopetettiin.

    Äänestä

  • Sinällään sillä miksi tehdas lopetettiin ei enää ole mitään merkitystä. Kukaan ei saa enää palkkaa tehtaalta, valtio tai kunta ei saa verotuloja. Mutta mielestäni tälläkin palstalla on syytä harrastaa totuuden puhumista eikä suoltaa sitä itteään! Satuinpa minäkin seurailemaan työni puolesta noita kannattavuuslukuja lähes päivittäin joten tiedän mistä puhun. Kun lopetussuunnitelma annettiin julki, syyksi ilmoitettettiin jotain aivan muuta kuin kannattavuus. Sama tilanne säilyi koko YT-neuvottelujen ajan, missään vaiheessa yhtiön johto ei tuonut esille kannattavuutta perusteluna lopetukseen. Jos kyse on kannattavuudesta, silloin se on helppo perustelu ja se on helppo todentaa tilinpäätöstiedoista. Mutta ei, kyse ei todellakaan ollut kannattavuudesta.

    Sinulla on yksi luku oikein, siis tuo 270 milliä, mutta muistatko mitä se luku tarkoitti? Sen verran voin helpottaa että se ei todellakaan ollut valtionrahoitusosuus niin kuin tuossa aiemmin kerroit. Mutta mikä se oli?

    Äänestä

  • Valtion ilmaista rahaa Ns. lamamiljardi suunnattiinLappiin, josta Kemijärven sellu sai em. verran. M.K.Aula ja muutkin lapin kepulaiset olivat ajamassa koko pottia kovasti Perämeren kaareen ja silloin todisteltiin kuinka viisasta olisi sulkea K.järven sellu ja keskittää investoinnit valtion rahalla Kemiin. Ja tässä ollaan. Siis kannattavuutta ei voi laskea pelkille tuloille, kuten joskus koitetaan innokkaasti esittää laskelmia ja taseita. Vuoden 1995 hintataso, korjattuna indeksillä esim, vuoden 2008 tasoon saadaan tuo 270 milj. kertomaan toiminnan kannattamattomuudesta. Ei mitään mutu mielipiteitä!!!!

    Äänestä

  • Täysin väärin menee. Ei sinulla näytä olevan mitään tietoa siitä, miten ne asiat oikein olivat. Mutta eipä hätää. Saat pitää kuvitelmasi. Joudun nyt lähtemään viikon reissulle Saksaan, mutta sen verran sanon että tuo 270 milliä oli koko investoinnin arvo eikä suinkaan valtion tuki.

    Äänestä

  • Siinäpä se! Investoinnin arvo ja valtion tuki olivat tässä tapauksessa yksi ja sama 270 milj.
    Ei ihme, että olet jaksanut toitottaa lopetetusta, kannattavasta Kemijärven Sellusta, kun et ole ymmärtänyt rahaliikennettä mm. tuolloin 90-luvulla, saatika sen jälkeen, niin että tajuaisit , ettei tehdas ollut kannattava. Ymmärrän kaihon, mutta pitää olla rehellinen!!!

    Äänestä

Kuulepas nyt Losoheikki. Aloitellaan vaikkapa siitä Karvisen lausunnosta jossa hän katui päätöstään lopettaa kannattava sellutehdas, tässä siihen kommentti:
http://www.lapinkansa.fi/Lappi/1194898751396/artikkeli/te stora enson karvinen katuu kemijarven sellutehtaan lakkauttamista.html
Siihen kannattavuusväitteeseesi löytyy vastaus kohdasta Toiminnan päättyminen, kappaleesta 2:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kemijärven_sellutehdas
Seuraavaksi pyytäisinkin sinulta hyvä Losoheikki, hieman lihaa luiden ympärille elikkäs vähän todisteita pelkän tuulen heiluttaman huuliparin lisäksi.

Äänestä
  • Vääränpäätöksen kirjoitus oli aivan oikea.Olen metsäalan ammattilainen.Muistini mukaan kemijärven sellu oli tuottavin yksikkö siotettuun pääomaan nähden.Ympäristöpäästöiltään euroopan nykyaikaisempiin lukeutuva tehdas.Venäjänpuuta se käytti viime vuosinaan 3-5% käyttämästään puusta.Pyydän että losopään sepostukset jätetään omaan arvoonsa.Taitaa olla kova kepulainen.

    Äänestä

  • Mitä sitä haikailee enää..menny mikä menny..Menkää liimaamaan puuta Keiteleelle. Siellä kuulemma tehään töitä ! Saunalisiä ei kait makseta ?

    Äänestä

  • saunavaara kirjoitti:

    Vääränpäätöksen kirjoitus oli aivan oikea.Olen metsäalan ammattilainen.Muistini mukaan kemijärven sellu oli tuottavin yksikkö siotettuun pääomaan nähden.Ympäristöpäästöiltään euroopan nykyaikaisempiin lukeutuva tehdas.Venäjänpuuta se käytti viime vuosinaan 3-5% käyttämästään puusta.Pyydän että losopään sepostukset jätetään omaan arvoonsa.Taitaa olla kova kepulainen.

    Sijoitettua pääomaa oli investointeihin nähden tosiaankin vähän Stuuralla, kun valtio antoi ilmaista rahaa, jota ei ole luettu sijoitetuksi pääomaksi. Kannattavuuslaskelmilta on sen takia pohja pois, niille jotka rahasta ymmärtävät riittävästi ja ovat rehellisiä . Juuri siitä on tässä kysymys!!!!

    Äänestä

  • Vääräpäätöstä näyttää vaivaavan yksipuolinen kirjoitetun ja puhutun tekstin ymmärtämättömyys. Näin Sellukin on muuttunut matkan varrella kannattavaksi ja haikeutta riittää.

    Äänestä

  • rimat kirjoitti:

    Mitä sitä haikailee enää..menny mikä menny..Menkää liimaamaan puuta Keiteleelle. Siellä kuulemma tehään töitä ! Saunalisiä ei kait makseta ?

    Rimoille
    Varmaan ehkä menisin keiteleelle töihin mutta sinne teki valinnat täysin ulkopuolinen yritys.Suurin osa ulkopaikkakuntalaisia.
    Mitä tulee saunalisiin niin selvitäppä meille mitä tarkoittaa saunalisät sinun mielestä.Korjaan väärät tietosi huomenna,nimittäin mulla on siitä jonkin verran tietoa toisin kun sinulla.Nyt minun pitää lähteä hakemaan kuorma haminasta ,mutta palataan asijaan sinun sepostuksesi jälkeen.

    Äänestä

  • 45674 kirjoitti:

    Rimoille
    Varmaan ehkä menisin keiteleelle töihin mutta sinne teki valinnat täysin ulkopuolinen yritys.Suurin osa ulkopaikkakuntalaisia.
    Mitä tulee saunalisiin niin selvitäppä meille mitä tarkoittaa saunalisät sinun mielestä.Korjaan väärät tietosi huomenna,nimittäin mulla on siitä jonkin verran tietoa toisin kun sinulla.Nyt minun pitää lähteä hakemaan kuorma haminasta ,mutta palataan asijaan sinun sepostuksesi jälkeen.

    Saunalisät ollu sellutehtaalla..oon kuullu tehtaan miehiltä. En mä tiijä mitä non. Kait non lisäpalkkaa ? Varmaan niitä pitäs kaupunkin yöntekijöillekki maksaa ? Eiks nekin hikoile ?

    Äänestä

  • Losoheikki kirjoitti:

    Sijoitettua pääomaa oli investointeihin nähden tosiaankin vähän Stuuralla, kun valtio antoi ilmaista rahaa, jota ei ole luettu sijoitetuksi pääomaksi. Kannattavuuslaskelmilta on sen takia pohja pois, niille jotka rahasta ymmärtävät riittävästi ja ovat rehellisiä . Juuri siitä on tässä kysymys!!!!

    Hyvä Heikki Loso! voisitko selvittää itsellesi mitä nämä talouden perustermit tarkoittavat. Olisi paljon helpompi keskustella asiasta jos ymmärtää mistä puhuu.
    Vääräpäätös pyysi sinua esittämään todisteita väitteittesi tueksi, mutta mitään et ole esittänyt ja uskon kyllä että esittämättä jääkin.
    Rimat kiltää haikailemasta mennyttä. Siinä hän on aivan oikeassa, tehdas on lopetettu eikä uutta tänne periferiaan kukaan tule koskaan rakentamaan.
    Keiteleelle en kuitenkaan lähde töihin. Palkka on aivan liian pieni. Ehkä lähtisin jos se kerrottaisiin kolmosella?

    Äänestä

  • SelluPsyko kirjoitti:

    Vääräpäätöstä näyttää vaivaavan yksipuolinen kirjoitetun ja puhutun tekstin ymmärtämättömyys. Näin Sellukin on muuttunut matkan varrella kannattavaksi ja haikeutta riittää.

    Ei vaivaa, ymmärrän täysin mitä luen tai kuulen. Sillä ei enää todellakaan ole merkitystä oliko lakkautettu tehdas kannattava vaiko ei.
    Tietysti rehellisyyden nimessä on todettava että kyllä se kannattava oli. Talouasiat. käytiin kuukausittain johtoryhmässä läpi.
    Haikeutta riittää.....no kyllä vieläkin jonkin verran. Tulihan siellä työskenneltyä pitkä työrupeama. Hyviä työkavereita kyllä kaipaan.

    Äänestä

  • Talousasiat voi käydä vaikka päivittäin läpi johtoryhmässä ja todeta, että hyvin menee ja kannattaa. On se varmaan johtoryhmälle ja monelle muullekin kannattanut, mutta ei yhteiskunnalle, joka työnsi tosiaankin lyhyellä aikaa Stuuralle ilmaista rahaa yli 270 milj.. Sen takia tehdas suljettiin kun sen kannattavuus em. huolimatta loppui, eikä sellaisia lamarahoituksia enää ollut lupeissa, koska tehdas oli auttamattomasti vanhanaikainen ja kapasiteetiltaan n. 20 % nykykäsityksen mukaan kannattavasta selluyksiköstä. Siksi se kannattamattomana suljettiin. Oli se varmaan ollut sen verran kannattava, kuin kannettu vesi kaivossa.

    Äänestä

  • Ei mene jakeluun SelluPsykolle nämä asiat, ei etenkään nämä talousasiat. Tutkippas vähän noita talouden peruskäsitteitä kuten esim. Tulos, voitto, kassavirta 2, miten kirjataan eri tulonsiirrot ja missä ne näkyy.
    Sitten kun ymmärrät nämä asiat, voit keskustella niistä vankalla rintaäänellä. Nyt se on vain piipitystä kun menee puurot ja vellilöiset sekaisin.
    Se täytyy toki myöntää, että tuotantomäärältään laitos oli pieni. Mutta se ei toki merkitse automaattisesti sitä että laitos ei olisi kannattava. Kun kulut on hanskassa, kuten pääraaka-aineen hinta, (SelluPsykolle tiedoksi että tässätapauksessa se oli puu), palkkakustannukset ja vaikkapa kunnossapitokostannukset voi pienikin laitos olla kannattava. Rahamäärällä mitattuna tuo voitto oli varmaan pieni verrattuna näihin Psykon mainitsemiini nykytehtaisiin, mutta kuitenkin selvästi voitollinen.

    Äänestä

  • Juuri näin. Nytkin luettelet kustannustekijöitä ja jäi taas pois se kaikkein raskain, elikkä omarahoitteinen investointi!! Tätä olen yrittänyt juuri kertoa. Oleellisimman pois jättäminen laskelmissa antaa aina laskijalle mieluisan tuloksen.

    Äänestä

  • Kommenttisi osoittaa todellista tietämättömyyttä. Talousasioita ja erityisesti virallisia tilinpäätöstietoja ei voi käsitellä niin, että sieltä jätettäisiin jotakin pois. Meillä on kirjanpitolaiki joka määrää minkä muotoinen tilinpäätös pitää olla ja missä muodossa kukin taseen osa pitää esittää.
    Oletko sitä mieltä että tilinpäätöstietoja, jotka on virallisten tilintarkastajien toimesta tarkastettu ennen hyväksyntää, olisi vääristelty?

    Äänestä

  • Vuoden 1995 ilmainen raha ei näy vuoden 2007 tarkastelussa. Se ei muuta ilmaisen investointirahan osuutta kannattavuutta tarkastaltaessa. Mikäli ko. yksikkö olisi omalla rahalla 1995 investoinut, olisi kannattavuuslukemat olleet raskaasti miinuksella jo paljon aikaisemmin. Nyt valtion jykevällä tuella ratsastettiin kevääseen 2008. Kuten tuolla jo aikaisemmin mainitaan jokaista kuukautta kohti on ilmaisen rahan osuus vuoden 1995 jälk. ollut yli miljoonan, tehtaan sulkemiseen saakka. Se on fakta. Vähän sama jos taksimies saisi valtiolta ilmaisen auton, niin kyllä sellainen liiketoiminta aikansa kannataa vaikka kuinka syrjäkylässä olisi, verrattuna siihen, että itse autonsa maksaa, kuten normaalisti pitää.

    Äänestä

  • TalousViisas kirjoitti:

    Vuoden 1995 ilmainen raha ei näy vuoden 2007 tarkastelussa. Se ei muuta ilmaisen investointirahan osuutta kannattavuutta tarkastaltaessa. Mikäli ko. yksikkö olisi omalla rahalla 1995 investoinut, olisi kannattavuuslukemat olleet raskaasti miinuksella jo paljon aikaisemmin. Nyt valtion jykevällä tuella ratsastettiin kevääseen 2008. Kuten tuolla jo aikaisemmin mainitaan jokaista kuukautta kohti on ilmaisen rahan osuus vuoden 1995 jälk. ollut yli miljoonan, tehtaan sulkemiseen saakka. Se on fakta. Vähän sama jos taksimies saisi valtiolta ilmaisen auton, niin kyllä sellainen liiketoiminta aikansa kannataa vaikka kuinka syrjäkylässä olisi, verrattuna siihen, että itse autonsa maksaa, kuten normaalisti pitää.

    Huh heijaa! Hienoa taloustietämystä. Kyllä me täällä Kempassa tulemme hyvin toimeen kun meillä on näin tietäviä " TalousViisaita".
    Mistähän me saataisiin näitä lisää? Parikin jos vielä saisi, voisi kaupunki maksaa meille Kemppalaisille 3000€ Kemppalisää joka kuukausi! Hienoa!

    Äänestä

Onkohan teillä apila körtti puolueen silloin voitte päästä töihin

Äänestä

Hyvä että meni köpöitten kustannusten takia nurin, tais olla hintakartelli 60-luvulta lähtien.

Äänestä
  • Tuskin tosissasi tuota tarkoitit. Sellun lopetus oli niin iso isku Kemijärvelle ettei se taida siitä koskaan toipua. Wat:n tekemän tutkimuksen mukaan suoria työpaikkoja katosi sellun mukana n. 2000.
    Se onkin kyllä näkynyt perin masentavasti paikkakunnalla. Keitele tulee osaltaan hieman paikkaamaan vajetta. Ehkä tulevat hankkeet Soklin ja siihen liittyvien teiden perusparannusten osalta joiltakin osin mutta en usko että palataan enää koskaan siihen Sellun aikaiseen loistoon!

    Äänestä

Alkuperäiseen kysymykseen lopullinen vastaus:
Ei pääse töihin biomassatehtaaseen koska sellaista ei Kemijärvellä ole.
Lisäksi voin todeta, että sellutehdasta tai mitään muutakaan vastaavaa laitosta ei tulla koskaan rakentamaan Kemijärvelle. Etelä-Euroopan vihreät ja Greenpeacen Peace lopettivat painostuksellaan entisetkin sellutehtaan ja he pitävät huolen siitä että uutta ei rakenneta.
Saamme pitää täällä puhtaan luonnon ja kalavedet. Voimme palvella Saksan ja muiden Euroopan maiden turisteja toimimalla oppaina luonto- ja kalaretkillä. Voimme valmistaa heille matkamuistoja luonnonmukaisista raaka-aineista. Tarjoamme heille elämyksiä puhtaassa luonnossa.

Voimme ansaita elantomme myös kotimaanmatkailussa. Meillä on hienot mahdollisuudet siihen, kunhan vain kehitämme markkinointia ja tuomme esiin mm. Taivaantulien aukion, iskelmäfestivaalit ja muut kuuluisat tapahtumat.
Turismissa on meidän tulevaisuus!

Äänestä
  • taitaa olla rajoitetut akviteetit rupulalla mitä turisteille on tarjota.festareita on suomessa melkein jokakylässä.ehkä papatus päivät vetäisi porukkaa ,varsinkin sakemannit tulisi kuuntelee miten isien aseet on laulaneet sota aikana.

    Äänestä

Merkanti valtas tämän muuten hyvän ketjun.

Äänestä
  • Merkanti? Mikä se on?

    Äänestä

Merkantit, piti sanomani.
"Pösilö" uskon sen.

Äänestä
  • Se on hyvä, kukaan muu ei täällä uskokaan mitään vaikka minkälaiset dokut esittäisi.

    Äänestä

Kyllä aloittaja sinne pääsee, ottaa vain lumilapion ja menee lapioimaan lumet pois tehtaan paikalta, että päästään sitä rakentamaan

Äänestä
  • Jaa'a, että rahoitus on siis kunnossa?

    Äänestä

  • Eikö se riitä jo tämä "sellun surutyö". Pitäs kattoa eteenpäin eikä vollata tyhjää. Uudet tuulet puhaltaa ...Keitele..Porkka ... jne... kyllä se siitä valostuu.

    Äänestä

  • uuttajo kirjoitti:

    Eikö se riitä jo tämä "sellun surutyö". Pitäs kattoa eteenpäin eikä vollata tyhjää. Uudet tuulet puhaltaa ...Keitele..Porkka ... jne... kyllä se siitä valostuu.

    Vai valostuu? No siinä mielessä kyllä että kevättä kohti mennään. Toki jokainen työpaikka mikä paikkakunnalle syntyy on hyvä asia. Mutta totuuden nimessä on sanottava että pieniä ovat silakat joulukaloiksi.
    Keitele, vajaa 10€/h ei paljoa Kempan kaupat siinä kasvata liikevaihtoaan.
    Jotta paikkakunta alkaisi virkistyä, pitäisi syntyä vähintään 200 uutta pysyvää normaalipalkkaista (keskipalkkaisessa) työpaikkaa. Silloin tulisi todellista ostovoimaa joka piristäisi kylää.

    Äänestä

Oliko se valtion ilmanen raha loppupeleissä kuitenkin niinkin pieni kuin se 270 miljuunia markkaa. Hyötyä tuli kuitenkin monin verroin jos katella kokonaisvaikutus läpi koko arvoketjun.

Äänestä

Ei ollut edes sitä 270 milkkua, oli vain 30% investoinnin kokonaisarvosta. Siis vain 80 milkkua.

Äänestä

sellutehdas oli nimeltään kemijärvi oy .yksityisille henkilöille myytiin osakkeita 50 markkaa kpl. sit. kun se kaatui valtion. myytiin osekket takaisin 30 markkaa kpl.

Äänestä

"Biomassatehas
Joko pääsee töihin?"

ookko nä köppänä
kuka helevetin houkka tommoseen paikkaan vielä joutuu töitä raakaamahan. Eiköhän niitä pakkotöitä ole annettava pakosta semmosille nulukeille joilla ei muuten tee yhtähän mithään. Ja sitä paitsi, eihän Kemijärvellä oo etes tarpeheeks puu-tavaraa. Kyllä mää tiiän nämä asiat, itte kävin paseraamassa eikä sitä puutavaraa siellä palijon näkynyt ku se mettä oli siinä eessä.

Äänestä

Nyt tehdas on viimeinkin rakennusvaiheessa. Valmista tulee tuossa tuokiossa. Työpaikkakoulutus on käynnissä. Heikkiä pitää tästä kiittää, kun kehitti biosellun.

Äänestä

heti uunna vuonna töihin se on luvattu!

Äänestä

Mitenköhän kiinalainen uusi vuosi nyt tulee?

Äänestä
  • on se kumma että täällä vinoillaan aina siitä uudesta vuodesta mutta eipä sitä kulttuurieroja voikaan ymmärtää jos on vain kotimaassa ollut ja toiminut

    Kiinassa uusi vuosi on iso juhla ja sen aikana ei mitään liikesopimuksia tietenkään kirjoiteta

    Äänestä

Biomassaa valmistetaan kotisohvilla kovalla tohinalla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Massaneuvos kirjoitti:

Joko pääsee töihin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu