Arvoisa harhaanjohdettu kansalainen!

Arvoisa suomen kyykytetty kansa!

Nyt on aika herätä pitämään puoliaan, kun valtio ja lait ovat kääntyneet meitä vastaan. Bisnes on mennyt syvälle ihmisen elämään. Pitäisi olla itsestään selvää, että sairas ihminen saa tarvitsemaansa hoitoa ja lääkitystä. Näin ei enää ole. Lääketeollisuus ja terveydenhoito toimii bisneksen kautta. Se kierouttaa koko järjestelmää. Ja kieron järjestelmän takana on tietenkin kieroutunut ihminen. Tällaiset ihmiset saavat säädellä lakeja ja asetuksia! Ja kansalainen maksaa ja kärsii.

Meillä on monenlaista huijausta. Kolesterolihuijaus, kilpirauhashuijaus, influenssahuijaus, suolistotulehdushuijaus jne. Kaiken tämän takana on bisnes, jolla haetaan massiivisia tuottoja. Sanomattakin on selvää, että moraali ja etiikka on ensimmäiset uhrit ja sitten tulee välittömästä perässä me kansalaiset. Esim tappava suolistotulehdus on mahdollista parantaa jopa alle vuorokaudessa, mutta lääketeollisuus haluaa myydä kalliita antibiootteja, joiden teho jää kuitenkin useissa tapauksissa alle vaaditun. Eli seuraa kuolemantapauksia. Monet sairaudet on kytköksissä toisiin sairauksiin, mutta on tuottavampaa hoitaa yhtä sairautta mahdollisimman pitkään, kuin tehdä kokonaisvaltainen hoito, jolloin lyhyessä ajassa itse sairaus saadaan selätettyä. Esimerkiksi kilprauhasen häiriöt on kytköksissä munuaisiin ja suolistotulehdukseen. Jo verikokeista lähtien viedään näitä sairauksia erilleen ja hoidetaan niitä itsenäisinä, jolloin rahallinen tuotto nousee. Millä muilla tavoilla, kuin räikeällä harhaanjohtamisella, lääketeollisuudesta on saatu multimiljardibisnes?

Lakimaailma, valtio, lääkebisnes jne on suuri ja monimutkainen verkko, jossa bisnestä on tuettava bisneksellä. Tästä monimutkaisesta järjestelmästä tavallinen kansalainen on suljettu ulkopuolelle. Näin järjestelmää hallitsevat bisnesmiehet voi käytännössä tehdä mitä vain. Niin kuin on tehnytkin. Sinun, minun ja meidän kaikkien kansalaisten kustannuksella.

EU, NATO, hallitus, lääketeollisuus, pörssi, pankit, vakuutuslaitokset jne pelaa omaa bisnestään, joka elää rahalla. Ilman rahaa ne kuihtuisi. Tietenkin. Pointti on se, että sitä rahaa pitää saada koko ajan enemmän ja enemmän. Ja kun miettii niitä rahamassoja, niin alkaa vähitellen valjeta, että se vaatii kylmää luonnetta, jotta bisnes saadaan niin tuottavaksi. Kansaa on helppo johtaa harhaan, kun se tehdään bisneksen ja politiikan kapulakielellä. Luodaan illuusio, että viranomainen on oikeutettu mihin vain. Esim. vakuutusyhtiöt. Nykyään vakuutusehdot on todella tiukat ja korvauksia evätään milloin minkäkinlaisilla pykälillä ja selityksillä ja omavastuuosuuksia lykätään joka rakoon. Silti vakuutuksista maksetaan, joista osa on jopa pakollisia.

Kun mietit lääketeollisuutta, jossa tutkimustulokset on salaisia, ja myyntilupia saadaan jos lääkkeen teho on vähänkin yli lumelääkkeen, ja vaikka tutkimustuloksia tiedetysti manipuloidaan (esim. Tamiflu huijaus, kolesteroli huijaus jne., sivuoireita peitellään, tehoa liioitellaan jne.), niin eikö tämä vaikuta sinuun mitenkään? Luotatko edelleen lääketeollisuuteen ja lääkkeiden tehoon ja turvallisuuteen? Tai lääkäriisi, joka toimii lääketeollisuuden vasallina? Usko hyvällä, että tämä kaikki bisnes on niin pitkälle viety, että se vaatii epärehellisiä keinoja, kuten potilaan harhaanjohtaminen.

Meitä kansalaisia, jotka pystyisi vaikuttamaan näihin asioihin on muutama miljoona! Ja silti pieni bisnesmiesten joukko vie meitä kuin pässiä narussa ja nauraa mennessään. Ollaanko me todella näin saamattomia vätyksiä? Hyväksytään se, että meitä petetään ja meidän hyvinvointi luokitellaan toissijaiseksi asiaksi? No, valitettavasti näin on ollut kymmeniä vuosia. Ja tulee jatkumaan ja pahenemaan jollei mitään tule kansan suunnalta tapahtumaan. Unohtakaa kansanedustustyö. Se on mennyttä. Vai voitko sanoa, että kansanedustajat tekee sen minkä lupaavat ja että aina löytyy luotettavia ehdokkaita, joita äänestää? Nämä ajat taitaa olla ohi. Jokaisen kansalaisen on syytä alkaa opiskella näitä asioita. Myös minun, koska aukkoja on vielä paljon, kuten tästäkin liirumlaarumista selviää. Mutta pointti on kuitenkin selvä, ja oikea. Meitä vedätetään. Ja huolella. Eikä me tehdä mitään. Koska olemme lammassieluisia.
252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niin,sairaathan vois Valtion mielestä vaikka kuolla pois,jos ei muuten niin Lääkkeillä.....

Äänestä

Niin, sinähän haluat että eletään kuin ennenkin, ilman lääkkeitä ja niiden parantavaa voimaa. Mutta kuollaan sitten pois 30-40 vuotta nuorempina. Eipä tule ylikansoitusta maapallolle. Voitkin aloittaa itsestäsi, kieltäydy yksiselitteisesti kaikesta lääkityksestä vaikka henki menisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LammasNro1276576 kirjoitti:

Arvoisa suomen kyykytetty kansa!

Nyt on aika herätä pitämään puoliaan, kun valtio ja lait ovat kääntyneet meitä vastaan. Bisnes on mennyt syvälle ihmisen elämään. Pitäisi olla itsestään selvää, että sairas ihminen saa tarvitsemaansa hoitoa ja lääkitystä. Näin ei enää ole. Lääketeollisuus ja terveydenhoito toimii bisneksen kautta. Se kierouttaa koko järjestelmää. Ja kieron järjestelmän takana on tietenkin kieroutunut ihminen. Tällaiset ihmiset saavat säädellä lakeja ja asetuksia! Ja kansalainen maksaa ja kärsii.

Meillä on monenlaista huijausta. Kolesterolihuijaus, kilpirauhashuijaus, influenssahuijaus, suolistotulehdushuijaus jne. Kaiken tämän takana on bisnes, jolla haetaan massiivisia tuottoja. Sanomattakin on selvää, että moraali ja etiikka on ensimmäiset uhrit ja sitten tulee välittömästä perässä me kansalaiset. Esim tappava suolistotulehdus on mahdollista parantaa jopa alle vuorokaudessa, mutta lääketeollisuus haluaa myydä kalliita antibiootteja, joiden teho jää kuitenkin useissa tapauksissa alle vaaditun. Eli seuraa kuolemantapauksia. Monet sairaudet on kytköksissä toisiin sairauksiin, mutta on tuottavampaa hoitaa yhtä sairautta mahdollisimman pitkään, kuin tehdä kokonaisvaltainen hoito, jolloin lyhyessä ajassa itse sairaus saadaan selätettyä. Esimerkiksi kilprauhasen häiriöt on kytköksissä munuaisiin ja suolistotulehdukseen. Jo verikokeista lähtien viedään näitä sairauksia erilleen ja hoidetaan niitä itsenäisinä, jolloin rahallinen tuotto nousee. Millä muilla tavoilla, kuin räikeällä harhaanjohtamisella, lääketeollisuudesta on saatu multimiljardibisnes?

Lakimaailma, valtio, lääkebisnes jne on suuri ja monimutkainen verkko, jossa bisnestä on tuettava bisneksellä. Tästä monimutkaisesta järjestelmästä tavallinen kansalainen on suljettu ulkopuolelle. Näin järjestelmää hallitsevat bisnesmiehet voi käytännössä tehdä mitä vain. Niin kuin on tehnytkin. Sinun, minun ja meidän kaikkien kansalaisten kustannuksella.

EU, NATO, hallitus, lääketeollisuus, pörssi, pankit, vakuutuslaitokset jne pelaa omaa bisnestään, joka elää rahalla. Ilman rahaa ne kuihtuisi. Tietenkin. Pointti on se, että sitä rahaa pitää saada koko ajan enemmän ja enemmän. Ja kun miettii niitä rahamassoja, niin alkaa vähitellen valjeta, että se vaatii kylmää luonnetta, jotta bisnes saadaan niin tuottavaksi. Kansaa on helppo johtaa harhaan, kun se tehdään bisneksen ja politiikan kapulakielellä. Luodaan illuusio, että viranomainen on oikeutettu mihin vain. Esim. vakuutusyhtiöt. Nykyään vakuutusehdot on todella tiukat ja korvauksia evätään milloin minkäkinlaisilla pykälillä ja selityksillä ja omavastuuosuuksia lykätään joka rakoon. Silti vakuutuksista maksetaan, joista osa on jopa pakollisia.

Kun mietit lääketeollisuutta, jossa tutkimustulokset on salaisia, ja myyntilupia saadaan jos lääkkeen teho on vähänkin yli lumelääkkeen, ja vaikka tutkimustuloksia tiedetysti manipuloidaan (esim. Tamiflu huijaus, kolesteroli huijaus jne., sivuoireita peitellään, tehoa liioitellaan jne.), niin eikö tämä vaikuta sinuun mitenkään? Luotatko edelleen lääketeollisuuteen ja lääkkeiden tehoon ja turvallisuuteen? Tai lääkäriisi, joka toimii lääketeollisuuden vasallina? Usko hyvällä, että tämä kaikki bisnes on niin pitkälle viety, että se vaatii epärehellisiä keinoja, kuten potilaan harhaanjohtaminen.

Meitä kansalaisia, jotka pystyisi vaikuttamaan näihin asioihin on muutama miljoona! Ja silti pieni bisnesmiesten joukko vie meitä kuin pässiä narussa ja nauraa mennessään. Ollaanko me todella näin saamattomia vätyksiä? Hyväksytään se, että meitä petetään ja meidän hyvinvointi luokitellaan toissijaiseksi asiaksi? No, valitettavasti näin on ollut kymmeniä vuosia. Ja tulee jatkumaan ja pahenemaan jollei mitään tule kansan suunnalta tapahtumaan. Unohtakaa kansanedustustyö. Se on mennyttä. Vai voitko sanoa, että kansanedustajat tekee sen minkä lupaavat ja että aina löytyy luotettavia ehdokkaita, joita äänestää? Nämä ajat taitaa olla ohi. Jokaisen kansalaisen on syytä alkaa opiskella näitä asioita. Myös minun, koska aukkoja on vielä paljon, kuten tästäkin liirumlaarumista selviää. Mutta pointti on kuitenkin selvä, ja oikea. Meitä vedätetään. Ja huolella. Eikä me tehdä mitään. Koska olemme lammassieluisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu