Mieheni usein patistaa minua ystävieni kanssa ravintoloihin ja kommentoi joskus että "sinusta ei koskaan tarvitse olla mustasukkainen".
Minusta tuntuu että olen hänelle itsestäänselvyys ja myös että hän toivoisi hieman epävarmuutta joka saattaisi tuoda kipinää suhteeseen.
Pitäisikö tehdä jotain (en tarkoita pettämistä) vai onko tämä vain naisille tyypillistä yliajattelua? En haluaisi että mies alkaa etsimään jännittävämpää kumppania.
Minusta tuntuu että olen hänelle itsestäänselvyys ja myös että hän toivoisi hieman epävarmuutta joka saattaisi tuoda kipinää suhteeseen.
Pitäisikö tehdä jotain (en tarkoita pettämistä) vai onko tämä vain naisille tyypillistä yliajattelua? En haluaisi että mies alkaa etsimään jännittävämpää kumppania.
Vastaukset 10
Vanhimmat
kun minun mieheni alko patistaa minua ulos ja etsimään seuraa,koska hänellä ei ollut muka töitten takia aikaa.Ihmettelin kovasti,eikö hän välitä,missä minä olisin.Syykin löyty-oli itsellä toinen nainen!
Minä olen myös kokenut sen, että mieheni ei piittaa minusta. Ei koskaan sellaisia katseita ja kosketuksia, että olisin haluttava hänen mielestään. Olen katkera!!!! Seksiä hän "suorittaa" kerran viikossa, ilman minkäälaista hellyyttä. Mutta en silti usko hänellä olevan toinen nainen. Alkuaikoina tietysti asia oli eri juttu, mutta oltuamme naimisissa 4 vuotta kaikki on muuttunut. Vaikka kulkisin alasti hänen ohitseen; hän ei huomaa eikä varsinkaan huomioi.
Kuinka paljon toivoisinkaan hellyyttä ja huomaavaisuutta. Tuntuu, että olen työ- ja kotitalouskone. Meillä ei ole edes lapsia, joten voisimme aivan hyvin edes JOSKUS moistautua toisillemme. Itse olen muutaman kerran tehnyt aloitteetn, jotka tyrmättiin väsymyksellä, päänsäryllä
.. surulliseksi tulin jo päivällä, kun viestisi ensimmäisen kerran luin. Miksiköhän, jäin miettimään..
Ehkä siksi, että olen joskus suhteissani itse "syyllistynyt" samaan kuin miehesi.
Enkä tiedä vastausta.
Kun alun kiihko on takana, olen ollut sitä herkempi lähtemään, mitä enemmän nainen on osoittanut minua haluavansa. Hirvittävän ristiriitaista ja kypsymätöntä (pelokastakin?) käyttäytymistä.
Vuosia kulunut..
Nyt on aikaa istua öisin "putkella", lueskella ihmisten murheita - ilojakin joskus. Yksinäisen miehen vuode ei houkuttele. Aamut ovat vielä pahempia..
Siinä mitä kirjoitat on jotain niin pelottavan tuttua, tunnen miten aidosti läheisyyttä kaipaat.
Hellyyttä ja huolenpitoa... tuskin mikään satuttaa niin kuin tulla torjutuksi naisena (tai miehenä..).
Senkin uhalla,
ainoa neuvo jonka yön väsyneinä tunteina sinulle osaan antaa on, että raahaat vaikka korvasta miehesi lukemaan nämä viestit.
Jos hän ei ole samanlainen paskiainen kuin minä aikanaan, hän suostuu ehdottamaasi pitkään kävelylenkkiin. Yhdessä.
Jonka lenkin aikana, kaikessa rauhassa yritätte TOISIANNE KUUNNELLEN puhua toiveistanne, kaikesta myönteisestä mitä toisissanne näette ja tiedätte olevan. Älkää puhuko menneestä, puhukaa siitä mitä on edessäpäin..
Kerro miehellesi että välität hänestä, rakastat häntä, mutta pelkäät kuihtuvasi ilman kosketusta, hellyyttä.. Kerro ettet odota muutosta yhdessä yössä, mutta että kaipaat muutosta.
Kerro että haluat tehdä työtä suhteenne eteen ja odotat samaa häneltä.
Älä sorru uhkailuihin, niiden jälkeen ei ole mitään.
Kunpa joskus näkisinkin teidät palaamassa lenkiltänne.
Käsi kädessä, suukotellen!
Voi ei kuin suloinen kirjoitus!!
Kiva huomata, että olet itse tietoinen tekemistäsi virheistä. Jonain päivänä löydät varmasti arvoisesi naisen, jota silloin osaat arvostaa ja joka osaa arvostaa sinua!
Kumpa joskus näkisinkin, että sinä kävelet tuolla jossain onnellisena naisesi kanssa käsi kädessä, suukotellen ;D
Kaikkea hyvää sinulle!
Kiitos lämpöisistä sanoistasi, Cherrygirl!
Myös sinulle suloisia haaveita, ne elämää kantavat!
Juuri viikonloppuna kysyin; rakastatko minu? Vastaus: hmhhhm
Eli miksi mieheni ei huomaa etten ole mikään itsestäänselvyys. Ajattelin että lähden johonkin, noin vain yksikseni vaikka viikoksi.
Mieheni ei suostu puhumaan asiasta. Heti jos otan esille mahdollisista ongelmista, hän alkaa riidellä. Hänellä on tapana puolustautua hyökkäämällä, vaikka mitään puolusteltavaa ei ole. Siis, tarkoitan etten syytä mistään.
Miten voin elää loppueämäni tällaisessa tilanteessa. Odotin niin kovin paljon tältä toiselta liitolta. Korjasin omat virheeni tässä uudessa avioliitossa. Toisinaan rakastan häntä niin että pahaa tekee, haluaisin hyväillä kosketella ja rakastella. Ne asiat ovat jääneet taka-alalle. Itselleni tällainen kohtelu tekee vain pahaa; joskus tuntuu että vihaan häntä.
Miksi hän ei voi ottaa minua KOSKAAN huomioon !!! Onko helliä miehiä enää olemassakaan????
Olen itse ollut tuollainen mies ja tyttöystäväni "hoputtaminen" johtui siitä, että hän oli "liikaa" kotona. Eli musta alkoi tuntua siltä, että hänellä ei ole muuta elämää kuin minä. Siksi yritin saada häntä vähän liikkelle ja patistaa tekemään muutakin kuin opiskelemaan ja viettämään aikaa minun kanssani.
Aikanaan sitten erosimme ja exäni jäi aikalailla tyhjänpäälle. tunsin vähän huonoa omaatuntoa tilanteesta, mutta toisaalta olin kyllä yrittänyt vihjata hänelle, että ei kannata rakentaa koko elämää minun varaan (silloin ei vielä ollut ajatuksena erota).
Olen myös aika paljon kotona, mutta en ole muuttanut elämäntyyliäni miehen mukaan. Ainoa mikä on muuttunut on se, että nyt kun seurustellaan haluaisin vaikka ravintoloissa käydä miehen kanssa yhdessä mieluummin kuin ystävieni kanssa tai vaikka porukalla niin että on molempien ystäviä mukana, mutta mieheni haluaisi ravintolareissut tehdä erikseen.
Hän on rakastava minua kohtaan ja sen tyyppinen, että jos joku muu alkaa enemmän kiinnostamaan hän kyllä kertoo siitä.
Miksi te erositte? Mitä olisit toivonut tyttöystäväsi tekevän ja olisiko se todella vaikuttanut tunteisiisi tytöstä?
"Miksi te erositte? Mitä olisit toivonut tyttöystäväsi tekevän ja olisiko se todella vaikuttanut tunteisiisi tytöstä?"
Noilla asioilla ei ollut mitään tekemistä eron kanssa. En usko, että meistä kumpikaan olisi voinut pelastaa lopulta sitä suhdetta tekemällä jotain toisin.
Me tehtiin paljon asioita yhdessä ja mä tykkäsin olla hänen seurassaan. Mua vaan alkoi jossain vaiheessa (kun vielä meni hyvin) vähän ihmetyttämään kun hänellä ei ollu "muuta elämää" kuin minä. Sitten tuli tietenkin pelko siitä, että jos tää joskus loppuu niin kuinka yksin hän jää. Siksi yritin saada häntä vähän liikkeelle myös muiden kanssa. Ja hän jäi tosi yksin...
Niin.. sellaista se on.. arki. Toiset taitavat sen paremmin kuin toiset, mutta aina täytyisi koittaa olla silti huomaavainen sitä toista kohtaan. Tässä kohtaa miehesi ei saa liiaksi uppoutua suhteenne hoitamattomuuteen, koska muutoin hän vielä menettää sinut.
En osaa sanoa muuta, kuin että koittakaa puhua! Se ei aina tosiaankaan ole helppoa ja voi helposti tuntua toisesta vain kritiikiltä. Taitoa se puhuminenkin vaatii, mutta on oikeasti se ainoa oikea tie yhteisymmärrykseen asioista, ajatustenlukuun kun me ihmiset emme kykene.. Ja arjessa sitä todella unohtaa mikä aarre siinä vierellä onkaan...