venäläisten maanostot seisi, kannata uutta lakia

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1096

Kansalaisaloite vireille ulkomaalaisten maa- ja kiinteistökauppojen rajoittamisesta
Kotimaa Julkaistu 05.02.2015


Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on jättänyt kansalaisaloitteen ulkomaalaisten maa- ja kiinteistökauppojen kauppojen rajoittamisesta.

Tavoitteena on rajoittaa ETA-maiden ulkopuolisista maista tulevien oikeutta ostaa kiinteistöjä Suomesta.

– Kansalaisaloitteessa esitetään kaupoista pidättäytymistä, ellei hankkijana ole Suomessa viisi vuotta asunut taho, Kymäläinen sanoo tiedotteessa.


Aloitteen on tullut 10.2.2015 allekirjoitettavaksi kansalaisaloite.fi-sivustolle

Sen ovat panneet alulle Kymäläisen kanssa kokoomuksen kansanedustaja Pertti Hemmilä ja kaksi rivikansalaista.

MTV UUTISET - STT

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kansalaisaloite-vireille-ulkomaalaisten-maa-ja-kiinteistokauppojen-rajoittamisesta/4756952
358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kannatin aloitetta.

Kannatta tehdä muidenkin samoin.
Ettei Suomen Lapista tule "itä-Ukrainaa"

Äänestä

Kannatan ehdottomasti.

Äänestä

Kannatan ehdotusta

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


SuomenLappi kirjoitti:

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1096

Kansalaisaloite vireille ulkomaalaisten maa- ja kiinteistökauppojen rajoittamisesta
Kotimaa Julkaistu 05.02.2015


Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on jättänyt kansalaisaloitteen ulkomaalaisten maa- ja kiinteistökauppojen kauppojen rajoittamisesta.

Tavoitteena on rajoittaa ETA-maiden ulkopuolisista maista tulevien oikeutta ostaa kiinteistöjä Suomesta.

– Kansalaisaloitteessa esitetään kaupoista pidättäytymistä, ellei hankkijana ole Suomessa viisi vuotta asunut taho, Kymäläinen sanoo tiedotteessa.


Aloitteen on tullut 10.2.2015 allekirjoitettavaksi kansalaisaloite.fi-sivustolle

Sen ovat panneet alulle Kymäläisen kanssa kokoomuksen kansanedustaja Pertti Hemmilä ja kaksi rivikansalaista.

MTV UUTISET - STT

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kansalaisaloite-vireille-ulkomaalaisten-maa-ja-kiinteistokauppojen-rajoittamisesta/4756952

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu