Löyhässä hirressä ikuisesti?

Jos mies tuntuu noin erilaiselta kuin sinä, niin erotkaa. Tämä nyt on selkeää. Tietysti se 5 vuoden jälkeen kirpaisee, mutta puhut niin mittavista eroavaisuuksista, että tuskin teillä on hyvää tulevaisuutta yhdessä.

p.s. Koskaan ei saa ketään painostaa muuttamaan yhteen!

Kaikesta mitä kerrot paistaa teidän yhteensopimattomuutenne.
Noilla eväillä ei kannata edes suunnitella yhteenmuuttoa. Mies ei ole valmis sitoutumaan vielä pitkään aikaan, ei sinun eikä kenenkään muun kanssa. Han tietää sen varsin hyvin ja on kaikin elein ja viestein näyttänyt sen sinulle.
Tuon selvemmin sitä EI VOI enää ilmoittaa. Jostakin syystä sinä vain kieltäydyt uskomasta hänen sanomaansa.

Miksi ?
Koska toisaalta sinä haluaisit rakastavan liiton ja siihen mukana tulevia lapsia. Se on ihnateellinen suunnitelma.

Mutta ei nykyisen miehen kanssa onnistu.

Laske hänet menemään ja etsi itsellesi aviomies joka haluaa ja on valmis samoihin asioihin kuin sinä.
Onnistut siinä kyllä!

Ja haluaisit lapsia kuitenkin hänen kanssaan. Kannattaa todellakin miettiä sitä vielä, ja katsoa minkälaista elämänne on kun asutte yhdessä.
Toisesta ei nimittäin pääse niin vaan eroon,jos on yhteisiä lapsia, ja se "liitto" kestää loppuelämän.

Sinulla on nyt aikaa katsoa kesään asti, mihin suhteenne kehittyy. Ja kehittyykö se yleensä.
Elämäsi kohtalo on tärkeän valinnan edessä ja arvostaaksesi itseäsi, kannattaa tehdä huolellisesti perusteltu päätös.
Mies tuskin muuttuu sosiaaliteetiltaan oleellisesti, laiha tunne-elämä, kompura sosiaalisesti, viittaa että ei ole erityisen empatiakykyinen.
Jos lapsia teette, korostuvat nämä seikat, koska lapsen isällä olisi hyvä olla empatiaa. Muutoin joudut sinä kaksiverroin korvaamaan nämä seikat lastenkasvatuksessa.
Kahdelleen varmaankin suhteenne pelaa, koska ymmärrät hänen tunnevammaisuutensa ja sosiaalisten suhteiden vammaisuutensa. Mutta lapset eivät ymmärrä, ja eteesi tulee tilanteita, jolloin joudut toimimaan muuntajana tällaisen isän ja lapsen välillä.
Olet ilmeisen sääliväinen, koska et raaski erotakaan kyseisestä miehestä. Oletat, että hän kokee tunteillaan samoin kuin sinä.
Mikä ei välttämättä pidä paikkansa! Muista, että olette jokatapauksessa erilaisesti kokevia persoonia.
Säälistä ei kannata jäädä suhteeseen, varsinkaan kun on kyse koko sinun pitkästä elämästäsi. Onko kiva sitten 50-iässä katua ratkaisujaan?
Joten katso tarkkaan miestä ensi kesään, jos hänessä ei näy halua kehittymään tunteissaan ja pientäkään muutosta, esim. ala-arvoisen huumorintajun koheneminen jalostuneemmaksi huumoriksi, niin pillit pussiin ja etsimään sosiaalisesti sopivampaa, arvollista seuraa.

Kin olet vielä noin nuori eikä ole hoppu mihinkään, niin etsi sopiva mies, vaikka siihen menisi muutama vuosi. Minä menin nuorena naimisiin "väärän" miehen kanssa, kun luulin, että minulla on ikäni puolesta kiire (olin 25 v kun aloimme seurustelemaan ja 28 v kun menimme naimisiin). Väärästä valinnasta kärsii koko ikänsä koska se tuo lopulta tullessaan avioeron, jonka jälkeen mahdollisuudet onneen ovat entistä laihemmat.

Miyään lapsia ja naimisiin menoja ei kannata haaveilla, ennenkuin olette asuneet yhdessä edes vuoden. Se paljastaa toisesta uusia puolia ihan eritavalla. Nykyaikana on töiden saaminen saatika vakityön saanti tosissaan kiven alla, eikä vakituisuuskaan tuo enää samanlaista turvaa kuin muinoin... kuulostaa aika typerältä ajatella että ensin ura ja sitten muu elämä. Toki töitä on hyvä löytää, mutta pitääkö sen olla ehtona muulle elämälle. Sitten kun naisilla biologia antaa vähemmän vuosia perheen perustamiselle...miehet ei aina osaa ajatella naisen kannalta.

Liekkö sitten miten tosissaan valmis sitoutumaankaan, kun 5 vuotta on aika saamarin pitkä aika seurustella ilman että asutaan saman katon alla.

Täällä kans neljättä vuotta mennään.. eikä minkäänlaista kunnollista sitoutumisen askelta otettu. Nyt pari viikkoa sitten keskusteltiin meidän suhteen tulevaisuudesta. Mies haluaa yhteisen elämän mutta näkee ne tapahtuvan vasta vuosien päästä..
Kaikkeni oon tehnyt suhteen eteen ja parhaani yrittänyt. Mies ei ole yhtä hulluna minuun kuin minä olen häneen. Vasta nyt tajuan tämän ihan oikeasti.. vaikka pahalta tuntuukin. Pakko jatkaa eteen päin. Olen pitänyt nyt etäisyyttä, kerään voimia lopulliseen eroon.
Tsemppiä sulle, tee päätöksiä!

Kiitos vastauksista. Olen alkuperäinen kirjoittaja. Vastauksenne saivat minut todella ajattelemaan asiaa. En ehkä antanut täysin reilua ja kokonaisvaltaista kuvaa miehestä, koska hänessä on paljon hyvää. Olemme olleet varsin onnellisia yhdessä nämä viisi vuotta. Pari kuukautta sitten sain tarpeekseni ja lopetin suhteen, koska koin, ettei yhteisestä tulevaisuudesta voida keskustella avoimesti, jolloin hän pelästyi niin paljon, että sanainen arkku aukesi ja hän oli valmis tulemaan vastaan omissa suunnitelmissaan ja aikaistaa yhteenmuuttoa (hän sanoi, että haluaisi joka tapauksessa muuttaa, mutta ei ihan vielä). Pitkän keskustelun jälkeen hän sai minut jatkamaan suhdettamme. Sen jälkeen hän on yrittänyt puhua tunteistaan ja meillä on mennyt paremmin. Tämä ei ole kuitenkaan poistanut omaa epävarmuuttani. Erityisesti kommentti, joka koski lapsien hankkimista ihmisen kanssa, joka ei ole empaattinen, sai minut ajattelemaan. Pelkään todella, että hän näyttäisi lapsille vaarallista mallia siitä, että tunteiden salaileminen ja peitteleminen olisi vahvuutta (mies on opetettu näin). En jatkanut hänen kanssaan säälistä vaan siksi, että pelkään, että en ikinä löytäisi toista kenen kanssa minulla on yhtä hyvä olla. Hänessä on paljon hyvää, mutta hän on epäkypsä. Jatkamme sitten yhdessä tai emme, niin olen varma, että joku nainen saa hänestä joskus hyvän aviomiehen itselleen. Siitä en tiedä, olenko se minä. Kukaan ei ole täydellinen, mutta yritän selvittää pystynkö minä elämään hänen "puutteidensa" kanssa ja hän minun.

Minusta vaikuttaa siltä, ettet näe miehessä paljoakaan hyvää. Et kuitenkaan raaski erota, koska epäilet mahdollisuuttasi löytää uusi mies, joka haluaisi toteuttaa haaveitasi.