Ihan hirvee tilanne. Kyseessä on henkilö, johon aikanaan tutustuin työpaikalla. Pidin häntä työkaverina, jonka kanssa tavattiin pari kertaa myös vapaa-ajalla. Nyt emme työskentele enää samassa työpaikassa. Tyyppi on sikäli ihan kiva, mutta jotenkin en vaan pidä häntä ystävänä, vaikka hän selvästi luulee niin. Hän on parikymmentä vuotta minua vanhempi, elää ihan erilaista elämäntilannetta ja muutenkaan en vain ymmärrä miksi meidän pitäisi enää kaveerata. Hän soittelee usein, jaarittelee helposti tunnin ongelmistaan ja yleensä yrittää vielä väkisin sopia jotain tapaamista lähitulevaisuuteen. Nyt hän pyrkii meille viikoittain kylään kun käy tässä lähellä ja hänelle jää aina hetki luppoaikaa siinä yhteydessä. Ei ei ei....!
Mitä ihmettä teen? En tahtoisi mitenkään tylysti vaan pistää kerrasta poikki, mutta ei tähän henkilöön vihjailutkaan tunnu tehoavan. Monesti olen jättänyt vastaamatta puhelimeen, en koskaan ole soittanut hänelle tai ehdottanut hänelle mitään treffejä. En vaan enää jaksa tätä "ystävyyttä". Ilmeisesti hän saa minusta jotain (en ymmärrä mitä), sillä tiedän hänellä olevan paljon muitakin ystäviä. Miksei hän keskitä energiaansa heihin? Ehkä he eivät "ehdi" vastata puhelimeen ja ovat "kiireisiä" eivätkä ehdi tavata. En keksi muutakaan syytä.
Onko mitään tapaa erota sillä tavalla ettei toinen loukkaantuisi niin verisesti että esim. kaupungilla törmääminen olisi äärimmäisen kiusallista? Jotain on pakko keksiä, koska tämä vie minulta ihan liikaa energiaa. Ei voi olla järkevää olla toisen ystävä vain hänen mielikseen, jos ystävyys ei anna itselle mitään ja aiheuttaa vaan ärtymystä ja ahdistusta... eihän?
Mitä ihmettä teen? En tahtoisi mitenkään tylysti vaan pistää kerrasta poikki, mutta ei tähän henkilöön vihjailutkaan tunnu tehoavan. Monesti olen jättänyt vastaamatta puhelimeen, en koskaan ole soittanut hänelle tai ehdottanut hänelle mitään treffejä. En vaan enää jaksa tätä "ystävyyttä". Ilmeisesti hän saa minusta jotain (en ymmärrä mitä), sillä tiedän hänellä olevan paljon muitakin ystäviä. Miksei hän keskitä energiaansa heihin? Ehkä he eivät "ehdi" vastata puhelimeen ja ovat "kiireisiä" eivätkä ehdi tavata. En keksi muutakaan syytä.
Onko mitään tapaa erota sillä tavalla ettei toinen loukkaantuisi niin verisesti että esim. kaupungilla törmääminen olisi äärimmäisen kiusallista? Jotain on pakko keksiä, koska tämä vie minulta ihan liikaa energiaa. Ei voi olla järkevää olla toisen ystävä vain hänen mielikseen, jos ystävyys ei anna itselle mitään ja aiheuttaa vaan ärtymystä ja ahdistusta... eihän?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Vähän luulen, että et ole ollut aivan rehellinen tähän asti ja olet siten antanut tämän ihmisen olettaa että olette ystäviä. Kenties olet toisinaan tilanteista liuetaksesi sanonut jotain mikä pitkällä tähtäimellä ei toimi.
Sitä niittää mitä kylvää, tiedäthän.
Niin, olet oikeassa. Olen ollut liian kiltti. En vain osaa kieltäytyä, ellei siihen ole oikeasti jotain syytä. Kyseisellä henkilöllä on hieman vaikea tausta ja elämä tuntuu potkivan päähän, joten en vain haluaisi aiheuttaa hänelle enempää mielipahaa.
Kertokaapa, miten ihmiselle, joka lopettaa puhelun/hyvästelee lähtiessään sanoin: "palataan asiaan"/"nähdään taas"/"ollaan yhteyksissä" sanotaan mitään muuta kuin "joo"? Olen siinä pisteessä, etten haluaisi keskustella hänen kanssaan enää yhtään mistään, koska hän näkee kaikessa jonkin mahdollisuuden. Jos keskustelemme jostain tulevasta elokuvasta nähtyämme siitä mainoksen, ja erehdyn sanomaan että tuo vaikuttaa mielenkiintoiselta, niin hups vaan, olen velvoitettu menemään hänen kanssaan sitä katsomaan. Seuraavat viikot vierii taas puhelimessa kun yritämme sovittaa elokuvissa käyntiä hänen lapsiperheen arkeensa. Mutta miten voisin toimia toisin? Alanko tästä lähtien vihaamaan kaikkia elokuvia yms.? Hänellä on jotenkin manipuloiva tapa puhua, hän ei yleensä edes kysy haluanko tehdä jotain, vaan enemminkin kysyy että koskas tehdään sitä ja tätä. En edes saa mahdollisuutta kieltäytyä mistään, ainut mikä määrää tekemisiämme on hänen rahatilanteensa ja aikataulunsa. HUOH.
Hei.
Onpas hankala tilanne. Ystävyyssuhde edellyttää aina, että molemmat haluavat sen olevan voimassa. Sinä et enää selvästikään halua. Tässäkin on kyse rajoista. Miten ilmaiset omat rajasi? Jos et halua, että joku tulee teille kylään, ja jatkuvasti kuitenkin sallit sen, ylität omat rajasi. Ymmärrän, ettet halua tieten tahtoen loukata ystävääsi pahoittaen hänen mieltään. Kuitenkaan sekään ei ole hyväksi, ettet sano, mitä oikeasti ajattelet. Kenenkään ei ole pakko jaaritella puhelimessa tuntia vastoin tahtoaan, (ellei toisella ole oikeasti akuutti kriisitilanne). Miten voisit oppia rajaamaan ystäväsi käyttämää aikaa? Voitko sanoa puhelun alkaessa että hei, jutellaan lyhyesti, mulla on 5 minuuttia nyt aikaa, ja sitten vain sanot kun aika täyttyy että nyt lopetellaan, hyvää päivänjatkoa. Myöskään sinun ei tarvitse täyttää hänen luppoaikaansa ottamalla kylään, ellei se sinulle sovi. Voit vain sanoa että nyt olet varannut aikaasi muuhun (vaikka se olisi vain kotona oleminen, älä turvaudu tekosyihin tai valheisiin). Ystävyyssuhde ei voi pitkän aikaa jatkua vain niin, että ainoastaan toinen osapuoli 'saa' siitä. Se ei ole kummallekaan reilua. Mieti omaan suuhusi sopiva tapa sanoa selkeästi ei, silti niin, että toinen voi säilyttää itsekunnioituksensa. Jos hän sitten ottaa asian puheeksi ja kysyy, etkö enää ollenkaan tahdo tavata, voit kertoa, että elämäntilanteenne ovat niin erilaiset, ettet tässä vaiheessa koe, että teillä olisi riittävästi yhteisiä kiinnostuksen- ja puheenaiheita. Miltä tämä kuulostaa? Millaiset sanat tahtoisit itse kuulla, jos tilanne olisi toisinpäin, niin, että kestäisit sen ja hyväksyisit tapahtuneen?
Toivotan tilanteen ratkeavan niin, ettei kehenkään kohtuuttomasti satu. Elämä on vaikeaa ja ihmissuhteet myös.
Diakoni Meiji
Kiitos viestistäsi, siinä on todella hyviä pointteja. Jotenkin vain tuntuu ihan mahdottomalta keksiä mitään tapaa ilmaista tätä ilman että molemmista tuntuu pahalta. En myöskään usko että hän nielee tuollaista "meillä ei ole tarpeeksi yhteistä"-näkemystä. Voin jo kuvitella kuinka hän tivaa parempaa selitystä eikä yksinkertaisesti suostu uskomaan mitä yritän sanoa. Vielä pahempaa jos hän yrittäisi muuttua takiani estääkseen ystävyyssuhteemme loppumisen. Soittelisi harvemmin ja lyhyempiä puheluja. Kun kyse on kuitenkin siitä, että ylipäätään hänen nimensä näkeminen puhelimen näytössä on liikaa.
Mielestäni parhainta olisi vain kohteliaasti ja asiallisesti sanoa, että et oikein halua enää olla yhteyksissä, koska mielestäsi teillä on erilaiset elämäntilanteet jne. jne. mikä ikänä se oikea syy sinulla onkaan ja se on siinä. Jos hän ei hyväksy sitä, niin se on hänen ongelmansa. Ole kuitenkin ystävällisen kohtelias ja asiallinen ja sano oikeasti niin kuin asia on turhaan kuitenkaan haukkumatta tai korottamatta ääntä. Asiallisesti ja rauhallisesti. Tämän jälkeen kun olet sen sanonut, toivotat kaikkea hyvää ja sitten katkaiset vaan välit.
Ota kuitenkin huomioon, mikäli myöhemmin elämäntilanteenne olisivat samanlaiset ja sinä kaipaisitkin ystävää, niin sinulla ei ole sitten enää sitä ystävää. Sitä niittää mitä kylvää. Ystävää ei vo pitää kuin mollamaijaa, nakata nurkkaan kun ei tarvitse ja sitten kun tarvitsee niin ottaa uudelleen leikittäväksi. Ihminen ei ole mikään lelu.
On väärin mielistellä toista ja antaa luulla enempää kuin onkaan Voi tietysti olla, että se toinen osapuoli ei hyväksy tilannetta tai ei vain suostu ymmärtämään.
Ap., minulla on hieman samantapainen tilanne ja lisäksi oma elämäntilanne on tällä hetkellä sen verran raskas, etten jaksaisi energiaa syöviä ihmisiä.
Olen miettinyt, voisinko vain suoraan sanoa, että "En ehkä koskaan ole tavannut ketään toista ihmistä, joka valittaa niin paljon elämästään kuin sinä. Ymmärrän, että sinulla on raskasta, mutta niin on minullakin eikä minulla ole juuri nyt voimavaroja kuunnella ja tavata sinua".
En tiedä sinusta, mutta itse ainakin kilttinä ihmisenä en kovin helposti valita oman elämäni raskautta muille, koska en halua olla taakkana, ja siksi rasitun ihmisistä, jotka niin tekevät estoitta. Luultavasti nuo ihmiset taas luulevat, että toisella kaikki elämässä on helppoa, kun se ei koskaan valita ja siksi jaksaa kuunnella.
Juu, sama kiltteyssyndrooma vaivaa. En haluaisi olla ihmisille vaivaksi enkä pahoittaa heidän mieltään. Siksi tämä stressaa ja pyörii mielessä. Ehkä yritän vain pudotustaktiikkaa, keksin tekosyitä miksen voi tavata ja toivon että hän kyllästyy aikanaan. Todella epäreilua ja raukkamaista, tiedän.
Kuinka toivoisit, että sinua käsitellään tapahtumien jälkeen? Haluatko taputuksia ja tekstareita lisää? Lähdetkö ajelulle, kun aika on sopiva?
Tunnistaessasi hänen soittonsa, vain älä vastaa puhelimeen!
Jos kuitenkin vastaat, heti "Mitä kuuluu" nopen vastauksen jälkeen ( kiitos ihna hyvää, talvi saisi jo loppua" ja heti perään vain rehellisesti ILMOITAT (siis et yritä sanoa, et yritä ilmoittaa) "kuule, minä lasken sinut jatkamaan hommiasi, minunkin täytyy nyt mennä, joten oikein hyvää jatkoa. Hei vaan." Ja lopetat puhelun siihen klik! -älä jatka keskustelua!
Tuo on kohteliasta ja oikea tapa lopettaa keskustelu jota et halunnut käydä alkuunkaan!
ET ole "kiltti" jos ja kun vain jaarittelet hänen kanssaan pitkiä keskusteluja. SE EI ole kiltteyttä vaan rohkasua häntä lisääntyvään kanssakäyntiin. Ehkä sinä kuitenkin haluat sitä?
Hänen soittaessaan ovikelloa/koputellessaan oveen, voit raottaa ovea tai tulla oven ulkopuolelle ja taas - ilmoitat että olet juuri lähdossä siivoamaan/kauppaan/päiväunille/valmistamaan ruokaa/huolehtimaan suvustasi/mitätahaansa oletkin tekemässä.
Alä laske häntä sisälle vaan salli hänen jatkaa matkaansa! Ja lopeta keskustelu siihen. Toivota hyvää päivän jatkoa ja mene takaisin sisälle ILMAN häntä.
Toistettuasi nuo useamman kerran, aivan VARMASTI hän jättää sinut rauhaan.
Jos TODELLA HALUAT sitä.
Portaittainen passivoituminen voi tepsiä. Keskustele normaalisti satunnaiset keskustelut, jos tapaatte, mutta älä ota enää yhteyttä. Voi olla, että joskus sinulle voi tulla ikäväkin, sitten vuosien päästä. Vai oletko saanut itse apua tai tukea häneltä aikaisemmin ja et sitä itse enää tarvitse. Siitäkö vähän huono omatunto? Jos tokaiset, ettet halua olla tekemisissä, tämä loukkaa ja toinen voi mennä ulalle ja sitten vasta joudut selvittelyvyyhtiin. No, ystävyys ei ole vaihtokauppaa: jos odotat omenaa, saatat saada päärynän. Älä hylkää. Passivoidu: katsotaan, en kerkeä, ym. tekosyyselityksiä ja kyllä se siitä........
Onnea matkaan. Minä tutustuin edellisessä työpaikassa aivan mahtavaan tyyppiin josta tuli hyvä ystäväni. Kuitenkin vuosien saatossa hän muuttui, kontrolloi elämääni (olen perheellinen), valitti, vuodatti, hermostui milloin mistäkin, raivosi, kiukkusi, solvasi julkisestikin. Nuo ne huonot puolet, hyviä toki oli myös. Vaihdoin puoli vuotta sitten työpaikkaa, hän oli loppuaikana HIRVEÄ. Komenteli, raivosi, syyttikin. Oli puhumatta välillä. En ole tuon jälkeen tavannut. Hän ei tajua vaikka olen satoja kertoja selittänyt, pyysin lopettamaan monen monta kertaa. Joskus vaan on pakko riuhtoa itsensä irti.
Huhhuh, onneksi tämä tapaus ei ihan noin hurjaksi ole sentään ruvennut. Mutta aika sama kaava, aluksi hän vaikutti todella mukavalta tyypiltä ja töissä juttelimme aina tauoilla jne. Hitto kun menin tekemään sen virheen että lähdin viettämään iltaa hänen kanssaan silloin aikoja sitten... Ilmeisesti ylitin jonkin maagisen rajan siinä ja muutuin samalla sekunnilla hänen sydänystäväkseen. Ja sitten se pommitus alkoi.
Jotenkin luulisi että jos itse olen huomannut tänä aikana ettei meillä kemiat ystävyystasolla natsaa, niin hänkin olisi sen aistinut. Ja ihan oikeasti, mikä saa ihmisen luulemaan että joku tykkäisi siitä että hänelle soitellaan valituspuheluita? Kysytään puhelun alussa vähän kuulumisia ja sitten alkaa tunnin monologi siitä mikä omassa elämässä taas risoo. Ja sen ähkyn päälle vielä pitäisi tehdä jotain konkreettista hänen kanssaan. Nyt kun mietin, niin vietän vähemmän aikaa oikeiden ystävieni kanssa kuin hänen. Tai siis vietin, enää en hänen terapeuttinaan aio toimia.
Ei ne varmaan mieti tykkääkö toinen vai ei. Tuollaisten ihmisten herkkyys toisten ihmisten toiveille on aika vähäinen, herkempihän toki olisi itsestään jo ymmärtänyt yskän. Jotkut myös ajattelee, että "ystäville" saa myös näyttää huonomman ja valittavan puolen itsestään... totta toki sekin, mutta rajansa valittamisellakin.