Nainen jätti, petti ja rakensi uuden elämän

minuntarinani

Olen 38-vuotias mies. Tapasin entisen vaimoni hieman alle kolmekymppisenä. Menimme naimisiin ja saimme kaksi lasta. Mielestäni olimme onnellisia. Toki en voi väittää, että intohimomme olisi pysynyt täysin samana, mutta seksiä oli kuitenkin 3-4 kertaa viikossa. Toin naiselle kukkia, ostin kylpylälomia, maksoin talon, sanoin päivittäin häntä rakastavani, tein jopa ruuat jne. Tuntui, ettei mikään riittänyt. Sitten viime vuoden lopulla, marraskuussa tuli pommi: nainen haki avioeroa. Nainen oli ottanut jo suhteen aikana uuden miehen ja muutti tammikuussa kuluvaa vuotta tämän kanssa samaan asuntoon. Tavannut tyypillseen tapaan tyttöjenillassa. Nainen oli puhunut erosta kaikkien muiden paitsi minun kanssani, panetellut ja haukkunut minua rumastikin tuttaville. Tämä tuntui pahalta, koska ei tullut mieleenikään haukkua ihmista, jonka kanssa on jakanut elämänsä niin syvästi. Nainen oli jopa sanonut sisarelleni, että naisella on aina oikeus tunteisiinsa ja toimia niiden mukaisesti. Mitään oikeutta tai vastuuta hänellä ei selvästi ollut minun suhteeni, kun oli katsonut uuden miehen, haukkunut minua, pettänyt ja jätti aivan tyhjän päälle. Hakee oikeudelta lähivanhemmuutta. Mietin vain jos minä miehenä olisin toiminut samoin, etsinyt uuden naisen, haukkunut lähipiirille julmin sanankääntein ja hakisin tyttärieni huoltajuutta. Olisin kai aika sika kaikkien mielestä? Kukaan lähipiiristä ja ystävistä ei ole naista tuominnut. Sekin tuntuu pahalta. Ilmeisesti miehillä ja naisilla ei toimi samat säännöt ja moraali: mies saa kantaakseen kunniataakan ja sosiaalisen häpeän, jos jättää perheensä, mutta nainen tekee itsenäisen ratkaisun ja oikeutettu toimimaan näin. Olen tosi surullinen ja masentunut. Olen kuullut monista muista miehistä, joille on näin käynyt. Tekisikin mieli kysyä naisten moraalista, että eikö omatunto yhtään kolkuta ja eikö asiat voisi fiksummin hoitaa, kuin näin?

8

1908

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jokuhaiskahtaa

      Öö tässä ei jokin täsmää. Jos exäsi oli vuosia sun kanssa ja saitte pari lasta niin miten yhdessä tyttöjenillassa kaikki voi muuttua niin että oletkin yht'äkkiä se pas-ka puoliso? Jätätkö kenties jotain olennaista kertomatta? Se että exäsi jätti sut niin ei tarkoita sitä, että jättäjässä on aina se syy. Parisuhde on kahden kauppa.

      • 13plus5

        Samaa mieltä, että tuskin on noin mustavalkoista, MUTTA!! On tuossa myös paljon sellaista, mitä olen itse kokenut. Exä pelasi pelejään minun selän takana, jäi kiinnikin ja minä hölmö kerta toisensa jälkeen uskoin vakuuttelut, ettei toistu enää. Naisilla tuntuu olevan näissä asioissa aina jonkinlainen verkosto taustalla. Ero mietitään valmiiksi, haetaan kritiikitön ja puolueellinen tuki omille ajatuksille ja kun käsikirjoitus on valmis, käydään toimittamassa ilmoitusluontoinen asia toiselle osapuolelle. Kukaan ei moralisoi esim sitä että kolmas pyörä on jo kuvioissa. No näin kävi minulle ja niin monta muutakin vastaavanlaista tarinaa olen kuullut. En väitä etteikö liitossa ollut ongelmia muutenkin, enkä ala tässä käymään läpi mikä oli syytä ja mikä seurausta. Pettäminen on vain halpa maista touhua muutenkin, saati vielä jättäjän toimesta. Yhteisten lasten äiti ei saa minun kunnioituksen huoltajana, mutta ei ansaitse sitä naisena eikä entisenä kumppanina. Pettämistä puolustaneet tai jopa minua hänen toiminnastaan syyttävät tahot eivät sitä ansaitse. Tuskin kaipaavatkaan, mutta siinäpä elävät keskenänsä leima otsassa ja ihmettelevät miksei se autuus sitten vuosienkaan päästä ole auennut.

        Oho, tulipa katkeran oloinen viesti. Ehkä kuitenkin enemmän flashback jostain menneisyydestä :) Enää muassa ei petetä ja maailmassa on onneksi paljon hyviä naisia kehen voi luottaa. Jopa eron hetkellä!


      • djfskj

        Käyn eroseminaarissa: 20 osallistujasta 3 on miehiä, loput naisia. Melkein kaikkien naisten kertomukset ovat variaatioista teemasta mies aloitti suhteen nuoremman naisen kanssa heti eron jälkeen tai mies jätti vaimonsa ja perheensä. Yleensä nainen on se joka jää selvittelemään mitä oikein tapahtui. Mies ei yleensä pohdi, hän toimii.
        Tämän ketjun aloittajalle haluan sanoa: vaimollasi oli parempi puoliso kuin hän ansaitsi. Kunhan tuosta toivut ja pääset jaloillesi, tapaat vielä naisen joka osaa arvostaa sinua. Toipumisen tielle suosittelen Rachel Sussmanin Erokirjaa (alaotsikko on opas naisille, mutta älä anna sen häiritä.)
        Toivotan ketjun aloittajalle ja kaikille muille eronsilmässä räpisteville voimia ja rohkeutta. Elämä on niin lyhyt, että sitä ei kannata haaskata huonoon kumppaniin. Mieluummin sitten rehellisesti yksin.


    • sateenjälkeen

      Olen nainen, mutta kanssasi samaa mieltä. Ei voi siis sanoa, että kaikki naiset jakaisivat ex-vaimosi asenteet ja käytöksen. Minusta teko oli törkeä ja näitä törkeitä tekoja on monelle tapahtunut. On aivan totta, että kun vaimo lähtee toisen matkaan, hän ei saa siitä läheskään sitä paheksuntaa, minkä mies saa vastaavassa tilanteessa. Lohduksi voisi kait sanoa, että et muuten mitään entisessä vaimossasi menettänyt. Sinulla on täysi oikeus haukkua nyt häntä, vaikka eivät kukaan muu sitä tekisi. Uskon silti, että tulet saamaan ymmärtäjiä vielä ja paremman uuden kumppanin. Mutta älä kiirehdi kuitenkaan uuteen suhteeseen.

    • potutpottuina

      Jos tyttäret ovat jo yli 3-vuotiaita, älä allekirjoita mitään mikä ei sinua miellytä tapaamis- huoltajuus- ja elatusasioissa. Ehdotan, että haet joko viikko-viikkohuoltajuutta tai suoraan lähihuoltajuutta. Perusteluina mm. että et luota eksän miesmakuun niin paljon, että voit uskoa lastesi olevan varmasti turvassa ikäviltä asioilta, joita vieraat miehet voivat tuoda muassaan.
      Masennus on ymmärrettävää, mutta nyt hankkimaan hyvää avioero-huoltajuus-juristia ja älä anna mitään periksi tällä kertaa! Taistele kuin mies, älä alistu kuin lammas.

      • LasPalm

        Olipa ohje. Kaikki varmaan saavat hyvää mieltä ja lapset selviävät mahdollisimman vähin haavoin, kun päästään vain tappelemaan kaikista mahdollisista asioista eron jälkeen. Oikeasti - Haloo!

        Lasten vika ei ole se, ettei vanhemmat ole olleet toiselleen sopivia eikä suhde ole ollut kannateltavissa. Tilanne on varmasti ikävä aloittajalle, mutta ei siitä kannata entistä pahempaa tehdä itselleen eikä lapsilleen. Kokonaisuudessa on kuitenkin huomioitava että ero on tullut eikä sille mitään enää voi. On varmasti syynsä myös siihen, ettei tuttvata ole "tuominneet" vaimon päätöstä. Harvinaisen fiksua porukkaa, kun ei osallistu parisuhteeseen ulkojäsenenä. Parisuhde kun on kahden kauppa.

        Joka tapauksessa voimia aloittajalle. Aika parantaa. Vaikka nyt sattuu, tulet kyllä selviämään.


      • reality_check

        Vaimo muutti samantien jonkun "viihteellä" tapaamansa miehen kanssa yhteen. Minne sinä nuo erouhri-tyttäret itse sijoittaisit? Uskotko että kapakasta löytynyt komea mies on hyvä uusioisä kahdelle pikkutytölle?
        Luuletko että jutut pedofiileistä ovat vain satuja ja liiottelua? Tiesitkö että jotkut miehet nimenomaan etsivät äiti-ihmisiä seuralaiseksi omista syistään?


      • reality_check

        Vaimo muutti samantien jonkun "viihteellä" tapaamansa miehen kanssa yhteen. Minne sinä nuo erouhri-tyttäret itse sijoittaisit? Uskotko että kapakasta löytynyt komea mies on hyvä uusioisä kahdelle pikkutytölle?
        Luuletko että jutut sinkkuäidin lapsista kiinnostuneista äijistä ovat vain satuja ja liiottelua? Tiesitkö että jotkut miehet nimenomaan etsivät äiti-ihmisiä seuralaiseksi omista syistään?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on tulevan kevään teema?

      Sun kohdallasi
      Ikävä
      69
      2586
    2. Maisa Torppa

      Voitto oikeudesta. Tässä näkee miten huteralla pohjalla nuo syytökset ovat. Hyvä Maisa 💖. IL
      Kotimaiset julkkisjuorut
      154
      2543
    3. Kelpaisinko vielä?

      Huolisitko minut vielä vaikka olen ollut sen toisen kanssa?
      Ikävä
      85
      1451
    4. Martina, ero?

      Milloin erouutinen julki, veikkauksia?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      227
      1447
    5. Nainen, haluatko olla haluttava

      Miettinyt tässä salaisuutta sun vetovoimallesi. Kaunis? Kyllä. Kiinnostava luonne? Kyllä. Hyvä kroppa? On. Harrastukset,
      Ikävä
      44
      1161
    6. Olen niin pettynyt itseeni

      Että sait väärän kuvan minusta ja luulit etten ole kiinnostunut ja menit eteenpäin. Miten nyt käy jos vielä haluamme toi
      Ikävä
      40
      1110
    7. Ei ole yhtään

      Helppoa olla sinuun rakastunut
      Ikävä
      102
      1002
    8. Piuha poikki tällä kertaa Latvian ja Ruotsin välillä

      Kyseessä Ventpilsin ja Gotlannin välinen datakaapeli. On syytä uskoa, että "vauriot johtuvat ulkoisista vaikutuksista"
      Maailman menoa
      197
      965
    9. Mua kyl se

      Sun unettomuus vähän huolestuttaa. Mikä siihen auttais?
      Ikävä
      80
      852
    10. Työnantajan kustannus palkasta

      Palkka joka on brutto 3500,00 €/kk, joutuu työnantaja maksamme lisäksi 724,00 euroa työntekijän eläkemaksua. Vuosilomako
      Pyhäjärvi
      136
      739
    Aihe