Näin unta että...

-Autovero oli poistettu,maksoin toki autoilusta,mutta alla oli uusi turvallinen auto.
-Alkoholiverotus oli muutettu lähelle Viron mallia,otin toki edelleen saunaoluet mutta halvemmalla.
-Tupakkavero oli poistettu,en toki tupakoinut yhtään enempää,koska en polta.
-Vanhusten hoitopaikkoja oli lisätty,kotihoitoon oli panostettu todella paljon,vanhukset saivat turvan minkä ovat ansainneet.
-Pienille koululaisille oli järjestetty mahdollisuus käydä lähikoulua,myöskin koulun jälkeen oli alaluokkalaisille järjestetty leikkitilat jos yksin kotiin menenminen pelotti.
-Päivähoitopaikkoja oli lisätty,sekä hintoja laskettu inhimillisiksi.
-Työpaikkoja oli tullut lisää suurten ikäluokkien poistumisen myötä.
-Lohiportaat oli saatu toimimaan.
-Pekkarinen oli vaihtanut peruukkia.
-Nalle Wahlroos oli laittanut kaiken omaisuutensa jakoon työttömille.
-Nalle Wahlroos oli ampunut itsensä senjälkeen kuuhun.
-Sähkönhinta oli laskenut,siirtomaksuista oli luovuttu,koska sähköhän siirtää itse itsensä ilman mitään pumppuja.
-Kesä 2015 oli lämmin koko Suomessa.
-Hurriganes,Wigwam ja Royals esiintyivät Roots´n river blueseissa alkuperäiskokoonpanossa.
-Olavi Virta lauloi Waldemarissa ja aurinko paistoi.
-Eläkkeelle pääsi joko 60v tai palveltuaan työelämässä 30 vuotta.
-Kansanedustajat saivat enintään 3500€ kk,ministerit 4000€ ja heidän kesälomat ym lomat saivat olla enintään yhteensä 30 lomapäivää.
-Suomi lähti nousuun vuonna 2015 ja maassa oli kaikilla hyvä olla.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hyvä oli uni olis vaan totta ja autokin kulkisi alkoholilla, saisi krapularyypytkin helposti.

Äänestä
  • Pekkarinen on muuten vaihtanut peruukkiaan selvästi tuuheampaan ja "se" istuukin nyt paremmin.
    Saako tähän listaan lisätä omia unia?

    Esim: -Jimi Hendrix esiintyi bluesissa -ja olin vielä nuori,hoikka ja viriili.

    Äänestä

Köyhät ne näkee ihmeellisiä unia, kademieli on läsnä unissakin. Kai se oma vaatimaton elämäntaso on köyhille vaikea hyväksyä.

Äänestä
  • Mikä ite luulet olevas, tollanen pullojenkeräilijä, olekkos juuri vienyt tyhjät pullot kun on noin levee olo.

    Äänestä

kyllä se niin on! että "kapitalismi " tulee tiensä päähän....!!! ja loissetkin joutuu "paskansa" siivoamaan!!

Äänestä

Mä näin unta et voittasin lotossa,vois siitä jakaa muillekin,mut ensin "ainaki auto pittäis vaihtaa ja kiertää vähän muailimaa"

Äänestä

Näkyiköhän tuossa ketjun aloittajan unessa sitä millä tuo kaikki unelmahöttö rahoitetaan jos välillisiä veroja laskettaisiin noin rajusti? Eipä ole vaikeaa arvata mistä suunnasta puoluekarttaa tulee ENNEN VAALEJA mahtavia lupauksia ja tietenkin tölväistään vielä hiukan Keskustaa siinä ohimennen. Ei muuta kuin tervemenoa ehdokkaaksi, saat kaksi ääntä kun tarpeeksi uhkailet ja kiristät vaimoasi.

Äänestä
  • Huumoria,huumoria.
    Näin unta että...-unelmointi kannattaa!

    Eikö mene kaaliin toiselle persulle?
    Pitääkö kaikki asiat ottaa naama rypyssä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mie-se-lähin kirjoitti:

-Autovero oli poistettu,maksoin toki autoilusta,mutta alla oli uusi turvallinen auto.
-Alkoholiverotus oli muutettu lähelle Viron mallia,otin toki edelleen saunaoluet mutta halvemmalla.
-Tupakkavero oli poistettu,en toki tupakoinut yhtään enempää,koska en polta.
-Vanhusten hoitopaikkoja oli lisätty,kotihoitoon oli panostettu todella paljon,vanhukset saivat turvan minkä ovat ansainneet.
-Pienille koululaisille oli järjestetty mahdollisuus käydä lähikoulua,myöskin koulun jälkeen oli alaluokkalaisille järjestetty leikkitilat jos yksin kotiin menenminen pelotti.
-Päivähoitopaikkoja oli lisätty,sekä hintoja laskettu inhimillisiksi.
-Työpaikkoja oli tullut lisää suurten ikäluokkien poistumisen myötä.
-Lohiportaat oli saatu toimimaan.
-Pekkarinen oli vaihtanut peruukkia.
-Nalle Wahlroos oli laittanut kaiken omaisuutensa jakoon työttömille.
-Nalle Wahlroos oli ampunut itsensä senjälkeen kuuhun.
-Sähkönhinta oli laskenut,siirtomaksuista oli luovuttu,koska sähköhän siirtää itse itsensä ilman mitään pumppuja.
-Kesä 2015 oli lämmin koko Suomessa.
-Hurriganes,Wigwam ja Royals esiintyivät Roots´n river blueseissa alkuperäiskokoonpanossa.
-Olavi Virta lauloi Waldemarissa ja aurinko paistoi.
-Eläkkeelle pääsi joko 60v tai palveltuaan työelämässä 30 vuotta.
-Kansanedustajat saivat enintään 3500€ kk,ministerit 4000€ ja heidän kesälomat ym lomat saivat olla enintään yhteensä 30 lomapäivää.
-Suomi lähti nousuun vuonna 2015 ja maassa oli kaikilla hyvä olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu