Mistä erottaa maito-tai rautahampaan?

Olen 12-vuotias, ja minua huolestuttaa hampaani. Minun ylähampaista ensimmäinen poskihammas heiluu. Kun heilutan sitä, tunnen kun ikeneni sisällä heiluisi joku samalla. Minua huolestuttaa että kyseessä olisi rautahammas. Minulla on ollut monta vuotta ientulehdus, ja vanhempani uskoo syyn olevan siinä. Enkä osaa erottaa mikä on rautahammas tai maitohammas..
4516397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Hei! Olet aika nuori siihen, että sinulla olisi ehtinyt vaihtua ensimmäinen poskihammas maitohampaasta rautahampaaksi ja se rautahammas olisi ehtinyt mennä niin huonoon kuntoon, että alkaa irrota. Kyllä olisin 99% varma, että se on maitohammas, joka irtoaa, kuten niiden kuuluukin. Mutta oli mikä oli, ientulehdus sinun täytyy hoitaa, ole kiltti ja usko se. Ientulehdus voi vuosikausia jatkuessaan heikentää rautahampaidenkin kiinnitystä ja hammas voi lopulta irrota. Siihen menee kuitenkin todella kauan, ja sitä ennnen suurempi vaara liittyy siihen, että tulehtuneista ikenistä voi päästä verenkiertoon bakteereita. Ja tulehdus on aina elimistölle rasite. Lisäksi yleensä ihmisen hengitys haisee pahalle, jos hänellä on ientulehdusta. En halua pelotella sinua; ientulehdus on melkein kaikilla ihmisillä jossain vaiheessa elämää, eikä siitä aiheudu heille vaaraa. Mutta silti se todella, todella kannattaa hoitaa.

Miten se sitten hoidetaan? Osta tai pyydä vanhempiasi ostamaan sähköhammasharja. Harjaa hampaat aamulla ja illalla 2 minuuttia kerallaan. Ja tästä ei saa lintsata vaikka mikä olisi. Aluksi se voi hiukan sattua ja ikenistä vuotaa verta. Älä varo vertavuotavia ikeniä, vaan harjaa kunnolla. Sitten tulehdus alkaa helpottaa ja ikenet paranevat, eikä harjaus enää viikon-parin viikon jälkeen satu, eikä verta tule. Terveet ikenet eivät vuoda verta harjatessa. Kun tulehdus on parantunut, heitä käyttämäsi hammasharjan vaihtopää pois ja ota uusi ja puhdas käyttöön.

Jos asia vaivaa sinua kovasti, varaa tai pyydä vanhempiais varaamaan sinulle sika hammaslääkäriin tai suuhygienistille.

Kaikkea hyvää sinulle! :)

Äänestä
  • Mun hammas on heilumassa ja se on ehkä rautahammas ikenistä ei vuoda verta (joskus vuotanut) mutta henki haisee mitä teen pelkään ylikaiken hammaslääkäriä😔😔

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mun hammas on heilumassa ja se on ehkä rautahammas ikenistä ei vuoda verta (joskus vuotanut) mutta henki haisee mitä teen pelkään ylikaiken hammaslääkäriä😔😔

    Ei hätää kun et hriluta heiluvaa rautahammasta niin se juurtuu takaisin kiinni

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mun hammas on heilumassa ja se on ehkä rautahammas ikenistä ei vuoda verta (joskus vuotanut) mutta henki haisee mitä teen pelkään ylikaiken hammaslääkäriä😔😔

    Hei mullakin heiluu jurri nyt ala hampaisss oleva hammas ja olen kohta 11v ja en ole varma onko se rautahammas joten mitä tekisisn sille

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei hätää kun et hriluta heiluvaa rautahammasta niin se juurtuu takaisin kiinni

    kiitos kun kerroit mua hulestutti nyt lopetan siihen koskemisen! kiitos :)

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Hei mullakin heiluu jurri nyt ala hampaisss oleva hammas ja olen kohta 11v ja en ole varma onko se rautahammas joten mitä tekisisn sille

    Ei ole rautahammas todennäköisesti iässäsi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mun hammas on heilumassa ja se on ehkä rautahammas ikenistä ei vuoda verta (joskus vuotanut) mutta henki haisee mitä teen pelkään ylikaiken hammaslääkäriä😔😔

    Tässä ajassa vielä pelätä hammaslääkäriä on outo ajatus koska vika ei voi olla hoidossa vaan siten hammaslääkärin työskentelyssä.Mutta suosittelen hammaslääkärille menemistä ja valita hammaslääkäri joka perehtynyt pelkopotilaisiin.

    Äänestä

  • Rautahampaan tunnistaa siitä, että se ruostuu.

    Äänestä

No mulla on sama mutta tiiän että se on rauta hammas ja se heiluu koska se on just kasvamassa mutta mulla ei ole koskaan ollut ien tulehdusta

Äänestä

Eikö sinun ikäinen pääse vielä helposti hammaslääkäriin julkisella puolella eli nk. terveyskeskushammaslääkäriin? Lasten hammasongelmat kuuluu hoitaa. Ientulehdus on asia, jolle voi tehdä jotain. Joten pyydät vanhempiasi tai jotain muuta aikuista soittamaan ja varaamaan sinulle hammaslääkäriajan. Tai soita itse, osaat varmasti.

Hammas saa heilua aika paljon, ennenkuin se irtoaa, jollei sen alla ole uutta hammasta työntämässä sitä pois. Minulla on poistettu viimeiset maitohampaat 43- ja 45-vuotiaana (pysyvät hampaanaiheet puuttuivat) . Kumpaakaan en saanut itse irti, vaikka heiluivat runsaasti, ja olivat vain osittain kiinni. Hammaslääkäri sanoi, että hammas on kiinni säikeillä. Eli säikeet vain antoivat periksi, mutteivat katkenneet, kun heilutin hammasta.

Äänestä

Tiedän+tosi+vanha+keskustelu+mutta+jos+heiluttaa+hammasta+ja+tuntee+että+siinä+ylä+puolella+on+jokin+nii+noi+90%++varmuudella+se+on+maitohammas+jota+rautahammas+työntää+pois+jotta+mahtuisi+kasvamaan.+Sillä+itsellänikin+heiluu+juuri+yksi+poski+hammas+ja+siinä+tuntuu+sellanen+pieni+paine+että+joku+työntäsi+sitä+nii+rautahammas+se+vain+on

Äänestä

Hei. Mulla heiluu oikees yläkulmassa hammas ja vasemmassa ylakulmassa ja en yhtään tiiä kumpi se on. Ja tiiän et jos e ois rauta nii kuinka kaua siihen menisi että se juurtuuu takaisin kiinni?

Äänestä

Minulta lähti juuri maitohammas vaikka se ei heilunut kuin hitusen verran. Söin toffeeta kunnes huomasin, että hampaani puuttuu. Alta ei kasva uutta ja hampaan kohdalla on verinen rako. Onko se normaalia?

Äänestä

sinjdkdbd

Äänestä

Hei mulla on ylhäällä oikeasta taaimmaisesta hampaassa laskettuna eteenpäin yksi heiluu eikä mulla oo ennen irronnut siitä hammasta enkä tiedä onko se rauta- vai maitohammas olen 11-vuotias
Haluaisin nopean vastauksen ennen kuin teen mitään väärää

Äänestä
  • Maitohammas jos ei ole ennen lähtenyt☺️

    Äänestä

Haluaisin tietää itsekkin

Äänestä

Mulla on johnnydepp- hampaisto. Rottaihminen nääs.

Äänestä

Heippa rallaa! Olen jo 9V, ja mietin että päiväkoti ikäisenä lähti viimeksi hampaita? Kun liikunta alahammasta se liikkuu? Enkä ole varma onko kyseessä maito vai rauta hammas.

Äänestä

Voi ei liikunta piti sanoa liikutan😂🤣

Äänestä

Moi olen tyttö 12 joka ei tunnista rauta ja maito hammasta ja nyt mulla heiluu hammas ja en tiedä mitä mun pitää tehdä

Äänestä

Siis oon 12v ja mun ylähammas(poskihammas) heiluu. Mun mielestä se on jo irronnu ja pelottaa jos se irtooki ja se on rautahammas. Mutta jos sitä heiluttaa niin tuntuu kuin siellä olisi toinen hammas, vaikka hammas lääkäri sanoi että mulla on enää 2 maitohammasta ja molemmat irtosi. Mitä luulette onko se rauta hammas vai maitohammas?

Äänestä

Oon 12-vuotias poika kohta 13 minulla lähti poskihammas ja heiluu tällä hetkellä toinen en tiedä onko ne rautahampaita vai maitohampaita voiko joku kertoa

Äänestä

Olen 11 vuotias minulla heiluu hammas se on eka sivuhammas. En ole varma onko se rauta hammas ja minua huolestuttaa että se on rautahammas, mutta en keksi mitään syytä miksi rautahampaani heiluisi.

Äänestä
  • Aika vanha kommentti mut sama. :[

    Äänestä

Minulla heiluu vasemmassa yläkulmassa eka sivu hammas. Minua pelottaa, että se on rautahammas vaikka ei ole mitään syytä miksi se rautahammas heiluisi. Ja en ole nyt ihan varma onko siitä ikinä lähtenyt hammasta, olisin kiitollinen jos saisin vastauksen mahdollisimman pian.

Äänestä
  • Minua pohdituttaa sama asia!

    Äänestä

Moi, olen 12v minulta on otettu hammaslääkärissä kaksi etuhammasta jotta siihen pääsisi kasvamaan uudet rautahampaat ja jotta niillä olisi tilaa, mutta nyt on mennyt ainakin puol vuotta eikä mitään hampaan alkuja ole näkyvissäkään

Äänestä

Hei olen kaksitoista vuotias ja minua huolestuttaa se että hammaslääkäri sanoi minulle että minulla on ientulehdus ja nyt hampaani heiluvat

Äänestä

Hammashoitaja tietysti. Asian ymmärtää iän karttuessa ja ulosoton uhalla. Ei pidä olla liian huolissaan varhain. Ei pitäisi.

Äänestä

Oo 13 ja mul heiluu hammas huolestuttaa vaan jos se onkii rautahammas. Mistä voin erottaa rautahampaan ja maitohampaan?

Äänestä
  • sun ikäsellä ei pitäis olla enää maitohampaita vaan kaikki puhjenneet hampaat on rautahampaita.

    Äänestä

Mistä tunnistaa rautahampaan ja maitohampaan?

Äänestä
  • Pysyvän hampaan kasvaessa ja puhjetessa kohti omaa paikkaansa se työntää maitohammasta, jolloin maitohampaan juuri resorboituu eli sulaa pois. Lopulta juureton maitohammas irtoaa ja pysyvän hampaan kruunu tulee esiin.

    Äänestä

Tjames Pondi elokuvassa oli rautahammas, hymyillessä erottui selvästi

Äänestä

minä ole 11v ja minulla ehkä (varmaan) heiluu RAUTAHAMMAS enkä tiedä mitä juuri nyt tehdä?

Äänestä

Bond elokuvassa oli jollain rautahammas jolla pystyi puremaan terästankoja poikki. Magneetillahan tuon voi helposti tsekata onko rautaa vai maitoa.

Äänestä

Mistä erottaa rautahampaan

Äänestä
  • Kokeile magneetilla.

    Äänestä

Moi olen 12 vuotias ja huomasin että mulla heilui hammas ja irrotin sen tänään en ole varma onko se rauta hammas siihen oli paikattu reikä

Äänestä
  • No et ole osannut pestä hampaita kun noin nuorella pitänyt paikata hampaita ja hampaat irtoilee.

    Äänestä

Hei minulla on sama asia ylä kulmahampaideni kanssa, mutta lääkäri arveli, että kyseesä on vain maitohammas

Äänestä

Voi ei

Äänestä

Hej olen 10 vuotias ja minulla heiluu poski hammas ja en tiedä onko se normaalia tässä iässä

Äänestä

Sama minulla

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Tyttö12v kirjoitti:

Olen 12-vuotias, ja minua huolestuttaa hampaani. Minun ylähampaista ensimmäinen poskihammas heiluu. Kun heilutan sitä, tunnen kun ikeneni sisällä heiluisi joku samalla. Minua huolestuttaa että kyseessä olisi rautahammas. Minulla on ollut monta vuotta ientulehdus, ja vanhempani uskoo syyn olevan siinä. Enkä osaa erottaa mikä on rautahammas tai maitohammas..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu