Tuottajan rooli?

Voisiko joku kertoa lyhyesti,kuin pähkinänkuoressa, mikä on tuottajan osuus elokuvan valmistusprosessissa. Onko se verrattavissa teatterinjohtajaan, joka valitsee aiheen ja sen toteuttamiseen tarvittavat avainhenkilöt? Vai onko kysymyksessä pankkiiri, joka vain antaa rahaa ja perii sitten saatavansa pois? Onko tuottaja kuin valtio, jota sopii lypsää, jotta taitelijat voisivat taiteilla? Kertokaa minulle!
11827
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

...on se henkilö jolle annetaan tehtäväksi elokuvan teko. Hän kerää porukan joka tekee elokuvan ja toimii yhteyshenkilönä rahoittajien ja elokuvan tekijöiden välillä. Tosin ei hänelläkään välttämättä loputtomiin sitä valtaa ole, mutta pääpiirteissään näin.

Äänestä
  • Tuottaja on yksi tekijöistä. Hän on intohimoinen ja omistautuva tekijä siinä missä ohjaaja, käsikirjoittaja ja muut luovat tekijätkin ovat.

    Tuottaja on se, joka haluaa tehdä elokuvan. Idea ei välttämättä ole hänen omansa, vaan se on noussut esiin useiden muiden ideoiden joukosta ja herättänyt tuottajan mielenkiinnon. Mielenkiinto on voinut herätä hyvin monista erilaisista syistä, kuten muillakin tekijöillä. Pääasia on, että on herännyt halu tehdä elokuvaa.

    Tuottaja rinnastetaan hyvin usein jonkinlaiseen elokuvanteon antigonistiin, joka yrittää hankaloittaa tai jopa tuhota elokuvatuotantoa, johonkin vittumaiseen tyranniin tai niuhottajaan, joka ei ole kiinnostunut elokuvasta ja sen sisällöstä lainkaan. Tämä on suomalaisessa elokuvatuotantokulttuurissa silkkaa puppua.

    Näissä kuvioissa toimii ainoastaan yksi sellainen tuottaja, joka on osoittanut, että häntä kiinnostaa ennenkaikkea elokuvan taloudellinen tuottavuus, ohitse sen tekijöiden luoman sisällön. Tarkoitam nyt jo kaikkien tuntemaa tapausta, jossa tuottaja aivan laillisten oikeuksien nojalla päättää millainen elokuva pääsee teattereihin. Tässä kyseinen tuottaja osoittaa ammattitaidon puutetta viedä eokuvatuotantoprosessia läpi kuten se kuuluukin viedä; suuret linjat elokuvan sisällössä päätetään paljon ennen 20:ttä leikkausversiota. Nämä päätökset tapahtuvat tuottajan suostumuksella ja harkinnan tuloksena. Niiden mukaan tulisi elokuva valmistaa lopulliseen muotoonsa.

    Elokuvatuottaja on hahmo, joka seisoo elokuvanteon resurssien takana ja varmistaa sen, että valmiiksi aiottu teos voidaan käytettävillä resursseilla saattaa valmiiksi. Tuottaja osallistuu elokuvan tekoon jopa suuremmalla intohimolla kuin ohjaaja, koska elokuva jota tehdään on tuottajan omistama.

    Äänestä

Tuottaja laatii budjetin ja hankkii rahoituksen, ja pitää huolta, että siinä pysytään. Tuottajan vastuulla on koko homman pyörittäminen. Esim. työryhmän hankkiminen, jossa hän sitten delegoi hommat eteenpäin.

Tärkeä osa tuottajan työtä on myös tietenkin tuotteen myynti, eli levitys ja markkinointi yms media "kohun" herättäminen.

Edellisen vastaajan viestiin vielä tähdennys, eli ei se tuottaja suoranaisesti toimi yhteyshenkilönä rahoittajien ja elokuvan tekijöiden välillä. Ei se työryhmä aina edes tiedä mistä rahoitus tarkalleen tulee. Rahat ovat tuottajan vastuulla ja hän jakaa ne suunnitellulla tavalla.

On myös olemassa jenkkimallin executive tuottajia, jotka todella vain rahoittavat projektia, eivätkä välttämättä puutu itse tuotteeseen millään tavalla. He ovat siis lähinnä nimellisiä tuottajia.

Useimmiten elokuva syntyy siten, että käsikirjoittajalla on suunnitelma, jonka kanssa hän menee tuotantoyhtiöön myymään ideaan. Toisinaan idea on tuottajalla, joka palkkaa käsikirjoittajan tekemään ideasta käsikirjoituksen. Jälkimmäisen metodin järkevyydestä onkin sitten käyty useampikin kiivas keskustelu...

Tuottajaa harvemmin kuitenkaan "lypsetään, jotta taiteilijat voisivat taiteilla". Rahoitus on aina tarkkaan suunniteltu etukäteen, eli ei sitä noin vain pyytämällä saa. Suomen leffatuotannoissa "taiteilijat voisivat taiteilla" meininki harvemmin toteutuu täydellisesti, koska kaikkeen taiteiluun ei vain ole rahaa. :(

Tuottajista annetaan AINA vittumainen kuva koska ne istuu rahojen päällä ja naputtaa jos ollaan myöhässä aikataulusta, mutta oikeasti se on työ, joka vaatii hemmetin paljon ja kykyä nähdä asioita monelta kannalta. Tuottajuuteen liittyy myös hyvin paljon erilaisia moraalijuttuja (esim. kaupallisuus vs. taiteellisuus), mutta jos nyt aloitan saarnani niistä, olen täällä koko yön!

Noh, oli vähän laaja pähkinänkuoriselitys...

Äänestä

Kiitos. Kuvio alkaa selvetä.

Äänestä

Tähän täytyy lisätä että moni elokuva on mmenyt pilalle sen takia että tuottaja ei ole halunnut tiettyjä kohtauksia elokuvaan. Se on harmillista :(

Äänestä
  • Onkohan se nyt ihan noin yksinkertaista? Ei tuottajat ihan järjettömyyksissään tai perusteetta tee muutoksia elokuviinsa. Heillekin on elokuvan sisältö se kaikista tärkein asia ja heidän ammattitaitonsa on nähdä elokuva mahdollisimman objektiivisesti joka suhteessa.

    Ehkä kohtaukset, jotka joku tuottaja on joskus poistanut, olivat yksinkertaisesti huonoja. Ne eivät ehkä tukeneet tarinaa, tai tuoneet elokuvaan mitään merkityksellistä uutta sisältöä. Tällaisia kohtauksia voivat olla esim. mielettömät väkivaltakohtaukset, joissa vain mässäillään verellä tai seksikohtaukset, jotka on kuvattu vain itsensä vuoksi.

    Anna joku esimerkki, Daniel. Päästään oikein keskustelemaan.

    Äänestä

  • Dino kirjoitti:

    Onkohan se nyt ihan noin yksinkertaista? Ei tuottajat ihan järjettömyyksissään tai perusteetta tee muutoksia elokuviinsa. Heillekin on elokuvan sisältö se kaikista tärkein asia ja heidän ammattitaitonsa on nähdä elokuva mahdollisimman objektiivisesti joka suhteessa.

    Ehkä kohtaukset, jotka joku tuottaja on joskus poistanut, olivat yksinkertaisesti huonoja. Ne eivät ehkä tukeneet tarinaa, tai tuoneet elokuvaan mitään merkityksellistä uutta sisältöä. Tällaisia kohtauksia voivat olla esim. mielettömät väkivaltakohtaukset, joissa vain mässäillään verellä tai seksikohtaukset, jotka on kuvattu vain itsensä vuoksi.

    Anna joku esimerkki, Daniel. Päästään oikein keskustelemaan.

    Juuri väkivalta kohtaukset pitäisi olla kokonaan. Itse pidän väkivallasta ja tappelemisesta. Esim. Tuottaja ei halua verta elokuviin koska haluaa elokuvalla alhaisen ikärajan jotta saa enemmän katsojia.

    Mutta siis monesti tuottajat poistavat joitain kohtauksia ja voivat muuttaa loppua koska haluavat enemmän katsojia elokuvalle.

    Äänestä

  • Daniel Jackson kirjoitti:

    Juuri väkivalta kohtaukset pitäisi olla kokonaan. Itse pidän väkivallasta ja tappelemisesta. Esim. Tuottaja ei halua verta elokuviin koska haluaa elokuvalla alhaisen ikärajan jotta saa enemmän katsojia.

    Mutta siis monesti tuottajat poistavat joitain kohtauksia ja voivat muuttaa loppua koska haluavat enemmän katsojia elokuvalle.

    Sam Goldwynin sanoin: "Tuottajan ei pitäisi saada vatsahaavaa vaan aiheuttaa niitä muille". Tuo kertoo jo jotain tuottajan ammatista.

    Äänestä

  • Annika kirjoitti:

    Sam Goldwynin sanoin: "Tuottajan ei pitäisi saada vatsahaavaa vaan aiheuttaa niitä muille". Tuo kertoo jo jotain tuottajan ammatista.

    Mitähän tuon pitäisi kertoa "tuottajasta"? Aikamoinen yksinkertaistus ja stereotyypitys. Jotenkin tulee mieleen, että kuva tuottajan ammatista ja työstä on hieman hakusessa.

    Danielin väkivaltamieltymys voisi saada tyydytystä esimerkiksi näistä Ultimate Fighting -tapahtumista, joissa vedetään oikeasti turpaan, ja vieläpä melko hallitusti.

    Elokuvaväkivalta pitää minun mielestäni olla perusteltua. Ihan pelkän mättämisen vuoksi väkivallan esittäminen on jokseenkin turhamaista. Onhan elokuva viihdemuotona paljon muutakin kuin testosteronin kohotuskeino. Poikien päiväunia hienoista tappeluista, joissa kukaan ei koskaan loukkaannu, on toki tehty hienojakin elokuvia, mutta niillä onkin ihan oma tarkoituksensa. Jos elokuvasta leikataan pois väkivaltajakso, ei sitä varmaan perusteetta tehdä.

    Äänestä

  • Annika kirjoitti:

    Sam Goldwynin sanoin: "Tuottajan ei pitäisi saada vatsahaavaa vaan aiheuttaa niitä muille". Tuo kertoo jo jotain tuottajan ammatista.

    Goldwyn oli rutiköyhä venäjäjuutalainen tullessaan Amerikkaan. Hän ei koskaan oppinut kunnollista englantia, mutta hänellä oli pettämätön business-taju. Hän joutui elokuva-alalle, menestyi ja perusti oman yhtiön, joka tuotti varsin vähän filmejä. Hän keskittyi laatuun, ja hänen elokuvistaan ainakin "Pienet ketut", "Humiseva harju" ja "Parhaat vuotemme" palaavat yhä uudelleen TV-ohjelmistoon, minkä lisäksi mm. Danny Kayen varhaiset filmit tulevat silloin tällöin esiin. Goldwyn palkkasi erinomaiset ohjaajat, parhaat näyttelijät, taitavat käsikirjoittajat, maksoi heille hyvin ja keskittyi levitykseen ja markkinointiin. Kun filmejä valmistui vuosittain vähän, jokaisen piti tuottaa kustannuksensa takaisin ja vähän tai oikeastaan paljon voittoakin. Hän ei sekaantunut filmin tekijöiden työhön. Riitaa William Wylerin kanssa tuli lähinnä palkkioista. ("Maksoin hänelle 1,8 miljoonaa dollaria ja se saa riittää"). Harvoilla filmeillään Goldwyn oli kuitenkin joka vuosi mukana Oscar-mittelöissä. Goldwyn on osa amerikkalaisen elokuvataiteen historiaa, tavattoman mielenkiintoinen hahmo, josta on kirjoitettu useampikin elämäkertateos.

    Äänestä

Aika paljon oikeita vastauksia, mutta todellisuudessa se on sopimuskysymys. Tuottaja on joka tapauksessa taloudellisessa vastuussa elokuvan menestyksestä esim. Elokuvasäätiölle tai Yleisradiolle tai Avekille jotka antavat rahallista tukea, jos luottavat tuottajaan ja uskovat että elokuva menestyy.

Tuottaja on usein itse rahoittaja (esim. TV-tuotannoissa yleistä) ja tuottajia voi olla useita, jolloin elokuvaa kannattelee paksu nippu sopimuksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vm -38 kirjoitti:

Voisiko joku kertoa lyhyesti,kuin pähkinänkuoressa, mikä on tuottajan osuus elokuvan valmistusprosessissa. Onko se verrattavissa teatterinjohtajaan, joka valitsee aiheen ja sen toteuttamiseen tarvittavat avainhenkilöt? Vai onko kysymyksessä pankkiiri, joka vain antaa rahaa ja perii sitten saatavansa pois? Onko tuottaja kuin valtio, jota sopii lypsää, jotta taitelijat voisivat taiteilla? Kertokaa minulle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu