Olemme olleet yhdessä 8 vuotta,joista naimisissa 7. Olin typerä, yksi avioliitto takana, josta yksi lapsi. Sitten päätä pahkaa rakastuin siihen unelmien mieheen. Ennen kuin olimme edes olleet vuotta yhdessä olimme naimisissa ja lapsikin syntynyt. Ja vuosi ja 9kk toinen lapsi. Olimme kuin siiamilaiset kaksoset noin 4,5 vuotta, sitten alkoi kriisi joka jatkuu edelleen. Onko tästä enää pois pääsyä, muutakuin avioeron kautta. Takanani on hyvin traumaattinen lapsuus monin eri tavoin, ja se vaikuttaa suhteeseemme. Myöskään mieheni lapsuus ei ole ollut kovin kaunis. Olemme kuin kaksi soturia tatamilla, ja kumpikaan ei anna tuumaakaan periksi. Mutta vaatimuksia ja loukkauksia kyllä satelee, puolin jos toisin. Itse käyn psykoanalyyttisessa terapiassa kaksi kertaa viikossa, ja ytitän parhaani, mutta mieheni mielestä puhun paskaa, enkä tee yhtään mitään. Mieheni mielestä suurin ongelma on seksi. Totta minuun on lapsena koskettu siten, miten ei saisi. Se vaikuttaa minuun edelleen, teen "töitä" sen parissa terapiassa. Meillä ei ole minkäänlaista yhteistä säveltä, ei edes enää kasvatuslinjoissa. Mieheni on kuin murrosikäinen kakara, ja minä pöljä suostun hänen äidiksi. Vaikka oma seksuaalisuuteni olisi kunnossa, en haluaisi sänkyyn lapseni kanssa. Minun mielestä parisuhde on muutakin kuin seksi. Siihen kuuluu toisen kunnioitus, arvostus, hyvinkohtelu. Arki on melkoinen hienosäätökudelma, jota tulisi osata hyvin neuloa. Mieheni mielestä avioliittoon kuuluu vain seksi, ei tarvitse mennä muuten hyvin. Minä en siihen pysty. Kaikki ihmiset (paitsi ehkä terapeuttini) ovat ympärillämme sitä mieltä, että pitäisi erota. Ja minä jahkaan kahteen suuntaan, enkä tiedä mitä tehdä. Miehet ei vaihtamallakaan parane, ja minä en osaa olla riittävän hyvä aviovaimo.
Avioero vai ei
Väsynyt
71985
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kuulostaa aivan minun mieheltäni. Hänenkin mielestään kaikki olisi hyvin, jos minä vain suostuisin seksiin aina, kun hän haluaa ja sillä tavalla kuin hän haluaa. Tosin suostumisellani tai kieltäytymiselläni ei ole enää merkitystä, hän tekee mitä tekee joka tapauksessa.
Ensinnä jos miehesi riitelee siksi että vaatii seksiä, kuuluisi hänen olla siellä terapiassa. ON törkeää ja erittäin loukkaavaa ja ihmisarvoa alentavaa vaatia seksiä kun ihminen käy läpi erittäin vakavaa asiaa, ja tahtoo sitä puhdistua.
Mielestäni teidän pitäisi olla asumuserossa se aika kun käyt terapiaa. Miehesi on ilmeisesti henkisesti vajaa? Avioero voi tulla kysymykseen jos asumuseron jälkeen ei miehesi ole kypsynyt ymmärtämisen tasolle. Nämä ovat vakavia asoita. Jos miehesi kehtaa loukkaantua ja vielä suuttua siitä että ei saa seksiä vaikka sinulla ei olisi ikävää kokemusta lapsuudessasi, niin unohda se mies. Ei nainen ole sitä varten että mies voi käyttää hänen ruumistaan miten tahtoo. Ole ylpeä siitä mitä olet. Se että miehesi on sitä mieltä että puhut "paskaa" kun koitat häntä ymmärryttää niin mietihän nyt..Minusta hän ei ole mies, vaan lapsi joka kasvoi isoksi. Toivon että et loukkaannu asioista mitä sanon, ja toivottavasti löydät mielenrauhan tässä asiassa. Mutta silti on kohtuutonta vaatia toiselta sellaista mitä hän ei halua! ole vahva ja ylpeä siitä että sinulle seksi ei ole tärkeä vaan perheen "perusarvot" luulen että kaipaat enemmän hellyttä ja ymmärrystä ja tukea kuin tuollaista nöyryyttävää kohtelua. Kuuntele itseäsi ja mieti kuinka paljon tuollainen ihminen kuin miehesi sinua todella rakastaa?
Samooja
Mielestäni on väärin, että ystäväsi -vaikka kuinka läheisiä tahansa- sanelevat sinulle että eroa eroa. Sinun on hyvä kuulla heiltä mielipiteitä ja ajatuksia, mutta teethän päätöksesi ihan itse. Älä näe itseäsi uhrina parisuhteessanne. Olette molemmat uhreja lapsuutenne taakkoja kantaen. Yritä löytää teitä yhdistäviä tekijöitä. Ovatko ne yhdessä elämisen arvoisia? Mieti myös sitä, millä tavalla kommunikoitte. Syyttelettekö toisianne liikaa? Onko väärinkäsityksiä tai ennakkokäsityksiä toisesta? Elättekö nykyhetkessä vai märehdittekö menneitä virheitä? Mitä hyvää löydät tästä hetkestä ja mikä siitä tekisi helpomman?
Jos yrittäisitte hetkeksi aikaa sysätä ongelmat sivuun ja katsoa täysin tähän hetkeen, puhukaa toisillenne normaalisti, ihan arkiasioista ja katsokaa ajan kanssa, että löytyykö suhteestanne enää lämpöä? Ei ole kyse ongelmien torjumisesta vaan arjen rakentamisesta uudella tavalla. Jos ymmärrät mitä tarkoitan.
Jos vielä tuntuu parin kuukauden jälkeen, että sitä jotakin ei löydy, jotakin on kuollut, niin olet jo paljon varmempi ratkaisusta. Puhu toki miehellesi, että olisiko parempi elää erillään, jos siltä tuntuu. Tutki suhdettasi vielä kerran ja tee päätöksesi sitten ihan itse, jotta olet siitä varma.
Parisuhteet eivät koskaan ole niin mustavalkoisia, että joku ulkopuolinen voi sanoa, että erotkaa. Ota etäisyyttä ongelmiin ja pyydä miestäsi tekemään samoin. Eläkää kuin kaverit ja katsokaa syttyykö pientäkään liekkiä.
Ihailen ja toisaalta ihmettelen, kuinka kummassa te jaksatte tuollaista elämää. Minusta ei siihen olisi. Kypsyin aikanaan muutamassa vuodessa mieheen,jonka kanssa ei ollut mitään juteltavaa. Molemmat touhusivat vaan omiaan. Minä väsyin siihen, otin lapset ja lähdin nostelemaan. Samaan saumaan jäin vielä työttömäksikin. Rankkaa on ollut, mutta parempi näin, kun huonon kaverin kanssa.
Itse olen samanlaisessa suhteessa, miehestä ei ollut lopulta perhe-elämän viettäjäksi vaikka niin vannottikin suhteen alussa ja lapsi piti saada. Erota on päätetty. Rankkaa olla saman katon alla ja mies senkun juoksee viihteellä joka viikonloppu, olisiko 40v villitys. Asunto on myynnissä. Itse olen osa-aikaisessa työssä ja tuntuu rankalta käydä töissäkin. Kaikki tuntuu toivottomalta, mikään ei kiinnosta. Vähän väliä sitä kyselee itseltään "miks mulle kävi näin" taas.
Jaksamista sinne.
Samanlaista avioliittoelämää täälläkin...
mieheni mielestä,jos seksi ei suju niin ei suju muutenkaan...miten voisi sujuakaan, kun toisena osapuolena on aivoton apina, joka juo alkoholia päivittäin.
Samanlaista problematiikkaa meidänkin liitossa oli, kyllästyin miehen kypsymättömyyteen ja itsekkyyteen. Olisi pitänyt olla kaikki niin että häntä miellyttää. Kun saimme lapsen ja seksi ei kiinnostanut, löytyi miehen taskusta kortsuja joita tunnusti käyneensä ostamassa kun "yksi nainen kävi kiinni". Myöhemmin, vuosien jälkeen hän petti minua ainakin puoli vuotta ja jäi kiinni lopulta. Kysyin että jäätkö vai lähdetkö. Silloin mies jäi, mutta minä en enää uskonut avioliittoon. Tunteet olivat kuolleet vuosien mittaan eikä mikään enää saanut uskomaan että voisimme jatkaa avioliittoa, vaikka yritimmekin sitä vielä yli kaksi vuotta. Olen miettinyt että syy, miksi menimme yhteen, oli alunperin heikkojen kohtiemme yhteensopivuus ja siihen liitto myös kaatui. En osaa muuta neuvoa antaa kuin että pidä itsestäsi huolta ja lopeta itsesi syyttely. Tuo viimeinen lauseesi on juuri sitä mitä minäkin ajattelin, mutta nyt ajattelen toisin. Minulla on oikeus hyvään ihmissuhteeseen, jossa on luottamusta, välittämistä, kunnioitusta ja hellyyttä. Meillä on vain tämä yksi elämä eikä sitä kannata heittää hukkaan roikkumalla toimimattomassa avioliitossa. Lapsetkin voivat paremmin kun äitinsä (isänsä) voi hyvin ja oppivat sen, että ihminen voi muuttaa elämäänsä, ei ole pakko jäädä suhteeseen, joka tuottaa vain tuskaa tai on yhtä tyhjän kanssa. Selvittele rauhassa mitä elämältäsi ja parisuhteelta haluat, sitä kautta löytyy ehkä vastauksia. Ole rehellinen itsellesi ja toiselle, älä miellyttämisen halusta tee itseäsi vastaan. Jos päädyt eroon, muista, muutkin ovat selvinneet erosta, sinäkin selviät. Kaikkea hyvää elämääsi!
t Myy