Viimeisimmästä lyönnistä on jo aikaa, yli 8 v. Silloin aloin odottamaan nuorinta lastamme.
En vain pysty unohtamaan. Aina kun tulee riitaa, näen sen hirviön joka hakkaa minua päähän nyrkillä istuen päälläni.
En millään tajua miksi en pääse irti tästä. En rakasta miestäni, mutta en uskalla jättää häntä. Olen puhunut erosta, jolloin hän on hermostunut ja uhkaillut minua. En saa lapsia, en saa omaisuudesta puolta, en mitään.
Tämä hirviö on myös raiskannut minut. Olen luultavasti läheisriippuvainen. Pelkään, että tilanne muuttuu huonommaksi jos eroamme. Pelkään että pilaan lasten elämän. Riistän heiltä isän, joudumme muuttamaan pieneen karmeaan kerrostaloasuntoon.
Etten ihan marttyyriksi rupea, niin kerrottakoon seuraava;
- minulla on ystäviä
- harrastan useita kertoja viikossa liikuntaa
- käyn myös hurvittelemassa kavereiden kanssa n. 1 krt/ 2kk
- en ole absolutisti
Mistään näistä asioista mieheni ei pidä. Hän ei harrasta, ei ystäviä.
Mies on kuin tyranni perheessämme. Hän valtaa sohvan töiden jälkeen. Määrää mitä televisiosta katsotaan. Ei laita ruokaa, ei siivoa, ei harrasta lasten kanssa. Asiasta jos mainitsee, niin kauhean huudon saa ja ovet paukkuu. Autolla hän ei aja iltaisin eikä viikonloppuisin puolen päivän jälkeen juomisen takia.
Niin, täysi pellehän tämä on. Miten pääsen hänestä ehjänä eroon. Hän tekee sen varmasti erittäin hankalaksi. Yrittää etsiä minusta syyn kaikkeen. Neuvoja, kiitos!
Miten päästä eroon?
3
169
Vastaukset 3
- kugigjkjhohio
tosirakkautta on rakastaa itseään niin ettei ole kenenkään nyrkkeilysäkki. ehkäpä joku kerta kuolet nyrkkeihin eikä tarvitse miettiä kerrostaloelämän kamaluutta.
- tyghjhjggfh
Tuollaiselle sairaalle sialle ei pitäisi edes lapsia tehdä. Taidat olla vähän hidas jotenkin? Tai tosiaan läheisriippuvainen. Pelkäät pilaavasi lasten elämän? Sitä sinä teet jo parhaillaan kun annat heidän kasvaa tuossa ympäristössä. Eivät lapset välitä asunnon prameudesta, vaan siitä että on koti jossa on turvallista ja rauhallista olla. Taidat ITSE olla niin materian perään että mieluummin vaikka elät pelossa kuin lähdet omillesi. Sääli lastesi kannalta, he maksavat hinnan.
- tsemppiiiisulle
Mä jouduin muuttamaan toiseen kaupunkiin, että pääsin miehestä eroon. Tämä toimi ainakin mun kohdalla. Sä pärjäät kyllä, paremmin ilman sitä. Älä anna sen kusipään lannistaa sua, vaan jätä se nyt. Tsemppiä ihan älyttömästi!!!! Häivy lasten kanssa, kun se ei oo paikalla.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei3871487- 65971
- 116925
- 91923
- 73904
- 94701
- 45681
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.50629En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.56614Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku115612