Mitä enää voi tehdä, jatkuvaa itkemistä

Hei,
Nyt olen siinä tilassa etten enää yksin jaksa kantaa ikävää tunnettani vaan se pitää purkaa ulos, edes tänne keskusteluun. Pahoittelen pitkää tekstiä, mutta tarvitsen uutta näkökantaa. Auttakaa, lukekaa ja yrittäkää saada selkoa..

Poikaystävälläni (26) ja minulla (23) on suhde lähtenyt jo viime vuoden loppupuolella alamäkeen.. En tiedä mistä alkaisin, mutta jospa tästä tapahtumasta mikä on ensimmäinen iso riitamme: En muista enää mistä tilanne sai alkunsa, mutta kimpusta pikkujuttuja kasvoi iso härkänen ja tilanne meni siihen, että poikaystäväni huusi minulle naamani edessä ja minä lähdin ovesta ulos itkien (asumme eri osoitteissa). Kiertelin kaupungilla miettien tilannetta ja lopulta soitin hänelle, kun hänestä ei mitään kuulunut. Oli hetki aiemmin puhunut parhaan ystävänsä kanssa ja kertonut, että nyt tuli ero. Suutuin asiasta, sillä mitään emme keskenään olleet puhuneet. Hän myöhemmin katui, että suutuspäissään meni tuollaista möläyttämään ja myös ymmärsi miksi minua loukkasi meidän asioiden jako kolmannelle osapuolelle kaikkine yksityiskohtineen.

Tämä tilanne tavallaan toistui myös myöhemmin. Välimme olivat hieman kylmenneet, sillä mies on pettänyt luottamukseni useasti mm. ettei ole välittänyt minun mielipiteestäni=Ei ole kysynyt koskien meidän molempien menoja, sanonut jotain todella typerää ja tunteetonta tai vain jättänyt huomiotta (olen hänen ensimmäinen tyttöystävänsä ja hän opettelee...). Eräänä yönä sitten ajauduimme riitaan ja kun sanoin, että minulle riittää siltä illalta (olin väsynyt) hän karjui, että niin myös hänelle riittää koko suhde. Tilanne päättyi lopulta siihen, että kun seisoin kassieni kanssa ulko-ovella kysyen oletko aivan varma niin sen jälkeen hän rauhoittui ja pyysi jäämään.

Suhteessamme on näiden jälkeen ollut paljon riitoja ja olen kertonut hänelle etten pysty luottamaan. Olen pyytänyt häneltä mukavia tekoja, jotka kertoisivat että hän välittää ja huomioi minut ja haluaa todella muuttua (kuten itse sanoo). Olen muutamia tekoja saanutkin (ravintolaillallinen, osti viherkasvin (kun pyysin kukkia) ym..), mutta ikävien tekojen lista kasvaa yhä vain isommaksi. Hänen mummonsa joutui joulukuussa sairaalaan toiseen kaupunkiin ja valitettavasti parin viikon jälkeen kuoli. Otin koulusta vapaata ja matkustin miehen tueksi ja vietin noina viikkoina paljon aikaa hänen kanssaan ja piristin. Olin hänen kanssaan myös kun uutinen poismenosta tuli. Kutsua hautajaisiin en saanut, mutta se ei minua harmita vaan se, että kun kyselin mieheltä kaikkea järjestelyistä niin kertaakaan hän ei minulle kertonut ettei edes haluaisi minua mukaan (olen muuten ollut melko paljonkin tekemisissä hänen perheensä kanssa). Ehkä omalta kannaltani tyhmää harmistua, mutta olin niin paljon mukana ja henkisenä tukena.

Mies tuntee minut, olen kertonut hänelle kipeän lapsuushistoriani ja edellisen suhteen traumat avoimesti ja kertonut mitä kaipaisin kun voin huonosti tai itken. Olen pyytänyt olemaan tukena ja halaamaan. Se olisi paras lääke. Usein mies vain seisoo tuijottaen ja alan tuntea suurta vihaa häntä kohtaan. Olen rehellisesti kertonut, etten enää rakasta, mutta kipinä sisälläni haluaisi vielä uudestaan syttyä. En vain enää kestä jatkuvaa itkemistä ja kipua. Hän ei ole tukena kun sitä tarvitsen tai minua ahdistaa tai muussa elämässä ei mene hyvin. Viime sunnuntaina mies teki minulle todella yksinäisen olon eräässä tapahtumassa kun kerroin olevani stressaantunut ja ahdistunut, mutta hän vain korotti ääntään ja jäin lopulta henkisesti yksin. Mies olisi saattanut pysäkilleni, mutta sanoin voivani yksinkin mennä. Ja niin jouduinkin, mies ei tullut. Näimme vasta parin päivän jälkeen, mies laittoi aiemmin viestiä ja kyseli miten päivä sujunut, vaikka erosimme sunnuntaina riitaisissa tunnelmissa ja minä itkien. En vastannut, mutta mies ei välittänyt asiasta. Sovin täksi päiväksi lopulta tapaamisen ja kerroin, että olen alkanut miettimään suhdettamme. Tilanne meni siihen, että olimme jälleen eräänlaisessa riitatilanteessa, lähdimme kulkemaan eri suuntiin, mutta soitin miehelle, että tilanteeseen pitää saada nyt selvyyttä. Silti hän hyppäsi puhelun aikana bussiin kohti kotiaan, eikä painanut edes heti stop-nappia.. Hän tuli takaisin, käveli kanssani kotiini ja koska emme matkan aikana ehtineet saada asiaa puhuttua päätökseen, pyysin häntä sisälle. Hänen piti kuulemma mennä makutuomariksi tädille asuntonäyttöön. Hän lähti kotoani, vaikka itkin kyyryssä silmiä päästäni. Halasi hän, mutta silti lähti. Minun olisi varmaan pitänyt kieltää häntä lähtemästä, mutta kai jokainen meistä haluaisi hänen itse haluavan jäädä.