"Olet ainut hyvä asia elämässäni"

Juu tuota olen seurustellut nykyisen poikaystäväni Matin(vaihdan nimeä) kanssa pari vuotta ja olemme molemmat 18 vuotiaita. Matin äiti kuolee parin vuoden sisällä ja tila huononee kokoajan, välit matin ja isän välillä on todella huonot, sisarussuhteetkaan ei ole kiitettävät. Äiti on ollut matin lähes ainut tuki elåmässä siihen asti kun aloimme seurustella.

Meidän suhde oli alussa todella ihanaa ja olimme onnellisia, autoimme toisiamme, kuuntelimme, riitelimme harvoin mutta sovittiin nekin nopeasti:) nyt viimeisten kuukausien aikana riitelyt on lisääntynyt, niitä ei sovita aina, emme puhu enää läheskään kaikesta emmekä viihdy samassa porukassa. Kahdestaan kuitenkin on täydellistå ja ihanaa, puhumme paljon ja kuuntelemme toisten huolet ja hyvät asiat.

Lähiviikkojen aikana olemme kaiken muun ajan riidoissa, mutta juuri ennen sovittua tapaamista kahestaan sovimme, että ollaan iloisia ja pidetään hauskaa, kun muuten ei voi. Sillon keskustelu jää lyhyeen taas. Emmme voi koskaan riidellä tai edes väitellä, koska tiedän miten matilla on paha olla muutenkin ja se vaan pahentaa sitä. Kun nåemme, matti itkee että ei halua erota koska kahestaan on niin ihanaa ja siksi riidat ei haittaa. Matti sanoo myös useasti että olen ainut hyvö asia hänen elämässään.

Minusta tässä on ongelma koska en halua olla riidoissa joka viikko mutta leikkkiä kun mikään ei olisi hätänä..

Auttakaa mitä voin tehdä? Pelkäään ettö jos eroamme, matti tekisi itselleen jotain pahaa(niin on sanonut) mutta silti kaipaan entistä onnellisuuttani? Mitä teeen??:(