Vihollinen teroittaa taas miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää. Hän tekee aseensa tappaviksi, nuolensa polttaviksi. Hän hautoo pahoja aikeita, kantaa sisimmässään tuhoa, synnyttää valhetta. Hän kaivaa kuopan, kaivaa sen syväksi, mutta putoaa itse omaan kuoppaansa.
Ps. 7:13–16
Hyväksikäytettyjen ihmisten auttajalta kysyttiin, mikä hänen työssään on ollut kaikkein raskainta. Hän vastasi: ”Nähdä se, mitä ihminen voi toiselle ihmiselle tehdä.” Psalmien kirjassa vastaamme tulevat petettyjen ihmisten hätä ja avunrukoukset. Niin kauan kuin syntiinlankeemuksen jälkeen on ihmisiä maanpäällä kulkenut, on ollut niitä, jotka hautovat pahoja aikeita ja kantavat sisimmässään tuhoa. Niitä, jotka eivät välitä siitä, miten toisen käy. Sairas aika tuottaa sairaita ihmisiä. Paha aika korostaa ihmisen pahuutta.
Jos sinä olet toisten hyväksikäyttämä ja kannat lähimmäistesi rakkaudettomuutta sisälläsi, tiedä, että Jumala vihaa hylkäämistä. Hänelle hauras ihminen on kallis ja rakas. Hän toteuttaa ajallaan oikeuden, sitä kukaan hyväksikäyttäjä ei voi paeta. Sinun ei tarvitse suostua vääryyteen. Toisten mielivaltaan taipuminen on Jumalan tahdon vastaista. Oikeutta Herramme tahtoo salatuimpaan saakka. Älä sinäkään tyydy muuhun.
Päivän sana - täysiosuma
28
104
Vastaukset
- juuriniinn
Amen,amen.
- Onosuma
Totisesti.
- näkymätön-ninni
Kiitos Herralle!!!
- 089
Jopas sattui sana päivälle kun juuri paha juonii palstalla.
- Salattuamannaa
Aloitus: "Vihollinen teroittaa taas miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää. Hän tekee aseensa tappaviksi, nuolensa polttaviksi. Hän hautoo pahoja aikeita, kantaa sisimmässään tuhoa, synnyttää valhetta. Hän kaivaa kuopan, kaivaa sen syväksi, mutta putoaa itse omaan kuoppaansa."
Jos joku saa Herralta salattua mannaa ja hänelle on avattu ovi minne muut eivät ole vielä katsoneet ja sinne nähneet, hän joutuu sen kerrottuaan kaikkien halveksumaksi, kutsuttuna veljien toimesta vääränä profeettana ja Jumalan pilkkaajana syytetyksi valhetelijaksi ja eksyttäjäksi. Sillä eihän kukaan saa nähdä sinne minne muut eivät olleet vielä saaneet katsettaan luoda. Todelliset profeetat ovat aina olleet vihattuja uskon veljiensäkin silmissä.- Taisittenn
Niinpä niin.
Pahuuden aseet ovat käyrä sapeli ja linnustajan paula. Kristityn aseet ovat suora miekka ja jousi, jonka periaate on sama, siinä on kaksi terää ja se tulee suoraan. Näiden kahden aseen, miekan ja jousen erot ovat vain siinä että jousi tavoittaa kohteensa etäältä. Jousesta on monta esimerkkiä jos teet hakusanan "jousi" ja etsit mitä Jumala on jousesta puhunut ja tehnyt sillä. Jumalan miehillä on usein ollut juurikin tuo jousi aseenaan. Katso vaikka.
Jeesus sanoi ettei ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Jeesus lähti ilmestyksijan ensimmäisessä sinetissä voittajana voittamaan jousi kädessään ja miekka kulkee perässä, jonka perässä kulkee laki ja kuolema. Sodan jousi mainitaan Sakarjan kirjassa, joka silloin lopetetaan kun Jeesus tulee ja rauha julistetaan.
Tämä on vertauskuvaa, eikä tällä ole tappamisen kanssa sillä tavalla suoraan tekemistä.
Aloittaja tarkoituksenhakluisesti haluaa antaa pahuuden palvelukseen Jumalan aseet, suoran miekan ja jousen. Näin ei ole, vaan pahuuden aseina ovat kierous ja vääryys, jotka ovat käyrä sapeli ja linnustajan verkko, eikä suorat ja suoraan kulkevat, edestäpäin tulevat aseen kaksiteräiset osumat.- näkymätön-ninni
Kiitos rakas veljeni Jarmo, että huomasit tuon kohdan! En ensin meinannut ymmärtää, mitä ajoit takaa. Ja se jäi kovasti vaivaamaan minua. Kävin tuossa koiran kanssa lenkilläkin ja mietin pääni puhki, että mitähän Jarmo nyt mahtoi tarkoittaa. Niinpä heti kotiin tultuani halusin tarkistaa, mitä todella tuossa psalmin kohdassa sanotaan. Ja tuo psalmi kuuluu näin:
1 Daavidin virsi, jonka hän veisasi Herralle benjaminilaisen Kuusin sanojen johdosta.(7:2) Herra, minun Jumalani, sinuun minä turvaan; pelasta minut kaikista vainoojistani ja vapahda minut,
2 (7:3) etteivät he raatelisi minua niinkuin leijona ja tempaisi pois-eikä pelastajaa olisi.
3 (7:4) Herra, minun Jumalani, jos minä näin olen tehnyt, jos vääryys minun käsiäni tahraa,
4 (7:5) jos olen tehnyt pahaa niille, jotka elivät rauhassa minun kanssani, tai jos olen ryöstänyt niiltä, jotka syyttä minua ahdistivat,
5 (7:6) niin vainotkoon vihollinen minun henkeäni, saakoon minut kiinni ja polkekoon maahan minun elämäni ja painakoon minun kunniani tomuun. Sela.
6 (7:7) Nouse, Herra, vihassasi. Kohoa minun vastustajaini raivoa vastaan ja heräjä avukseni sinä, joka sääsit tuomion.
7 (7:8) Ympäröikööt sinua kansojen joukot, ja palaja heidän ylitsensä korkeuteen.
8 (7:9) Herra tuomitsee kansat; auta minut oikeuteeni, Herra, minun vanhurskauteni ja viattomuuteni mukaan.
9 (7:10) Loppukoon jumalattomain pahuus, ja vahvista vanhurskaita. Sillä sinä, joka tutkit sydämet ja munaskuut, olet vanhurskas Jumala.
10 (7:11) Minun kilpenäni on Jumala; hän on oikeamielisten pelastaja.
11 (7:12) Jumala on vanhurskas tuomari ja Jumala, joka vihastuu joka päivä.
12 (7:13) Jos kääntymystä ei tule, niin hän teroittaa miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää sillä;
13 (7:14) hän valmistaa surma-aseet ja tekee nuolensa palaviksi.
14 (7:15) Katso, tuo hautoo turmiota, kantaa tuhoa kohdussaan, mutta hän synnyttää pettymyksen.
15 (7:16) Hän kaivoi haudan ja koversi sen, mutta itse hän kaatuu tekemäänsä kuoppaan.
16 (7:17) Hänen turmionhankkeensa kääntyy hänen omaan päähänsä, ja hänen vääryytensä lankeaa hänen päälaelleen.
17 (7:18) Minä kiitän Herraa hänen vanhurskaudestansa ja veisaan Herran, Korkeimman, nimen kiitosta.
Tarkkana täytyy todellakin olla mitä Sanassa sanotaan. Aloituksessa käännetään tosiaankin ajatus nurinpäin... - Stoptöhryille
Eipäs keksitä omiaan.
Jarmo.
''Vihollinen teroittaa taas miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää. Hän tekee aseensa tappaviksi, nuolensa polttaviksi. Hän hautoo pahoja aikeita, kantaa sisimmässään tuhoa, synnyttää valhetta. Hän kaivaa kuopan, kaivaa sen syväksi, mutta putoaa itse omaan kuoppaansa.''
Ps. 7:13–16
''Hyväksikäytettyjen ihmisten auttajalta kysyttiin, mikä hänen työssään on ollut kaikkein raskainta. Hän vastasi: ”Nähdä se, mitä ihminen voi toiselle ihmiselle tehdä.” Psalmien kirjassa vastaamme tulevat petettyjen ihmisten hätä ja avunrukoukset. Niin kauan kuin syntiinlankeemuksen jälkeen on ihmisiä maanpäällä kulkenut, on ollut niitä, jotka hautovat pahoja aikeita ja kantavat sisimmässään tuhoa. Niitä, jotka eivät välitä siitä, miten toisen käy. Sairas aika tuottaa sairaita ihmisiä. Paha aika korostaa ihmisen pahuutta.''
''Jos sinä olet toisten hyväksikäyttämä ja kannat lähimmäistesi rakkaudettomuutta sisälläsi, tiedä, että Jumala vihaa hylkäämistä. Hänelle hauras ihminen on kallis ja rakas. Hän toteuttaa ajallaan oikeuden, sitä kukaan hyväksikäyttäjä ei voi paeta. Sinun ei tarvitse suostua vääryyteen. Toisten mielivaltaan taipuminen on Jumalan tahdon vastaista. Oikeutta Herramme tahtoo salatuimpaan saakka. Älä sinäkään tyydy muuhun.''
'' Hän kaivaa kuopan, kaivaa sen syväksi, mutta putoaa itse omaan kuoppaansa.''
Jarmo.
Kun vääristät yhden luvun Raamatussa, vääristät koko Jumalan sanan.
Olemme monessa ketjussa kanssasi taistelleet Ilmestyskirjan hevosista. Ja nyt jatkat vääristelemistä. Kysy viisaammilta ja pidä suusi siihen saakka supussa Raamatunopetuksista. Suosittelen.
Tässä on se eksyttäjä, jonka Karitsa, Jeesus Kristus lähettää matkaan.
Ilmestyskirja:
6:1 Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi yhden niistä seitsemästä sinetistä, ja kuulin yhden niistä neljästä olennosta sanovan niinkuin ukkosen äänellä: "Tule!"
6:2 Ja minä näin, ja katso: valkea hevonen; ja sen selässä istuvalla oli jousi, ja hänelle annettiin seppele, ja hän lähti voittajana ja voittamaan.
Sitten Karitsa avasi toisen sinetin. (ei siis poistunut ratsullaan)
6:3 Ja kun Karitsa avasi toisen sinetin, kuulin minä toisen olennon sanovan: "Tule!" - näkymätön-ninni
Se Raamattu joka minulla on ei sano: "Vihollinen teroittaa taas miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää." ´
Vaan Raamatussa sanotaan näin:
Psalmi 7:
10 (7:11) Minun kilpenäni on Jumala; hän on oikeamielisten pelastaja.
11 (7:12) Jumala on vanhurskas tuomari ja Jumala, joka vihastuu joka päivä.
12 (7:13) Jos kääntymystä ei tule, niin hän teroittaa miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää sillä;
13 (7:14) hän valmistaa surma-aseet ja tekee nuolensa palaviksi.
14 (7:15) Katso, tuo hautoo turmiota, kantaa tuhoa kohdussaan, mutta hän synnyttää pettymyksen.
15 (7:16) Hän kaivoi haudan ja koversi sen, mutta itse hän kaatuu tekemäänsä kuoppaan.
16 (7:17) Hänen turmionhankkeensa kääntyy hänen omaan päähänsä, ja hänen vääryytensä lankeaa hänen päälaelleen. - näkymätön-ninni
Stoptöhryille kirjoitti:
Eipäs keksitä omiaan.
Jarmo.
''Vihollinen teroittaa taas miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää. Hän tekee aseensa tappaviksi, nuolensa polttaviksi. Hän hautoo pahoja aikeita, kantaa sisimmässään tuhoa, synnyttää valhetta. Hän kaivaa kuopan, kaivaa sen syväksi, mutta putoaa itse omaan kuoppaansa.''
Ps. 7:13–16
''Hyväksikäytettyjen ihmisten auttajalta kysyttiin, mikä hänen työssään on ollut kaikkein raskainta. Hän vastasi: ”Nähdä se, mitä ihminen voi toiselle ihmiselle tehdä.” Psalmien kirjassa vastaamme tulevat petettyjen ihmisten hätä ja avunrukoukset. Niin kauan kuin syntiinlankeemuksen jälkeen on ihmisiä maanpäällä kulkenut, on ollut niitä, jotka hautovat pahoja aikeita ja kantavat sisimmässään tuhoa. Niitä, jotka eivät välitä siitä, miten toisen käy. Sairas aika tuottaa sairaita ihmisiä. Paha aika korostaa ihmisen pahuutta.''
''Jos sinä olet toisten hyväksikäyttämä ja kannat lähimmäistesi rakkaudettomuutta sisälläsi, tiedä, että Jumala vihaa hylkäämistä. Hänelle hauras ihminen on kallis ja rakas. Hän toteuttaa ajallaan oikeuden, sitä kukaan hyväksikäyttäjä ei voi paeta. Sinun ei tarvitse suostua vääryyteen. Toisten mielivaltaan taipuminen on Jumalan tahdon vastaista. Oikeutta Herramme tahtoo salatuimpaan saakka. Älä sinäkään tyydy muuhun.''
'' Hän kaivaa kuopan, kaivaa sen syväksi, mutta putoaa itse omaan kuoppaansa.''
Jarmo.
Kun vääristät yhden luvun Raamatussa, vääristät koko Jumalan sanan.
Olemme monessa ketjussa kanssasi taistelleet Ilmestyskirjan hevosista. Ja nyt jatkat vääristelemistä. Kysy viisaammilta ja pidä suusi siihen saakka supussa Raamatunopetuksista. Suosittelen.
Tässä on se eksyttäjä, jonka Karitsa, Jeesus Kristus lähettää matkaan.
Ilmestyskirja:
6:1 Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi yhden niistä seitsemästä sinetistä, ja kuulin yhden niistä neljästä olennosta sanovan niinkuin ukkosen äänellä: "Tule!"
6:2 Ja minä näin, ja katso: valkea hevonen; ja sen selässä istuvalla oli jousi, ja hänelle annettiin seppele, ja hän lähti voittajana ja voittamaan.
Sitten Karitsa avasi toisen sinetin. (ei siis poistunut ratsullaan)
6:3 Ja kun Karitsa avasi toisen sinetin, kuulin minä toisen olennon sanovan: "Tule!"Vaan nytpä ei Jarmo keksikkään omiaan, vaan Raamatunpainos 1992 puhuu puuta heinää...
Suosittelen vertaamaan Raamatunpainoksen 33/38 jakeen 12 tekstiä painoksen 1992 tekstiin. Ja tarkistamaan asian ihan ite... Stoptöhryille kirjoitti:
Eipäs keksitä omiaan.
Jarmo.
''Vihollinen teroittaa taas miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää. Hän tekee aseensa tappaviksi, nuolensa polttaviksi. Hän hautoo pahoja aikeita, kantaa sisimmässään tuhoa, synnyttää valhetta. Hän kaivaa kuopan, kaivaa sen syväksi, mutta putoaa itse omaan kuoppaansa.''
Ps. 7:13–16
''Hyväksikäytettyjen ihmisten auttajalta kysyttiin, mikä hänen työssään on ollut kaikkein raskainta. Hän vastasi: ”Nähdä se, mitä ihminen voi toiselle ihmiselle tehdä.” Psalmien kirjassa vastaamme tulevat petettyjen ihmisten hätä ja avunrukoukset. Niin kauan kuin syntiinlankeemuksen jälkeen on ihmisiä maanpäällä kulkenut, on ollut niitä, jotka hautovat pahoja aikeita ja kantavat sisimmässään tuhoa. Niitä, jotka eivät välitä siitä, miten toisen käy. Sairas aika tuottaa sairaita ihmisiä. Paha aika korostaa ihmisen pahuutta.''
''Jos sinä olet toisten hyväksikäyttämä ja kannat lähimmäistesi rakkaudettomuutta sisälläsi, tiedä, että Jumala vihaa hylkäämistä. Hänelle hauras ihminen on kallis ja rakas. Hän toteuttaa ajallaan oikeuden, sitä kukaan hyväksikäyttäjä ei voi paeta. Sinun ei tarvitse suostua vääryyteen. Toisten mielivaltaan taipuminen on Jumalan tahdon vastaista. Oikeutta Herramme tahtoo salatuimpaan saakka. Älä sinäkään tyydy muuhun.''
'' Hän kaivaa kuopan, kaivaa sen syväksi, mutta putoaa itse omaan kuoppaansa.''
Jarmo.
Kun vääristät yhden luvun Raamatussa, vääristät koko Jumalan sanan.
Olemme monessa ketjussa kanssasi taistelleet Ilmestyskirjan hevosista. Ja nyt jatkat vääristelemistä. Kysy viisaammilta ja pidä suusi siihen saakka supussa Raamatunopetuksista. Suosittelen.
Tässä on se eksyttäjä, jonka Karitsa, Jeesus Kristus lähettää matkaan.
Ilmestyskirja:
6:1 Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi yhden niistä seitsemästä sinetistä, ja kuulin yhden niistä neljästä olennosta sanovan niinkuin ukkosen äänellä: "Tule!"
6:2 Ja minä näin, ja katso: valkea hevonen; ja sen selässä istuvalla oli jousi, ja hänelle annettiin seppele, ja hän lähti voittajana ja voittamaan.
Sitten Karitsa avasi toisen sinetin. (ei siis poistunut ratsullaan)
6:3 Ja kun Karitsa avasi toisen sinetin, kuulin minä toisen olennon sanovan: "Tule!"En minä voi kertoa asioita sellaisille, jotka eivät kuuntele. He ovat niin paneutuneet siihen minkä ovet omeksuneet, ettei mikään järkikään enää sitä muuta. Varsinkin Bibliaseuran väännös Raamatusta 1992 on sellainen soopakirja että se on sekottanut monet äärettömänkin tärkeät käsitteet pahasta hyväksi ja päinvastoin.
- näkymätön-ninni
Tässä vielä selvennykseksi Psalmi 7 kokonaisuudessaan alaviitteineen. Huomioikaa, ettei tuossa tosiaankaan puhuta vihollisen miekasta, eikä vihollisen jousesta. Vaan Jumalan teroittaa miekkansa ja jännittää jousensa...
PSALMIT
7. Psalmi
1. Daavidin virsi, jonka hän veisasi Herralle benjaminilaisen Kuusin sanojen johdosta.
2. Herra, minun Jumalani, sinuun minä turvaan; pelasta minut kaikista vainoojistani ja vapahda minut,
3. etteivät he raatelisi minua niinkuin leijona ja tempaisi pois - eikä pelastajaa olisi.
4. Herra, minun Jumalani, jos minä näin olen tehnyt, jos vääryys minun käsiäni tahraa,
5. jos olen tehnyt pahaa niille, jotka elivät rauhassa minun kanssani, tai jos olen ryöstänyt niiltä, jotka syyttä minua ahdistivat,
6. niin vainotkoon vihollinen minun henkeäni, saakoon minut kiinni ja polkekoon maahan minun elämäni ja painakoon minun kunniani tomuun. Sela.
7. Nouse, Herra, vihassasi. Kohoa minun vastustajaini raivoa vastaan ja heräjä avukseni sinä, joka sääsit tuomion.
Ps. 138:7 Vaikka minä vaellan ahdistuksen keskellä, niin sinä virvoitat minut. Sinä ojennat kätesi minun vihamiesteni vihaa vastaan, ja sinun oikea kätesi auttaa minua.
8. Ympäröikööt sinua kansojen joukot, ja palaja heidän ylitsensä korkeuteen.
9. Herra tuomitsee kansat; auta minut oikeuteeni, Herra, minun vanhurskauteni ja viattomuuteni mukaan.
Ps. 94:2 Nouse, maan tuomari, kosta ylpeille heidän tekonsa.
10. Loppukoon jumalattomain pahuus, ja vahvista vanhurskaita. Sillä sinä, joka tutkit sydämet ja munaskuut, olet vanhurskas Jumala.
1Sam. 16:7 Mutta Herra sanoi Samuelille:Älä katso hänen näköänsä äläkä kookasta vartaloansa, sillä minä olen hänet hyljännyt. Sillä ei ole, niinkuin ihminen näkee: ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen.
1Kun. 8:39 niin kuule silloin taivaasta, asuinpaikastasi, ja anna anteeksi ja tee niin, että annat jokaiselle aivan hänen tekojensa mukaan, koska sinä tunnet hänen sydämensä - sillä sinä yksin tunnet kaikkien ihmislasten sydämet -
Ps. 17:3 Sinä koettelet minun sydäntäni, tarkkaat sitä yöllä, sinä tutkit minua, mutta et mitään löydä. Jos minä pahaa ajattelen, ei se käy suustani ulos.
Jer. 11:20 Mutta Herra Sebaot on vanhurskas tuomari, joka tutkii munaskuut ja sydämen. Salli minun nähdä sinun kostavan heille, sillä sinun haltuusi minä olen uskonut asiani.
Jer. 17:10 Minä, Herra, tutkin sydämen, koettelen munaskuut, ja annan jokaiselle hänen vaelluksensa mukaan, hänen töittensä hedelmän mukaan.
Jer. 20:12 Herra Sebaot, sinä joka tutkit vanhurskaan, näet munaskuut ja sydämen, salli minun nähdä, että kostat heille, sillä sinun huomaasi minä olen jättänyt asiani.
11. Minun kilpenäni on Jumala; hän on oikeamielisten pelastaja.
Ps. 3:4 Mutta sinä, Herra, olet minun kilpeni, sinä olet minun kunniani, sinä kohotat minun pääni.
12. Jumala on vanhurskas tuomari ja Jumala, joka vihastuu joka päivä.
Ps. 58:12 Silloin ihmiset sanovat: Totisesti, vanhurskaalla on hedelmä; totisesti, on Jumala, joka tuomitsee maan päällä.
13. Jos kääntymystä ei tule, niin hän teroittaa miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää sillä;
5Moos. 32:41 kun minun käteni ryhtyy tuomiota pitämään, niin minä kostan vastustajilleni ja maksan vihamiehilleni. Minä annan nuolteni juopua verestä -
Valit. 2:4 Hän jännitti jousensa kuin vihamies, seisoi oikea käsi koholla kuin vihollinen ja tappoi kaiken, mihin silmä oli ihastunut. Tytär Siionin majaan hän vuodatti kiivautensa kuin tulen.
14. hän valmistaa surma-aseet ja tekee nuolensa palaviksi.
Ps. 21:13 sillä sinä ajat heidät pakoon, tähtäät heitä kasvoihin jousesi jänteellä.
15. Katso, tuo hautoo turmiota, kantaa tuhoa kohdussaan, mutta hän synnyttää pettymyksen.
Job 15:35 He kantavat tuhoa ja synnyttävät turmiota, ja heidän kohtunsa valmistaa petosta.'
Jes. 33:11 Olkia te kannatte kohdussanne, akanoita synnytätte; teidän kiukkunne on tuli, joka kuluttaa teidät.
Jes. 59:4 Ei kukaan vaadi oikeuteen vanhurskaasti, eikä kukaan käräjöi rehellisesti. He turvautuvat tyhjään ja puhuvat vilppiä, kantavat kohdussaan tuhoa ja synnyttävät turmion.
16. Hän kaivoi haudan ja koversi sen, mutta itse hän kaatuu tekemäänsä kuoppaan.
Ps. 9:16 Pakanat ovat vajonneet kaivamaansa hautaan; heidän jalkansa takertui verkkoon, jonka he virittivät.
Ps. 57:7 Verkon he virittivät minun askelteni tielle, painoivat minun sieluni maahan, kaivoivat eteeni kuopan, mutta itse he siihen suistuivat. Sela.
Sananl. 26:27 Joka kuopan kaivaa, se itse siihen lankeaa; ja joka kiveä vierittää, sen päälle se takaisin vyörähtää.
Saarn. 10:8 Joka kuopan kaivaa, se siihen putoaa; joka muuria purkaa, sitä puree käärme.
17. Hänen turmionhankkeensa kääntyy hänen omaan päähänsä, ja hänen vääryytensä lankeaa
Est. 7:10 Niin ripustettiin Haaman hirsipuuhun, jonka hän oli pystyttänyt Mordokain varalle. Sitten kuninkaan viha asettui.
Sananl. 5:22 Jumalattoman vangitsevat hänen rikoksensa, ja hän tarttuu oman syntinsä pauloihin.- Voivoivoi
VOI TEITÄ, TE YMMÄRTÄMÄTTÖMÄT.
ALOITUKSEN TEKSTI ON RAAMATTUPAINOKSESTA 1992.
Sitten te ette muka ymmärrä paholaisen tekoja kun eri sanoilla ilmaistu asia kuin painoksessa 33/38.
Alatte saivarrella kuin fariseukset ja kirjanoppineet konsanaan.
Nielette kamelin, mutta siivilöitte hyttysen.
Voi teitä. Herra armahtakoon teitä, ymmärtämättömät. - Voivoivoi
Ymmärryksenne ei riitä siihen edes, että tarkistaisitte mistä Raamatunpainoksesta on kysymys muutamassa jakeessa Raamatusta, johon aloitus perustuu ja vasta sen jälkeen alkaisitte vuodattaa sisintänne.
Raamatussa sanotaan, että ei ihan jokaisen pidä ruveta Raamatunopettajaksi.
Tiedättekö edes sen, että miksi ei? - näkymätön-ninni
Voivoivoi kirjoitti:
Ymmärryksenne ei riitä siihen edes, että tarkistaisitte mistä Raamatunpainoksesta on kysymys muutamassa jakeessa Raamatusta, johon aloitus perustuu ja vasta sen jälkeen alkaisitte vuodattaa sisintänne.
Raamatussa sanotaan, että ei ihan jokaisen pidä ruveta Raamatunopettajaksi.
Tiedättekö edes sen, että miksi ei?Taisipa osua tämä aihe arkaan kohtaan, mutta nyt ei hyssytellä...
Nyt herääkin kysymys:
Miten voi olla, että Raamatunpainoksessa 1992 on jae 12 noin erilainen kuin painoksessa 33/38???
Nyt ei ole kyse vain saivartelusta, vaan Jumalan Sanasta!!!
Tässä ylempänä 33/38 teksti ja alempana 1992 teksti, jossa jakeen 12 asiayhteys on muutettu:
10 (7:11) Minun kilpenäni on Jumala; hän on oikeamielisten pelastaja.
10 (7:11) Minun kilpeni on Jumala, hän on vilpittömien auttaja. [1. Moos. 15:1 ]
11 (7:12) Jumala on vanhurskas tuomari ja Jumala, joka vihastuu joka päivä.
11 (7:12) Jumala on vanhurskas tuomari, hän langettaa tuomioita joka päivä.
12 (7:13) JOS KÄÄNTYMYSTÄ EI TULE, niin hän teroittaa miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää sillä;
12 (7:13) Vihollinen teroittaa taas miekkansa, jännittää jou sensa ja tähtää.
13 (7:14) hän valmistaa surma-aseet ja tekee nuolensa palaviksi.
13 (7:14) Hän tekee aseensa tappaviksi, nuolensa polttaviksi.
14 (7:15) Katso, tuo hautoo turmiota, kantaa tuhoa kohdussaan, mutta hän synnyttää pettymyksen.
14 (7:15) Hän hautoo pahoja aikeita, kantaa sisimmässään tuhoa, synnyttää valhetta.
15 (7:16) Hän kaivoi haudan ja koversi sen, mutta itse hän kaatuu tekemäänsä kuoppaan.
15 (7:16) Hän kaivaa kuopan, kaivaa sen syväksi, mutta putoaa itse omaan kuoppaansa. [Ps. 9:16,17, Ps. 57:7; Sananl. 26:27; Saarn. 10:8]
16 (7:17) Hänen turmionhankkeensa kääntyy hänen omaan päähänsä, ja hänen vääryytensä lankeaa hänen päälaelleen.
16 (7:17) Hänen pahuutensa kääntyy häntä itseään vastaan, hänen väärät tekonsa kasautuvat hänen oman päänsä päälle.
17 (7:18) Minä kiitän Herraa hänen vanhurskaudestansa ja veisaan Herran, Korkeimman, nimen kiitosta.
17 (7:18) Minä kiitän Herraa hänen oikeista tuomioistaan, ylistän Herran, Korkeimman,
Tässä oli hyvä esimerkki siitä, miksi käytän edelleenkin tuota 33/38 painosta!!! - näkymätön-ninni
Toki aloituksessa muu teksti oli hyvää asiaa, mutta Sanan paikka psalmista 7 oli käytetty väärin ja väärässä tarkoituksessa.
Siis tästä olen samaa mieltä, josta aloituksessa puhuttiin:
Hyväksikäytettyjen ihmisten auttajalta kysyttiin, mikä hänen työssään on ollut kaikkein raskainta. Hän vastasi: ”Nähdä se, mitä ihminen voi toiselle ihmiselle tehdä.” Psalmien kirjassa vastaamme tulevat petettyjen ihmisten hätä ja avunrukoukset. Niin kauan kuin syntiinlankeemuksen jälkeen on ihmisiä maanpäällä kulkenut, on ollut niitä, jotka hautovat pahoja aikeita ja kantavat sisimmässään tuhoa. Niitä, jotka eivät välitä siitä, miten toisen käy. Sairas aika tuottaa sairaita ihmisiä. Paha aika korostaa ihmisen pahuutta.
Jos sinä olet toisten hyväksikäyttämä ja kannat lähimmäistesi rakkaudettomuutta sisälläsi, tiedä, että Jumala vihaa hylkäämistä. Hänelle hauras ihminen on kallis ja rakas. Hän toteuttaa ajallaan oikeuden, sitä kukaan hyväksikäyttäjä ei voi paeta. Sinun ei tarvitse suostua vääryyteen. Toisten mielivaltaan taipuminen on Jumalan tahdon vastaista. Oikeutta Herramme tahtoo salatuimpaan saakka. Älä sinäkään tyydy muuhun. näkymätön-ninni kirjoitti:
Taisipa osua tämä aihe arkaan kohtaan, mutta nyt ei hyssytellä...
Nyt herääkin kysymys:
Miten voi olla, että Raamatunpainoksessa 1992 on jae 12 noin erilainen kuin painoksessa 33/38???
Nyt ei ole kyse vain saivartelusta, vaan Jumalan Sanasta!!!
Tässä ylempänä 33/38 teksti ja alempana 1992 teksti, jossa jakeen 12 asiayhteys on muutettu:
10 (7:11) Minun kilpenäni on Jumala; hän on oikeamielisten pelastaja.
10 (7:11) Minun kilpeni on Jumala, hän on vilpittömien auttaja. [1. Moos. 15:1 ]
11 (7:12) Jumala on vanhurskas tuomari ja Jumala, joka vihastuu joka päivä.
11 (7:12) Jumala on vanhurskas tuomari, hän langettaa tuomioita joka päivä.
12 (7:13) JOS KÄÄNTYMYSTÄ EI TULE, niin hän teroittaa miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää sillä;
12 (7:13) Vihollinen teroittaa taas miekkansa, jännittää jou sensa ja tähtää.
13 (7:14) hän valmistaa surma-aseet ja tekee nuolensa palaviksi.
13 (7:14) Hän tekee aseensa tappaviksi, nuolensa polttaviksi.
14 (7:15) Katso, tuo hautoo turmiota, kantaa tuhoa kohdussaan, mutta hän synnyttää pettymyksen.
14 (7:15) Hän hautoo pahoja aikeita, kantaa sisimmässään tuhoa, synnyttää valhetta.
15 (7:16) Hän kaivoi haudan ja koversi sen, mutta itse hän kaatuu tekemäänsä kuoppaan.
15 (7:16) Hän kaivaa kuopan, kaivaa sen syväksi, mutta putoaa itse omaan kuoppaansa. [Ps. 9:16,17, Ps. 57:7; Sananl. 26:27; Saarn. 10:8]
16 (7:17) Hänen turmionhankkeensa kääntyy hänen omaan päähänsä, ja hänen vääryytensä lankeaa hänen päälaelleen.
16 (7:17) Hänen pahuutensa kääntyy häntä itseään vastaan, hänen väärät tekonsa kasautuvat hänen oman päänsä päälle.
17 (7:18) Minä kiitän Herraa hänen vanhurskaudestansa ja veisaan Herran, Korkeimman, nimen kiitosta.
17 (7:18) Minä kiitän Herraa hänen oikeista tuomioistaan, ylistän Herran, Korkeimman,
Tässä oli hyvä esimerkki siitä, miksi käytän edelleenkin tuota 33/38 painosta!!!Minä en pidä Raamattua 1992 Jumalan sanana, vaan Bibliaseuran versioina Raamatusta.
- Nononoo
JarmoEklund kirjoitti:
Minä en pidä Raamattua 1992 Jumalan sanana, vaan Bibliaseuran versioina Raamatusta.
Erottakaa asiat toisistaan.
Erottakaa eri lähteinä käytetyt painokset teksteissä.
Kokonaan eri keskustelun aihe on sitten se, että mikä on se ''oikea'' käännös kenenkin mielestä.
Monet pitävät ainoana oikeana käännöksenä viimeistä käännöstä - Raamattu kansalle.
Biblia (1776)
Ja hän on pannut muutamat apostoleiksi, muutamat prophetaiksi, muutamat evankelistaiksi, muutamat paimeniksi ja opettajiksi. - senmikätottaon
Nononoo kirjoitti:
Erottakaa asiat toisistaan.
Erottakaa eri lähteinä käytetyt painokset teksteissä.
Kokonaan eri keskustelun aihe on sitten se, että mikä on se ''oikea'' käännös kenenkin mielestä.
Monet pitävät ainoana oikeana käännöksenä viimeistä käännöstä - Raamattu kansalle.
Biblia (1776)
Ja hän on pannut muutamat apostoleiksi, muutamat prophetaiksi, muutamat evankelistaiksi, muutamat paimeniksi ja opettajiksi.Pyhä Henki todistaa...
- näkymätön-ninni
JarmoEklund kirjoitti:
Minä en pidä Raamattua 1992 Jumalan sanana, vaan Bibliaseuran versioina Raamatusta.
Kuin myös!
- näkymätön-ninni
Raamatun kääntämisessä on kaksi eri periaatetta. Vanha Kirkkoraamattu 33/38 oli käännetty sanavastaavuusperiaatteella, eli sanat pyrittiin kääntämään suomen kielen vastaavilla sanoilla aina kuin mahdollista.
Kun Uutta Kirkkoraamattua alettiin kääntää, käännöskomitea ilmoitti, että se käännetään dynaamisen vastaavuuden periaatteella. Vuoden 1992 Uudessa Kirkkoraamatussa ei niinkään välitetä yksittäisten sanojen kääntämisestä, vaan pyritään välittämään lukijalle tekstin tunne ja sisältö.
Dynaaminen käännösperiaate on sinänsä mahdollinen käännösperiaate, mutta tuo mukanaan sen, että käännökseen tulee helposti vapaata tulkintaa, ja tuo vapaa tulkinta juuri huolestuttaakin vuoden 1992 uudessa kirkkoraamatussa.
Meillä Kristityillä on yhteinen usko Jeesukseen Kristukseen rakkaaseen vapahtajaamme. Kun me rakastamme Herraamme Jeesusta kaikesta sydämestämme, me haluamme omasta halustamme oppia tuntemaan hänet paremmin. Jumalan Sana on Lähde josta opimme Hänet tuntemaan. Siksi onkin surullista, että vuoden 1992 kirkkoraamattu on monessa kohtaa vääristänyt uskovan Kristityn mahdollisuuksia tutustua Jumalaan sellaisena kuin Hän on meille Itsensä ilmoittanut.
Ihmeellisesti on Herra minua tässäkin asiassa varjellut. Hyllystä löytyy vihkiraamattu, joka on vuoden 1992 painos, mutta jostain kumman syystä olen aina lukenut rippilahjaksi uskovalta tädiltäni vuonna 1985 saamaa 33/38 Raamattua. Tämä Raamattu olikin melkoisen pitkän tovin avaamattomana hyllyssä pölyttymässä. Uskon tielle olen saanut tulla myöhemmällä iällä jo naimisissa ollessa, joten ihan hyvin olisin voinut ottaa kätösiini vuoden 1992 painoksen. Kuka saikaan minut tarttumaan tuohon vanhaan kirkkoraamattuun! Niin ihmeellisesti Herra meitä ohjaa ja johdattaa. Tähän ei voi muuta todeta kuin kiitos Herralle!!! näkymätön-ninni kirjoitti:
Raamatun kääntämisessä on kaksi eri periaatetta. Vanha Kirkkoraamattu 33/38 oli käännetty sanavastaavuusperiaatteella, eli sanat pyrittiin kääntämään suomen kielen vastaavilla sanoilla aina kuin mahdollista.
Kun Uutta Kirkkoraamattua alettiin kääntää, käännöskomitea ilmoitti, että se käännetään dynaamisen vastaavuuden periaatteella. Vuoden 1992 Uudessa Kirkkoraamatussa ei niinkään välitetä yksittäisten sanojen kääntämisestä, vaan pyritään välittämään lukijalle tekstin tunne ja sisältö.
Dynaaminen käännösperiaate on sinänsä mahdollinen käännösperiaate, mutta tuo mukanaan sen, että käännökseen tulee helposti vapaata tulkintaa, ja tuo vapaa tulkinta juuri huolestuttaakin vuoden 1992 uudessa kirkkoraamatussa.
Meillä Kristityillä on yhteinen usko Jeesukseen Kristukseen rakkaaseen vapahtajaamme. Kun me rakastamme Herraamme Jeesusta kaikesta sydämestämme, me haluamme omasta halustamme oppia tuntemaan hänet paremmin. Jumalan Sana on Lähde josta opimme Hänet tuntemaan. Siksi onkin surullista, että vuoden 1992 kirkkoraamattu on monessa kohtaa vääristänyt uskovan Kristityn mahdollisuuksia tutustua Jumalaan sellaisena kuin Hän on meille Itsensä ilmoittanut.
Ihmeellisesti on Herra minua tässäkin asiassa varjellut. Hyllystä löytyy vihkiraamattu, joka on vuoden 1992 painos, mutta jostain kumman syystä olen aina lukenut rippilahjaksi uskovalta tädiltäni vuonna 1985 saamaa 33/38 Raamattua. Tämä Raamattu olikin melkoisen pitkän tovin avaamattomana hyllyssä pölyttymässä. Uskon tielle olen saanut tulla myöhemmällä iällä jo naimisissa ollessa, joten ihan hyvin olisin voinut ottaa kätösiini vuoden 1992 painoksen. Kuka saikaan minut tarttumaan tuohon vanhaan kirkkoraamattuun! Niin ihmeellisesti Herra meitä ohjaa ja johdattaa. Tähän ei voi muuta todeta kuin kiitos Herralle!!!On eräs kolmas syy, miksi 1992 käännöstä peräti jouduttiin muuttamaan alkuperäisteoksesta, on että tekijänoikeuslaissa vanhaa teosta pitää muuttaa 15% jotta sille saadaan tekijänoikeudet voimaan. Näin ollen Bibliaseuran oli muuteltava sitä koska se on nyt tekijänoikeuksin suojattu teos, jota ei saa kopioida kuin Bibliaseuran luvalla. Tämä lukee kirjan alkusivuilla, joten kristittynä minun on ainakin pakko tulkita että se ei ole enää Jumalan sanaa ollenkaan, vaan Bibliaseuran versio oma Raamatusta.
Lisäksi tuon teoksen käännösvaiheessa mukana ollut eräs silloinen kirkonmies Kari Mäkinen kollegoitaan opasti sanoin "ette kai te hyvät ihmiset ihan kaikkea usko mitä siihen on kirjoitettu".- näkymätön-ninni
Niinpä... Mitä tuosta kirkonmiehen kommentista pitäisi ajatella..
Surulliseksihan siitä tulee kun oman kotikirkon päämies ei usko kirjoitettuun Raamatun Sanaan.
Ajatuksia herättää kovastikkin: "laittomuuden salaisuus on vaikuttamassa"! "Rakkaus totuuteen on kuollut!"
2.Tess.2:
7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.
Mitä sanoo Herra: "Minä Olen Tie, Totuus ja Elämä!"
"'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'.
Kun lähdemme kulkemaan Herran ohjaamaa tietä, syntyy sitä kautta myös Rakkaus Totuuteen, joka johtaa Elämään.
1. Piet. 2:1
1 Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu,
2 ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen,
3 jos "olette maistaneet, että Herra on hyvä".
Kiitos Ninni kun heti ymmärsit. Kuten aina olet niin tehnyt :)
Herra puhutelkoot meitä ja valaiskoot tiemme ja murtakoon leipämme.- näkymätön-ninni
Aamen!
Ja kiitos kuuluu sinulle Jarmo kun valaisit asian! Ilman tuota viestiäsi suorasta miekasta ja jousesta olisin jäänyt pimentoon...
Kiitetään Herraa, että Hän meitä johdattaa ja ohjaa kohti Totuutta salatuimpaan saakka!!!
Saa_tanalla on tapana kääntää systemaattisesti pienikin asia kerrallaan Jumalan alkuperäinen tarkoitus valkoisesta mustaksi ja musta valkoiseksi.
Tässä on se sama ristiriita, kuin oli Pietarilla maallisine ajatuksineen, kun hän yritti suojella Jeesusta sanomalla etten minä anna sinua niiden käsiin, vaan suojelen sinua. Johon Jeesus vastasi yksoikoon, "väisty saa_tana".
Tästä samasta syystä Jeesus sanoi kerran "voi kun se olisi jo syttynyt".... siis mikä? No Jumalan viha tietenkin, koska Jeesus tiesi montako uhria ja marttyyria täytyy kuolla ennen kuin se Jumalan vihan aika tulee. Siksi tästä samasta syystä ihmiset luulevat että miekka on aina pahasta ja jousi on aina pahuuden käsissä, samoin kuin moni rukoilee nytkin vihan ajaoille siirtymää. Minä rukoilen Jumalaa että sytytä jo se viha, poista jo se mätä hammas ettei meidän enempää tarvitse kärsiä.
Älkää jarruttako rukouksillanne Jumalan työtä rukoilemalla itsellenne jatkuvasti lisää hyvinvointia ja maailmaan rauhaa tässä ajassa tai tekemällä addresseja pedon merkkiä vastaan, jarruttaaksenne sillä Jumalan suunnitelmia. Teette Pietarin töitä silloin ja sanotte että minä suojelen tämän maailman ajan tapahtumia. Te suojelette rukouksinenne tämän maailman herraa ja sen hallintoa tuhatvuotiskaudelta. Siksi Jeesus sanoi, "häivy saatana".
Rukoilkaa sen sijaan Herramme tulemusta ja rauhaa Jeesuksessa tuhatvuotiskaudessa. Me emme kuitenkaan voi poistaa ilmestyskirjan tapahtumia, joten emme voi sille mitään mikä maailmaa kohtaa, joten voisimme vain rukoilla että se pian syttyisi, ettei enää enempää tarvitsisi ihmisten syntyä tänne kuolemaan epäreilun, lyhyen ja väkivaltaisen elämän päätteeksi, vaan saisimme ikuisen rauhan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123710MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar741954Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin821243Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671067Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331008Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60863- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3788