Olen 58-vuotias, leskeksi jäänyt nainen ja olen tapaillut kolmisen vuotta 65-vuotiasta vapaata, n. 15 vuotta sitten eronnutta miestä. Miehellä on yksi aikuinen tytär.
Mies puhuu minulle nuorista komeista naisista. Hän puhuu myös 20-vuotiaasta tyttärestäni, että hän on kuulemma nuori ja komea nainen ja että jos hän olisi 30 vuotta nuorempi niin ei tiedä, että mitä hänen ja minun tyttäreni välillä voisi olla.
Kerran hän soitti minulle, kun katsoi televisiota, että avaa nopeasti televisio, siellä on ihan tyttäresi näköinen nuori komea nainen. Hän myös sanoi, että hullaantuu nuorista naisista, kun kesällä vaatteet vähenevät ja kerran televisiossa kaksi naista istuivat sohvalla jossakin ohjelmassa niin hän sanoi, että aijai mikäs siinä olis ollessa noiden naisten keskellä istuessa.
Hän sanoo, että meillä on vapaa suhde, että kavereita saa tavata jne., mutta epäilen, että hän ymmärtää vapaan suhteen eri tavalla kuin mitä sillä oikeasti tarkoitetaan ja lisäksi hän sanoi, että kai sitä pettää voi, jos ei kiinni jää.
Kysyin suoraan, että ottaisiko hän tyttäreni ja alkushokin jälkeen hän sanoi, että no voishan sitä kaikkea kokeilla, että kyllä voisi, kun tuntee tyttäreni, mutta ei esim. ottaisi suunnilleen samanikäistä sisareni tytärtä, kun ei tunne häntä. Hän sanoi, että ei ole sellaisia tunteita tytärtäni kohtaan vaan että tyttärelläni on vain viimeisen päälle upea luonne. Välillä olen huomannut hänen vilkuilevan tytärtäni ja hän on pari kertaa satunnaisesti hipaissut häntä (mahdollisesti vahingossa). Minua hän ei ole kehunut koskaan eikä koko aikana ostanut minulle kuin kaksi suklaarasiaa. En ole ollut yötä hänen luonaan eikä hän kutsukaan minua sinne muutenkaan kylään vaan käy aina minun luonani. Pari kertaa olen oma-aloitteisesti käynyt hänen luonaan. Olenko sitten kenties liian vanha, lihava ja rupsahtanut jo, kun en kelpaa. Yksin en haluaisi olla, mutta tässä iässä on enää vaikea löytää kumppania. Ei ole tietysti kivaa olla näinkään, jos toinen loukkaa.
Eli kovasti korostaa erityisesti nuoria naisia ja tytärtäni myös välillä. Mikähän on miehen motiivi?
Miesystävä puhuu nuorista naisista ja tyttärestäni
8
202
Vastaukset
- viehätätjotaintoista
Onpa todella ikävää käytöstä kertomaltasi mieheltä :/ Ihmettelen kuinka jaksat tulla loukatuksi kerta toisensa jälkeen. Olkoon mies yli kuusikymppinen, mutta käytös on kuin pikkupojalla. Mieti tahdotko olla "suhteessa" jossa sinua ei arvosteta tarpeeksi. Voithan katsella ympärillesi löytyisikö joku toinen mies joka osaisi käyttäytyä.
- Oppeliini1
Kylläpä sinulle kelpaa ala-arvoinen seura!
Jos tuon tason miehet ovat yksinoloa parempi, niin huh huh. Sinulle ei todellakaan heru sympatiaa, ainakaan täältä.
Kuinaka sinä voit tuntea itsesi edes hetkeäkän arvostetuksi tuonlaisen Vanhan Juntin kanssa?
Varsinkin kun me kaikki tiedämme että älykkäämmän käytoksen ja -ajatuksenkulun omaavia miehia on myoskin olemassa. - kypsätMiehet
Voi kuinka ikävää sinua kohtaan. Haluaisin, että juuri sinä tulet miehesi ihailemaksi.
Asutkohan jossain pienellä paikkakunnalla, jossa vapaat 60v. miehet ovat harvassa? En toivoisi, että joutuisit jäämään kuuntelemaan tuollaista. Voisin kuvitella myös tyttärestästäsi tuntuvan inhottavalle tulla äitinsä miehen kuolaamaksi - varmasti hän haluaisi sinulle rakastavan miehen ja valita itse omat miehensä... Toivon, että vastaasi kävelisi joku kypsempi adonis:) - 61723
Provo kai tämän täytyy olla, vaikea uskoa että yksikään nainen antaisi kohdella itseään noin. Veikkaan 60 yksinäisen katkeran miehen fantasiaksi.
- potkupersiellemokomalle
Jos aloitus on totta, niin todella toivon, että pääsisit moisesta ällötyksestä eroon. En ymmärrä, että miten yksin olo muka voisi olla huonompi vaihtoehto kuin noin huonossa suhteessa oleminen. Sinullahan on oma perhe. Ja mieti mitä kaikkea hienoa voit yksinkin tehdä. Matkustella ja tutustua uusiin ihmisiin. Olet paljon arvokkaampi ja ansaitset parempaa kuin mitä kyseinen ihminen kykenee sinulle antamaan.
- pakkosanoa
Miehellä ei tunnu olevan kaikki ihan kohdillaan, varsinkaan kun noin asiaa mainostaa. Todella ikävän kuuloista.
Kai hänen itsensäkin täytyy ymmärtää loukkaavansa, vai onko tosiaan jotenkin -anteeksi nyt vaan- vajaa?
Ota joku nuorempi mies itsellesi.- pakkosanoa
Lisäyksenä vielä, että todennäköisesti pettää, odottaa ainakin tilaisuutta.
Yksipuolisesti ilmoittanut teillä olevan avoin suhde? Lemppaa mokoma, itselläsikin menee maine, ties mitä tyypistä vielä paljastuu...!
Mutta oma tietysti on ratkaisusi, ja päätöksesi kanssa elät, oli se millainen hyvänsä.
Mutta kynnysmatoksi älä ala, rajoja voit laittaa, ja se on tervettäkin.
- Margareeta
Miehessä on runsaasti hälytysmerkkejä, jotka sinun tulee ottaa vakavasti! Kaksi merkittävää kohtaa ovat: "vapaa suhde, ja kai sitä pettää saa, jos ei kiinni jää."
Nämä ovat melko selkeitä viestejä sinulle, että hän on vastaanottavainen muillekin naisille, mutta yrittää pitää huolen, ettet saa tietää mahdollisista suhteista.
Toinen on se, ettei hän kutsu sinua luokseen, ja syynä on se, että ei halua kotikulmillaan tulla liitetyksi sinuun.
Kaikenkaikkiaan peräti onneton seuralainen sinulla, jos korostaa naisen nuoruutta sinulle, joka olet jo kypsässä iässä. Mies on joko typerä komeljantteri tai salaa ilkeä. Veikkaan molempia, että hän täysin tietoisesti piikittelee ikääsi ja olemustasi kierolla tavalla.
Missään nimessä sinun ei pidä ottaa tällaista käytöstä vastaan mieheltä, johon yrität epätoivoisesti perustaa rakkaussuhteen.
Voin ilmaista sen, että tämä miestyyppi ei kaiketi koskaan ole kunnolla rakastunutkaan, vaan kohtaa naiset pelkkinä nuorina tammoina tai vanhoina lehminä. Siis peräti ruma asenne.
Olen 100% varma, että maapallo kantaa paljon herttaisempia, hienotunteisempia ja rakastumaan kykeneviä kypsiä miehiä.
Kannattaako antaa itseään pilkata ja menettää hukkaan vuosia kyseisen ilveilijän parissa. Olet vielä aivan pätevä nainen romanttiseen suhteeseen, ja kyllä miehiä löytyy. Nyt ei löydy, kun pidät itseäsi varattuna.
Parempi on olla yksinkin, kuin huonon kaverin kanssa, sanoo vanha sananlasku.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti24516617Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235351- 1152537
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar151995Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361736Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111969- 59935
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28838Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?40830