Seurustelen ensimmäistä kertaa ja mietin miten kertoisin vanhemmilleni asiasta. Asumme toisistamme kaukana joten he eivät vahingossa törmää häneen tai huomaa että olen viettänyt kaiken vapaa-aikani hänen kanssaan. Emme kotona puhu tällaisista asioista eikä isoveljelläni ole ollut ketään esiteltävää. Tähän vielä päälle se että meillä on 11 vuotta ikäeroa. Olemme tunteneet vasta noin kuukauden, mutta olen esim. tavannut jo hänen äitinsä. Miten ihmeessä otan tämän puheeksi, vai olisiko tämä parasta kertoa kasvotusten?
miten kertoa vanhemmille 11 vuoden ikäerosta?
ihansekaisin
91978
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minkä ikäinen olet?
Miksi vietät kaiken vapaa-aikasi miehen kanssa, jonka olet tuntenut vasta kuukauden? Tai ylipäätään ei ikinä ihan kaikkea vapaa-aikaa kumppanin kanssa kannata viettää...
Miksi pelkäät kertoa 11 vuoden ikäerosta? Onko elämäntilanteenne muuten samankaltainen?
Sinulla ei ole velvollisuutta kertoa mitään vanhemmillesi. Kerrot sitten kun siltä tuntuu. Kuukauden jälkeen ei vielä tarvitse puhua mitään. Jos olet täysi-ikäinen, niin miksi ajattelet kuin pieni lapsi?
Minulla on 8 vuoden ikäero mieheni kanssa. Olimme seurustelleet neljä vuotta ja asuneetkin yhdessä kaksi vuotta, kun äitini sattui kysymään erää asian tiimoilta, että minkä ikäinen mieheni on. Vastasin, ja äitini sanoi ok. Siinäpä se keskustelu... Minä olen 36 ja mies on 44v. Ei kyllä muuten tunnu missään tässä iässä.
Pirkko antoikin mielestäni hyvän ohjeen, kun mainitsi, ettei ole pakko kertoa. Kokemusperäisesti haluan sanoa, että älkää kaverisi kanssa mainitko ikäerosta mitään vanhemmillesi. Aikanaan omassa nuoruudessani en saanut jatkaa seurustelukaverin kanssa, jos ikäero oli eri kuin viisi vuotta, joka on vanhempieni ikäero. Menetin kahdeksan vuotta harakoille, kun alistuin heidän vaatimukseen.
Jos vanhempasi kysyvät sinulta tai kaveriltasi, narratkaa ikäeron olevan sama kuin vanhemmillasi. Se ei saa olla ratkaiseva tekijä elämänkumppanin löytymisessä, vaan korvien väli!
Jos olet alaikäinen, niin 11 vuoden ikäero voi tuntua hurjalta vanhempien silmiin. Siinä mielessä vanhempien mahdollinen reaktio asiaan on ymmärrettävä, eikä luultava, että he vain ilkeyttään "kieltävät onnen". Ja onhan kaikki ikäerot aika hurja alaikäisille... Mutta silti. Pääasiahan on, että suhde toimii molemmille samalla tavalla eli kummatkin saavat siitä mitä haluavat ja ovat näin ollen onnellisia. Mielestäni hyvä "sääntö" on, että jos ikäeroa täytyy miettiä ja valehdella pienemmäksi tai stressata sen kertomista yhtään kenellekään, saati hävetä, niin silloin sitä on liikaa.
Jos taas ajatellaan, että olet täysi-ikäinen ja yli 20-vuotiaskin jo, niin sen ikäiseltä ihmettelen jo, mitä ihmeen väliä ikäerolla on, varsinkaan vanhemmillesi? Ja eihän kukaan esittele seurustelukumppaniaan vanhemmilleen tyylillä "Tässä on mua 11 vuotta vanhempi Jaska!!" vaan ikä tulee ilmi sitten jos tulee.
Omassa suhteessani on 19 vuoden ikäero, enkä tehnyt siitä mitään erillistä huomionumeroa vanhemmilleni. En ylipäätään "ilmoittanut" seurustelusta heille, vaan annoin asian vain tulla ilmi, eivät kyselleet, eivätkä tuominneet. Tykkäävät puolisostani. Jos olisivat tuominneet tai kyseenalaistaneet suhteeni, olisin jatkanut suhdetta siitä huolimatta. Omatpahan ovat valintani.
Aloitin 18 vuotiaana seurustelun mieheni kanssa joka on minua 10 vuotta vanhempi. Silloin ikäero tuntui hurjalta mutta päätin antaa suhteelle mahdollisuuden, vanhempani hyväksyivät kun oppivat tuntemaan miehen ja olin sitäpaitsi jo täysi-ikäinen. Siitä on nyt 20 vuotta ja edelleen ollaan yhdessä, ikäero ei enää tunnu miltään.
Voi onnistua mutta miehenä seukkasin 5 vuotta nuoremman naisen kanssa niin välillä tuntui että jonkun teinin kanssa olisi kun ei ollut elämänkokemusta ja vähän keskenkasvuinen ja suhde kaatu kun eöämäntarkoitus oli vähän erilainen.
Vanhempiesi suhtautuminen riippunee täysin siitä, minkä ikäinen itse olet. Jos vasta teinityttö ja täysi-ikäisyyteen vielä matkaa, he voivat huolestua siitä, joudutko mahdollisesti hyväksikäytetyksi. Suomessahan seksin harrastaminen alle 16 v kanssa on rikos.
Jos taas olet täysi-ikäinen, niin ei vanhemmille kuulu kenen kanssa seurustelet. Tosin ainahan sitä vanhempana odottaa, että lapset seurustelisivat vain fiksujen kanssa, joilla on oma elämä hallinnassa. Eli eivät joutuisi vaikeuksiin.
Kerrohan ikäsi, niin neuvojen antaminen olisi helpompaa.
Jep, minunkin isäni toivoi, että ottaisin jonkun viimisen päälle yrittäjähenkisen, rallistakin kiinnostuneen rikkaan bisneshain, joka sitten rahoittaisi isän harrastuksia minun takiani. Yritti monesti valita jopa _kaverit_ minulle sen mukaan, mikä oli hänestä "hyväksi" minulle, vaikka nämä "kaverit" vain kiusasivat, vähättelivät ja hyväksikäyttivät minua.
No, nyt kun olen löytänyt sen 20 vuotta vanhemman fiksun työläismiehen, joka ei taatusti ole lähelläkään sitä, mitä isä ajatteli (ei edes kiinnostu rallista tai vastaavasta), niin näyttääpä tuo miekkonen kelpaavan silti. Kuten "nuoretonfiksuja" sanoikin, vanhemmat haluavat aina lapsilleen parasta, mutta joskus vanhemmat eivät vain tiedä, MIKÄ on sitä parasta. Aikuista ihmistä ei muutenkaan tarvitse enää alkaa naittamaan kenellekään, sillä aikuinen tietää kyllä itse omat rajansa. (Ja jos ei tiedä, niin kokeilemalla oppii).
Asia ei ole noin yksioikoinen, eikä ikäerollakaan ei ole merkitystä jos asiat muutoin ovat hallinnassa. Salailu ikäerosta pahinta mitä voit vanhemmillesi voit tehdä.
Jos olet vielä lähes alaikäinen ja kumppani tuon 11 vuotta vanhempi, on olemassa vaara että sinua halutaan nuoruutesi vuoksi, kun järkiinnyt ja haluaisit elää ja päättää itsekin, onnistuuko se, oletko tuon vanhemman puolison vanki. Ei paras asetelma, helposti tulee kuva jonkinlaisesta hyväksikäytöstä.
Toinen on jos tuolla 11- vuotta vanhemmalla seurustelukumppanilla on paljon elämää takana, on kariutuneita liittoja , lapsien monien kanssa tai jopa jo lapsenlapsiakin, mitä tuo ns vanha pukki hakee sinusta nuorempi nainen. Tämä on usein eronneiden uusissa suhteissa, joissa tuo entinen elämä kyllä tulee esiin, lapsia ei voi saada pois, he ovat ja pysyvät, saatikka sitten paljot muut suhteet. Tarkistaisin kyllä ensin tuollaisen historiaa perinpohjin, sillä ihan varmasti ei itse sitä kerro, onko alkoholismia mukana, kiivasluonteisuutta, lapsien julmaa kohtelua, kaiken määräämistä.
11 vuoden ikäerolla ei ole jos kumpikin on aikuinen ja tulee omillaan toimeen, eikä entisisä liittoja ole takana lapsineen.
Elämässä 11 vuoden ikäerolla eletään eri elämän vaihetta, sillä jo elettyjä vuosia ei saa takaisin, eikä nuoremmaksi muutu, vaan ikä tekee tehtäväänsä, oletko valmis hyväksymään toisen ikääntymisen ja suuremman ajatusten erilaisuuden.
Asiaa voisi verrata vaikka siihen, että monet suomivat vanhempiaan vanhantapaisista ajatuksista ja tämäkin johtuu ikäerosta.
Isääkö etsit miehestä.
Mistä päättelet, että aloittaja on itse nainen? Hän ei viittaa tekstissään tapailevansa "miestä", eli asetelma voi olla toisinkin päin: aloittaja poika/mies, 11 vuotta vanhempi osapuoli taas nainen.
Lisäksi on tuo, mitä monet aina väittävät, että "elämäntilanteet" ja "arvot/ajatukset" on ihan erilaiset kun on ikäeroa. Tämä ei automaattisesti pidä paikkaansa. Minulla on hyvin vähän mitään yhteistä oman ikäluokkani kanssa (tiedän tämän, koska olen tavannut USEITA oman ikäluokan edustajia jo ihan koulujenkin takia), mutta kaikilla itseäni vanhemmilla kavereillani on paljon yhteisiä arvoja ja jopa samanlaisia ajatuksia kuin minulla. Kaverisuhteistani lähtien kaikki ihmissuhteeni elämässä ovat kariutuneet, jos olen yrittänyt solmia tai ylläpitää niitä oman ikäryhmäni kanssa, mutta 10 vuotta ja siitä eteenpäin vanhempien kanssa kaverisuhteet ovat aina toimineet, eivätkä vieläkään katkeilleet. Miehenikin on minua sen 19 vuotta vanhempi, eikä meillä mitään eroa ole arvoissa, ajatuksissa tai elämäntilanteissa. En valitse tuttaviani iän perusteella, mutta erilaisia, eri ikäisiä ihmisiä tavatessa ne "ikäeroihmiset" vain jäävät elämääni, kun taas ne omanikäiset karsiutuvat pois liian erilaisina itseeni nähden, molemminpuolisen erimielisyyden takia. Tästä syystä pidän "ikäero tekee elämäntilanteet täysin erilaisiksi!" -ajatusta huuhaana. Olen itse kolmekymppinen ja mieheni jälkeen läheisimmät ystäväni ovat kahdeksankymppisiä. Ongelma? Ei.
Itseä kovasti vanhemman kanssa seurustelu tulee ongelmaksi lähinnä silloin, jos se nuorempi osapuoli on vielä alle 20-vuotias, eli selkeästi lapsi. 18-v. on lain silmissä "aikuinen", mutta ihan samanlainen kakara se silti käytännössä on, kuin 17-vuotiaskin.
Tuo taas, että on tapaillut kuukauden ja asuukin melko kaukana toisistaan, ei yleisellä tasolla edes ole mikään suhde. Jos on siinä vaiheessa elämää, että suhteesta täytyy ylipäätään tiedottaa vanhemmille ja jännittää näiden reaktiota johonkin kumppanin ominaisuuteen, ei taida olla vielä ihan valmis suhteeseen lainkaan. Alkaa yhä enemmän tuntua, että aloittaja on alle 20-vuotias, jopa alle 18-vuotias. Jos hän olisi aikuinen ihminen, ei tuollaisella ikäerolla olisi mitään merkitystä.