Tässä mun tarina.
Oikea isäni jätti äidin kun olin noin kaksi vuotias itse sain tietää että äidin aviomies ei ollut oikea isäni noin 7 vuotiaana, noin siiheen aikaan tapasin oikean isäni hän oli kiva mutta ollut rauhanturvaajana ja oli vähän traumatisoinnut siitä.Nuorempana mulla oli ongelma kun kastelin sänkyny yöllä noin 15v asti, kun asuttin vielä äidin aviomiehen kanssa niin aina vähän välilla puolisäni hakkasi minua koska kastelin sänkyni niin yritin aina piilotella asjaa no se ei onnistunut ja siitä hyvästä mua hakatiin.Puolisä oli erittäin agressiivinen kun oli juonut ja hakkasi äitiä, pienenä illalla kun he luulivat minun nukkuvan niin näin koko asian miten puolisä hakkas ja heitteli äitia, puolisä hakkas mua ja siskojani jokaisesta pienemmästä asijasta kun yksi siskoistaini oli noin 17 vuotias sillä meni hermot ja meni keräämään tavaransa ja aikoi lähteä kodista silloin alkoi hirveetä huutoa ja puolisä yritti heittää siskoani puukolla senkin kaiken minä näin noin 6 vuotiaana.Puolisällä oli myös omia lapsia ja jos nyt oikein muistan heitä se ei ikinä hakannut.Me asuttiin maatilalla pienestä asti tein siellä töitä ja autoin äitiä ja puolisää ja olin kiltti lapsi mutta silti kun tein vaingossa jotain väärää niin mua hakattiin.Kun olin 7 tai 6 vuotias äiti tuli tajuihiinsä ja jätti hänet se oli just pari päivää ennen joulua keräsimme kaikki tavaramme mitkä jaksettiin kantaa ja mentiin jollekkin tutulle asumaan.Minä luulin että silloin se kaikki oli ohi mutta kaikki pahoinpitely minkä äitini oli kokenut tuli takaisin minuun en halunnut enään mennä kotiin niin olin öitä ulkona ja kavereilla niin paljon kun pystyin.Äitini hakkasi minua noin 15vuotiaan asti kunnes hän huomasi että aloin olla sen verran iso että sen voimat eivät kayneet musta yli enään äitini muutti suomeen ja jätti minut asumaan yksin viroon noin 8-9vuotiaana, äiti tuli käymää kerran kuukaudessa ja toi mulle ruokaa mutta silloin aloin olla poissa koulusta loppujenlopuksi sosiaaliviranomaiset ottivat yhteyttä ja veivät minut lastenkotiin.Minun siskot sai tietää siitä ja pakotti äidin laittaa minut koulukotiin.Sitten äitini tuli hakemaan mut pois sieltä ja otti mukaansa suomeen me asuttiin äidin firman solukämpässä missä asui muitakin työntekiöitä.
Sitten muutettiin omaan asuntoon ja mun koulunkäynti paheni (sen jälkeen kun muutin suomeen noin 9-10vuotiaana).No aina kun en käynyt koulussa äiti hakkasi minua.Aloin liikkua huonossa porukassa ja polttaa röökiä.Siitä se pahentui aloin joumaan alkoholia ja olin erittäin agresiivinen kännissä en edes osaa laskea monta ihmistä olen satuttanut.Lopuksi sitten jäin kiinni ja sai syyteen vakavasta ryöstöstä mutta en ikinä ryöstänyt ketään olin vaan siinä mukana.Niinsanotut kaverini pistivät koko ryöston mun niskaan ja sain 1000e lisäkorvauksia ryöstösyytteen ja 1,5v ehdonalaista heille tuli vaan pahoinpitelysyyte ja korvauksia se kaikki on yhteisvastuulla yksi niistä pojista käyttää nykyää huumeita ja ei tule ikina varmaan maksamaan toisesta en oikein tiedä se opiskelee nyt ja on ihan ok, se ei ole kyllä ikinä pyytänyt anteeks tai kiitänyt mua että sain ne lisäsyytteet niskaani.Nyt olen lopettanut alkoholinkäytön mutta tykkään poltella kannabista koska se tekee minusta iloisen eikä mun tarvitse pitää iloista naamaa koska se tulee silloin luonnostaan.Oikeasti olen erittäin masentunut ja en ole ikinä kertonut kenellekää tästä.Kouluun on silti vaikeeta ehtii jäänyt vähän niinkui tavaksi.
Nyt aikuisena on alkanut olee univaikeuksia ja ne muistot alkaa palaa.Miten pääsisin tämän yli olen 19v ja asun vieläkin äitini luonna, se ei enään pahoinpitele minua mutta kun teen jotain väärin tai en mee kouluun jatkuvasti huutelee mulle ja siitä mulla menee hermot ja alan huutelee hänelle takaisin.Olen vieläkin erittäin agresiivinen mutta pidän sen kaiken sisälläni ja en pysty kuunella keneltäkää minkäänsortista huutelua.Mua pelottaa että jossainvaiheessä mulla menee hermot ja teen jotain mitä ei saa otettua takaisin vaikka esimerkiksi koulussa meillä oli sijainen niin se sitten käski mun tehdää töitä, en tykkää siitä että mua käsketään niin sanoin hänelle että voisiko lopettaa niin se alkoi huutelee mulle siinävaiheessa paloi hermot ja siitä tuli huutokilpailu huomasin että tuli erittän agresiivinen olo niin poistuin paikan päältä heti.Uskon että nämä tunteet on alkanut tulee pintaan kun just viimevuonna oikea isäni tappoi itseensä.Anteeks etukäteen koska tässä on varmaan paljon kirjoitusvirheitä.
Ja jos joku osaisi kertoa mulle mistä saisin apua koska mulla ei ole ikinä ollut pitkäaikaista suhdetta ja olen erittäin yksinäinen.
Nyt siskoni muuttaa pois suomesta ja yksinäisyys on alkanut painaa vielä enempää siskoni on ollut mulle aina erittäin läheinen ja aina yrittänyt autaa minua .
En pysty luottaa ihimisiin ja noin viimevuonna muutin toiseen paikkaan niin täällä mulla ei ole yhtää kavereita ja olen vaan himassa ja istun koneella. Haluaisin tapaa ihmisiä mutta en osaa.
Perheväkivallan uhri.Miten päästä yli traumoista.
8
130
Vastaukset
- raakaakka
Kuule ystävä. Otappa printtaus tekstistä . Mene nettiin ja etsi paikkakuntasi nuorille tai maahanmuuttajille olevat palvelut. Niillä on monesti parhain tieto alkaa purkaan traumaperäisiä ongelmia. Joita sinulla todellakin on. Minullakin on niitä ollut.Apua sain paikkakuntani tk. lääkäriltä ja psygologilta.
Jos edellä mainituista paikoista ei apua löydy. Sitten varaat vain terveyskeskus ajan lääkäriltä ja annat tuon oman tarinasi luettavaksi, ja pyydä apua. Heillä on velvollisuus ohjata sinua jollekin henkilölle joka auttaa näissä vanhoissa traumoissa. Nuoren ei pidä jäädä vain kotiinsa.- Äidin-tuivertama
Kiitti käytännön neuvostasi! Toivottavasti muutkin vanhempien "Tuivertamat" löytävät sen!
Olen myös kasvanut Koivuniemen-heran vauhdittamana. Mattopiiska- tehtaiden omistajat ovat tienanneet omaisuuden minun selkänahkani kautta. Järki siitä ei kasvanut eivätkä tavat parantuneet.
- Äidin-tuivertama
Vahingoittunut- hyvä! Olet vielä lapsi, nuori koko elämäsi edessäsi. Sinulla on kaikki mahdollisuudet luoda itsellesi hyvä elämä. Toussa oli tuo "raakaakka" joka antoi hyviä ohjeita.
Tässä on omia kokemuksiani, joiden avulla olen pysynyt hengissä. Katso, mikä soveltuu omiin
olosuhteisiisi. Onko sinulla koulussa joku hyvä opettaj, joka ymmärtää Sinua? Pidä hänen ystävällinen huomionsa todistuksena omasta ihmisarvostasi. Luepa, muute, se YK: ihmisoikeuden-julistus ja lapsien oikeuksien, mitä löydät. Yritä saada selvyyttä omasta todellisesta persoonallisuudesta ja satsaa vahvoihin sivuihisi. Kun poistaa jotain, niin tyhjiö on heti täytettävä paremmalla. En uskalla suositella sinulle mitään luonteeseesi sopivia tutustumistapoja, koska se on hiukan henkilökohtaista ja tapoja on monia, mutta oma halusi
oppia tuntemaan itsesi vetää puoleensa niitä mahdollisuuksia, joita olosuhteissasi on käsillä.
Onko sinulla tuttavia, jopihin luotat ja joilta voit saada tukea ja neuvoja. Kun olin aivan yksin samantapaisissa olosuhteissa, löysin kirjoista apua ja neuvoja. Musiikki oli minulle sydäntä parantavaa, sillä se koskettaa syvemmältä kuin sanat. Ei mitään väkivaltaista! Se lisää sitä tunnetta elämääsi. Minulla oli Thsaikovski, (sorry tavaus) ja Jean Sibelius parantajia.
Kuuntelepa kirjastossa tai muualla J.Sibeliuksen "Karelia"-sarjaa. Se alkaa aikamoisella pärinällä - kuten oma elämäsi - sitten tulee herkämpi osa, jota tunnut eläväsi nyt. Haluat parempaa - kaikille.Lopussa Sibelius vetää oikein riemukkaasti kaikenlaisia optimistisia tunteita esiin! Se on varmasti sinunkin tulevaisuutesi. "Finlandia" ei kuvaile vain Suomen kansan kehitysvaiheita. Sibelius itse sanoo sen kuvaavan myös monien henkilöiden kehitystä. Sorron alta rohkeuteen, vapauteen, voimaan. Älä vain vajoa itsesääliin, sillä se lamaannuttaa auttamatta. Sibelius itse oli isätön, masennuksissa monta kertaa. Rahavaikeuksissa jatkuvasti. Saoin moni venäläinen klassinen kompositör. Kuten tuo Thsaikovski, Dvocak ja ja moni muu. Kirjastossa osaavat neuvoa. Strussin valsit ovat hyviä antamaan myönteista energiaa. Onko lähelläsi luontoa, joka puhdistaa? Itse olen juossut monet surut mäntymetsässä. Havupuut erittävät aromaattisia öljyjä, jotka poistavat depressioita. Veden rannat ovat parantavia joneja -tai mitä ne nyt olivat - täynnä.
SPA:t ovat juuri siksi rannan läheisyydessä. Muista syödä niin terveellisesti kuin mahdöllista. Joka kerra, kun joku pahoittaa mielesi kritisoimalla, kehu ja kannusta itseäsi. Älä lyö lyötyä. Jos joku kaataa omat pettymyksensä päällesi, sinun ei tarvitse lisätä sitä.
Tässä nyt oli vähän ilmaista "kansanparannusta" mikä on auttanut minua. Et ole yksin kokemuksinesi ja tulet saamaan tarvitsemasi avun. Sinä olet vielä kerran "Vahingoittumaton"! - Äidin-tuivertama
Vahingoittunut-hyvä! Luin taas kertaalleen elämäsi kokemuksia. Älä suotta pyytele anteeksi kirjoitusvirheitäsi. Niitä virheitä tulee toimittajillekin - sanomalehdet täynnään. Ole iloinen, että kykenet antamaan niin selkeän kuvan tilanteestasi. Oletko noudattanut tuon raaka-akan ehdotuksia? Koita saada se aikaiseksi. Ajattelen sisaresi tilannetta. Väkivaltaisessa perheessä lasten on haettava turvaa toisistaan - ja sitä lohdutusta, turvaa tarvitaan enemmän kuin kukaan pystyy ja kykenee. Se voi myös kierotua, teini-ikään tullessa ja hormoonien lisääntyessä. Tarvitaan todella ulkopuolisen ammattimaista apua. Sitten on tuo linnassa olo. Minulla on veli joutunut samaan "valtion hotelliin". Hän aloitti uransa varastamalla kioskista ruokaa nälkäänsä. Itse olin noin 20:tä vuotias, kun veli pyysi minun osoitettani päästääkseen lomille. Olin niin ymmärtämätön, että sanoin hänelle oleva parempi olla linnassa, vai missä nyt oli. Kauheaa, miten tyhmä voin olla!!! Ajattelin, että hän saa siellä ruokaa, lämmintä, kävi jotain kouluakin. Minä asuin pienessä kellarihuoneessa kitupalkalla. Tunsin myös olevani vastuussa veljeni tempauksista vapaalla ollessaan. Se poika osasi potkia kaikki mäsäksi päänsä yläpouleltakin, kun jokin alkoi sapettaa. En halunnut hänen kaveritaankaan nurkkiini, kun heillä oli samat harrastukset. Mitä olen myös ajatellut aina on, että en ole niitä huumeita vahvempi. En ole koskaan kyennyt tuomaan hanen elämäänsä mitään, mistä hänelle olisi ollut kalliota jalkojensa alle. Veli alkoi kannabiksella, hänkin, minä valitsin uskonto-oopiumin. Se tulee vähän halvemmaksi. Köyhällä on uskonto huumeena, kun ei ole varaa muuhun. Kiva elää edes ajatuksissaan yhteiskunnassa, jossa kaikilla on terveyttä, työtä, ystäviä...Olitpa tuhti, kun muutit toiseen paikkaan, sillä muuten vanhat kumppanisi olisivat vieneet sinut samaan takaisin.. Tämän yhteiskunnan pitäisi auttaa linnasta tulleita työhön, asuntoon, muutenhan he ovat vielä vaikeammassa tilanteessa. Sisarena en paljoon pysty, vaikka kuinka haluaisin. Muuten, aina kun näen kartalta Suomen ja Viron, niin ajatuksissani näen suomi-neidon kumartuvan helmoihinsa ja nostavan pikku-viron hellästi syliinsä. Heijaten, suojellen... Niin me sisaret teemme veljillemme, niin kauan kuin elämme - vaikka vain ajatuksissamme, kun emme muuhun pysty. Pidä itsestäsi hyvää huolta!
- apuaonsaatavissa
Miten sanoisin tämän. Sinä olet iankaikkisuus olento jonka Jumala on luonut tähän maailmaan. Pyydä Jeesus elämääsi ja ohjaamaan sinua eteenpäin sekä korjaamaan sielusi vammat. Hän kuulee sinua ja haluaa auttaa. Ole turvallisella mielellä ja tukeudu häneen.
- Neea35
ja seuraavaksi sitten puoskaroitavaksi johonkin lahkoon?
Uskonnollinen väkivalta on vaiettu asia luterilaisessa suomessa.
- tätiliini
Olet joutunut paljon kestämään,toivottavasti olet hakenut apua,älä vain jää kotiin murehtimaan.Voimia sinulle!
- Herkkätyttö15
Muakin hakataan, mitä seuraa jos kerron spykologille?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113465MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768