Eron fyysiset ja henkiset oireet

Lievitin pahaa oloani nukkumalla pitkiä yöunia, melkein kaksi vuotta... (ja itse halusin erota). Sitten alkoi helpottamaan.

Minä erosin 6 vuotta sitten..itse läksin kun exäni jäi kiinni pettämisestä. No, olihan se rankkaa...ruokahalu katosi ja laihduin 6 kiloa kuukaudessa. En voinut syödä mitään, tuntui kuin kurkussa olisi tuke joka esti nielaisemisen. Jouduin sairauslomalle työstäni..nukahtelin yövuoroissa ja putoilin tuolilta tällöin. En näet pystynyt nukkumaan..olin manian tyylisessä kiihtyneessä tilassa koko ajan. Itkin ja turskin...Sain rauhoittavat lääkkeet ja unilääkkeet....Ja kuka voi vielä väittää että ero ois helppo....

Itse erosin noin 8vuoden suhteesta kans tässä tovi sit ja samanlaiset tuntemukset.. Sama juttu kun ex rouva et mies löysi uuden.. Miten sulla alottaja menee ja jos sopii kysyy niin miks erositte? Jaksamisia sinulle ja kaikille vasta eronnoille.

2kk sitte erottu ja tänään piti antaa periksi :( en voi syödä, en nukkua, jalat tuntuu halvaantuneilta, itken koko ajan, mikään ei huvita, en saa iloa mistään.. Nyt sain lääkkeet ja 1kk saikun. Nyt ei auta ku nukkua muutama päivä putkeen ja sen jälkeen alkaa pitämään itestä huolta. Käyn ulkona vaikka vain 50m lenkillä kuhan menen ovesta ulos enkä jää vaan makaamaan. Tiedän että tästä selviää vaikka lujille se ottaa!!

Hei!
Sekavalta! Toisen vaiheen paperit tuli pari viikkoa sitten. Ero oli kamala mutta taistelin ja taistelin töissä ja kotona. Mies jätti 23 vuoden jälkeen. Sitten tein elämäni virheen uudelleen. Rakastuin silmittömästi saman kokeneeseen mieheen joka osoittautui olevan yhtä rikki kuin minä. En haikaillut enää pitkään exmieheni perään ja luulin ettei tämä toinenkaan. Ja voi ollakin ettei hän haikaile exvaimonsa perään mutta on aivan pihalla elämästään. Kaksi onnetonta sai ihanaa läheisyyttä ja hyviä onnellisia hetkiä. Vaan sitten sekin loppui..syynä kaikki muu kuin rakkauden puute. Välimatka, heittelehtivät mielialat jne. Siksi varoitan minäkin kuten moni muu (itse en ohjetta kuunnellut): ei kannata aloittaa uutta suhdetta ennenkuin osaa taas olla omillaan ja näkee maailman oikeanlaisena. Osaa suhteuttaa asioita kuten ennen ja ajatella järjellä niin että on vahvempi kohtaamaan ikäviäkin asioita murentumatta. Nyt olen taas aivan pohjalla ja olisin tämänkin ajan voinut käyttää toipumiseen..vaan sydän ja murhe puhui järjen ääni jäi taustalle :(

Kannattaa tajuta se että moni kokee eron kuten sinäkin, fyysisesti.
Vieroitusoireita ne vain ovat. Voi tulla paniikkihäiriöitä ja ties mitä kaikkea.
Se parisuhteen turvallisuus on monin tavoin sellaista huomaamattomalla tavalla koukuttavaa sorttia. Sen huomaa vasta kun sitä ei ole.
Näin sitä oppii tuntemaan itseään - ja tehdessä isoja päätöksiä ei kokematta voi koskaan oikein tietää miten niiden vaikutus iskee tosipaikan edessä. :)
Mutta kyllä sä eloon jäät.

Täällä myös muutaman viikon avoerosta toipunut ja näitä samoja oireita läpikäyvä.... Vielä kuukausi sitten sain kuulla miten rakas olen, miten hyvä on maata vain vierellä jne. mutta mieheni ahdistus vei kaiken energian. Yhtäkkiä tunteita ei enää ollut ja tahtoi vain pois. Ahdistusta/masennusta ollut jo vuoden, ja ei kuulemma halua kiduttaa minua enää. Nyt en ole kuullut hänestä muutamaan viikkon mitään ja muuttaa ensi viikolla pois (tästä laittoi viestiä kyllä). Ihan kamala olo :( en pysty uskomaan, että tää oli tässä. Liian kipeetä tekee ajatella realistisesti.

2 vuoden suhteen jälkeen päätimme yhdessä erota ja pysyä ystävinä. Edelleen, reilu puoli vuotta eron jälkeenkin olen sekaisin eron aiheuttamista fyysisistä ja henkisistä oireiluista. KAMALAA!

Välillä on niin ikävä toista että koko kroppa huutaa toista vierelle.

Joskus jos tapaan kivan naisen saattaa pääni kääntää tapaamisen ilon sietämättömäksi vihaksi: mitä jos eksäni tapailisi noin kivaa naista! Ja minä olen vaan tämmönen :( TAISTELUA!

Tässä sitä vaan yrittää pitää päänsä kasassa ja katsoa kohti tulevaisuutta, missä eksää kohtaan ei enää tunne vetoa.

Mul yks ero: 3päivää itkin poltin enkä syöny
Toinen ero: masennuin itkin oksensin.
Tän tokan eron aikana kaapista löyty rauhottavia...lorazepania niin otin niitä muutamana päivänä.
AIKA on ainoa mikä auttaa.

Rintaa puristaa, happi ei riitä, en ole syönyt eron jälkeen kuin näytiksi. Alkoholia kuluu ja paljon. Itsemurha on mielessä mutta en aio luovuttaa. En ole ajokunnossa edes selvinpäin, täytyy myöntää. Tiedän aiemmasta eroahdistuskokemuksesta, että alaspäin vielä mennään ja syvälle. Onneksi on kissa , joka tuo lämpöä elämään. Pari vuotta mennään sumussa ja tulen ryyppäämään varmaan työpaikan alta ja menettään opiskelupaikan samassa. Mutta näillä mennään . Ens viikolla lekurille sydän tarkistuttaa

No meni siinä vähän aikaa .. whiskii ja röökii ..kyl se siitä helpotti ...ja sit mäkivetoja .... ni pääsi hyvin yli ! Kohta lenkille ... Rockyn musan säästämänä ....

Vähän samantapaisia oireita on minulla kuin muillakin. Ensimmäinen viikko meni siten, että en pystynyt juurikaan syömään ja oli oksettava olo. Toisella viikolla ruokahalu rupesi palaamaan. Eilen kuitenkin nukkumaan mennessä sydän tuntui pamppailevan kovasti ja palelin ihan hirveästi. En meinannut saada unta, vaikka olin todella väsynyt. Otin tarvittaessa otettavan unilääkkeen. Siis eiliseen asti olin nukkunut melko hyvin, mitä olin itsekin ihmetellyt. Saa nähdä miten tästä eteenpäin.

Yritän pysyä kaukana alkoholista, koska tiedän, että se vain pahentaa oloa. Samaa suosittelen muillekin eronneille!

Erosin juuri poikaystävästäni eilen, syy oli huumeet. Älkää jumalauta koskeko huumeisiin!!! Jumalauta.
Vielä roikkuu perässä ja valehtelee joka ikisestä asiasta, en luota pätkääkään. Periaatteessa vähän helpottunut olo, mutta toisaalta sattuu aivan pirusti. Itkin koko eilisen.. Pää lyö nyt ihan tyhjää, kun en tiedä mitä tekisi nyt, kun vapaa ajatkin olen tottunut viettämään hänen kanssaan.. Ero sattuu aina, kannattaa vaa ajatella positiivisesti ja koittaa ajatella että särkynyt sydän on erittäin yleinen asia maailmalla. Ihmiset eroaa jatkuvasti, harva löytää sielunkumppaninsa samantien.
Särkynyt sydän on erittäin yleinen, siitähän on tehty varmaan miljoonia biisejäkin maailmalla :D

Vaikka on murheellista kuulla että ihmisillä menee huonosti, on kuitenkin tietyllä tapaa huojentavaa kuulla että joillakin toisillakin tasapainoon pääseminen kestää pitkään. Itselläni tuli ero reilu kaksi vuotta sitten ja olen pitänyt itseäni poikkeuksellisen sairaana ihmisenä kun vieläkin taistelen jatkuvasti masennuksen kanssa. Kymmenisen vuotta oltiin aviossa ja ero tuli puolison aloitteesta. Tuntuu että oma oleminen on jopa ahdistavampaa kuin heti eron jälkeen, johtuen siitä että silloin oli ehkä vielä toiveikkaampi sen suhteen että aallonpohja oli tässä ja tästä mennään vaan ylöspäin.

Mutta eipä se niin ollut, vaikka aluksi tulikin tietynlainen vapauden tunne ja helpotus. Ajattelin että eron myötä on samalla mahdollisuus muuttaa elämäänsä ja tapaansa kokea asioita kun pakka on joka tapauksessa sekaisin - aloittaa tavallaan alusta. Mutta mitä en silloin kyennyt huomioimaan tai itseä suojellakseni työnsin aluksi taka-alalle, oli se että kymmenen vuotta "hukattua elämää" on pitkä aika ja nyt lähes nelikymppisenä on paljon vaikeampaa muodostaa merkityksellisiä ihmissuhteita kuin parikymppisenä. Ensimmäiset pari vuotta meni siihen että jaksoin juuri ja juuri käydä töissä ja lähes kaikki vapaa-ajat menivät nukkuessa. Nyt soimaan itseäni tuonkin ajan menetyksestä.

Olen jostakin lukenut että eron jälkeinen yksinäisyys ja ystävien puute ovat varsinkin miesten ongelma, ja ainakin minulla tuo on realisoitunut todella konkreettisesti. Lisäksi se että olen pettynyt ihmisiin ja eniten itseeni on erittäin huono lähtökohta ystävyys- tai parisuhteen rakentamiseen saati sitten perheen josta voin vain haaveilla. Jaksan edelleen ajoittain toivoa että elämäni kääntyisi hyväksi, mutta vain ajoittain. Eniten toivon kuolemaa.

Minulle tulee vielä reilun vuoden jälkeen erosta itku kurkkuun jos ex käy vähänki mielessä. Tämä aamu on taas sellainen.
Mies aloitti uuden suhteen melko nopeasti ja eteni nopealla vauhdilla. Itse olen vielä yksinäni koska en koe olevani valmis uuteen suhteeseen.
Yhteyksissä ei olla oltu yli puoleen vuoteen eikä ero ollut todellakaan mikään helppo. Yhteydenpito eron jälkeen oli kummankin osalta lähinnä piikittelyä, toisen ärsyttämistä ja satuttamista sanallisesti.
Tiedän ettei tämä mies kaipaa minua yhtään mutta itse kaipaan häntä. Takaisin en häntä saa mutta toivon että joskus vielä kohtaamme

Erosta n. 8 kk aikaa ja ero tuntui helpolta. Suhdetta oli takana 6 vuotta ja mies sitten ilmoitti että ei halua jatkaa. Suhteessa oli ongelmia ja olin tyytyväinen ja jopa helpottunut kun suhde päättyi. Olemme aina olleet huonoja riitelemään ja erokin sujui ihan hyvässä hengessä.

Sitten kävi pari viikkoa sitten ilmi että ex oli muuttanut yhteen uuden naisen kanssa. Oli tosi iso shokki. Olivat ehtineet asua yhdessä jo useita viikkoja. Yllätyin tunteista joita se herätti. Närkästyin että mies ei ollut kertonut minulle. Hän vielä lähetti viestejä perään jossa selitteli nopeita käänteitään. Olo on tosi loukkaantunut, olen itkenyt enemmän kuin eron alussa. Tuntuu että olisi erottu viikko sitten. Toisen huonot puolet ovat unohtuneet ja on tullu ikävän tunteita esiin. Sydäntä särkee ajatella että he nukkuvat vierekkäin ja tekevät asioita yhdessä. Hämmästyin että tunteeni ovat näin voimakkaita.

Kaverini ovat parisuhteissa ja moni on myös perheellinen. Juttuseuraa on jonkinverran löytynynt, mutta olo on välillä yksinäinen ja kuultuani exän uudesta suhteesta, tuntuu että olen ainut yksinäinen ihminen maailmassa. Kaikilla muilla on joku. En kulu enää kenenkään "sisäpiiriin". En ole kenellekkään se tärkein. Samalla tulee pelko että kelpaanko edes kenellekkään.

Ajattelin käydä ammattilaisen luona juttelemassa, koska olen ihmeissäni tästä tilanteen taantumisesta. Haluan parisuhteen joskus tulevaisuudessa ja vielä pari viikoa sitten luulin että ehkä tässä voisi jo ympärille rueta katselemaan. Ei ehkä kannata vielä.

http://kaikkikohdallaan.blogspot.fi/

Kuvaus kaiken vieneestä suhteesta. Kuvaus siitä, mitä oli olla toinen nainen. Epätoivoinen, mutta tavoitteellinen kuvaus eteenpäin menemisestä.

korjaus: http://kaikkikohdallaanko.blogspot.fi/

5v. yhdessä. Erosta n.3kk, 1.5kk sitten sain selville että ex.ni oli myynyt itseään vielä suhteemme aikana.. (ex oli minua paljon nuorempi, mutta meillä synkkasi hyvin.) jatkuva paha olo, tunteet heittelee, aamuisin pahinta.. kokoajan tulee mieleen vain hyviä hetkiä suhteessamme. tämä hänen tekonsa vei minut niin hajalle.. no, päivä kerrallaan eteenpäin jotenkin.. m42

Yli 20 vuotta yhdessä. Mies lähti nuoren naisen matkaan. Erosta kolme vuotta. Aluksi itkin päivittäin, valvoin öisin, keskittymiskyky meni, epätoivoa, ilottomuutta... Puoli vuotta erosta diagnosoitiin vaikea masennus. Jatkoin töissä sillä se oli ainut henkireikä. Käyn terapiassa ja olen saanut sieltä hyviä neuvoja, mutta olen menettänyt kyvyn iloita elämästä. Aloitin terapeutin neuvosta kuntoilun ja minusta tuli nopeasti urheiluaddikti. Kuntoilu ja hyvä kunto (ja sivutuotteena hyvä kroppa) ei kuitenkaan ilahduta.

Näen vielä kolmen vuoden jälkeenkin välillä painajaisia eroon liityneistä valheista ja pettymyksistä. En ajattele noita asioita päivittäin, mutta joissain tilanteissa entinen puoliso tulee vahvasti mieleen ja ahdistun, itken, vaivun toivottomuuteen. Olen vuoden sisällä kahdesti yrittänyt aloittaa uuden suhteen, mutta peräännyn, koska tunnen johdattavani uuden ihmisen harhaan: en tunne heitä kohtaan mitään erityistä, enkä luotta kehenkään. Luulen että en osaa rakastaa enää. Toivottavati tilanne joskun muuttuu.

Todella paljon samantyyppisiä ajatuksia monella henkilöllä täällä kuin itselläni. Oon 33-v mies ja erosta about vuosi. Se paniikki ja unettomuus mikä oli alkuun on hävinnyt, mutta välillä tulee todella synkkiä päiviä. En nauti oikeen enää mistään. Haluaisin saada joskus perheen, mutta tiedän että se vaatii ensin sen että opin olemaan yksin ja pystyn varmuudella huolehtimaan muista.

Olen panostanut paljon itseni kehittämiseen. Mulla on nyt lihaksikas ja hyvä kroppa. Ulkonäkökin on aina ollut ihan hyvä, mutta olen yrittänyt sitäkin vielä kohentaan sen minkä pystyy. Opiskelen silloin kun jaksan omatoimisesti, ja olen kokopäivätyössä. Välillä tulee kuitenkin hetkiä jolloin mikään saavuttamani asia ei tunnu miltään, välillä pidän itseäni hyvännäköisenä ja välillä todella rumana, itsetunto on kai aika nollissa..

Mutta kuten muutama muukin tuossa totesi, en tiedä kauan tätä jaksaa. En aio syödä tähän läkkeitä vaan yritän elää terveellisesti ja toivoa että löydän joskus vielä rakastamisen arvoisen naisen. Nyt sen aika ei vielä ole vaikka ajatus houkuttelee, ihastuminen olisi portti pois tästä olotilasta, mutta siinä on vaan se huonopuoli että jos se uusi suhde ei onnistukkaan ja itse ihastuu niin menee täysin rikki! Ei kannata kokeilla, itse sen virheen tein.

Ei kiinnosta elää, mutta en aio täältä lähteä omankaan käden kautta.

Samaa paskaa täällä. 10 vuoden liitto ohi. Mies ilmoitti haluavansa eron ja muutti seuraavalla viikolla pois. Eilen sain kuulla, että hänellä on uusi naisystävä. Hänen muuttonsa jälkeen kävin lääkärissä ja jäin sairauslomalle. Ahdistus ja puristus rinnassa oli valtava. Kykenin vain hengittämään, ajatuksia ei voinut viedä menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Olen parkunut, ryypännyt, aloittanut tupakoinnin, vajonnut itsesääliin, miettinyt itsemurhaa jne... Ja tässä nyt vaan istun. Onneksi kunto petti ja sairastuin flunssaan, oli pakko pysähtyä. Huomenna ehkä parempi päivä.

Lopeta ihmeessä se juopottelu heti! Onneksi itse tajusin sen tehdä vaikka aluksi toimin samoin.
Pura pahaa olo kirjoittamalla, puhumalla jne. Pidä huoli, että syöt riittävästi ja yritä liikkua edes vähän jos pystyt. Ja tärkein asia: mene terapiaan!! Kriisiapua saat nopeastikkin. Kyllä se siitä vähitellen lähtee parempaa kohti.

Minulla kesti avoliitto 6v ja päättyi eroon toisen osapuolen petettyä. Lähdin samantien kun sain vahvistuksen epäilyyni. Kaikkein pahinta oli että exän lapset olivat minulle kuin omia ja asia raastoi tosi pahasti. Lapset tapasivat vielä muutaman kerran minua kunnes tein erittäin raskaan päätöksen etten enään tapaa heitä. Moni sanoo minua jo tässä vaiheessa sydämmettömäksi mutta en ajatellut itseäni vaan lasten elämää. Mitä siittä tulisi jos minä ns "isänä" olisin heidän elämässä kun oli jo biologinen isä ja uusi mies niiden elämässä.... lapset sekoisivat. Voin kertoa että voin huonosti fyysisesti ja henkisesti vaikka en sitä myöntänyt ystäville. Työt tuli tehtyä mutta vapailla rööki ja viina maittoi mutta ruoka ei niinkään. Eräässä vaiheessa sitten tuli mieleen että helvettiäkö tässä rypemään ja loputtomasta suosta on noustava nyt tai henki menee. Siittä asti on ollut vain nousua ja viinaksia ei ole enään tullu juotua muuta kuin lasillinen viiniä harvoin ja tupakka jäi pari vuotta sitten täysin. Hemmetti että itsetunto on nyt kohdillaan ja hyvä olla. Elämä on muutenkin mallillaan uuden perheeni kanssa enkä kaipaa menneisyyttä. Joskus kyllä silti ajattelen mitä näille lapsille kuuluu ja toivottavasti heillä on hyvä elämä. Exän kuulumisista en niin piittaa koska tunteet ovat aikaa sitten kadonneet häntä kohtaan. Tarina on tosi ja opetus on että kaikki lähtee itsestäsi ja siittä mitä tulevaisuudeltasi haluat joten potki itsesi nousuun vaikka tuntuukin pahalta.

Lupausparemmasta
28.4.2015 0:17
Hei ja tsemppiä.

Olen reilu 30v mies ja kokenut itse tuon saman muutama kk sitten.
Itse tunsin kirjaimellisesti aluksi että seinät kaatuvat päälle.
En kyennyt vielä silloin asiaa ymmärtämään vaikka kuinka koitin.

Aika kuluu eteenpäin ja nyt tajuan kuinka suuren teon tuo toinen on joutunutkaan tekemään. Vihan tunteet vaihtuvat kunnioitukseen. Vaikka taival ei enään jatkukaan yhdessä, muisto toisesta elää ikuisesti. Muistot kuuluvat elämään ja niitä ei kannata väkisin tukahduttaa.

Jonain aurinkoisena päivänä tapaat jonkin uuden mielenkiintoisen ihmisen ja huomaat hymyileväsi leveämmin kuin koskaan aiemmin, tämän lupaan :)

.................................

On aika turha mennä lupailemaan mitään.
Ei kannata uskoa. Minä en ole päässyt 30 vuoden takaisesta millään, koskaan, kokonaan. Aina se vaan vaivaa jollain tasolla, välillä vähemmän, välillä enemmän.

Terapia, lääkkeitä, painajaisia, raju painonlasku, alkoholinkäyttöä ja lopetus, tupakoinnin aloitus ja lopetus.

Uudet suhteet , 8 vuotta ja 6 vuotta, tulivat ja menivät. Mitään en kuitenkaan enää koskaan tuntenut kuten silloin.

Avoliitto seitsemän vuotta pantiin puolen minuutin puhelussa palasiksi, ilman varoituksia. Mies oli löytänyt toisen, vaikka ei sitä tunnustanut silloin. Emme koskaan selvittäneet asiaa. Hän haki tavaransa ja lähti. Hän sanoi, ettei pysty minulle silmätysten sanomaan asiaa. ... ttu mikä tyyppi. Itsekkyyden huippu. Minulta meni ihmisarvo vuosiksi. Jäin shokkitilaan, tyhjän päälle. En saanut selitystä, mitään, sanaakaan, minkä varaan rakentaa uutta.
Aivan kuin koko seitsenvuotinen olomme olisi ollut unta tai valhetta kokonaan.
Muutin kaupunkia enkä pystynyt koskaan lähestymään tai vaatimaan vastauksta. Nöyristelyä olisi ollut, ajattelin. Olin edes ylpeä sen minkä pystyin.

En luota keneenkään, en tunne mitään kovin syvästi, en osaa enää rakastua.
NYT OLEN ELÄNYT 10 VUOTTA YKSIN, OLEN 55-VUOTIAS. EN HALUNNUT ENÄÄ RIKKOA ITSEÄNI JA TEIN TIETOISEN PÄÄTÖKSEN ELÄÄ YKSIN.

AIKA EI PARANNA KAIKKEA.

Nyt vaan kulutan aikaani. Olen ollut masentunut siitä saakka enemmän tai vähemmän. Elämä oli ja meni, nuoruus ja aikuisuus ja naisenelämä. Lääkkeitä en käytä, ne eivät auttaneet minua paranemaan. Olen kyynistynyt ja tottunut niin yksinäisyyteen, etten kaipaa edes ketään elämääni.

Sama täällä.
Kun olin päättänyt, että avioero tulee, en nukkunut tuona yönä. Kun tulin kotia päätöksen jälkeen, menin suihkuun ja yritin "pestä" itsestäni sen tunteen pois. En kertonut asiasta miehelleni heti (pelkäsin aggressiivista reaktiota, joten kasasin itselleni backupin ennen ilmoitusta) joten tuntui, että valehtelin. Yritin oksentaa.

Nukuin huonosti useita viikkoja, kuukauteen en syönyt kunnolla. Erosta kohta 3kk ja edelleen nukkuminen on vähän niin ja näin ja tulee kausia, jolloin en saa ruokaa alas.

Kun muutin asumaan yksin, sain paniikkikohtauksia, joita en ole koskaan ennen saanut. Itkin hysteerisesti ja huusin lattialla, en voinut liikkua. Saatoin jäädä kotiin (vapaapäivinä / töiden jälkeen) koko päiväksi, etten muuta tehnyt kuin katsoin telkkaria ja join. Halusin seuraa, mutten voinut kutsua kavereita käymään, kynnys oli liian suuri. Aina kun nukutti, nukuin, että saisin edes välillä unta.

Oli surullista, mutta kaunista lukea näitä tekstejä. Voisinpa antaa teille kaikille tuon menettämänne tunteen, mutta olen ilman itsekin. Tiedän, että tuo menetetty rakkaus ei koskaan tule samassa muodossa takaisin, mutten ikinä pystyisi luopumaan sen tavoittelusta. Kukaan ei voi kieltää haluavansa rakkautta! Jos elämässä ei ole rakkautta, niin mitä siinä on?

Tältä palstalta puuttuu yksi teksti. Ainakin yksi. Se on ihmisen, joka päätti kaikesta huolimatta uskoa rakkauteen ja löysi sen. Se tunne ei palannut samassa muodossa, mutta se palasi. Ensin uutena, arveluttavana ja ihmeellisenä, sitten kauniina.

Minä olen jättänyt ja tullut jätetyksi. Olen kuitenkin päättänyt jo kauan aikaa sitten muiden elämäni vaikeuksien aikana, että mihin "umpikujaan" ikinä päädynkään, en luovuta. Menen eteenpäin, vaikka suuntakaan ei olisi tiedossa, sillä sen voi löytää vain etsimällä. Joillekin tämä on itsestään selvyys, minulle ei.

Pahimmalta tuntuu se, kun joku on jäänyt kotiinsa vuosiksi itkemään toivottomuuttaan. Olen myös itkenyt, eikä siinä mitään pahaa. Psykologian suurimpiin löytöihin kuuluu, että pahaa oloa vastustamalla, se vain pahenee. On hyvä välillä kuitenkin muistuttaa itseään elämän hyväntahtoisuudesta. Kun päästää irti ajatuksista hallita oloa ja vain uskaltaa tuntea kokemuksensa, ihminen palauttaa automaattisesti itsensä tuohon luonnolliseen hyvinvoinnin tilaan. Sinun ei tarvitse osallistua tuohon prosessiin, kuten ei haavankaan parantamiseen.

Oma henkinen evoluutioni on tehnyt ison mutkan viimeisen vuoden aikana. Hallitsija on saanut kokea vivahteen kuolevaisuutta. Uskomatonta on ollut huomata, että lähtökohtaisesti voin hyvin ja olen aina voinut. Kliseinen neuvo käskee: "rakasta itsesi".

Se on vaikeaa, mutta entäs jos riittää, ettei vihaa? Näin aluksi. Ja siten rakastuu kuin vahingossa. Tästä lähtökohdasta on helpompi luottaa elämään, jättää vaativat ajatukset vähemmälle ja ennen kaikkea tavoitella elämässä sitä mitä haluaa, vaikka se tuntuisi nyt kuinka mahdottomalta. Suurin este ihmisen ja unelman välillä on "minä".

"Kun uskot unelmiisi, alat kasvaa niitä kohti." -T. Hellsten

Tapahtui ero yli kuukaisi sitten, mutta kerkesimme olemaan vain vähän yli kolme vuotta yhdessä. Olemme parikymppisiä. Ex jätti minut ja sanoi syyksi rakkauden puutteen. Aloin toipua kun muutin vanhemmilleni kesätyyön takia, koska eri kaupunki. Sitten äskettäin näin että ex alkanut jo seurustella tytön kanssa, joka on samalla luokalla kuin hän ja olin arvannut heillä olevan jotain. Yhtenä yönä, viikko ennen eroa, ex ei tullut kotiin yöksi vaikka oli aluksi luvannut. Nyt tiedän miksi eli hän oli selvästi pettänyt minua ja päättänyt vaihtaa minut toiseen. Nyt vain odotan että eksä muuttaa pois yhteisestä asunnostamme. Ex haluaa olla väleissä, mutta olen päättänyt, että hän saa pysyä kaukana minusta kunn koko muutto tavaroineen on tapahtunut, koska olen huomannut, että pärjään ja toivun paremmin, jos hän ei ole osa elämääni enää mitenkään.
Suhteemme oli mielestäni ollut ihan ookoo, tapahtui harvoin riitoja, mutta suhteemme alkoi selkeästi kärsiä, kun ex alkoi viettää enemmän aikaa uusien koulukavereidensa kanssa erikä tullut lähes koskaan kotiin kuten oli sovittu. Olen menettänyt täysin luottamukseni häneen eikä hän tule koskaan saamaan sitä minulta takaisin. Aluksi tuo juhliminen ei minua haitannut, mutta sitten kun sitä alkoi tapahtua jopa arkena kun minun piti käydä koulua niin alkoi pikku hiljaa tympiä vaikka hän oli luvannut ettei arkisin aio olla myöhään. Nyt olen iloinen että ero tapahtui, vaikka vielä on eroprosessi kesken, koska ex ei oikein tosissaan näytä olevan muuttamassa pois eikä hän halua muuttaa uuden tyttöystävänsä kanssa yhteen vielä eli laiskana hän etsii omaa asuntoa. Eniten suren sitä, että ex kehtasi pettää minua. Olin hieman masentunut stressin takia ja hän selkeästi meni hakemaan lohtua juomalla, ja häneen ihastunut koulukaveri näki mahdollisuuden tarjota olkapäätä ja jotain muutakin.... Tavatessamme muutaman kerran porukalla hän selkeästi (siis tyttö) ei halunnut jutella kanssani, vaikka usein iloisesti häntä moikkasin. Jotkut ystäväni ovat sitä mieltä, että kyseessä on laastarisuhde, mutta jätän asian omaan arvoonsa, koska aion jatkaa elämääni. Olen nuori parikymppinen opiskelija jolla on elämä edessä. Olen tässä lähiakoina parkunu saadessani selville eron todellisen syyn, mutta olen antanut niiden tunnepurkauksien mennä ja tulla. Parhaiten tukea sain perheeltäni ja ystäviltäni. Ilman heitä en olisi toipunut enkä pysty toipumaan.
En tiedä, miten ex jättäjänä eron ottaa, mutta minä itse uskon ajan parantavan haavoja ja oli ero helppo tai vaikea, se sattuu aina. Kun aikaa on kulunut, elämä hymyilee kyllä :)

Jep, samalla kohtalolla. Viikkoa ennen viime joulua puoliso ilmoitti että viettää joulun jossain muualla, aika selvä merkki tuo oli. Ensimmäinen viikko oli vähän hankala, sitten tajusin että olimme ajautuneet eri raiteille jo parina viime vuotena. Ensin iski pieni paniikki että hetkinen,,,,olen 51v mies ja yksin. Siis mitä, en todellakaan ole yksin enkä yksinäinen ja olen huomannut tässä kevään/kesän myötä että viihdyn oikein mainiosti itseni kanssa. Ulkoilen useamman kerran viikossa, en juurikaan dokaile ja nautin lapistani ja lastelapsista. Eikun nokka ystyyn ja kohti uusia "pettymyksiä", hah hah

Kamalalta...oksettaa, univaikeuksia, masentaa, itkettää myös ne itsemurha-ajatuksetkin ovat käyneet mielessä. 38 yhteistä vuotta takana ja ukolla uus suhde, joka on yhteinen tuttu ja jota en ole koskaan sietänyt. Miehen tahto oli erota ja tiedän, että hänen tunteensa minua kohtaan on ainoastaan ystävyyttä, mutta itsellä vielä rakkaus jäljellä. Tuntuu ettei tästä nousta, vaikka on paljon asioita, jotka ovat ihania; lapset ja lastenlapset, mutta ei jaksa...

Eihän se koskaan hyvältä tunnu, mutta jos elät suhteessa, jota kuvaa sana Helvetti, niin silloin se on ainoa järkevä ratkaisu ja helpottava asia. Nuo oireet ovat jokaisella omansalaiset ja ehkä ne sanomattomat sanat ja keskustelut, jotka ovat jääneet kesken vaivaavat eniten.
Oireita on monenlaisia tunneskaalasta laidasta laitaan ja itselläni ainakin realistinen suhtautuminen asioihin ja elämän jatkaminen on auttanut paljon. Ulkoilua ja luonnossa liikkumista ja sen rauhoittavaa vaikutusta tunnemyllerryksen aikana ei voi väheksyä. Prosessina raskas ja käy se itsesi vuoksi läpi kokonaan, jotta kasvat ihmisenä eteenpäin. Huomaa omat tekosi ja niiden seuraukset ja kasvata itsesi sellaisista käyttäytymistavoista, joista on haittaa suhteelle pois. Toisin sanoen kasva ihmisenä.
Ihmisillä on usein tapana syyllistää toista, mutta, jos olemme rehellisiä, niin ellei motivaatio, niin avioliittoon kuin eroon ole raha ja toisen hyvä asema ja toisen kannalta katsottuna taas kumppanin löytäminen. Näissä tilanteissa ei jää käteen muuta kuin totuus. Siinä tavallaan käy läpi niin hyvät kuin huonotkin tapahtumat ja loppujen lopuksi, kun mietit kokonaisuutta, niin kuitenkin niitä hyviä on yleensä enemmän kuin huonoja muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Noita oireita on kuvattu jo yllä.

TOisaalta eroa voisi ajatella niin, että se oppitunti, joka on siihen liittoon kuulunut on päättynyt. Ja te olette eronneet sen vuoksi, että te ette täydennä enää toisiaan, mikäli olette valinneet toisenne sillä perusteella, että toisessa on ominaisuuksia, joita sinulla ei ole.

Luota elämään silti, se kantaa kyllä, vaikka onkin vaikeita aikoja. Kuitenkin ainoa rakentava voima on rakkaus. Olen huomannut monilla ihmisillä olevan sellainen ongelma, että he pitävät toista itsestään selvyytenä, eivätkä myöhemmin osoita rakkauttaan hänelle, koska arki on arkea ja työt ja niiden kautta tuleva stressi painavat päälle. Kuitenkin ne pienet huomionosoitukset ovat juuri niitä, jotka kantavat parisuhteessa eteenpäin ja joista molemmat saavat voimaa jatkaa eteenpän.

Ensimmäinen ero tuli lapsukaisena, oisinkohan ollut 16v. Eka rakkaus on se raastavin.

"Elämäni rakkaus" ja minä teimme eroa ja eroja yli 10 vuotta, viimeisin kävi kivuttomammin.

Ekaa eroa muistan käsitelleeni 3 vuotta yksin kotona lapsen kanssa viettäen. En käynyt kauppaa juurikaan pidemmällä. Enkä ilmeisesti ymmärtänyt hakea apua, en kai tajunnut olevani edes masentunut. 3 vuotta meni hukkaan parikymppisen elämässä, se ehkä vähän syö. Tosin tänäpäivänä 30 vuotiaana, olen ottanut sen kaiken takaisin ja elänyt pitkälti täydellä riemulla jokaista kokemusta, kipeitäkin sellaisia, helvetin onnellisena että pystyy tuntemaan!!

Ja samalla tiellä jatkan, toteutan unelmiani, vaikka edelleen yksin. Uutta parisuhdetta en ole pystynyt luomaan. Sillekin saralle tosin tullut toivoa, alan olla selvillä siitä mitä elämässä haluan. :)

Huomautukseni perusteella huomasin useimpien ajattelevan, että oikeinkirjoittaminen on kaikenlaista roskapostia, mutta en usko, koska löysin välittömän ratkaisun palauttaa katkennut suhdeni vain kaksi päivää sen jälkeen kun luin lähettämäni kommentin online-blogiin, jonka kutsui nainen. Theresa Yhdysvalloista antoi hänelle emalin ottaa yhteyttä Dr.Oduduwa Love Spell Channel -kanavaan sähköpostitse: {[email protected]}
Ennen nyt olin hyvä isä ja aviomies. Menetin melkein kaiken, mitä minulla oli, menetin rakkauteni elämästäni ja kahdella lapsellani jopa työni oli linjalla, koska olen alkoholi. Olin useimmiten aina humalassa koko päivän ajan, työnsin kaikki pois, jotka todella halusivat auttaa minua vaimoni ystäväni äitini olin juuri alkoholin suhteen. Kaksi vuotta olen asunut vain humalassa, jolla ei ollut ketään ja jolla ei ollut mitään elää, olin täysin hyödytön. Kun tajusin itseni, se tapahtui pikemminkin myöhemmin, jopa kun olin raittiina ja aloin korjata elämääni. Hän oli uudelleen naimisissa ja elää onnellisina eikä halunnut mitään tekemistä kanssani. Halusin vaimoni takaisin ja halusin olla osa lasteni elämää. Se, että haluaisin perheeni takaisin, ei ollut vain askel saada elämäni takaisin yhteen, se oli myös askel todistaa vaimolleni, vaikka olenkin alkoholisti, voin pysyä raittiina ja olla vastuussa hänestä ja lapsistani. Taivas tietää, että olen yrittänyt kaikkensa todistaakseni hänelle, että olen muuttunut ja olen valmis rakastamaan häntä elämäni tapaan kuin se oli ennen kuin pilasin sen. Sain hänet takaisin jopa Dr.Oduduwan avulla loitsunpitäjälle, johon minulle viitattiin Internet-blogissa kommenttiosassa juuri näin. Mitä tahansa hän teki minulle, sai vaimoni ja lapseni palaamaan luokseni. Ainoa, mitä minulta vaadittiin, oli loitsuun tarvittavat materiaalit. Toivon, että voin kirjoittaa yksityiskohtaisesti siitä, kuinka kaikki tämä tapahtui saadaan apua tarvitsevat uskomaan, että loitsun valu voi tuottaa hyvää tulosta, mutta todella sydämestä, jos luulet Dr.oduduwa auttavan sinua ongelmassasi ottamaan yhteyttä häneen kautta; WhatsApp-nro: 79268011965
Huomaa: Olin erittäin epätoivoinen saadaksenne kiireellisen tuloksen, onnistunut tulos tulee nopeammalle niille henkilöille, jotka ovat todella päättäväisiä ja riittävän epätoivoisia komentamaan hyväksikäyttöä. Dr.Oduduwa -loitsun valamisvoima on vaaratonta, eikä sillä ole sivuvaikutusta heidän elämäänsä.

Pahalta se tuntui.
Ekan 3 viikon aikana laihduin todella rajusti, paino tippui - 12kg :-s
En ole edelleenkään toipunut kunniolla erosta vaikka aikaa on kulunut jo tovin. Rakastan exää edelleen ja on myös tunteita häntä kohtaan.
Kun erosimme, niin tuntuu aina kurjalta palata tyhjään kotiin, tietäen ettei ole kukaan odottamassa ja vastassa. Hän oli elämäni rakkaus, paras ystävä/kaveri myös.

Vaikea sanoa kun aikaa niin paljon jo, leikkimistähän se olikin kaikin puolin, maku sellainen jäi ja minkä sille mahtaa. Elämää ❤️👍

Minä olen eronnut noin 35kertaa eikä se tunnu yhtään miltään. Mikä siinä on niin vaikeaa?? Lähtee läppäseen suhteesta jos ei huvita sillä sipuli. En muistele koskaan eroamisiani yhtään hetkeä kun olen lähtenyt.

Kai tämä joskus helpottaa...