Hei!
Olen kohta 19-vuotta täyttävä lukiolais tyttö. Toiveenani olisi päästä Au pair hommiin kesäksi suomalais-amerikkalaiseen perheeseen. Toive kohteena olisi siis se maineikas Amerikka. Mieluiten Californian alue, mutta olen avoin muillekin kohteille.
Minulla on kokemusta lasten hoidosta, koska olen tehnyt töitä lastenparissa MLL:n kautta. Pärjään myös eläinten kanssa (hoitanut tuttujen koiria ja itsellä kissa.) Olen urheilullinen ja olen soittanut viulua 6-vuotta, jonka lopettamisen jälkeen aloin laulutunnit. Joten musiikki taustaakin löytyy. Olen ahkera ja vastuuntuntoinen. Laitan kotona paljon ruokaa sekä teen kotitöitä, joten luonnollisesti kodinhoito luonnistuu (tuttavani ovatkin usein vitsailleet että olisin loisto vaimo hehheh :D...) Pidän lapsista ja eläimistä ja olen sosiaalinen.
Toivoisin siis pääseväni "kesätöihin" perheeseen, jonka arkea voisin helpottaa ja antaa vanhemmille heidän kaipaamaansa aikaa. Haluaisin myös piristää lasten arkea ja opettaa heille ehkä jotain suomesta. Toivoisin silti pääseväni myös tutustumaan paikkoihin, sekä ansaitsemaan hieman taskurahaa samalla.
Jos tarvitsette reipasta "kodinhengetärtä" kesäksi helpottamaan arkeanne laittakaa kommenttia ja mahdollinen sähköpostiosoitteenne niin voimme olla yhteydessä. (En halua laittaa omaani turhien roskaviestien välttämiseksi.)
Kiitos
Tässä olisi innokas kodin ja lastenhoitaja kesäksi
Aupairtyttö
0
84
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2464482Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232929Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412692Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?781669Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1091532- 511251
- 851174
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2031054- 591003
- 45996