Miksi asioita osaa arvostaa vasta kun ne menettää.. Olemme olleet poikaystäväni kanssa yhdessä kaksi vuotta, matkaan on mahtunut kaikenlaista: iloa, surua, masennusta, sairauksia, onnea, epäonnea. Enemmän kuin mitä kahteen vuoteen toivoisi.
Takanani on kolme huonoa suhdetta, jossa olen joutunut kaikissa petetyksi. Ensirakkaudellani oli avovaimo, toinen petti minua bändikaverinsa kanssa ja kolmas exänsä kanssa. Isäsuhteeni lapsuudessani on ollut todella heikko. Toisinsanoen minun on vaikea tuntea itseni hyväksytyksi ja pelkään tulevani satutetuksi. Kuva miehistä on todella huono.
Ensimmäisenä syksynä pian yhteen muuton jälkeen minulla oli paha masennusjakso, jonka lisäksi kärsin myös useista gynekologisista ongelmista, jonka vuoksi emme voineet harrastaa seksiä. Läheisyys katosi, en päästänyt häntä lähelleni, kaikki oli ilmaa, seksi lähinnä ällötti. Kun vihdoin pääsimme näistä ongelmista ja seksi alkoi sujua, elämäntilanne on ollut todella haastava. Poikaystäväni on valmistellut lopputyötään, sekä sen jälkeen ollut työttömänä. itse olen siirtynyt opiskelijasta työelämään ja pohdiskellut elämän suuria kysymyksiä, tätäkö tämä on seuraavat 40 vuotta. Tarvitsen elääkseni toivoa tulevaisuudesta sekä varmistaen turvallisuuden tunteen, että tällä suhteella on jokin merkitys. Poikaystäväni ei useinkaan puhunut tulevaisuudesta.
Kaikki tämä kulminoitui lopulta siihen, että työni kautta tapasin ei niinkään ulkoisesti viehättävän henkilön vaan siten, miten hän oli menestynyt elämässään. Vaihdoimme numeroita ja sovimme, että ehkä tapaamme. Lopulta emme tavanneet, mutta poikaystäväni sai tietää hänestä. Tämä henkilö jäi, mutta tämä "kokeilu" ei ollut minulle vielä riittävää, sillä en tiennyt mitä haluan elämältäni, olin epävarma itsestäni sekä suhteestamme, joten halusin kokeilla viehätysvoimaani. Päädyin tietoisesti tuntemattoman miehen kanssa sänkyyn.
Nyt olen siis pettäjän roolissa. Vasta kuukausi tapahtuman jälkeen ymmärrän, mitä olen mennyt tekemään, omakohtaiset muistot palaavat mieleen. Olen pilannut meidät. Olen pettänyt poikaystäväni. Olen pettänyt itseni. Ihmisiä tulee ja menee, mutta menetinkö nyt jotain sellaista, mitä on erittäin vaikea löytää uudelleen? En nähnyt millainen ihminen on kanssani. En osannut uskoa hänen hyvyyteen sekä rehellisyyteen. En voi sanoin kuvailla ikävääni ja sitä kuinka pahoillani olen. Vannon, että petetyn roolissa oli paljon helpompi olla.
Oloni on aivan tyhjä. Tein itse sen, mitä olen eniten pelännyt. Mitä voisin tehdä korjaakseni kaiken? Häpeä ja menettämisen pelko ei salli minun kertovan todellisista tunteistani miehelle, sillä tiedän, että hän on pettämisen suhteen ehdoton.
Pettäjän ajatuksia..
6
243
Vastaukset
- PetettyVaimo
Vaikka olen katkera petetty tekstistä huomaa että olet ajatellut asioita ja selvittänyt syy-yhteydet mistä ne johtuvat. Narsistimieheni ei tätä tehnyt eikä pyytänyt anteeksi ja se satutti enemmän kuin pettäminen. Auttaisiko aika? Pystyisitkö ehdottamaan miehellesi, että otatte hieman aikalisää ja jos todella haluat osoita hänelle että olet rakkauden arvoinen.
- Elonion
Sama kuin edellisellä. Mieheni petti...erosimme...hän itki perääni..mutta ei pyytänyt pettämistä anteeksi. No chance in hell!
- gbansduiofa
Kerropa ikäsi.
- 11211
Jotenkin kirjoituksestasi tulee sellainen fiilis, että vielä aika nuori. Jo alunperinkään et ole ollut valmis parisuhteeseen, et löytänyt itseäsi. Olet ryhtynyt parisuhteeseen, koska ulkoisten paineiden vuoksi se tuntuu tärkeältä. Jos on vaikeaa tuntea itseään hyväksytyksi ja pelkää tulevansa satutetuksi, näin todennäköisesti tapahtuukin. Kuten sinullekin sitten on käynyt. Ihminen on kumma otus, jonka tuntosarvet toimivat aina tukien pelkoja ja oletuksia, jos on epävarma itsestään, ei luota itseensä, ei rakasta itseään.
Teit syrjähypyn, mutta ei se teidän suhdettanne ole pilannut. Ei sinua ei poikaystävääsi. Mitä tarkalleen ottaen tarkoitat haluavasi korjata suhteenne? Mitä siinä on pielessä? Puhuuko poikaystäväsi vielä tulevaisuudestanne, vai eikö kovin paljon edelleenkään? Mitä itse haluat tulevaisuudessa tehdä? Haluaako poikaystäväsi samaa, edes osittain?
Suhdehan ei välttämättä ole ollenkaan hyvä, vaikka molemmat olisivatkin uskollisia. Millainen mielestäsi on hyvä suhde? Entä poikaystäväsi mielestä? Mitä arvostatte toisissanne eniten? - gggdgdg
Hahah, jopa petetyt naiset alkavat puolustella pettäjänaista ja hakea kaikenmaailman selityksiä ja oikeutuksia. Nainen ei yksinkertaisesti voi tehdä väärin, mutta jos roolit olisivat tuossa tarinassa toisin päin..
- kerroäläkerro
Ei pettämistä tarvitse puolustella mitenkään. Mutta ihmisille pitää olla armollinen. Sekä naisille että miehille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti24516617Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235351- 1152537
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar151995Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361736Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111969- 59935
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28838Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?40830