Juoksijanpolvi?

Onko kyseessä mahdollisesti ns juoksijanpolvi kun tuntuu epämääräistä kipua polven ulkosyrjällä? Olen harrastanut juoksua jo ainakin 5v ja matkat ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Juoksen nyt n. 10km lenkkejä. Kipu alkaa tuntua lenkin loppu puolella vasemmassa polvessa ulkosyrjällä ja kun jalkaa esim taittaa niin tuntuu kuin jänne lonksuisi polvea vasten. :/ se kipu hellittää yleensä heti ku lakkaa juoksemasta ja olen lenkin jälkeen antanut kylmää ja lepoa polvelle. Voiko tätä vaivaa korjaa jollain tavalla? Olen kenkiäkin uusinut melkein vuoden välein. Käytän asicsen kenkiä pronaatio tuella. Omistan myös polvituen mutta en ole aina käyttänyt sitä. Pitäisikö alkaa käyttää vakituiseen? Lekurille en ole vielä mennyt. Help mee!
473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Voi olla. Juoksu vaivat ovat usein kuitenkin seurausta liiasta rasituksesta, ja parantuvat usein levolla. Pelkkä kivun lieventäminen voi olla vain ongelman lykkääntymistä; eli kylmä ja uudet lenkkarit toimivat sen ajan mitä toimivat...

Äänestä

Useimmat polvivaivat eivät johdu itse polvesta vaan väärin kohdistuneesta painopisteestä jalkapohjaan, joka rasittaa.
Toki se polvikin voi olla. Varmaan varmin tapa tutkia asia on fysioterapeutilla, jolla tarvittavat välineet. Juuri oli tuosta asiaa viime jaksossa Elixiirissä neloselta.

Äänestä

Itsellä tuli viikko sitten samanlaisia vaivoja, mutta vasemman polven sisäsyrjässä. Varma kevään merkki nuo polvivaivat, kun juoksukausi alkaa ;(

Onhan jalan lihaskunto muuten ok. Minulla oli pitkän vuodepotilas-jakson jälkeen paljon parannettavaa, kun heikentyneiden lihasten vuoksi tärähdys ja rasitus tuntui enemmän polven nivelessä.

Edellä olikin jo väärästä painopisteestä. Lisäisin vielä, että liikkuukohan polvi (tai kohdistuu rasitusta) sivusuunnassa. Nivel lonksuu sivuttain ja alkaa sattua enemmän. Itselläni kaikki kiertoliikettä tai sivuttaista jännittämistä aiheuttava on myrkkyä. Juoksulenkki tuulisena päivänä (arka polvi vedolle) ja perään lakaisemaan talven hiekat pihan asvaltilta (sivuttaista liikettä) - seurauksena nyt tauko lenkkeilyyn ja polvi pahuksen arka ja jäykkä.

Jos lontoon kieli sujuu, etsi www.nhs.uk polviongelmista. Nuo Britannian julkisen terveydenhoidon sivut linkit on aika hyvä tietolähde.

Äänestä

mahdollisesti kyseessä juoksijan polvi. Käy asiantuntevalta fysioterapeutilta hoito-ohjeet ts. reiden ulkosyrjän venytykset ohjelmaan, askellus kuntoon jos korjattavaa, lihaskuntoharjoitteita , tarvittaessa poikittais hierontaa reisilihaksille, ultraääntä jne
Suosittelen myös pilatesrullan hommaamista - mainio väline urheilevan omatoimiseen lihashuoltoon !!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Djgitp kirjoitti:

Onko kyseessä mahdollisesti ns juoksijanpolvi kun tuntuu epämääräistä kipua polven ulkosyrjällä? Olen harrastanut juoksua jo ainakin 5v ja matkat ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Juoksen nyt n. 10km lenkkejä. Kipu alkaa tuntua lenkin loppu puolella vasemmassa polvessa ulkosyrjällä ja kun jalkaa esim taittaa niin tuntuu kuin jänne lonksuisi polvea vasten. :/ se kipu hellittää yleensä heti ku lakkaa juoksemasta ja olen lenkin jälkeen antanut kylmää ja lepoa polvelle. Voiko tätä vaivaa korjaa jollain tavalla? Olen kenkiäkin uusinut melkein vuoden välein. Käytän asicsen kenkiä pronaatio tuella. Omistan myös polvituen mutta en ole aina käyttänyt sitä. Pitäisikö alkaa käyttää vakituiseen? Lekurille en ole vielä mennyt. Help mee!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu