Irtisanominen...uusi alku?

Olen 25-vuotias mies, ja ollut työelämässä nyt lähestulkoon yhtäjaksoisesti 18-vuotiaasta lähtien. Olin viimeisimmässä työsuhteessa noin kaksi vuotta, kunnes minut ja muutama muu firmasta irtisanottiin "tuotannollisista ja taloudellisista syistä", tosiasiassa sen takia ettei pärstä miellyttänyt.

Lähtö omasta toimesta oli käynyt mielessä usein ennen tuota, mutta onneksi jaksoin kärvistellä siinä paskassa ettei tarvinnut ottaa karenssia. Tuon paikan oli jo tuhoon tuominnut täysin epäinhimillinen työnjohto, jolla ei tuntunut olevan hajuakaan todellisuudesta. Itse tein aina hommat huolella ja ahkerasti työajan puitteissa, mutta se ei merkannut mitään. Ylitöihin kiristettiin, ja välillä niistä ei edes maksettu ennen kuin huomautit asiasta. Pekkasia ei koskaan saanut pitää silloin kun itse olisi tarvinnut omien asioiden hoitamiseen, firma päätti pekkaspäivät ennakkoon. Esimies oli täysin osaamaton epeli, joka usein yritti ratkaista ongelmia huutamalla pää punaisena. Työturvallisuutta ja määräyksiä rikottiin ihan surutta, kunhan vaan tuotanto ei kärsi. Pari todella ikävää työtapaturmaa näki näiden takia. Luottamusmies oli pelkkä kauniita puhuva työnjohdon lahjoma pelinappula. Hyviäkin puolia oli, kohtuu hyvä palkka sekä mukavat työkaverit. Huonoja puolia voisi luetella melkein loputtomiin.

Itse olen pikkuhiljaa palautunut tuosta paskasta ja elämä alkaa pikkuhiljaa maistua taas mielekkäälle. Nyt työttömänä on ollut aikaa pitää itsestään huolta esim. kuntoilemalla, ja tekemällä asioita mistä pitää. Uutta työtä haen, ja toivon että käy parempi tuuri seuraavan paikan kanssa. Yleisesti ottaen suomalainen työelämä tuntuu olevan todella sairas paikka.