Se on ollut selvää jo ihan alusta saakka, ettei hän ota minua vakavasti, eikä luultavasti koskaan tulekaan rakastamaan. Hänellä on ollut useita irtosuhteita ennenkin, jotka hänen mukaansa ovat muka merkinneet jotain, mutta ei hän ketään niistä ole rakastanut. Tämä on pisin suhde hänellä, kituutettu on riitojen lomassa ja aina syykin on sama. Olen tullut katkeraksi (olen ollut sitä toki aina) sillä haluaisin kovasti olla rakastettu ja saada rakkauden osoituksia. Tämä on suuri häpeä, sillä se tuomitaan aina typeräksi teiniromanttisuudeksi, jota on vain rakkausromaaneissa. En toki ole lukenut niitä enää aikoihin. Mietin ansaitsisinko parempaa, muutoin hän olisi minulle sopivakin. Suhde on ollut mielenkiintoista, mutta miten jos rakkautta ei koskaan synnykään ja jos on syvästi kiintynyt/ihastunut sellaiseen ihmiseen, joka ei ehkä koskaan sellaista edes kaipaa elämäänsä, vaikka väittää kaipaavansa. Rakkauden tuntuu olevan hänelle yhtä lievä kaipuu, kuin johonkin hapankorppu-uutuuteen, ei sellaiseen, joka tekisi elämästä mielekästä ja syyn jatkaa elää.
Huomaan saman kaavan kaikissa parisuhteissani, minä kaipaan aina enemmän ja en koe koskaan tunteilleni vastakaikua missään suhteessa. Syykin on selvä, kylmä lapsuuteni ja tapaan samanlaisia ihmisiä. Kaikki tuntuu niin toivottomalta.
Huomaan saman kaavan kaikissa parisuhteissani, minä kaipaan aina enemmän ja en koe koskaan tunteilleni vastakaikua missään suhteessa. Syykin on selvä, kylmä lapsuuteni ja tapaan samanlaisia ihmisiä. Kaikki tuntuu niin toivottomalta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tiedätkös, ihan yksinkin voi olla, eikä se edes ole kauheaa. Jos toinen ei pysty tuntemaan rakkautta, sellaisessa suhteessa on turhaa roikkua.
itse olen hyppinyt suhteesta toiseen. suhteeni ovat olleet hyvin pitkiä. aina täysilllä mukana ja perustamassa perehettä. Olin noin 25 kun erosin. hirvee draama. kävin TOSI POHJALLA. sen jälkeen olin maailman onnellisin ihminen YKSIN.
Oma äitini löysi "oikean" 48 vuotiaana.
Hei!
Kirjoituksesi lopussa summaat, että olet huomannut tietyn kaavan toistuvan parisuhteissasi. Tämä on hieno ja eteenpäin kantava oivallus. Nyt olet tunnistanut itsessäsi sudenkuopan ja voitkin alkaa miettiä, miten jatkossa toimit, ettet enää putoa siihen. Rakennatko sillan yli, täytätkö kuopan uudella mullalla vai kierrätkö eri reittiä: nyt sinulla on vaihtoehtoja.
Parisuhde vaatii molempien sitoutumista. Vain yksin ei voi sitoutua suhteeseen. Kun sitoutumista pohditaan, pari joutuu ottamaan kantaa sekä omiin että toistensa odotuksiin, tarpeisiin ja toiveisiin. Ja luomaan juuri tälle suhteelle tietyt raamit. Kun luin kirjoittamaasi, minun on vaikea uskoa, että sinun odotuksesi ja tarpeesi ovat, että sinua ei rakasteta ja toinen käyttää sinua vain irtosuhteena. Mutta jotta pääset omassa tarinassasi sudenkuoppaasi pidemmälle, on sinun opittava kunnioittamaan omia rajojasi ja tarpeitasi. Toinen ei voi kunnioittaa niitä, ellet itse näytä missä raja menee. Ja raja voi juurikin mennä siinä, että ellei toinen osapuoli antaudu tunnesuhteeseen, ei tarinanne voi jatkua. Viisautta ja avointa mieltä elämääsi toivottaen
Meiju, diakoni
Olet ansainnut kuule oikean parisuhteen. Siihen kuuluu yhteenkuuluvuuden lisäksi rutosti rakkauden tunnetta. Oletko ajatellut että tuollainen tuuliviiri monta suhdetta hyppien on tietyllä tasolla tunnevammainen joka ei koskaan pääse tunnetasolla sinun korkeudelle ? Miksi nainen kiusaat itseäsi. Löydät taatusti miehen joka rakastaa kun jätät nämä tunnejumit omiin maailmoihinsa.