Sinetin viesti Hiljalta: Palaako lamppusi?

sinettisormus1

Veljeni vaimo toi minulle luettavaksi Rakkaan edes menneen evankelista, Hilja Aaltosen kirjan; POLKUNI VARRELTA (Päivä)
Se oli kaunista luettavaa, mutta etenkin viimeinen otsikko jakso puhutteli minua ja ajattelin sen tallentaa itselleni, kyyneleet vierivät lukiessani Hiljan ajatuksia:

Palaako lamppusi?

Kaikille tuttu Matteuksen evankeliumin 25 luku kertoo näin: ”Mutta yösydännä kuului huuto: ”Katso ylkä tulee, menkää häntä vastaan.” Silloin kaikki nämä neitsyet nousivat ja laittoivat lamppunsa kuntoon. Ja tyhmät sanoivat ymmärtäväisille, antakaa meille öljyänne, sillä meidän lampumme sammuvat.”
Tämä Matteuksen evankeliumin 25 luku on kuin Jumalan kansan eväspaketti matkaa tehdessämme tänä vaikeana aikana. Siinä puhutaan Jeesuksen tulemisesta.
Kun olen tarkastellut aikaa tällä pienellä vartiopaikallani, missä työtä teen, niin selvästi kuuluu Hengen korvaan tuo huuto: katso ylkä tulee. Jumalan ihmisen hengen korva kuulee tuon Hengen huudon: Jeesus tulee, Herra on vartiopaikalleni lähettänyt ihmisiä, joiden ensimmäinen sana, kun he alttarille tulevat, on: minun lamppuni sammuu. Heillä on hätä tästä, ei sitä huudeta ääneen, mutta sydän tuntee sen. Kauhistuu, mistä minä saan öljyä.
Kotini hiljaisen alttarin ääreen on laskettu taakkoja, haavoja, tahroja kantava sydän. Tänä päivänä tuhannet Jumalan joutsenet ovat lentokyvyttöminä laskeutuneet laineiden vietäväksi. Miksi? On leikitelty Jumalan armon kanssa. Tie on kaita, portti on ahdas. Sen läpi olemme uuden syntymisen itkuissa ja iloissa käyneet. Meille on annettu ihana leima: Jumalan lapseus, anteeksiantamus Kristuksessa Jeesuksessa. Mutta tie on kaita. Se on aidattu kahta puolta. Siinä keskellä on vain Golgatan verinen polku, kotitie, kirkkotie, jossa on Jeesuksen askeleet. Siitä ei saa poiketa mihinkään, mutta siltä tieltä ei hullukaan eksy.
Tahdon tänä päivänä todistaa: Jumalan Pojan veri puhdistaa kaikesta synnistä. Tämä on vanhanaikainen sana tämän päivän jumalisuuden keskellä. Nyt pitää olla himphamppua. Menet polkkaa tai valssia, kunhan käyt kirkossa tai kokouksessa, niin matka on kunnossa. Ei ystävät, tie on kaita!
Tänä päivänä yön huuto: ”Jeesus tulee pian” kuuluu elävän kristityn korvaan. Kun se huuto kuuluu, silloin joutuu katsomaan, mitä nutun alla on. Tuntuu siltä, että lamppuni sammuu. Näitä sammuvia lamppuja Jumalan seurakunnan keskellä on. Kun uskon lamppu sammuu ja sydän on karrella, me tiedämme, öljy on loppunut. Vaikka raapaisee kuinka monta tulitikkua, jos öljy on lopussa, niin lamppu ei pala.
Mitä öljy on? Uskon näkemyksetkö? Ei, ystävät. Golgatan verinen voima, anteeksiantamus Kristuksessa Jeesuksessa. Kun tämä armon öljy on sydämessä, ihmeellinen Lampunhoitaja niistää sen sydämen, jos se on karrelle palanut. Ja liekki syttyy. Sammuneet lamput syttyvät vain Golgatalla. Ei se siitä parane, vaikka muutat seurakuntaa ja kirkkoa. Kun öljy on loppu, niin se on loppu. Vie sydämesi Golgatan huoltoasemalle, siellä se pestään, täytetään säiliöt ja matka jatkuu. Olkoon tämä sellainen päivä, jolloin sammuvan lampun karsta otetaan pois ja sydän täytetään taivaallisella öljyllä Pyhässä Hengessä.
Minä tiedän, sammunut voi syttyä. Karsta niistetään pois. Sydämen säiliöön annetaan öljyä Pyhässä Hengessä, ja lamppu palaa. Uskon, että kun sammuneiden lamppujen kanssa tullaan sielunhoitajien luokse ja kun alttarilla hoidetaan sammuneita lamppuja kuntoon, ne syttyvä uudestaan. Eräs ystävä eilen soitti ja sanoi: ”Minä olen seitsemän kuukautta ollut pimeydessä. En ole uskaltanut enkä jaksanut lukea Jumalan sanaa ja minun rukoukseni on ollut kuivaa. Ryömin Golgatalle. Kotipolkua Golgatalle. Jäin Herran jalkoihin ja Taivaan Isä korjasi tekonsa, kosketti minua.”
Jeesuksen tulo on lähellä. Puoliyön huuto kuuluu sydämen korvaan. Lamppumme sammuvat. Tuodaan sammuvat lamput Golgatan huoltoasemalle, siellä ne syttyvät uudestaan. Siellä annetaan tyhjiin sydämemme astioihin öljy, joka riittää. Meillä on Jeesus Kristus. Et sinä enkä minä. Me olemme vain työvälineitä Herran suurilla vainioilla. Ei muuta. Sanotaan Herralle: tässä minä olen, tapahtukoon sinun tahtosi.
*******
Tässä Hiljan ajatuksia ja niin tosia, olkoon tänään se päivä …....

28

285

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ilmestyskirjassa

      Ilmestyskirjassa on kerrottu iankaikkisen evankeliumin julistaminen ja tässä noin 3,5 vuoden ajanjaksossa ennen pahan valtakunnan esiintyöntymistä on hyvä jokaisen Jumalan lapsen saada se hyvä öljy astiaansa ja näin varautua Jeesuksen tulemuskeen valkoisissa vaatteissa ja rauhantahtoa sydämessään Jumalan suuntaan ja tarvitaan sillä Jumala tulee tuomitsemaan maailman ja jokaisen joka hylkää evankeliuminsa ja ottaa pedon merkin käyttöönsä ja rakkaus Jeesusta kohtaan on palavana suurempi kuin mikään muu mahti maailmassa ja tätä kuvaa se valkeus vaatetuksessamme vertauskuvissa vaikka toki myös sotavarustuksesta eli rakkauden haarnistakasta on kirjoitettu vaihtoehtoisesti ja kun Saa-tana viskataan alas taivaasta niin aloittaa sen sodan Jeesukseen uskovia kohtaan koko voimallaan ja monia surmataan ja jopa kolmas osa maapallon ihmisistä eikä kenenkään Jeesuksessa kuolevan tarvitse päätään alas päin painaa vaan nostaa saamme katseemme sillä vapautuksemme hetki on silloin lähellä, ihan oven edessä.

      • sinettisormus1

        Aamen!!!


      • sinettisormus1

      • Amen

        Amen.


    • sinettisormus1
    • KriisusJestus

      Ei polteta meillä lamppuja. Kynttilöitä kyllä joskus.

    • sinettisormus1

      Rakas Jumala, johdata minua niin, että hengellisin silmin pystyisin huomaamaan ja tunnustamaan synnynnäisen sairauteni ja heikkouteni. Johdata minua todelliseen Kristuksen tuntemiseen. Hallitse, puhdista ja pyhitä minua Pyhällä Hengelläsi.

      Rakas Jumalani, minä köyhä ja heikko ihminen olen täynnä syntiä. Joudun epätoivoon, kun tutkin itseäni, tekoani ja voimavarojani. Minulle ei jää mitään muuta neuvoa kuin rukoilla sinulta armoa.

      Herra Jeesus Kristus, sinä tiedät, miten usein ja raskaasti minä olen rikkonut. Minä en itse pysty sitä kaikkea luotaamaan ja ajattelemaan. Armahda minua ja anna minulle anteeksi.

      Herra, minä otan vastaan kaiken hyvyytesi, hyvät tekosi ja laupeutesi syntisenä ja toivottomana ihmisenä. Jos kohtelisit minua oikeudenmukaisesti, ansioitteni mukaan, olisin se mikä nyt kertakaikkiaan olenkin: sinun ikuisen vihasi ja kadotustuomiosi arvoinen. Mutta minä en katso omaan syntiini enkä siihen, mitä olen ansainnut, vaan katson sinun sanaasi. Sinähän olet sanonut, ettei kukaan voi tuoda sinulle mitään omilla suorituksillaan. Vain sinun isällisen hyvyytesi tähden minä saan syntini anteeksi ja otan vastaan kaikki sinun hyvät tekosi. Anna minun turvallisesti pysyä pystyssä armosi varassa.

      Rakas Jumala, tunnustan olevani suuri syntinen. Käskysi kertovat minulle selvästi, että olen kadotettu. Mutta ihanasta evankeliumistasi tiedän ja uskon, että olet armollinen ja tahdot auttaa minua, kadotuksen ansainnutta syntisraukkaa. Siksi tunnustan edessäsi: olen todella syntinen, ja siitä huolimatta sinä armahdat minua. Olen sinun vihollisesi, mutta sinä olet minun ystäväni. Jos tekisit oikein, sinä tuomitsisit minut kadotukseen. Mutta minä tiedän, että sinä et kadota minua, vaan tahdot pelastaa minut ja tehdä minustakin valtakuntasi perillisen. Niin, se on sinun tahtosi. Sen olet minulle antanut julistaa. Siihen olet käskenyt minun luottaa rakkaan Poikasi tähden, jonka olet antanut tuomittavaksi minun puolestani.

      Herra, minä olen syntinen. Omin voimin en pysty itseäni auttamaan. Siksi tulen sinun luoksesi: Auta sinä minua!

      Jumalani, sinun käskyistäsi on tullut minulle peili. Ja se kertoo, että minä olen turmeltunut ja kadoksiin joutunut ihminen. Jumala, auta minua ainosyntyisen Poikasi tähden.

      • sinettisormus1

      • sinettisormus1 kirjoitti:

        Tuo äskeinen oli Martti Lutherin rukous.
        Älkäämme polttako niitä " kynttilöitämme " molemmista päistä ...

        https://www.youtube.com/watch?v=_tBcU1L1ViU

        Luulin ensin että omasi... meinasin jo kirjoittaa, että olipas näyrimpiä ja kauneimpia rukouksia mitä olen koskaan kuullut/lukenut. Minä tunnustan tuota rukousta kybällä!
        Halleluja, Jeesus Kristus!


      • sinettisormus1
        JarmoEklund kirjoitti:

        Luulin ensin että omasi... meinasin jo kirjoittaa, että olipas näyrimpiä ja kauneimpia rukouksia mitä olen koskaan kuullut/lukenut. Minä tunnustan tuota rukousta kybällä!
        Halleluja, Jeesus Kristus!

        ... täältä löysin tuon rukouksen ja siellä on muutama vielä lisää, olkaapa hyvät...

        http://uskotoivorakkaus.fi/teemat/rukous/martti-lutherin-rukouksia


      • näkymätön-ninni

        Minä myös tunnustan tuota rukousta!
        Aamen!


    • sinettisormus1

      Tässä vielä rukous jos tahdot tunnustaa syntisi Herrasi kasvojen edessä:


      Tunnustan edessäsi, pyhä Jumala,
      että olen syntymästäni saakka ollut syntinen ihminen.
      Isieni tavoin olen rikkonut pyhää tahtoasi vastaan
      ja tehnyt syntiä ajatuksin ja sanoin,
      teoin ja laiminlyönnein.
      En ole rakastanut sinua koko sydämestäni
      enkä lähimmäistäni niin kuin itseäni.
      Tiedän, että syntini tähden olen ansainnut ikuisen kadotuksen,
      jos tuomitset minut pyhyytesi ja vanhurskautesi mukaan.
      Mutta sinä, rakas taivaallinen Isä,
      olet luvannut armahtaa kaikki,
      jotka tahtovat tehdä parannuksen
      ja pakenevat uskossa Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen turviin.
      Tähän laupeuteesi minä luotan ja rukoilen:
      Anna syntini anteeksi nimesi tähden.

    • sinettisormus1

      Eilen, kun olin töissä, nyt tuolla vanhusten parissa, olin erään uskovan, 87 vuotiaan naisen huoneessa ja hän kuunteli hengellisiä levyjään, meille tietenkin tuli puhetta uskosta, lopuksi hän kysyi minulta: haluatko saada syntisi anteeksi? Ja minä, tunnistin itseni ihmiseksi ja tiesin että meidän tulee päivittää tätä tunnustamista, sillä ihmisinä niin helposti huomaamattamme teemme syntiä, toki rukoilen se kaksi kertaa päivässä Isä meidän, mutta nyt, tuon mummon edessä sanoin: Tietysti, tietysti minä tahdon!"
      Mummo ojensi käsiään minua kohti ja julisti minulle että olin syntini anteeksi saanut. Minä kiitin tuota mummoa ja tietysti Jeesusta ja lähtiessäni vielä siunasin tuota mummoa. Näin Jeesus johdattaa meitä työ elämässäkin ja kaikkialla siellä missä olemme.

      • No kylläpäs toimt nöyrästi, kuten kuuluukin... amen! Moni olisi sanonut että "olen synnitön, en tarvitse" tai että "hei toi on mun henkilökohtainen asia". Ei ole helppoa olla nöyrä syntinen, vaikka mä en ehkä koekaan niin, vaan kyllä mä tunnustan niinku Sinettiki teekee, syntisyyteni vähän joka ovella. Pakkohan se on... armon varassa mennään TÄYSIN.


      • sinettisormus1

    • sinettisormus1
      • sinettisormus1

        AAMEN!!!
        Tämä ohjelma kannattaa TODELLA katsoa, etenkin jos sinulla on joitain himoja tai haluja jotka haluat pois elämästä, tämä sopii kaikkiin synteihin. Luovuta ne Jeesuksen ristin juurelle jos olet saanut niistä jo tarpeeksi ja ne haittaavat elämääsi, Jeesus haluaa ottaa ne vastaan ja antaa sinulle pelastuksen ja rauhan. Anna itsesi Jeesukselle kokonaan, sillä niin hän tahtoo, ei vain pientä osaa sinusta, hän haluaa täyttää sinun elämäsi tyhjyyden.
        Ohjelma on pitkä, mutta katso se vaikka pienissä osissa, niin minäkin tein.


      • sinettisormus1

      • sinettisormus1

    • Sepeteusss

      Juu se on viittaus, että seksiä olisi tarjolla. Mielenkiintoista.

      • sinettisormus1

        ... sinä sen sanoit, mutta tässä ohjelma kuvaus:


        Tällaisia jotkut teistä olivat ennen

        Jos rakastat ihmisiä. Kertomuksia ihmisistä, jotka ovat käyneet lävitse matkan homoseksuaalisuuden hämmennyksestä Jeesuksen Kristuksen tuomaan eheytymiseen ja todelliseen rakkauteen.

        Siitä huolimatta, että monet ovat käyneet lävitse pitkän prosessin, 'Tällaisia jotkut teistä olivat ennen' -dokumenttielokuvassa lukuisat todistajat paljastavat vähän tiedetyn tosiasian, että Jeesus Kristus voi armossaan parantaa kenet tahansa mistä tahansa. Sinun täytyy nähdä tämä dokumentti jos rakastat ihmisiä. - Tri. Neil T. Anderson


    • sinettisormus1
    • sinettisormus1

      Shalom, ystäväni.
      22.2. aamulla sain pitkästä aikaa kolme näky kuvaa.
      Ensimmäisessä oli tie joka nousi korkealle mäelle ja mäen päällä oli valkoisia kerrostaloja, mieleeni kohosi sanat; korkealla on sinun asuinsijasi.
      Toisessa kuvassa näin kun nainen ojensi minulle tarjottimella jotakin, jonka otin vastaan, tähän nousi sanat; anokaa niin teille annetaan.
      Kolmas kuva oli mereltä ja näin kallioita joihin valtavat tyrskyt törmäsivät, mieleeni kohosi tästä, että nuo kalliot ovat niitä uskossaan vahvoja, jotka luottavat Jeesukselta saamaan apuun ja voimaan ja olemme kuin nuo kalliot merellä, aallon murtajina maailman myrskyissä.

      Herran rauhaa ja siunausta teille, olkaa uskossanne vahvat.

    • Kamala Luonto, sarjakuva profetoi ylösottoa Iltasanomissa

      Laulujen laulu 2:10-13 Rakkaani lausuu ja sanoo minulle: "Nouse, armaani, sinä kaunoiseni, ja tule. Sillä katso, talvi on väistynyt, sateet ovat ohitse, ovat menneet menojaan. Kukkaset ovat puhjenneet maahan, laulun aika on tullut, ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme. Viikunapuu tekee keväthedelmää, viiniköynnökset ovat kukassa ja tuoksuavat. Nouse, armaani, sinä kaunoiseni, ja tule.

      Tämä on Daavidin rakkauslaulu morsiamelleen, joka hyvin kuvaa Jeesuksen kutsua morsiamelleen nousta temmattuna luokseen kevään kynnyksellä, juuri ennen kesää.
      Omer päättyy 25.5. vain kolmen kuukauden kuluttua eli tarkalleen 92 päivän päästä kesän kynnyksellä, kuten laulujen laulussa kerrotaan.
      Kamala Luonto sarjakuvassa on anagrammia muistuttava kuvio sen nimessä. A-kirjaimen ympäri on piirretty ympyrä, O-kirjain, jotka yhdessä muodostavat tutun lauseen "minä olen alku ja loppu A&O, alfa ja omega".
      Sarjakuvan tekijä on muunnellut sanoitustaan vielä profetaaliseen suuntaan ja lisännyt äärimmäisen kuvaavat sanat "rakkaani ja valittuni" ja myös sanan "paratiisi".
      Kaiken kruunaa vielä profetia pohjoisesta, Pohjolan Valosta, "pohjoisessa asuvasta sedästä" eli pohjolan tulevasta profeetasta. Kerrassaan shokeeraava sarjakuva kevättalven viimeisen viikon ensimmäiselle päivälle, jonka jälkeen kevät virallisesti alkaa.
      http://www.pelastussanoma.fi/Profetiat/Paivittain.html

      • Korkea Veisu on Salomon kirjoittama. Hänet lisäksi mainitaan viisi kertaa kirjassa.


      • AOAOAOAOAO kirjoitti:

        Korkea Veisu on Salomon kirjoittama. Hänet lisäksi mainitaan viisi kertaa kirjassa.

        JAAA.... Onko näin? Onpas paha, kokonaisen kirjan kokoinen aukko mulla Raamatun tuntemuksessa. Olin vaan jotenki aina mieltänyt että se oli Daavidin juttuja myös. Noh, eipä se kauas heittäny, isältä pojalle... ja tarkemmin kun ajattelee niin Daavidin pojan lauluhan on vielä osuvampi kuin Daavidin itsensä :D
        Täytyypä korjata juttua!!!


      • Daavidinpoika

        Daavidin pojalla oli muuten paljon vaimoja


    • näkymätön-ninni

      Kiitos sinetti hyvästä aloituksesta! Siunausta ja hyvää yötä kaikille!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      76
      2661
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      172
      1832
    3. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      274
      1528
    4. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      74
      1504
    5. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1487
    6. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1341
    7. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      398
      1293
    8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      347
      1253
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      382
      1238
    10. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1195
    Aihe