Naisia joilta saa kun kapakassa kertoo että kotona on viinaa.
Oletko pannut viinahuoraa?
32
378
Vastaukset
- juomaanneviinat
mä lähen aina mukaan ku sanotaan että on viinaa
- eimunmies
Yksi tuttuni lähti afrikkalaisen miehen luokse, kun se sanoi, että sillä on crackkiä ja se halus kokeilla (itse kyllä pysyn tuollaisista crackeistä kaukana), no eihän sillä mitään crackiä ollut (seksiä tietenkin vaan halusi:-) ) joten se lähti kotiin. Jenkeissä, kun menin vessaan yökerhossa ja jätin varsin komean mieheni odottamaan pöytään, siihen iski heti todella ruma miehekäs lihava nainen ja vaati miestäni lähtemään mukaansa, kun hänellä kuulemma oli kotona huumeita ja viinaa, aviomieheni oli kauhuissaan, sanoi oli ihan kuin olisi puhunut jonkun raiskaajan kanssa. Ei ole muita kokemuksia, mutta kyllä nidari mukaan aina lähtee, jos jotain tarjoaa, alkkiksista en tiedä, mutta vetääkö vain kamat vai meneekö myös makuuhuoneen puolelle, varmaan narkilla riippuu siitä kuinka 'jännämies' tämä on, narkkien himoitsema miestyyppi on tarkalleen, se mystinen eteerinen 'jännämies' ; )
- pilveäbongista.aah
mä lähen aina messiin jos on pilveä
- mies36
olen montakin kertaa. naiset antaa jo parista siideristä.
- Raiskaussyyte1
Ensin me juotiin viinaa, sitten se sika raiskas mut ja sitten me juotiin lisää viinaa.
- melkeinulkomaalainen
Tämä Suomi nyt on lintukoto ja miehet, vaikka kuinka jänniä ovat lähes aina sen verran kumminkin gentlemaneja, etteivät juota känniin ja raiskaa, olen asunut eri anglomaissa ja tuo on siellä ihan toisinaan tapahtuvaa ja myös date rape drukkeja käytetään.
- lkjgfds
Näin on. Kyllä suomessa on tavallista mennä toisten luo juomaan viinaa kun paari menee kiinni.
- Armoton_totuus
melkeinulkomaalainen kirjoitti:
Tämä Suomi nyt on lintukoto ja miehet, vaikka kuinka jänniä ovat lähes aina sen verran kumminkin gentlemaneja, etteivät juota känniin ja raiskaa, olen asunut eri anglomaissa ja tuo on siellä ihan toisinaan tapahtuvaa ja myös date rape drukkeja käytetään.
Suomalaiset miehet muka herrasmiehiä, mikä vitsi. Perheväkivalta on yleistä, samoin raiskaukset. Ei tarvitse lukea kun vaikka tämänkin aloituksen kirjoituksia niin huomaa millaisia sikoja suomalaiset miehet ovat. Ei minkäänlaista kunnioitusta naisia kohtaan.
- melkeinulkomaalainen
Armoton_totuus kirjoitti:
Suomalaiset miehet muka herrasmiehiä, mikä vitsi. Perheväkivalta on yleistä, samoin raiskaukset. Ei tarvitse lukea kun vaikka tämänkin aloituksen kirjoituksia niin huomaa millaisia sikoja suomalaiset miehet ovat. Ei minkäänlaista kunnioitusta naisia kohtaan.
Gentleman ja jännämies samassa lauseessa, oli hieman ironiaa liikkeellä.
- Armoton_totuus
melkeinulkomaalainen kirjoitti:
Gentleman ja jännämies samassa lauseessa, oli hieman ironiaa liikkeellä.
Suomalaiset miehet ovat isoja sikoja. Netissä he paljastavat todelliset tunteensa naisia kohtaan, ei minkäänlaista kunnioitusta. Hävetkää jos osaatte!
- lqopwsdiaashwu
haist v1ttu! Mitä se sulle kuuluu ja vapaaehtoisesti ne naiset matkaan lähtee. Onko se sulta pois?
- Armoton_totuus
lqopwsdiaashwu kirjoitti:
haist v1ttu! Mitä se sulle kuuluu ja vapaaehtoisesti ne naiset matkaan lähtee. Onko se sulta pois?
Alkoholistinaista houkutellaan viinalla, juotetaan tolkuttomaan humalaan ja käytetään seksuaalisesti hyväksi. Se on vähintäänkin sikamaista toimintaa, todennäköisesti myös rikos.
- Kohtuukäyttäjä
En, koska en pidä kännisistä naisista
- Aina_panen
Eihän kännisistä naisista tarvitse pitää, heitä vain pannaan.
- rommikola
Mä lähden vain s ellaisten naisten mukaan joilla on himassa viivaa,, ( vulvaa )
- NussinAina
Mä panen aina jos vaan mahdollista. Sama onko kotona viinaa vai ei. Eipä tarvi yksinäisenä vanhuksena kun ei enään kenellekään kelpaa valittaa kun en sitäkään pannu vaik olisin saanu.
- enemmänviinaa
äläs nyt.. kai sä hommaat sen oman aisurisi sitten kun juoksut on juostu ;)
- Aina-toimii
Naiset tykkää lonkerosta ja siideristä. Jos on vielä jääpaloja on pillunsaanti varmaa.
- jampulaa
Mä en ikinä juo siideri yök vaan jotain shotteja ja väkevämpiä ja satunneisesti lonkeroo
- mika39
no kerran oltiin kaverini villen kanssa luonani ja se kutsui pari naista 17 ja 16 vuotiaita. nussin sitä 16 v tyttöä kun ville pelas pleikkarii.
- kuinkasetoimii
Juotit eka känniin? Mä kutsun aina jatkoille naisia ja valehtelen et on just sitä mitä ne haluaa juoda vaikka olis vaan lämmintä jallua ja meen heti asiaan ennenku ehtii viinakaappia ihmetellä.
- kuinkasetoimii
Kaikki ei kyllä älyä antaa pillua. Luuleeko ne akat oikeesti että mä haluan ne juomaan mun viinat kun mun mukaan lähtee!!!!
- Raikke
kuinkasetoimii kirjoitti:
Kaikki ei kyllä älyä antaa pillua. Luuleeko ne akat oikeesti että mä haluan ne juomaan mun viinat kun mun mukaan lähtee!!!!
Se on kyllä törkeätä että tullaan juomaan viinat eikä anneta pillua. Yhden naisen heitin aamuyöllä ulos, kehtasi vielä vaatia taksirahaa! Siinä vaiheessa huumorintaju loppui, narttu lensi niskaperseotteella rappukäytävään.
- kokemustaon
Kännissä rumakin nainen menee. Tosin aamulla kankkusessa vituttaa kun herää suohirviön vierestä...
- etkösitätiedä
se pitää heittää ulos jo kännissä.
Sitä kutsutaan nimellä susikrapula http://urbaanisanakirja.com/word/susikrapula/
"Susikrapula on se, kun heräät aamulla kaameassa jysärissä helevetin ruman ja pahalta haisevan ihmisen viereltä. Kätesi on jäänyt hänen alleen, etkä saa millään vedettyä sitä pois ilman, että herättäisit hirvityksen. Joudut siis tekemään saman kuin susi astuttuaan vahingossa susirautoihin - eli järsimään kätesi poikki."- Raikke
etkösitätiedä kirjoitti:
se pitää heittää ulos jo kännissä.
Ei herrasmies heitä naista yönselkään jos ollaan harrastettu seksiä.
Raikke kirjoitti:
Ei herrasmies heitä naista yönselkään jos ollaan harrastettu seksiä.
Ei tietenkään. Jotkut naiset etsivät varakkaiden herrasmiesten seuraa. Varakas herrasmies maksaa naiselle seksistä.
- kuka-olikaan-jännäjyystä
no eikös tämä ole sitä jännäjyystärin toimintaa eli kotona on viinaa ja huumeita ja nussitaan ja lopuksi täällä on aina viinaa huumeita sinulle pimppiä vastaan panorinki on valmis ja olet suosittu
- Raikke
Ei tarvitse olla mikään jännämies jos nainen on alkoholisti, rumempikin mies saa kun vain tarjoaa viinaa.
- Tosi_on
Tolkuttomassa humalassa olevan naisen seksuaalisesti hyväksikäyttäminen on rikos!
- miesmies33
Naisia saa helposti tarjoomalla drinkkej niille baarissa. Siinä on helppo tutustua ja sitten mennäänkin jo jatkoille luokseni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1621394
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä40985Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38715- 14630
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28622- 36616
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver20592Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17553