Lapsi toivoo, että isä hoitaa häntä..

vietä lapsen kanssa kahdenkeskistä aikaa, vie vaikka kerhoihin, uimaan, puistoon, jäätelölle, pelaa ja leiki lapsen kanssa ulkona tai sisällä. tärkeää on, että vietät väh. muutaman tunnin lapsen kanssa kahdestaan niin, että isä ei ole mukana.

tiedän, että masennus vie voimat ja moni asia tuntuu vaikealta, mutta yritä löytää voimia ja luoda lapselle iloisia hetkiä kanssasi. ja sitten samalla voit alkaa tehdä enemmän arkijuttuja, syöttämisiä, pukemisia yms. lapsi vaistoaa, kumpi vanhempi on enemmän läsnä ja alkaa pyytää häntä apuun asiassa kuin asiassa.

Kiitos kannustavasta viestistä! Hyviä vinkkejä, yritän toteuttaa niitä jatkossa! :)

Meidän kummallakin muksulla on ollut tuollainen vaihe niin päin, että isi ei n. 2v:nä kelvannut yhtään mihinkään. Oli käytännössä varmaan niin siihen aikaan, että isä oli paljon töiden ja harrastusten takia pois kotoa ja minä enemmän hoisin. Ja jotenkin vain meillä oli lipsahdettu miehen vuorotyön takia siihen, että yleensä minä heräsin aamulla lasten kanssa ja laitoin nukkumaan jne. oli isä kotona tai ei. Isästä oli välillä tosi kurjaa, ettei kelvannut yhtään mihinkään. Jos vaikka joskus yrittikin nousta lasten kanssa, niin muksut veti hervottomat raivarit, että isi ei kelpaa.

Kummallakin tämä vaihe on mennyt ohi aikanaan. Minä silloin kannustin miestä viettämään enemmän aikaa lasten kanssa ihan sillai oikeesti ja ajatuksen kanssa, että lapset taas tottuu isän tapohin. Me ei alettu vääntämään kättä väkisin siitä, että nyt isi pesee hampaat ja piste, vaan yleensä minä sitten menin ja tehtiin niin, että minä lähdin vaikka lenkille ja isä sillä aikaa teki niitä juttuja, joita normaalisti ei mun paikalla ollessa saa tehdä. Myös yhdessä, ilman minua, vietetty aika auttoi lapsia taas hyväksymään isänsäkin ja nykyisellään tuo 3v:kin kovasti on jo isin perään.

Et varmasti ole lapsesi mielestä millään lailla epäsuosiossa. Muksut vain ovat sellaisia, että tottuvat tiettyihin kaavoihin ja kun ne muuttuvat, vie hetken aikaa totutella. Kokeilkaa tehdä juttuja ihan kaksistaan, ajakaa se isi-mies pois kotoa ja kokeilkaa sitten niitä juttuja, mitä normaalisti et saa tehdä, niin kyllä se muksu taas alkaa tottua arkisiinkin asioihin.

Älä huoli.

Täällä ihan sama juttu ja minä en ole edes ollut sairaana. Tyttö se vaan alkaa katkomaan napanuoraa äitiinsä ja on ymmärtänyt, että on erillinen ihminen. Eriämisvaihe kertoo siitä, että olette eläneet vahvasti symbioosissa.

Vaan eipä se hyvältä tunnu silti. Itku on ollu kurkussa monta kertaa. Niin pienen hetken sain olla se kaikkesta tärkein :,(

Kiitokset vinkeistä! On totta, että olen ollut sairaana ja sen takia vähemmän osallistuva. Sairauteni takia hankittiin päivähoitopaikkakin lapselle joitakin kuukausia sitten. Olen inhonnut sairauttani, koska lapsi on minulle todella tärkeä, enkä halua olla mikään lopen uupunut äiti.

Olenkin päättänyt, että sairaudet eivät saa enää pilata äiti-tytär suhdetta, vaan minä todella haluan olla hyvä ja läsnäoleva äiti (ja tarvittaessa hoitaa itseänikin). Viime aikoina lapseni onkin sanonut esim.ihana äiti jne, mikä on kovasti piristänyt minua. Hän tykkää olla sylissäni ja jutella kanssani ym, joten en kai ihan täysin ole epäonnistunut äitinä. :)

Arvostan sitä, että mieheni on osallistuva ja hyvä isä..mutta ehkä jopa joskus ollut niinkin osallistuva, että minun oli helppo jäädä hiukan syrjään. :-/

Olen myös huomannut, että lapseni hyvin helposti ns."erottelee" ihmisiä..eli kuka saa hoitaa, kenestä tykkää jne. Esim. nyt kun mummi on ollut meillä käymässä, niin ei ole oikein välillä halunnut että mummi hoitaa häntä. Myös päiväkodissa lapsella on yksi suosikkihoitaja.