En edes tiedä mistä sitä aloittaisi...
Lähdetään vaikka siitä että ollaan oltu kohta lähemmäs 10-vuotta yhdessä. Suhde sai alkunsa siitä kun juteltiin netissä ja nykyinen vaimoni oli silloin todella rikki ja itsemurhan partaalla. Hänen kaikki miehensä olivat väkivaltaisia, törkeitä, alkoholisteja tai nistejä jotka kohtelivat väärin, hyväksikäyttivät sekä hakkasivat häntä joten se että itse tulin kuvioihin ja hän huomasi minussa normaalin mukavan miehen piirteitä vähän niinkuin antoi toivoa hänelle. Tapasimme ja rupesimme seurustelemaan aika nopeasti. Alkusuhdetta varjosti öiset paniikkikohtaukset ja hallusinaatiot. Läheisyyttä, avointa keskustelua ja seksiä kuitenkin oli tässä vaiheessa ihan normaalisti ja suhde vaikutti päällisin puolin ihan terveeltä. Koska hän osasi feikata olevansa "normaali" niin en huomannut moneen vuoteen oikeasti mitään vaikka hänen sisällään kävi verinen myrsky.
Tuputin häntä terapiaan puhumaan mutta hän ei silloin halunnut sitä. Myöhemmin muutimme toiselle paikkakunnalle missä hän aloitti terapian, joka ei kuitenkaan toiminut koska ei tullut terapeutin kanssa toimeen. Tähän asti suhde toimi ja olin onnellinen, minä harrastin paljon liikuntaa ja olin itse hyvässä kunnossa. Koitin kannustaa häntä niin paljon kun pystyin ja olla tukena. Paikkakunnalta kuitenkin muutettiin taas pois ja uudessa vaihtui taas terapeutti jonka jälkeen sama kaava taas kerran tapahtui ja muutettiin taas pois toiselle paikkakunnalle. Itse olin pistänyt firman pystyyn edellisellä paikkakunnalla joka lähti potkimaan aika hyvin jonka ansiosta minulla oli varaa hankkia meille asunto ja maksaa yksityinen terapia mukavan terapeutin kanssa. Nyt kun terapia on oikeasti toiminut ja diagnoosi ollaan saatu niin on alkanut todella vaikea aika. Hän sairastaa epävakaata dissosiaatio häiriötä jossa kaltoin kohdeltu ihminen on käytännössä luonut itselleen useita persoonia jotka tulevat esiin silloin tällöin hänen itsensä tajuamatta asiaa. Nyt kun hän on alkanut ymmärtää mistä kaikki johtuu niin hän on ollut todella varpaillaan koko vuoden. Pahin oli se kun hän tiputti pommin että pelkää seksiä yli kaiken ja on yleensä mennyt ns "autopilootille" seksin ajaksi. Hän sanoi että käytännössä en ole harrastanut hänen kanssaan ikinä seksiä koska se joka on ollut seksin aikana ns "hereillä" on ollut hänen eri persoonansa, joten hän ei muista mitään niistä seksikerroista kun olen luullut hänen nauttivan siitä. Kaikki ne kerrat kun hän on ollut oma itsensä ja olemme harrastaneet seksiä ovat aiheuttaneet hänelle takaumia ja paniikkikohtauksia ja hän kertoo menneensä aina vessaan itkemään / viiltelemään sen jälkeen. Tuntuu todella pahalta että hän kertoi sen vasta näin pitkän seurustelun jälkeen, ja että olen mahdollisesti aiheuttanut hänelle paljon paljon tuskaa tietämättäni...
Nyt kuitenkin viimeinen vuosi on ollut aikalailla seksitön ja alan hajoamaan. Rakastan vaimoani todella todella todella paljon, ja tuhoutuisin sisältä jos me eroaisimme koska olen elänyt melkeen koko ikäni hänen kanssaan ja olemme kokeneet paljon. Olen mies parhaassa iässä ja testosteroni jyllää... (libido ei ole ehkä mistään kevyimmästä päästä). En tiedä mitä tehdä. Olen nuori, hyvissä voimissa, paljon rahaa ja aikaa mutta en voi nauttia elämästäni koska vaimoni sairaus tuhoaa minua sisältä päin kokoajan.
Pahinta tästä tekee se, että hän on helvetin hyvän näköinen ja joudun joka ilta katselemaan hänen alastonta vartaloaan.. Olen tietenkin luvannut etten tee aloitteita tai yritä mitään, mutta näen todella levottomia unia jatkuvasti ja olen todellakin siinä hajoamispisteessä.
Mitä mä teen... Räjähdän sataan osaan ihan just...
Lähdetään vaikka siitä että ollaan oltu kohta lähemmäs 10-vuotta yhdessä. Suhde sai alkunsa siitä kun juteltiin netissä ja nykyinen vaimoni oli silloin todella rikki ja itsemurhan partaalla. Hänen kaikki miehensä olivat väkivaltaisia, törkeitä, alkoholisteja tai nistejä jotka kohtelivat väärin, hyväksikäyttivät sekä hakkasivat häntä joten se että itse tulin kuvioihin ja hän huomasi minussa normaalin mukavan miehen piirteitä vähän niinkuin antoi toivoa hänelle. Tapasimme ja rupesimme seurustelemaan aika nopeasti. Alkusuhdetta varjosti öiset paniikkikohtaukset ja hallusinaatiot. Läheisyyttä, avointa keskustelua ja seksiä kuitenkin oli tässä vaiheessa ihan normaalisti ja suhde vaikutti päällisin puolin ihan terveeltä. Koska hän osasi feikata olevansa "normaali" niin en huomannut moneen vuoteen oikeasti mitään vaikka hänen sisällään kävi verinen myrsky.
Tuputin häntä terapiaan puhumaan mutta hän ei silloin halunnut sitä. Myöhemmin muutimme toiselle paikkakunnalle missä hän aloitti terapian, joka ei kuitenkaan toiminut koska ei tullut terapeutin kanssa toimeen. Tähän asti suhde toimi ja olin onnellinen, minä harrastin paljon liikuntaa ja olin itse hyvässä kunnossa. Koitin kannustaa häntä niin paljon kun pystyin ja olla tukena. Paikkakunnalta kuitenkin muutettiin taas pois ja uudessa vaihtui taas terapeutti jonka jälkeen sama kaava taas kerran tapahtui ja muutettiin taas pois toiselle paikkakunnalle. Itse olin pistänyt firman pystyyn edellisellä paikkakunnalla joka lähti potkimaan aika hyvin jonka ansiosta minulla oli varaa hankkia meille asunto ja maksaa yksityinen terapia mukavan terapeutin kanssa. Nyt kun terapia on oikeasti toiminut ja diagnoosi ollaan saatu niin on alkanut todella vaikea aika. Hän sairastaa epävakaata dissosiaatio häiriötä jossa kaltoin kohdeltu ihminen on käytännössä luonut itselleen useita persoonia jotka tulevat esiin silloin tällöin hänen itsensä tajuamatta asiaa. Nyt kun hän on alkanut ymmärtää mistä kaikki johtuu niin hän on ollut todella varpaillaan koko vuoden. Pahin oli se kun hän tiputti pommin että pelkää seksiä yli kaiken ja on yleensä mennyt ns "autopilootille" seksin ajaksi. Hän sanoi että käytännössä en ole harrastanut hänen kanssaan ikinä seksiä koska se joka on ollut seksin aikana ns "hereillä" on ollut hänen eri persoonansa, joten hän ei muista mitään niistä seksikerroista kun olen luullut hänen nauttivan siitä. Kaikki ne kerrat kun hän on ollut oma itsensä ja olemme harrastaneet seksiä ovat aiheuttaneet hänelle takaumia ja paniikkikohtauksia ja hän kertoo menneensä aina vessaan itkemään / viiltelemään sen jälkeen. Tuntuu todella pahalta että hän kertoi sen vasta näin pitkän seurustelun jälkeen, ja että olen mahdollisesti aiheuttanut hänelle paljon paljon tuskaa tietämättäni...
Nyt kuitenkin viimeinen vuosi on ollut aikalailla seksitön ja alan hajoamaan. Rakastan vaimoani todella todella todella paljon, ja tuhoutuisin sisältä jos me eroaisimme koska olen elänyt melkeen koko ikäni hänen kanssaan ja olemme kokeneet paljon. Olen mies parhaassa iässä ja testosteroni jyllää... (libido ei ole ehkä mistään kevyimmästä päästä). En tiedä mitä tehdä. Olen nuori, hyvissä voimissa, paljon rahaa ja aikaa mutta en voi nauttia elämästäni koska vaimoni sairaus tuhoaa minua sisältä päin kokoajan.
Pahinta tästä tekee se, että hän on helvetin hyvän näköinen ja joudun joka ilta katselemaan hänen alastonta vartaloaan.. Olen tietenkin luvannut etten tee aloitteita tai yritä mitään, mutta näen todella levottomia unia jatkuvasti ja olen todellakin siinä hajoamispisteessä.
Mitä mä teen... Räjähdän sataan osaan ihan just...
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.