Olen tässä jo vuosia ihmetellyt sellaista seikkaa, kuinka perheet hajoaa ja hylkää tai sitten uhkaa hylkäämisellä, jos ei asiat aina miellytä. Ei saisi sanoa asioita ääneen, pitäisi vaan hiljaa olla ja nätisti nyökkäillä kun toiset paukuttaa omia "totuuksia" ja jos sitten koittaa puollustaa tai sanoa oman mielipiteensä tai jos ei nyt olekaan aina niin "täydellinen" kuin suku haluaisi, yhteydenotot katkee.
Voi olla, että itselläni on joku harhakuva mitä suku pitäisi olla, siellä hyväksyttäisiin erilaiset, tuettaisiin ja asiat tarvittaessa vaan selviteltäisiin, eikä niin kuin meillä, kadotaan ja annetaan ns "hylkiöiden" olla omillaan. Meidän suvussa ei heikkouksia nähtävästi hyväksytä ja oikein hienosti osataan vetää marttyyrinviitta niskaan.
Mikä ihme ihmisiä nykyään vaivaa? Voiko kaikki niin hiton huonosti, että pitää löytää vikoja vaan muista ja unohdetaan se tärkein? Sitten kun ollaan sairaita, sitten pitäisi lasten olla läsnä vai, ei muuten heillä väliä tai muuten sitten kun jotain oikeesti ikävää tapahtuu, sitten vasta aletaan miettii, mitä ois voitu tehdä toisin???
Voi olla, että itselläni on joku harhakuva mitä suku pitäisi olla, siellä hyväksyttäisiin erilaiset, tuettaisiin ja asiat tarvittaessa vaan selviteltäisiin, eikä niin kuin meillä, kadotaan ja annetaan ns "hylkiöiden" olla omillaan. Meidän suvussa ei heikkouksia nähtävästi hyväksytä ja oikein hienosti osataan vetää marttyyrinviitta niskaan.
Mikä ihme ihmisiä nykyään vaivaa? Voiko kaikki niin hiton huonosti, että pitää löytää vikoja vaan muista ja unohdetaan se tärkein? Sitten kun ollaan sairaita, sitten pitäisi lasten olla läsnä vai, ei muuten heillä väliä tai muuten sitten kun jotain oikeesti ikävää tapahtuu, sitten vasta aletaan miettii, mitä ois voitu tehdä toisin???
Vastaukset 1
Vanhimmat
Niin, tuota minäkin ihmettelen. Ja ajatellaanko asiaa toiseltakin puolelta - koska molemmilla puolilla on vain ihmisiä.
Mitä hyötyä siitä on, että köyhä, korviaan myöten velkaantunut eläkeläispariskunta jatkuvasti suostuu lastensa jokaiseen kutsuun kissanristiäisiin, kihlajaisiin, rippijuhliin, häihin, hautajaisiin, tupaantuliaisiin; ajaa toiselta puolen Suomea ihastelemaan hyvätuloisten lastensa perheidylliä, vieden lahjoja, polttaen bensaa, jättäen omat vanhan talon remontit taas seisomaan?
Siitä on nähdäkseni vain se hyöty, että ensi kuussakin kutsutaan kissanristiäisiin, kihlajaisiin jne, ja jos hyvin käy, saa kutsun auttamaan ilmaiseksi myös heidän remonteissaan. Eihän eläkeläisestä paljon hyötyä enää ole. Pitää puristaa viimeisetkin mehut ja eurot, ennenkuin vanhemmat uupumuksesta kuukahtavat. Sitten kaduttaa, jos ei tullut patistaneeksi vanhusta remppaamaan sitä kesämökin homevauriota eikä rakennuttamaan sitä lisäsiipeä.
Entä, jos eläisimmekin toinen toistamme huolehtivassa perheessä. Miten kuvio muuttuisi? Kävisimme vuoroin vieraissa. Emme odottaisi kestitystä köyhiltä, vaan jopa toisimme jotain mukanamme. Tulisimme auttamaan heidän töissäänkin. Loisimme yhteishenkeä.
Se, että vanhemmat ovat niin sovinnaisia, että reissaavat jatkuvasti ympäri maata omat huolensa syrjään pannen ja niitä pahentaen, johtuu vain pelosta. Pelsota, että jos ei tee kaikkea, mita lapset pyytävät, he kohtelevat huonosti sitten, jos itseltä voimat loppuvat. Mutta hehän kohtelevat huonosti jo nyt. Minä haluaisin julistaa itsenäisyyden hyväksikäyttävistä lapsista ja vanhemmista. AUtetaan toisiamme, ei aina vain vaadita ja odoteta. Eikä olla niin hemmetin kaavoihin kangistuneita. Jos sinun (ei sinun, aloittaja, vaan lukijan yleensä) maailmankuvaasi kuuluu tuhlata aikaasi joka ikisen perhetapahtuman juhlimiseen keskityksin ja lahjoin, tee niin, mutta älä pahastu, jos joku sukulainen näkee asian toisin, eikä tule mukaan. Joskus voi tosiaan olla niin, että sinun jokainen kutsusi tuo vanhempiesi konkurssia lähemmäs. Sitten, kun he menettävät kotinsa, mitä sitten? Tuskinpa tarjoat heille paikkaa kotisi nurkasta, ja turkinpa hekään sinne haluaisivat. Lakatkaa siis kiskomasta vanhojen vanhempienne selästä viimeistäkin hikipisaraa. Antakaa heidän elää rauhassa omaa elämäänsä. Ei sodassa, vaan rauhassa. Jos velka kasvaa koko ajan ja ruokakauppakin tuntuu pelottavan kalliilta, kissanristiäisiin menosta kieltäytyminen toiselle puolen maata ei ole vihamielinen ele, vaan surullisten tosiasioiden tunnustamista. Osaatteko te nähdä omaa napaanne pidemmälle?