En ole täysin varma kuuluuko tämä aihe tänne, mutta kuitenkin..
Mieheni opiskelee ammattikorkeakoulussa ja hänen koulunsa on hyvin haastava. Opinnot tuottavat välillä harmaita hiuksia ja kurssien eteen joutuu välillä tekemään niska hiessä töitä.
Kysymys kuuluukin, miten kannustaa puolisoa opinnoissa ilman että kannustus muuttuu painostukseksi?
Miten te kongreettisesti kannustaisitte poikaystäväänne/avopuolisoanne jos hän olisi uupunut, ärsyyntynyt ja toivoton vaikeiden kurssien ja tehtävien suhteen? Millaista on hyvä kannustus?
Itse huomaan ainakin, että kun yritän kannustaa niin kannustus muuttuu usein helposti painostukseksi :s
Ja huom, tässä vaiheessa on myös varmaan hyvä sanoa, että vaikeasta koulusta huolimatta mieheni ei halua lopettaa opiskelua sillä tulevan alan työt kiinnostavat häntä :)
Mieheni opiskelee ammattikorkeakoulussa ja hänen koulunsa on hyvin haastava. Opinnot tuottavat välillä harmaita hiuksia ja kurssien eteen joutuu välillä tekemään niska hiessä töitä.
Kysymys kuuluukin, miten kannustaa puolisoa opinnoissa ilman että kannustus muuttuu painostukseksi?
Miten te kongreettisesti kannustaisitte poikaystäväänne/avopuolisoanne jos hän olisi uupunut, ärsyyntynyt ja toivoton vaikeiden kurssien ja tehtävien suhteen? Millaista on hyvä kannustus?
Itse huomaan ainakin, että kun yritän kannustaa niin kannustus muuttuu usein helposti painostukseksi :s
Ja huom, tässä vaiheessa on myös varmaan hyvä sanoa, että vaikeasta koulusta huolimatta mieheni ei halua lopettaa opiskelua sillä tulevan alan työt kiinnostavat häntä :)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvä kannustus on usein tilan antamista omalla rauhallisuudellaan ja sopivalla tavalla olla häiritsemättä toista tai vaatimatta itselleen erityistä huomiota.
Pienet palvelukset ja arkipäivän rutiinien suorittamisessa auttaminen, niin että aikaa jää enemmän opiskeluun, on kaunis teko.
On eri asia kannustaa aikuista kuin lasta. Lapsi tarvitsee suusanallista kehumista ja hoputtamistakin, mutta aikuiselle riittää se, että antaa hänen häiriintymättä keskittyä opintoihinsa.
Toisinaan voi, jos on tarpeen, muistuttaa opiskelijaa päämäärästä ja tulevasta kiinnostavasta työstä.
Kun itse opiskelin, mieheni tuki konkreettisin tavoin. Hieroi stressin jumittamat hartiat, teki välipalaa minun ollessa hautautuneena kirjapinojen alle ja muistutti pitämään huolta itsestäni ja omasta jaksamisestani. Hän piti huolen, että sain opiskelurauhan kotona tarvittaessa mutta muisti aina pyydellä happihyppelylenkeille mukaan aivoja tuulettamaan jne. Varmasti sinunkin tilanteessasi jo pienet, konkreettiset teot ja asiat auttavat. :)
Heitä pellolle tuollainen aivoton äijä. Lähde etsimään oikeaa miestä ja jätä sämpylänvääntäjät itkemään.
Jos miehesi kokee nykyisen ammattikorkeakaoulun noin haasteellisena niin olisikohan paikallaan kannustaa häntä uravalinnan uudelleen arviointiin?