Olipa kerran: jouduin polvileikkaukseen ja samana päivänä olen päässyt kotiin. Seuraavana päivänä mies vaan lähtee pois omiin harrastuksiin aamulla ja tulee takaisin joskus iltapäivällä. Olin pahavointinen, kipujen takia en pystynyt kävelemään edes sauvojen avulla. Olin heikko, olisin tarvinut apua fyysisesti ja henkisesti, mutta en saanut. Toki pyysin mieheni jäämään kotiin. Vastaus oli että ei kai mun takia hänen tarvi lopettaa harrastusta. Sanoi koita pärjätä ja häipyi. Haluan kysyä mielipiteitä onko tämmöinen kohtelu ihan ookoo? Olenko liian vaativa että halusin yhden päivän itselleni? Mies muutenki viettää kaikki viikonloput oman harrastuken parissa, joskus koko viikoloppu on poissa, joskus jopa kolme päivää. Onko väärin jos haluaa edes vähän huomiota omalta mieheltä. Entäs välittäminen läheisetä?
Olenko liian vaativa?
kysyn_vaa
19203
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Toiseltahan ei voi mitään vaatia... Mutta kaikkea käytöstä ei tarvitse itse hyväksyä. Voit toivoa mieheltä enemmän inhimillistä huomioimista, mutta jos hän ei sitä halua antaa, niin sinun ei tarvitse miehen kanssa elää. Hyvin yksinkertaista.
p.s. Kyllä minun mies olisi kysynyt, että tarvitsenko leikkauksen jälkeen apua... Ja jäänyt kotiin, jos tarvetta olis ollut. Mun ei tarttis apua edes sellaisessa tilanteessa siis pyytää.
Kyse ei ole edes vaatimuksista vaan luonnollisesta odotuksesta kumppanin käyttäytymisen suhteen.
Minusta normaalimpi tilanne olisi puolisosi taholta tapahtuva "ylihuolehtiminen" jolloin sinä joutuisit toppuuttelemaan ja kehoittamaan häntä huolehtimaan myös itsestään.
Asetelma on meille tuttu, puolin ja toisin. Myös pitemmältäkin ajalta.
Parhaillaan minä olen raajarikkona huollettavana.
Olitha pyytänyt mieheltäsi hyvissä ajoin apua? Miehet eivät välttämättä tajua näitä asioita. Jos ilmoitit avuntarpeesta siinä vaiheessa, kun hän oli jo sopinut jotain mitä on vaikea perua, niin syy ei ole pelkästään miehen.
Teidän pitäisi varmaan nyt saada sovittua keskinäiset pelisäännöt sille, mitä kumpikin voi odottaa toiselta ja millä ehdoin. Jos miehesi ei ole valmis auttamaan ja olemaan tukenasi siinä määrin kuin sinä koet sitä tarvitsevasi, haluatko jatkaa sellaisessa parisuhteessa. Vai saatko siitä jotain muuta sellaista niin, että olet valmis sietämään avun puutteen.
Minun mieheni ei olisi ymmärtänyt itse tarjota apua leikkauksen jälkeen, mutta olisi kyllä auttanut minkä voi, jos olisin pyytänyt. En voi olettaa mieheni olevan valmis auttamaan minua aina kun vaadin, mutta tiedän että hän auttaa minua jos vain voi, ja että asiat pitää meillä sopia valmiiksi eikä vasta viime tipassa.
Miehen ei selvästi välitä eikä rakasta sinua. Minä olisin jäänyt kotiin, tehnyt ruokaa, käynyt kaupassa mutta eihän naisille kelpaa auttavainen mies. Eikä tuo nyt ole vaatimus eikä mikään vaan normaali juttu jota suhteissa tulee eteen mutta miehes viis välittää sinusta.
Kyllä minulle kelpaisi sellainen mies joka ilman pyyntöä tekisi ne kaikki. Onko niitä ja mistä sellainen löytyisi? Mun mielestä en ole vaativa, haluan sitä sama kuin monet muutkin rakkautta, yhdessä oloa, välittämistä...
Vieläkö sä hengaat tommoisen mitättömän ukon kanssa?
Kyllä minun miestä ainakin piti paremminkin toppuutella lonkkaleikkauksen jälkeen, että pärjään vähemmälläkin avulla ja jos yöllä tarvitsen apua, niin herätän ja sanon kyllä niin että voi muuten nukkua rauhassa.
Ei minun mielestä harrastus voi olla niin tärkeä ettei sitä voisi välistä jättää väliin, jos puoliso tarvitsee apua.
Ethän toki ollut liian vaativa, mutta tälle miehelle vaatimus oli nähtävästi liikaa. Hän laskelmoi miehisessä aivoituksessaan, että pärjäät sen aamupäivän. Hän luotti enempi omiin laskelmointeihinsa kuin sinun omiin tunteisiin selviytymisestä.
Herrasmies hän ei ole, vaan ensin tulee hänen tarpeensa, joka nyt oli sitten harrastus. Toivottavasti kyllin selvästi ilmaisit hänelle, että ole tuen tarpeessa myös sen aamupäivän.
Olet saanut nyt naisena pahan kolauksen, koska sinä hävisit tämän erän miehen harrasteelle. Riippuupi nyt siitä, kuin vahva olet itsetunnoltasi ja kuinka ylpeästi otat vastaan tämän miehisen aasinpotkun.
Itse neuvoisin, joka neuvon nyt tietenkin laitat harkintasi alle ja tarkastelet, sopiiko se sinulle, että tartut ylpeään suhtautumiseen tässä asiassa.
Et hiisku asiasta etkä harrasteista halaistua lauseenpuolikastakaan, että ne sinua vaivaisivat. Annat herran mennä, ja nostat leuan pystyyn: "minuahan et saa perääsi vinkumaan etkä vikisemään".
Nimittäin selviät näistä laiminlyönneistä paremmin, kun tukeudut omaan vahvuuteesi, selviämiseen ja itseriittoisuuteen, mitkä ominaisuudet kasvattavat omanarvontuntoasi ja kunnioitusta itseäsi kohtaan.
Ei kannata alentaa itseään miehen harrasteiden alapuolelle. Sinä nimittäin itse sen päätät, nousetko niiden yläpuolelle vai jäätkö ruikuttamaan kuin pieni piskuinen siipirikkolintu.
Tämä on hyvää harjoitusta luonteelle, se kasvattaa lujuutta ja päättäväisyyttä, joka ei naiselliselle naiselle ole ollenkaan pahitteeksi.
Minun urheilua harrastava mieheni ei pystyisi arvioimaan, tarvitsenko häntä jos olen sairas tai jos muuten tarvitsen häntä kotona. Se pitää minun sanoa itse, ja sitten hän kyllä kiltisti jää kotiin ja uttaa. Mutta niin uhrautuvan näköisenä ja harrastustaan haikaillen, että yleensä en pyydä enkä vaadi, ja yritän pärjätä omin päin. Sillä tavalla on loppujen lopuksi helpompaa. Aika kipeänäkin pärjään kyllä ilman hoitajaa, ja ajattelen että joutuuhan sinkutkin pärjäämään omin avuin. Kun en itse odota apua, ei tarvitse olla katkerakaan.
Mielestäni kuuluu auttaa ja jättää kaverit ja omat menot sivuun jos puoliso on kipee tai jalka kipee että ei pysty liikumaan niin puolison kuuluu käydä apteekissa ja tehdä vaikka ruokaa. Eihän yksi päivä ole mitään eikä siitä kaveri suhteet voi kärsiä. Kaverit kyllä ymmärtää mtta miehes ei edes soitanut kavereilleen että peruu menemiset. Puolison apuun tulee luottaa mutta miehesi ei kai välitä susta.
No mietihän vielä asian ydintä. Sinulta oli leikattu vain toinen polvi ja kyllä varmasti aikuinen ihminen pärjää sauvojen kanssa yhdelläkin jalalla. Kipuihin olet saanut särkylääkettä, jonka varmasti pystyit itsekin ottamaan. Tuskin tarvitsit häntä auttamaan, halusit vain olla lapsi, joka saa käskyttää.
Minä itse en ole sääliä pyytänyt, olen ollut vähän sairaampanakin yksin kotosalla.
Tämä se on suurin ihmissuhde surma kun aletaan ruikuttaa joka asiasta, ikään kuin pitäisi olla aina joku palvelemassa ja puhumassa ai jai
Mitä ihmissuhde merkitse sulle? Asutaan saman katon alla ja paskat välitetään toisesta? Ja lue uudestaa alkuperäinen viesti. Kysessä oli yksi päivä.
Täällähän on mielenkiintoisia juttuja. Jälleen kerran. Kyllä varmaan pärjääkin yksin. Mutta jos toiselle merkitsee kumppani jotain niin kyllä hän kysyy tarviiko jäädä kotiin. Ja jos tarvii, niin jää. Kysymyshän on toisen välittämisestä, huomioimisesta sekä kunnioittamisesta. Onneksi oma mies ei ole tuollainen.
Ihmissuhteen merkitseminen ei voi olla tuollaista, että siitä tehdään tavallaan kaiken riistävä, kuten sinun asenteellasi näyttää olevan. Mitä sen miehesi olisi pitänyt tehdä.
Kysymys mikä on välittämistä, huomioimista tai kunnioittamista on asia, jota pitäisi miettiä, sillä aika usein niillä orjuutetaan, eikä suinkaan välitetä, huomioida eikä kunnioiteta.
Aivan ilmeisesti sinulta puuttuu kokemus 1 2 jalkaisena elämisestä.
Jos mahdollista niin testaa joku rupeama kyynärsauvoilla koskettamatta toisella jalalla lainkaan maahan/ lattiaan!
Liikkuminen on hankalaa ja pientenkin esineiden siirtely perkeleellistä.
Yllättävän paljon on normaalisti hoitunut juttuja huomaamatta.
Tätä rupeamaa olen nyt köntynnyt yli 2 viikkoa ja mielestäni olen voimieni puolesta helkutin hyvä liikkumaan mutta pinna on tiukalla vaikka vaimo tekee kaiken minkä huomaa mutta jää sitä minullekin.
Siis. Hae tuntumaa ennen kuin jauhat potaskaa!
Kyllä miehesi teki väärin ja osoitti selkeästi, ettei välitä sinusta. Niin se on vain tulkittava. Harrastukset ja omat menot tärkeämmät kuin sinun jaksaminen. Sääliksi käy sinua. Etpä tuossa mitään menettäisi, vaikka se ukko jäisi sille tielleen....
En ymmärrä miksi täytysi pyytää. Itsestään selvää se ainakin meillä on että jos toinen ei ole kunnossa niin toinen jää kotiin auttamaan eikä lähde kuin korkeintaan töihin.
Jotenkin tulee sellanen tunne että harrastukset ja muut on miehelle tärkeämpää kuin sinä ja sinun hyvinvointi. Jos noin on niin kannattaa miettiä millainen suhteesta tulee jos jatkatte. Entä sitten jos sairastut todella vakavasti ja hän joutuisi oikeasti sinua hoitamaan. Makaisitko pedissä likasena ja nälkäisenä vai ottaisikko hän jopa eron. Nyt on aika pysähtyä.
Aloittajan miehen toiminta viittaa vahvasti siihen, että miehen tuollainen käytös on osa persoonallisuutta. Tuo persoonallisuus on varmasti ollut nähtävissä jo parisuhteen perustamishetkellä. Olet siis valinnut elää yhdessä tuollaisen miehen kanssa. Ehkä alkuhuuman hellittäessä olet ruvennut ajattelemaan asioita tarkemmin. Yhdyn aiempiin kommentoijiin siinä asiassa, että vähimmäisvaatimus olisi, jos kumppani olisi edes kysynyt oma-aloitteisesti tarvitsetko apua. Tietysti, jos harrastus on työn kaltaista, tyyliin olympiaturnaus alkaa ylihuomenna ja paikallaolo on lähes välttämätöntä, niin asiassa voisi olla harkinnan paikka. Mutta, jos suhteessa ollaan, niin ainakin kysytään tuollaisessa tilanteessa, haluaako kumppani mahdollisesti apua.
Sinulla on itsekeskeinen, itserakas, moukkamainen friend with benefits kämppäkaverina.
Kunnon kämppäkaverikin olisi valmis auttamaan huomatessaan ystävänsä tarvitsevan apua!
Tässä tilanteessa ei voi ladella "ketään ei voi pakottaa olemaan auttavainen, kohtelias, ystävällinen!" Lähimmäisen auttaminen on normaaliälykkyysosamäärän saaneilla itsestään selvyys.
Ethän sinä vain jaa alapäätäsi tuon tollon kanssa? Ethän? Kerro meille että tuo tollo on vain asunnosssasi vuokranjakajana ja siihen teidän "kaveruus" perustuu ja loppuu.
Olisikohan sinun aika etsiä ystäviä (mikäli jossain harhakuvitelmissasi luulet että tuo kertomasi juntti on edes ystäväsi) paljon kauempaa. Tämä juntti on selvästi näyttänyt millaisista ihmisistä sinun täytyy pysyä kaukana ja jotka kiertää pitkän matkan päästä.