Palstaklisee telkkarissa

IkisM

"Rakas, sinusta on tullut pullukka" ohjelmassa kliseinen suominainen alkaa painonpudotukseen. Tuolla ei kerrota ihan kaikkea:

http://www.mtv.fi/lifestyle/ohjelmat/rakas-sinusta-on-tullut-pullukka/uutiset/artikkeli/pullukka-kisaaja-yhteinen-aika-siirtyi-makuuhuoneesta-sohvalle/4768414#Scen_1

"Järvenpäästä kotoisin oleva pariskunta on ollut naimisissa neljä vuotta. Pariskunta on seurustellut jo aiemmin nuoruudessa, ja lopulta Facebook toi rakastuneen pariskunnan uudelleen yhteen."

Telkkarissa sanottiin että ne oli seurustelleet nuorempana mutta eronneet kun Tiina oli pitänyt Jarkkoa liian kilttinä. Viimein oli kuitenkin palanneet yhteen, arvatenkin vasta sitten kun Tiina oli nauttinut siivunsa jännäjuoksuista ja tehnyt muille miehille lapsia. sitten kun oli kiltti mies alkanut taas kelpaamaan aika nopeasti on alkanut kiloja kertymään, arvatenkin mummotukka tullut ja kaikki muutkin vakiintumisen jälkeiset kuviot.

Ihan kaikkea ei kuitenkaan juoksuvuosista ole Tiina unohtanut:

"Herkuttelu ei rajoitu ainoastaan kodin seinien sisäpuolelle. Menevä Tiina viettää paljon aikaansa myös ystävien kanssa ravintolaillallisten ja juhlimisen merkeissä."

Jarkko tietysti odottaa kotona lasten kanssa kun mamma juhlii.

Makkarissakaan ei paljon tapahdu, Jarkko voitti arpajaisista lahnan:

"– Voisin vaan nukkua. Makuuhuoneen puolella ei ole mitään hellyyttä, Tiina kertoo."

2

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tyypillistä

      Ihan perinteinen kuvio (suomalaiselta) naiselta. Sääliksi käy miestä, mutta nämä ovat hyviä varoittavia esimerkkejä meille kaikille millaisia naisia tulee miehen välttää.

    • ExPUA

      Toivotaan että Jarkko eksyy palstalle, ja kokee julman heräämisen omaksi parhaakseen.

      Surullista miten naiset käyttävät hyväkseen miehen rakkautta, kun itse eivät siihen samaan pysty.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      57
      5855
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      77
      3193
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      23
      2380
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2075
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1988
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1843
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1609
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1212
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1206
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      81
      1075
    Aihe