Tanskassa satsataan tuulivoimaan,sieltä saatujen tietojen perusteella yksituulivoimamylly tuottaa 200-250. nen. omakotitalon vuotuisensähkön tarpeen,mutta onhan Tanska kylläkin merenympäröimä,onko tutkittu kuinka monen tarpeet olis Mielmukkavaaralle rakenetut myllyt tuottaneet,jotka kunnan puolesta jäädytettiin,tosin kahden yrittäjän painostamana
Tuulivoima
atomi-aikaan
25221
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Eilenkään ei yksikään Oloksen myllyistä pyörinyt. Rikki ovat yli 70% ajasta. Ja sijainnista se niitten rakentamisen evääminen on kiinni, ei monikaan tuulivoimaa vastusta.
tuulivoiman tuottamisen maksat sinä vaikket sitä käytä. syttötariffi on tyhmin takuu mitä suomen hallitus on ikinä antanut energiapolitiikassa. eli mitä edullisempaa on sähkö muilla energialähteillä tuotettuna sitä kalliimpaa on tuulivoima koska valtio eli me veronmaksajat maksamme takuuhinnan ja todellisen hinnan erotuksen.
Niinpä, näpäyttäkääpä oheista linkkiä
www.tuulivahinko.fi
Tanska tuottaa 30 % sähkötuotannostaan tuulivoimalla. Tanskasssa ei ole ydinvoimaa eikä vesivoimaa. Eli millä ne tuottaa loput 70 %? Arvaappa.
Nämä kaksi yrittäjää antaa työtä teille siellä Muoniossa. Tuulivoimalat tuhoaa Lapin luontomatkailun ja karkoitaa niiden palvelita ostavat matkailijat. Tuulivoimalat eivät tuo yhtäkään työpaikkaa matkailusta menetettyjen työpaikkojen tilalle. Muonion kunnanvaltuusto teki aivan oikean ratkaisun.
Pöljä, halvempaa sähköä olisimme tarvinneet.
Onneksi omalle mäelle saa 18 000 eurolla myllyn ja voi ylimääräisen tuotannon myydä Muonion Sähköosuuskunnalle.
Eikä pysty naapurit valittamaan, kun lähimmät asuvat kilometrien päässä ja omaa maata tarpeeksi paljon ympärillä. Mittaukset osoittivat alueen sopivaksi.
Samaa mieltä...halvempaa sähköä olisimme tarvinneet, mutta juuri tälläkin hetkellä maksetaan tuulivoimayhtiöille tukea veroeuroistamme 25 t€ tunnissa! Toki tuulettomampia päiviäkin on, "luojan kiitos" jolloin tarvitsee maksaa vähemmän.
www.tuulivahinko.fi
mitä vitttua? karkottaa turistit? millä perusteella turistit jättää tulematta, jos on tuulimyllyjä?
jätätkö itse tekemättä lomamatkan johonki maahan jossa on tyylimyllyjä?
Mihin tämä perustuu? Onko mitään näyttöä, että turisti jää tulematta, jos tuulimyllyjä on?
Hyvä, juuri näin.... omalle maalle pari myllyä...ja sähköntuotanto myyntiin....
Juu tälle vuodelle syydetty verorahoja jo 15 miljoonaa € tuulivoimatukeen siis tuotantoon
Kyllä nuilla tukirahoilla saadaan vaikka lehmänpaska tuottaan sähkö sen minkä tuulivoima. Hyvä jos riittää lapojen sulanapitämiseen niiden tuottama sähkö.
Suomen maaperä on erittäin vakaa joten YDINVOIMA. Myydään sähköä muille jotka ei ydinvoimaa rakenna. Radioaktiivinen jäte maan-alle. Hinta hyötysuhde hyvä. Siihen muutama pato tasaamaan huiput. Suomi nousuun.
http://www.iltamakasiini.fi/artikkeli/266362-tassako-kepun-vaalikompastus-im-selvitti-pekkarisen-vavyn-tuuulivoimakytkokset
kyl tässä ihmisiin pikkuhiljaa järkeä alkaa ilmestymään, kun öljyt loppuu ja aletaan pikkuhiljaa tajuaan, et ollaan aika kusessa tämän ilmastonmuutoksen ja jäätiköitten sulamisen kanssa.
Jaksan uskoa, et muoniolaisiinkin vielä järkeä herää, vähintäänkin seuraaviin sukupolviin, jotka ei toivottovasti muodostu samallaisiksi jääriksi, kun nyky edustajat.
Jotenkin käsittämätöntä, et vedotaan turismin vähenemiseen tuulimyllyjen takia.
ensinäkin kuinka moni turisti jättää tulematta, tuulimyllyjen takia?
Miettikkää omaltta kantilta: suunnittelette vaimon kanssa lomamatkaa vaikkapa espanjan aurinkoon, mutta kesken varauksien huomaatte, että espanja tuottaa n. 16,2 % koko maailman tuulivoimasta. loma perutaan ja parempi jäädä muonioon, ettei vahingossaakaan tule tuulimyllyjä silmien eteen, paitsi oloksella ja niistäki pitää kitistä.
Muistan jo lapsena kuinka lomamatkoilla näin tuulimyllyjä ja pietin niitä jo silloin hienoina ja kiehtovina.
en ymmärrä mikä niissä niin vasten mielistä on, turismi itsestäänhän vain kaunistaa maisemaa, kuten kelkkailu, roskailu ja juopottelu.
Pikkuhiljaa voit olla hiljaa. Tuulivoimapuistot eivät kuulu Lapin luontoon eivätkä sovellu veronmaksajan lompsalle.
Kehityskehittyy kuitenkin sitämukaa nopeampaa ja sitä nopeampaa, mitä enemmän rakennetaan. Sopiiko kelkkailu ja muu roskaaminen lapin luontoon? Kyllä vieläkin uskon lapinkehittymiseen entistä vihreämmäksi, kuhan vain saadaan nämä jääräsukupolvet jaloista pois.
Tuulivoima on hyvä asia silloin kun se rakennetaan ja tuottaa markkinaehtoisesti. Tällä hetkellä kyseessä on tulonsiirto veronmaksajalta keinottelijoille
"Muoniopoika96"' tuossa tarinassasihan juuri kerroit asian ytimen.... "Muistan jo lapsena...."
Keskieurooppalaiset muistavat myös, kuinka lapsena kävivät lappi nimisessä paikassa, jossa ei ollut rakennettu tuulivoimaloita jokaisen nyppylän päälle.
Vaan oli ihan oikeata koskematonta luontoa.
Muonionpoika96, kummassako olet töissä Harrinivalla vai Oloksella?
Puheiden perusteella jommassa kummassa, etkä omista omia maita etkä metsiä missään Muoniossa. Osuiko oikeaan.
Ne on aina suurimmat vastaanpuhujat.
Pointti tais mennä vähä ohi? Mikäniissä tuulimyllyissä, niin vastenmielistä on? Mahdollist ois saada kesän sähköt kolmeen kuntaan tuulivoimalla. Mutta ei kitinä jatkuu.
Vanhat sukupolvet myöskin muistaa ajan ennen ilmastonmuutosta, mitä seuraavat sukupolvet ei ainakaan tule koskaan näkemään. Ainakaan tällä nykyajattelumallilla
Kepu sen teki http://www.iltamakasiini.fi/artikkeli/266362-tassako-kepun-vaalikompastus-im-selvitti-pekkarisen-vavyn-tuuulivoimakytkokset
http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/103470/Tukimekanismit_sähkömarkkinoilla.pdf?sequence=2
Met täällä muoniossa elämmä mielummin sen kymmenen vuotta muita jälessä niin kehityksessä, ku noi ylipäätänsä muutenki. Ei met mitään uutta tänne halvata
Niin näkyy sullakin sytytti vasta kuukauden päästä edellisestä tämän sivun kommentista.
Ollaan noin 50 vuotta jälessä muiden lähikuntien kehityksestä.