Onko sellaisia, joiden ystävyys on poikki? Miksi se päättyi? Luuletteko, että saatte sovittua vai onko ystävyys lopullisesti ohi?
Itse hylkäsin ystävän ja toisenkin, koska he vähättelivät, määräilivät ja valehtelivat sekä haukkuivat. Tällainen ei ole ystävyyttä ja pistin pelin poikki, vaikka he ensin yrittivät anteeksipyynnöin korjata tilannetta. Vuosia jatkunutta epäystävällisyyttä ei kuitenkaan ole tarkoitus antaa anteeksi ja se viimeinen niitti aiheutti välien katkeamisen lopulta. Tuli mieleen, että tämä olisi pitänyt tehdä jo heti alkuunsa, koska huono käytös alkoi jo vuosia sitten. Nyt olen tyytyväinen, vaikka olen ollut kuukausia yksin. Ihan kuin elämä olisi alkanut uudestaan parempana eikä kukaan oleta, että kysyn lähes kaikille tekemisilleni lupaa, sillä sitä en todellakaan tee.
Itse hylkäsin ystävän ja toisenkin, koska he vähättelivät, määräilivät ja valehtelivat sekä haukkuivat. Tällainen ei ole ystävyyttä ja pistin pelin poikki, vaikka he ensin yrittivät anteeksipyynnöin korjata tilannetta. Vuosia jatkunutta epäystävällisyyttä ei kuitenkaan ole tarkoitus antaa anteeksi ja se viimeinen niitti aiheutti välien katkeamisen lopulta. Tuli mieleen, että tämä olisi pitänyt tehdä jo heti alkuunsa, koska huono käytös alkoi jo vuosia sitten. Nyt olen tyytyväinen, vaikka olen ollut kuukausia yksin. Ihan kuin elämä olisi alkanut uudestaan parempana eikä kukaan oleta, että kysyn lähes kaikille tekemisilleni lupaa, sillä sitä en todellakaan tee.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Joo, mutta en noin tietoisesti, pikku hiljaa vähensin yhteyttä en oikein tiennyt ees miksi aluksi, mutta kyllä se oli jotain tollasta
Monta ystävyyssuhdetta on loppunut elämäni aikana, enkä voi syyttää niistä kaikista itseäni. Ystävyydet alkaa ja loppuu aikanaan ja uusia tulee tilalle. ystävyydet elävät tai kuolevat kunkin ikäkauden mukaan, ja ovat tehneet tehtävänsä. Mutta suurimmat syyt omalla kohdallani ystävyyden loppumiseen olivat seuraavat:
Minä en tykkää siitä, että minua hyväksikäytetään taloudellisesti. En tykkää myöskään siitä, että akateeminen vartti koskee aina tätä odotettavaa ystävää. En tykkää siitä, että lompakkoani nuuskitaan kun yllätän. Minua ei käytetä hyväksi millään tavalla vaan ystävyys on vastavuoroista tai sitten ei. Jos jotain salaista kerron, se onkin koko kylän tiedossa vääristeltynä ja ilkeänä versiona -silloin ystävyys loppuu tietenkin. Myös yksi tärkeä ystävyys loppui, kun minua syytettiin sellaisesta johon en ollut syyllistynyt. Kyllä sen hetken tietää, kun voi todeta hyvällä omallatunnolla, että tämä ystävyys ei enää ole sen arvoinen
Koko iän mittainen ystävyys loppui naisen vuoksi. Minulle ne kuviot on aina olleet todella vaikeita hankittavia ellei mahdottomia, sitten kun viimein oli erään kanssa säätöä jo kuukausia, niin sain tietää että kaveri oli käynyt samoilla apajilla toistuvasti minun selän takana. Katkaisin välit heti ja pysyvästi ja molempiin tietenkin, vastasin yhteydenottoon ja kyselyyn tasan kerran: tiedät mistä tämä johtuu ja tiedät kyllä että minä tiedän, en anna mitään mahdollisuutta selittelylle ja valehtelulle, mikään selitys ei käy.
Ex-kaverilla ei kaiken lisäksi ole ollut ikinä mitään vaikeuksia saada naisia, pikemminkin päinvastoin ja tuon tapahtuessakin oli jo perheellinen ja parisuhteessa. Ilmeisesti on joku tarve saada sitä myös itselle jos huomaa että jollakin on jotain arvokasta.
Ei ole ikävä, kukaan ei kaipaa pelkkää ottajaa ja kuluttajaa, jolta ei koskaan tule mitään ilman että lasketaan palvelusmääriä taskulaskimella ja joka tilaisuuden tullen heittää koko elämän mittaisen ystävyyden roskiin, kunhan vaan saa itselleen hetkellisen hyödyn.
Ystävyys loppui, kun kaveri alkoi seurustella ja kaikki aika meni uuden poikakaverin kanssa. Tilannetta pahensi se, että olimme myös kämppiksiä ja koko yhdessä vuokraamamme vanhan omakotitalon lämmitys, siivoaminen, asuminen ja pihatyöt jäivät minulle. Petyin häneen valtavasti ja kun muuttivat yhteen poikakaverin kanssa, päätin, etten ole enää missään yhteydessä.
Minulla näitä riittää!
En jaksa luetella kaikkia, joten vain pari eniten mieleen jäänyttä riittänevät.
Ensimmäiseksi "paras kaverini": oli kauhean mukavia vuosia yhdessä, jaettiin iloja ja suruja, varsinkin kun hänen äitinsä kuoli, hän puhui siitä minulle ja väitti, ettei voi puhua siitä kenellekään muulle. Sepitti kaikkea siitä, että olen niin tärkeä ja läheinen hänelle. Kuitenkaan ei koskaan oma-aloitteisesti pyytänyt tapaamaan/viettämään aikaa yhdessä, oli minun tehtäväni aina ottaa yhteyttä ja kysellä tapaamisia, kuulumisia jne. jolloin vastaus oli yleensä "Joo nähdään vaan, ellei joku muu pyydä samaan aikaan.." Lisäksi vähätteli masennustani aina, kun otin sen esiin. Olen siitä jännä masennuspotilas, ettei tuo tauti näy minusta juurikaan (paitsi erittäin huonoina hetkinä), joten se ei ole rasite ihmissuhteelle. Olen vain itsekseni sellainen melankolinen ja huvittumaton, vaikka osaan näytellä, että olisin kovinkin kiinnostunut kaikesta. Mutta joskus, kun ajattelin, että joo, bestalle voi kertoa kun on oikeasti sellainen itsemurhafiilis. Kun kerroin, tämä alkoi aina selittää: "No joo, mutta yks mun kaveri, sellanen joka on siis ihan oikeesti masentunut, sillä on paljo vaikeempaa ku sulla." Tällaisesta en pitänyt. Mutta silti se oli lopulta tämä kaverini itse, joka vain yks kaks laittoi välit poikki ilman mitään selityksiä. Olin vuosia vihainen hänelle, ja olen edelleen. Mutta kerran kun tuo sattumalta pongahti työpaikalleni kyselemään muina tyyppeinä kuulumisiani, kysyin häneltä, miksi hän oikeastaan laittoi välit poikki ja harmittiko se häntä yhtään, että ystävyytemme meni hukkaan. Sanoi vain, ettei jaksanut katsella rumaa naamaani, eikä kuulemma harmittanut yhtään.
Yhden toisen melko hyvän kaverin seurassa liikuin myös pitkään, vuosista voidaan puhua. Mutta tämä oli sellainen, että leveili koko ajan suorituksillaan, saavutuksillaan ja ulkonäöllään. Tunsin itseni tosi huonoksi hänen seurassaan, minkä lisäksi häntä olisi pitänyt kehua koko ajan. Kaveri laittoi minut usein odottamaan TUNTEJA itseään, eikä välttämättä sittenkään tullut paikalle, perui tapaamisia parin minuutin varoituksella (jos perui, yleensä ei vain ilmestynyt) ja yksinkertaisesti leuhki kaiken aikaa. Tähän laitoin itse välit poikki, minkä jälkeen hän meni valittamaan yhteiselle kaverillemme, että olen tosi ilkeä paskapää, koska "hylkäsin" hänet. Niin, no, itsehän siedin häneltä ohareita ja vähättelyä vuosikausia.
Kolmas merkittävä tapaus oli yksi muikkeli, joka esitti kauhean kivaa, mutta sitten kuitenkin koko ajan leveili ulkonäöllään ("Kauheeta, kun kymmenen miestä yrittää iskeä mua yhtä aikaa!!"), puhui minusta pahaa selän takana ja esimerkiksi myrkytti koirani, koska se oli tottelevaisempi kuin hänen koiransa. Kun itkin koirani menetystä, tämä vain totesi, että "olisit opettanut, ettei laita kaikkea suuhunsa." Viimeinen niitti oli, kun sama naikkonen alkoi iskeä miestä, jota tapailin. Hän yhtenään "opasti" minua miesasioissa siihen malliin, että "se mies on ihan liian hyvä sinulle" ja "ei se tuollaisista naisista tykkää". Tähän katkesi meidän "kaveruus", tosin olin tätä muijaa inhonnutkin koko ajan. Tosin se yrittää vieläkin viedä mieheni (kyllä, siitä "liian hyvästä minulle" todella tuli kihlattuni) ja puhuu ympäri tuttavapiiriä pahaa minusta, jotta ihmiset paheksuisivat minua.
Kyllä.Esitti aina muuta kuin oli. Hänellä oli upea työ,parempi koulutus (siis eihän mun koulutus ollu koulutus laisinkaan,hän oli "akateeminen") ,fiksuimmat lapset (siis taas kymppi ,voitko uskoa tekstasi joka kokeen jälkeen...NIIN naurettavaa), rikkain mies ,parhaimmat autot. Mutta voi häntä,hänen rakkain ihmissuhteensa oli feikkiä..lupauksien pettämistä ja yksi fyysinen pettäminenkin.Hän luuli ettei kukaan tiedä,mutta kyllä hänestäkin pienellä paikkakunnalla tiedetään "kaikki". Mutta koska hän aina esitti ja esittää että hänen elämänsä on upeaa,hän ei voisi koskaan erota puolisostaan. Fiksut ihmiset ei alistu mihin vaan, vaan ymmärtävät että lapsienkin kannalta henkisessä väkivallassa eläminen on raadollista. Vuosien,vuosien päästä ne voivat sitten purkaantua ulos lapsista,jotka ovat hekin joutuneet esittämään vuosikaudet että kaikki hyvin. Rehellisyyttää on niin kovin vähän nykypäivänä.
Haukkuminen, vittuilu, ärsyttäminen, vaikeuksieni vähätteleminen, vaikka hän ei tiennyt elämästäni mitään. Kaiken tuon siedin, mutta en enää sitä, että minut unohdettiin kokonaan ja kelpasin enää vain silloin, kun muuta ei ollut saatavilla. Että siihen loppui se lysti. Tuli joku raja mullakin vastaan. Paljon satutti, mutta jos olisin jatkanut sitä ihmissuhdetta olisi sattunut lisää.
Ystävyys EI ole sellaista että pitää toisen asiat lörpötellä ja juoruta muille ulkopuolisille ja asiaan kuulumattomille ihmisille.
Tällaisen ihmisen on turha tulla asunnolleni enää visiitille, ystävyys on poikki.
Oma ystävyyteni loppui siihen,että ystäväni näki ja näkee varmasn edelleenkin maailman pilvilinnojen lävitse,eli hänelle elämässä ei ole ikäviä puolia tai tapahtumia....Itse taas en valikoi mitä ystäväni saa puhua ja mitä eivät...Ja myös vaikka kuinka kauniita sanoja ja hymyjä ystävätkin voivat sanoa,ei välttämättä niiden sanojen takana ole oikeasti mitään syvempää....Myös pompottaminen ja oman ystävän ajatusten manipulointi ei ole sallittuna,tämmöiselle ystävälle ei paljon puheluita enää ole tultu soiteltua :) Vain minä - ystävät pahimpis mitä olemassa!
Minun suhteet ystäviin päättyivät siihen, että vammauduin liikuntakykyä rajoittavan sairauden vuoksi. En pysty liikkumaan enää kuten ennen, omin jaloin. Olin kai sitten rasite ystävilleni tälläisenä ja minua ei haluttu, eikä pyydetty enää mihinkään mukaan.
Yritin aikani pitää kaikkiin yhteyttä, mutta huomatessani, ettei seurani enää kiinnosta ja minua selvästi välteltiin.
Enää ei pidetty ystävien puolelta mitään yhteyttä, samoin toimivat sukulaiseni.
Olen heille kaikille tavallaan jo kuollut.
Ennen sairastumista yksi ystävyys katkesi siihen, että ystävä puuttui liikaa elämääni.
Alkoi määräillä, miten hoidan lapsiani ja miten hoidan avioliittoani. Hän oli sen tyyppinen ihminen joka puuttui hanakasti aina muiden elämään ja oli tottunut määräilemään. Hän meni tässä jo liian pitkälle. Hän myös usein purkasi kiukkuaan minuun, jos hänellä oli huono päivä.
Kun sitten huomautin tästä käytöksestä. Hän loukkaantui, eikä pitänyt sen jälkeen enää yhteyttä. Hän sai aina sanoa ilkeästi ja olla tahditon. Mutta kun hänelle huomautti asiasta, hän suuttui verisesti. Oikeastaan olin tästä ainoastaan helpottunut.
Koska, parempi näin. Ei tuollaisesta ystävyydestä tule mitään.
Aivan oikein! Ei kannata pitää sellaisia ystäviä jotka vievät vain aikaasi, käyttävät sinua hyväksi kaikessa missä pystyvät ja kaiken lisäksi sinun aikasi menee siihen että kokoajan pohdit heidän tekemisiään ja sanomisiaan. Olen itse irtisanoutunut kymmenien vuosien ystävyydestä kun vihdoin tajusin että tämähän oli ollut jo vuosia täysin yksipuolista ystävyyttä. Voi että olinkaan ollut TOLLO ja luullut sen olevan edelleen ystävyyttä. Olen karsinut useita "ystäviä" elämästäni kun tajusin että voin paljon paremmin ilman heitä! Hyvää kevättä myös sinulle!
Itsellä kariutui todella tärkeä ystävyyssuhde useampia vuosia sitten. Yläasteella olimme kyseisen kaverini kanssa kuin paita ja peppu, aina yhdessä. Viihdyttiin tosi hyvin toistemme kanssa. Peruskoulun jälkeen lähdin ammattikouluun ja parasystäväni taasen lukioon, siitä sitten alkoi alamäki meidän ystävyydessä. Hän alkoi pyöriä epämääräisissä porukoissa, biletti joka viikonloppu ja heitti röökin huuleensa. Itse pysyin samana kun aina ennenkin, luonteeltani suht rauhallinen, enkä kokenut alaikäisenä mitään tarvetta rellestää.. Lopulta nähtiin enää paristi vuodessa ja nykyään ei juuri koskaan. Pahimmalta tuntuu ehkä juuri siksi, että tämä kyseinen ihminen tiesi kaiken minusta ja koettiin paljon yhdessä.