Kaduttaa teko

Olen menettänyt tyttöystäväni luottamuksen.
En uskonut hänen sanaansa vaan hain konkreettisia todisteita.
Olen tehnyt itsekkään ja lapsellisen teon.

Ennen seurustelumme alkua meillä oli ns avoinsuhde. Ja silloin tietämättäni hän sekstaili yhden miehen kanssa ja minun kanssani päällekkäin. Kun aloitimme parisuhteen niin hän jatkoikin tämän miehen kaverina ja luottamukseni horjui.
Nyt olen tehnyt sen tempun että kävin hänen kännykällä ja sain selville että hänellä on tunteita tätä ihmistä kohtaan mutta olisi silti valinnut minut. Tyhmä teko tuli todettua jälkiviisautena. Kun omatunto kolkutti ja kerroin köyneeni luurilla.
Ymmärtäähän sen että suuttui luottamus minuun romahti ja nyt uhkaa muuttaa opiskelupaikkakunnalle ja pistävänsä välit poikki koska ei luota minuun enää. Eikä pysty olemaan pelkkä kaveri.
Kadun itken ja olen toivoton. Miksi tein sen vain jotta saisin tietää että hän valitsee minut. Ja sen seurauksena homma menee poikki.

Millä saisin voitettua hänet takaisin? eläkää tilanne hänen ja minun saappaissani. Hän on tosi rakas minulle enkä halua olla ilman häntä.
4272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tuo on hankala tilanne. Mun nykyinen poikaystävä teki samoin, mutta pääsimme siitä puhumalla yli. Sun täytyy yrittää nopeasti selvittää se.Uskon että pääsette yhteisymmärrykseen. Tsemppiä teille ja jumalan varjelusta

Äänestä

Pyh! se on sun kanssa todennäköisesti, koska se toinen ei suostunut seurustelemaan.. mä olen nähny ja kokenu tätä aika paljon.. mies32
Vaihda naista.

Äänestä

Siis tuota ymmärsinkö oikein. hän jatkaa kaveri suhdetta panoonsa vaikka aloitti parisuhteen sinulle.

Äänestä

Nykyään hän poistaa kaikki viestit mitä heidän keskusteluissaan ikinä köydäänkään ja poistaa ne heti. Olen pari kertaa kysäissyt, että haluaisiko hän näyttää keskustelua hieman minulle. Mutta vastaus on että ei siellä ole mitään tapahtunut ja ei muista mitä ovat jutellleet. Kyllä tämä taitaa niin olla että emäntä saa luvan mennä sen toisen miehen matkaan minä en jaksa enää tätä samaa paskaa kun ei voi selvästikkään puhua totta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toivotonpoikaystävä kirjoitti:

Olen menettänyt tyttöystäväni luottamuksen.
En uskonut hänen sanaansa vaan hain konkreettisia todisteita.
Olen tehnyt itsekkään ja lapsellisen teon.

Ennen seurustelumme alkua meillä oli ns avoinsuhde. Ja silloin tietämättäni hän sekstaili yhden miehen kanssa ja minun kanssani päällekkäin. Kun aloitimme parisuhteen niin hän jatkoikin tämän miehen kaverina ja luottamukseni horjui.
Nyt olen tehnyt sen tempun että kävin hänen kännykällä ja sain selville että hänellä on tunteita tätä ihmistä kohtaan mutta olisi silti valinnut minut. Tyhmä teko tuli todettua jälkiviisautena. Kun omatunto kolkutti ja kerroin köyneeni luurilla.
Ymmärtäähän sen että suuttui luottamus minuun romahti ja nyt uhkaa muuttaa opiskelupaikkakunnalle ja pistävänsä välit poikki koska ei luota minuun enää. Eikä pysty olemaan pelkkä kaveri.
Kadun itken ja olen toivoton. Miksi tein sen vain jotta saisin tietää että hän valitsee minut. Ja sen seurauksena homma menee poikki.

Millä saisin voitettua hänet takaisin? eläkää tilanne hänen ja minun saappaissani. Hän on tosi rakas minulle enkä halua olla ilman häntä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu