Kaipaisin kipeästi neuvoja ja kokemuksia samanlaisissa tilanteissa olleilta. Joku kirjoittikin täällä jo aiemmin pikkulapsiperheen elämästä, missä negatiivinen ilmapiiri myrkytti kotia. olen vastaavassa tilanteessa, mutta lapset isompia. Ongelmana on siis riitaisa ja negatiivinen ilmapiiri. Lapseni ja mieheni otattelevat keskenään harvaseilta. Lapsilla kyllä mukaviakin hetkiä isänsä kanssa, mutta pääsääntöisesti vääntöä ja vänkäystä. Itse, jos olen kotoa pois odottamassa itkevät ja kiukuttelevat lapset ja päälle kiukutteleva isä. Kumpikin selittelee tilannetta, vaikka sovittu on että se on heidän keskeinen asia ja minä en aseti kenenkään puolelle. Riitoja aiemmin meidän vanhempienkin välillä ollut, mutta itse en enää jaksa riidellä, olen mielummin hiljaa. Ajattelin aiemmin, että pysyn vain kovana ja yritän hammasta purren kestää, mutta huomaan ettei oikein onnistu ja olen ruvennut fyysisestikin oireilemaan. Mies aiemmin syytteli minua vain herkäksi, ei enää. Väittää ymmärtävänsä ongelman ja haluaa tehdä jotain asialle, näin on jatkunut jo vuosia. Erosta kun ollaan puhuttu niin toteaa minun olevan niin fiksu etten varmasti erota halua. No, fiksuudesta en tiedä, mutta tätä nykyä kyllä todellakin haluan. Asioista on siis keskusteltu ja ulkopuolistenkin kanssa jonkin verran juteltu. Tämä jatkunut vuosia ja omat tunteeni kyllä jo melko kuolleet.
Mutta kertokaa mitä voi tehdä? Mitä teen itse väärin? Miten saan mieheni toimintapaa muuttumaan ja hänet ymmärtämään ja toimimaan toisin? En jaksa tätä.
Mutta kertokaa mitä voi tehdä? Mitä teen itse väärin? Miten saan mieheni toimintapaa muuttumaan ja hänet ymmärtämään ja toimimaan toisin? En jaksa tätä.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Hei,
Vaikea kommentoida tarkemmin, kun ei sen enempää tunne tilannetta. Jos ongelma on perheen negatiivinen ilmapiiri sekä miehen ja lasten välit, mietin, voisiko asiaa nostaa suoraan pöydälle?
Siis, joskus kun on rauhallista, eikä mitään riitaa ole päällä, pitää yhteisen kokouksen, missä kaikki saavat kertoa miten kokevat perheen ilmapiirin. Sen jälkeen on myös mahdollista yhdessä pohtia sitä, mitä ilmapiirille voisi tehdä.
Tärkeää on se, että tuossa ei aleta etsimään syyllisiä tai syyttelemään ketään ilmapiiristä. Se tuskin edistää tilannetta. Mutta jos kaikki toteavat yhdessä että ilmapiiri on huono, sen jälkeen on mahdollista sille yhdessä tehdä jotain - ketään syyttämättä.
Sain viestistäsi sen kuvan, että miehesi ja sinun välit ovat aika lukkiutuneet. Ymmärsinkö oikein? Jos mahdollista, niin yksi tie eteenpäin olisi yrittää avata tilannetta perheneuvojan kanssa. Sekä kunnilla että seurakunnilla on perheneuvojia, jotka voivat auttaa. Ja jos päädytte eroon, niin silloinkin perheneuvojalla käynti yhdessä voi tehdä prosessista helpomman.
Toivottavasti jaksat eteenpäin.
Vilppu H.
pappi
Kiitos hyvistä neuvoista kuuntelevan kirkon puolesta. Asiat on jo nostettu pödälle aikoja sitten, apuakin haettu. Ei vaan tunnu auttavan. En avaa tänne tilannetta enempää, mutta samantyyppisessä tilanteessa olevilta/olleilta, eronneilta ym.juttuja myös kuulisin.
Et pysty muuttamaan miestäsi mitenkään. Itse yritin 20 vuotta kaikenlaisia keinoja, pakko oli vain erota.
Myös viimeisin suhteeni päättyi juuri tuohon samaan aiheeseen, että iänikuisia tapoja ei vaan pystytä muuttamaan, vaikka miten puhutaan samat asiat sataan kertaan "selviksi".
Suosittelen lämpimästi eroa, ihan lapsesikin takia, että hän saa rauhallisen kodin ilman riitoja. Poikani ei halunnut tavata isäänsä eron jälkeen, ja se antoi hänelle kasvurauhan rakastavassa ilmapiirissä.
Niin siis lapsiesi.. (monikossa).
Et saa mitenkään muutettua miehesi toimintatapaa. Mielestäni olet pitkittänyt tilannetta aivan liikaa. Sanoit, ettet ole kenenkään puolella. Lasten puolella sinun pitäisi olla! Eivät he voi tehdä yhtään mitään isänsä kiusaamiselle! Sinä olet pyytänyt, eikä ole tehonnut. Kaikki mitä olet voinut tehdä asian eteen, on tehty.
Itse olin lasten pikkulapsuuden kotona, harvoin poissa. Kun palasin työelämään, tosin vain puolipäiväisesti, lapset alkoivat oirehtia. Lasten isällä ei ollut mitään käsitystä normaalien ihmisten tunne-elämästä. Kun lapset tarvitsivat eniten tukea ja lohdusta, heidän isällään ei ollut tarjota kuin simputusta ja ilkeilyä, joka sai lapset aivan pois tolaltaan. Isänsä oli tsemppaavinaan, eli ilkeili lapsille, kiristi, uhkaili aina poissa ollessani. Vasta eromme jälkeen lapset pystyivät avautumaan tapahtumista. Se oli kaameaa. Tunnen edelleen syyllisyyttä siitä, etten ymmärtänyt erota aiemmin. Tosin erosta olisi tullut paljon kaameampi, ellen olisi odottanut, että nuorinkin lapsista on 12v.
Lasten takia ei kannata jatkaa. Ihme myytti muuten. Nimenomaan lasten takia kannattaa erota. Lapset aistivat ilmapiirin ja salaavat asioita.. ehkä etteivät halua olla vaivaksi. Meillä on ollut juomista, minä lopetin, mies ei. Perheväkivaltaa ja riitelya. Eilen vein ekan vaiheen eropaperit ja mies on nyt lähiöräkälässä.. Milloin ja millaisena tulee, en tiedä. 3v on väännetty ja lupailtu ja mikään ei pysyvästi muutu. Lapsia ei onneksi ole, yhteistä taivalta 10v. Loppupelissä eroan itseni ja koiran takia. Sen ei tarvii enää nähdä tätä rähäkkää ja pelätä. Mikset ap sinäkin sitten eroaisi lasten takia? Usein on helppoa jäädä vanhaan helvettiin kuin lähteä uuteen ja epävarmaan. Niinhän minäkin tässä oon tehny... Ja mun äiti, vaikka lapsuuden kodissani ongelma ei ollut niinkään viina vaan mielisairas ja piittaamaton isäni. Raskastahan tää on.. Enhän nytkään tiedä, saanko tänään turpaani tai joudunko lähtemään "evakkoon".. kämpästä jonka vuokran vielä maksan yksin..
Voimia sinulle voivoitätäeloa! Ero on aivan varmasti hyvä päätös.
Lasten takia liitossa on maailman kamalin tekosyy jatkaa liittoa. Yleensä siitä on vain haittaa etenkin lapsille. Tämän tiedän omasta kokemuksesta.
Kiitos, kiitos. Vielä ei ole silmä mustana. Edellinen vuodenvaihteessa. Vaikein vaihe tää asunnon odottelu, mutta päivä kerrallaan.
Joo ja toi "lasten takia" on todella ikävää.. Lapsilla on jatkuva syyllisyydentunne, että jos mua/meitä ei olis, isä ja äiti VOIS erota, vaikka todellinen syy on vanhempien pelkuruus tehdä ratkaisua ja tämä vielä puetaan hyveellisyyden kaapuun, että lasten takia uhraudun. Munkaan äiti ei sitten kyennyt lähtemään ja pelastamaan meitä lapsia..
Sinun pitää olla lastesi puolella ap, puolustaa heitä isältään. Siinä teet väärin, ettet asetu lasten puolelle. Koska tilanne on jatkunut jo pitkään, ei se paremmaksi muutu, pahenee vain. Sinun pitää hakea eroa nimenomaan lasten takia.
Hohoijaa, tässä taas isää syyllistetään. Arvelen että tilanne on kehittynyt tuollaiseksi koska ap (vaimo) on ottanut perheessä itselleen sellaisen roolin että päättää kaikista lapsiin, kotiin jne. liittyvistä asioista jolloin miehen rooli jää ulkopuoliseksi. Miehelle ei jää silloin mitään roolia/yhteyttä perheeseen ja lapsiinsa jolloin he rupeavat kiukuttelemaan hänelle osoittaakseen että äidin kanssa kaikki on parempaa. Jos vaimo vielä lisäksi syyttelee riidoissa miehen kiukuttelua lapset ottavat etäisyyttä lisää isään joka johtuu siitä että mies kokee olevansa ulkopuolinen kaikesta. Tästä minulle on omakohtaista kokemusta.
Suosittelisin ap:lle että kuuntelee ja ottaa miehen mukaan lapsiin ja kotiin liittyviin keskusteluihin/päätöksiin ja antaa myös miehen päättää asioista. Miehen on helpompi elää kun kokee ja näkee olevansa osa perheen päätöksiä. Kun lapsetkin huomaavat että isällä on rooli ja asioita tehdään isän päätösten mukaisesti perheessä lasten ja isän väliset välit paranevat ja riidat vähentyvät.
Tämä on yksinkertaistaen miten tuollaiset tilanteet kehittyvät, varmaan ap:llä on muitakin toiveita suhteen parantamiseksi näillä kuitenkin päästään jo selvemmille vesille.
Hyviä huomioita, mutta emme voi mitenkään muuttaa noita naisia tai heidän toimintatapojaan.
Exäni tapa kohdella lapsia oli kylmä.. kiristi, huusi, komensi ja uhkaili.. lasten olisi pitänyt vain tehdä, mitä isä käskee. En antanut miehen tehdä tuota väkivaltaa lapsia kohtaan, vaan hoidin itse kaikkia lapsia koskevat asiat rakkaudella ja ystävällisyydellä. Mies ihan itse pilasi suhteensa lapsiin, koska oli niin ilkeä heitä kohtaan. Aikani yritin sovitella tilanteita, mutta mies vain jyräsi kaikki yritykset vihaisella karjunnalla.
Huh, noita aikoja, onneksi erosin!
Mikäs ihmeen tossukkamies olet, jos et pysty itse luomaan suhteita lapsiisi, vaan syyllistä heidän äitiään ettei homma luonnistu ;)
Oletpa poikkeuksellisen rakastava ihminen. Muutamalla lauseella sait minut vakuuttumaan täydellisyydestäsi.
Kommenttini oli vastine arvoisalle nimimerkille "lapsillaihmisarvo", vaikka tämä ketjutus asettelee näköjään kirjoituksia logiikkani vastaisesti. Olen samoilla linjoilla nimimerkin "Kokemustaon" kanssa. Vaikkei syyllisiä saisi koskaan etsiä kun erotaan, niin uskallan väittää, että suuri merkitys erotilanteissa on näillä naispuolisilla pönkittäjillä. Eli julistetaan sielunsiskoille, ettei missään nimessä kannata aviomiestä huomioida lastenkasvatuksessa tai muutenkaan ja että kaikki miehet on mitä on ja että jätä se, et voi muuttaa miestäsi jne jne. Ja kun saadaan mies lempattua pihalle ydinperheestä, naureskellaan pirullisesti: "Mikäs ihmeen tossukkamies olet, jos et pysty itse luomaan suhteita lapsiisi!"... Vieraannuttaminen ja syyllistäminen aloitetaan jo paljon ennen eroa. Isä paha, äiti hyvä. Mies väkivaltainen, nainen lapsia rakastava.
Jos mies "kasvattaa" lapsia kurilla ja nuhteella kylmäkiskoisesti, eikä muuta osaa eikä opi, niin mies vaihtoon vaan. Lapset ovat tuntevia ja älyllisiä olentoja, jotka ihan itse osaavat valita seuransa sen mukaan, jossa on hyvä olla.
Ilmeisesti itse olet juuri sellainen isä, jonka kanssa lapset eivät viihdy. Katse siis peiliin ja käsi sydämelle.. :)
Ilmeisesti lasteni on vähän pakko viihtyä kanssani, koska äitinsä luona käyvät hyvin harvoin. En silti eksää mistään syyttele. Turha kenenkään heittäytyä marttyyriksi. Ei meistä kukaan ole täydellinen.
En voi muuta kuin ihailla sinua lapsillaihmisarvoa, sinun lähestymistapa ja toimintatapasi kuvaa selvästi kuinka pyrit parantamaan isän mahdollisuuksia toimia perheessä.
Kuten mainittu niin monille naisille on tyypillistä että valtaavat kaikki perhe ja lapsi asiat itselleen omien tahtojensa mukaan eikä isän tavat ja mielipiteet merkkaa mitään koska aina tulee tehdä niin kuin nainen ajattelee.
Annoin hieman vinkkejä miten miehiä voi saada paremmin mukaan perhe-elämään, sinua se selväsi ei kiinnostanut, toivottavasti monet toiset naiset osaavat kuunnella paremmin ja oppia siitä.
Ymmärrän ettei oma exmiehesi ollut hyvä isäksi mutta meitä on monenlaisia. Arvelen kuitenkin että monet miehet ovat hyviksi jos äidit antaisivat mahdollisuuden ja tukisivat tätä kehitystä.
Jos isä vain riitelee lastensa kanssa, kiusaa ja itkettää heitä, ei se ole oikein toimittu, vaan lapsille haitallista. Eikä myöskään lasten äidin vika.
Mistä te riitelette? Ihan kaikesta...vai. Siis riitely on kommunikointitapa teidän perheessänne. Jokaisen ja ennenkaikkea perheen isän tulisi ns. mennä itseensä ja käyttäytyä vanhemman tavoin. Vanhempi ei saa riidellä lastensa kanssa, hän on kasvattaja, huoltaja, opastaja. Kun isä tai äiti menee riitelemään lapsensa kanssa, hän menee samalle tasolle lapsen kanssa ja lapsi käyttäytyy sen mukaisesti, vastassa on hänen näkemyksensä mukaisesti toinen lapsi, ei isä. Riitelystä on tullut tapa teidän perheessänne. Kaipaisitten varmaan jotain perheneuvontaa tai jos osaisitte itse ihan neuvotella uusiksi käyttäytymismallinne. Riitely on ikävää, siinä solvataan toisia, ja toiset taas joutuvat puolustautumaan, loputon typerä tie. Vanhempien tulee osoittaa esimerkkiä ja käyttäytyä siten, että lapset heitä arvostavat. Nyt kun isä alkaa riitelemään, eivät lapset häntä arvosta vaan tuntevat olonsa epävarmoiksi, kun on niin epävarma, raiteiltaan suistunut isä. En voisi muuta neuvoa, kuin järki päähän ja isä ottamaan aikuisen roolin!
Taisin kirjoittaa, että emme riitele. En lähde itse siihen mukaan (no tietty joskus, jokainen varmasti lähtee). Ketjun alkupään kommentit kuvastivat enemmän tilannetta, ei tietysti kuulosta kovin mukavalta tämän tilanteen toivottomuus. Loppupää lähtii taas osoittomislinjalle. Kuten mainitsin, niin minulle olisi ihanaa, että isän ja lasten välit olisivat hyvät. Mutta ihmisen toimintaa ei voi muuttaa, voi vain tukea toista. Mutta jos kokoajan hakkaa päätään seinään niin ei sekään kovin järkevältä tunnu. Sitäpaitsi kyllä isän tulisi lasten kanssa tulla toimeen eron jälkeenkin.
Kyllä näkyy jotkut miehet osaavan ulkoistaa vaimolleen kaiken vastuun ihmissuhteistaan. Vaimon tulisi hoivata miestään ja antaa vastuuta lapsista ja kodista, antaa päättää asioita. Joo saa sitä päättää, kunhan alkaa päättämään ja topimimaan päätöstensä mukaan. Yritin lasta jo vauvasta saakka antaa säännöllisesti isänsä hoitoon. Ei ottanut edes muutamaksi tunniksi hoidettavakseen. Lapsi oli kyllä yhdessä haluttu ja suunniteltu.Miehen kannustus lapselle on ollut tuota ja tuota vois parantaa. Tässäkin piirustuksessa on heti sanottavissa kymmenen mönkään mennyttä kohtaa ja sama arvostelu kaikessa lapsen tekemisessä. Shakin opetuskin oli sitä, että isä kerta toisensa jälkeen pani lapsensa häviämään. Ei ollut mitään yhdessä tekemisen meininkiä, ei kannustusta, ei harjoiututtamista. Ihan itse mies suhteensa kotona pilasi. Ihan itse sai lapset vihaamaan itseään. Ei auttanut terapia, jossa vaimo kävi. Miehessähän ei ollut mitään vikaa ja ei hän lähtenyt terapiaan.
Ihan, kuin exäni! Ja isäni :D
Olin pitkään katkera äidilleni, joka antoi isän kohdella meitä lapsia väkivaltaisesti niin fyysisesti, kuin henkisestikin. En itse sietänyt yhtään exäni tapaa kohdella lapsiamme sadistisella tavalla, vaan erosin, kun mikään ei muuttunut miehessä yrityksistäni huolimatta.
Meillä oli se perinteinen: vaimolta jatkuva nalkutus joka hemmetin asiasta, sitten kun tuli pattitilanne, minä miehenä sain kunnian olla se paska ja lopettaa sodankäynnin. Siihen ei tarvittu paljoa. Muuten olin suhteessa melko tarpeeton, ei ollut asiaa joka olisi mennyt ilman säätöä läpi. Makuuhuoneessa makasi kaksi kylmää lahnaa, minä ja hän. Kyllä mä yritin olla niin hyvä kuin pystyin mutten kuitenkaan riittänyt, ilmeisestikään. No siinä kohtaa voin vain katsoa peiliin. Jossain vaiheessa luovutin, eukko oli jo luovuttanut aikoja sitten. Nyt eron jälkeen muksutkin naureskelee kun käydään kaupassa tms. ei tartte kitistä pikkuasioista. Voidaan iloita ja hupsutella avoimesti, kireys on tiessään. Tangoon tarvitaan kaksi, yksin ei onnistu. Minä erosin henkisellä tasolla vaimostani jo suhteessa, lopullinen päätös tuli helpotuksena.
Joku kirjoitti ulkopuoliseksi jäämisestä, minä koin jääneeni perheessä tarpeettomaksi. Lasten kanssa viettyä aikaa olisin voinut lisätä, siihenkin saimme aina ohjeet erikseen :)
Kuilu kasvoi kasvamistaan kunnes ero oli tosiasia. En osaa kysyjälle parasta vastausta antaa, mutta jos parisuhteenne on kuollut niin ero on kannatettava ajatus. Jos taas kokee, että parisuhde on korjattavissa niin kandee tehdä töitä sen elävöittämiseksi.
En mä mikään huippu-isi kai ole, parhaani kuitenkin yritän ja lapsista pidän kyllä huolen. Olisin mä sen vaimonkin pitäny mutta en kai osannu olla edes välttävä, mä olin tarpeeton :D