Kannukset?

Olen ratsastanut neljä ja puoli vuotta, ja opettajani sanoi että voin alkaa käyttää kannuksia. Minkälaiset kannukset sopisivat ensimmäisiksi?
2228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ensimmäisiksi kannuksiksi sopivat hyvin esimerkiksi juuri nuo 15 mm pitkät juniorikannukset. Ne ovat lyhyet ja niissä on pyöreä pää, joten ne eivät ole liian voimakkaan aloitteleville kannusten käyttäjillekään. Ja vaikka ne ovat lyhyet, ne ovat silti aivan riittävän tehokkaat; itse käytän vieläkin niitä vaikka ne eivät olekaan "ekat kannukseni".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ridaaja kirjoitti:

Olen ratsastanut neljä ja puoli vuotta, ja opettajani sanoi että voin alkaa käyttää kannuksia. Minkälaiset kannukset sopisivat ensimmäisiksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu