Kihlaushan on perinteisesti ollut 'lupaus' naimisiinmenosta mutta voiko kumppaninsa kihlata ilman lupausta naimisiinmenosta? Eikö kihlaus osoita myös sitoutumista toiseen ja parisuhteen vakiintumista?
Suhteen ''virallistaminen''
Kihla
17647
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Taitaa riippua siitä, keneltä kysytään.
Jos minulta kysyttäisiin, "pelkkä" kihlaus riittäisi, sillä se kestää toisilla pariskunnilla suunnilleen koko suhteen ajan. Tunnen parikin paria, jotka ovat "vain" kihloissa, eivätkä siis ainakaan vielä suunnittele häitä tai vihkimistä, ja yhdessäoloa ja/tai kihlaustakin on takana jo tyyliin 10 vuotta.
Mutta sitten on näitäkin ihmisiä, joiden mielestä sormus sormessa ei tarkoita, että ollaan kihloissa, vaan kihloissa ollaan vasta, kun toinen on kosinut (eli pyytänyt menemään naimisiin kanssaan), hääpäivätkin suunnilleen päätetty jo etukäteen. Näille ihmisille tyypillistä on pitää VAIN sitä kosinnan ja kirkko-/maistraattiseremonian välistä aikaa kihlauksena ja tulevia aviopuolisoita kihlaparina. "Kihlaus" loppuu siis siihen, kun heistä tulee aviopuolisot.
Ja jotkut taas ovat jotain tältä väliltä, eli kihloissa ollaan kaikessa rauhassa muutama vuosi, ennen kuin mennään naimisiin. Nämä ihmiset yleensä eivät vouhota toisten kihloista tai epäkihloista, vaan elävät sitä omaa suhdettaan.
Mutta tosiaan, riippuu ihmisestä, voiko kihloissa olla ilman aikeita naimisiinmenosta vai ei. Perinteinen käsityshän on, että ei voi, mutta maailma muuttuu.
Teinikihloja pidän lähinnä naurettavina, sillä teinisuhde harvemmin kestää sitä paria kuukautta pitempään muutenkaan. Oli suhtautuminen kihlauksen merkitykseen mikä tahansa, niin yleisesti ottaen sitä ei kannattaisi tehdä paria kuukautta kestäneen suhteen aikana, vaan sitten kun se kuuluisa alkuhuuma on mennyt ohitse ja mieli sekä suhde jo tasaantunut siinä määrin, että pystyy arvioimaan, haluaako olla sen saman ihmisen kanssa "aina yhdessä" hänen ärsyttävistä ja puutteellisista ominaisuuksistaan huolimatta. :D
Periaatteesa aivan sama. Kannattaa muistaa kuitenkin ennenkuin aloittaa suuren omaisuuden hankkimista yhdessä että miten sopii asiat esim. toisen kuoleman sattuessa. Nimittäin ei-vihityn puolison äkillinen menehtyminen on aivan eri asia lain edessä ilman avioliittoa tai testamenttia.
Nykyisin ei kihlaus taida oikeastaan tarkoita mitään muuta kun reviirin merkkaamista. Samaan tapaan kuin fritsujen teko.
Kihlauksella ei nykyisin ole juridista merkitystä, joten siinä mielessä kihlautumiseksi voi laskea ihan minkä tahansa sopimuksen. Henkilökohtaisesti miellän kihlauksen sopimukseksi avioliitosta eli jos joku ilmoittaa olevansa kihloissa eikä avaa asiaa sen enempää, niin oletan, että pari on sopinut menevänsä naimisiin (joskus, ei välttämättä lähitulevaisuudessa).
Sitä, miksi sitoutuminen parisuhteeseen pitäisi jotenkin ilmaista (ja kenelle ilmaista, itselleen vai ulkopuolisille) en oikein ole sisäistänyt. Saati kuinka se pitäisi tehdä. Kuuluuko nykyään ilmoittaa FB:ssä, että "olemme menneet kihloihin"? Vai onko sormusten käyttäminen ilmaisu siitä, että parisuhde on nyt vakiintunut? Vai sovitaanko vain keskenään, että ollaan kihloissa eli sitouduttu toisiimme?
Lainaus naimisiin.info sivustolta:
"Nykyään moni pari menee kihloihin sopimatta tulevien häiden ajankohtaa, päättäen ajankohdaksi ‘sitten joskus’ tai jotkut menevät vain kihloihin aikomattakaan avioitua koskaan. Viimeisessä tapauksessa pari haluaa näyttää kenties olevansa ‘vakavammin’ yhdessä kuin vain seurustellen, mutta eivät kuitenkaan halua/uskalla avioliittoa solmia. Tälläinen ‘kihlautuminen’ ei kuitenkaan tiukasti ottaen ole kihlautuminen lainkaan, sillä kihlautumisen koko idea on juuri sopiminen avioliittoon menemisestä tulevaisuudessa. Toisaalta kihlautuminen on todellakin ainoastaan kahden henkilön keskinäinen sopimus, mitä mikään ulkopuolinen instanssi ei valvo, joten pariskunta voi yhdessäoloaan kutsua ihan miksi haluavat."
Eli eipä tuohon juuri lisättävää. Kukin tyylillään.
Vastasin jo aiemmin, mutta tuli pari juttua vielä mieleen nimien "helka" ja "oikkelis" vastauksista. :D
Nimittäin, että voihan kihloissa tosiaan olla ilman sormuksiakin, koska se sormushan on lähinnä merkki toisille, että joo tuo on varattu. Oli sormuksia tai ei, niin periaatteessa on myös ihan se ja sama, onko kihloissa/naimisissa vai ei, koska eihän se puolisoiden keskinäinen suhde siitä mihinkään muutu. Kihlaton suhde on ihan yhtä virallinen, oikea ja tosissaan otettava kuin kihlasuhdekin. Mutta sikäli kuin niitä juridisia asioita miettii (ja kannattaakin miettiä, ennen kuin satsaa suhteeseen kauheasti yhteistä omaisuutta), niin ainoa täysin varma keino taata puolisolleen jotain lainmukaista on avioliitto.
Joku ehkä sanoo tähän nyt, että ilman avioliittoakin voi testamentilla taata esim. omaisuutta puolisolleen, mutta testamentti ei ole pitävä asiakirja. Sikäli kuin puolisolta löytyy vaikka sukulaisia, jotka haluavat omansa, he voivat riitauttaa koko testamentin ja jättää avokin näin ihan tyhjin käsin.
Joo eihän rakastunut pari mieti niin pitkälle kuin kuolemaan saakka (paitsi siinä mielessä, että se kuulostaa hienolta sanoa "yhdessä kuolemaan saakka"), mutta kyllä tätäkin käytännönasiaa on hyvä miettiä. Ei ehkä nyt ihan siltä istumalta, kun suhteensa aloittaa, mutta sitten kun ollaan jo "kihlat ja naimisiin?" -tasolla.
Koska kihlauksella ei ole juridista merkitystä, jokainen voi mieltää sen miten lysää. Minusta se on harmillista. Kun vanhoille ja vakiintuneille instituutioille annetaan uusia merkityksiä, se helposti lisää väärinkäsitysten ja mielipahan määrää. Ajatelkaapa vaikka paria, jossa toinen uskoo kihlojen merkitsevän avioliittoa ja toinen ei koskaan aiokaan mennä naimisiin.
Näinpä. Vaikka jollakin asialla ei olisi juridisia seurauksia, sillä voi olla muuta merkitystä. Avioliittolaki sanoo yksiselitteisesti, että nainen ja mies, jotka ovat sopineet menevänsä avioliittoon keskenään, ovat kihlautuneet. Kihlauksella muuten on juridista merkitystä, vaikka kihlausta ei rekisteröidä mihinkään: kihlakumppanien ei tarvitse todistaa toisiaan vastaan.
Kappas, aina oppii uutta. Kannattaa sitten vissiin mennä pikakihloihin, jos töpeksii jotain. ;-)
Kihlaus tarkoittaa sitä, että pari on sopinut menevänsä naimisiin. Tällöin sopimuspäivästä alkaen naimisiinmenon toteuttamiseen asti pari on kihloissa. Kaikki muut yksityiskohdat, jotka siihen liitty ovat yksilö -ja kulttuurisidonnaisia.
Kaikki muut sopimukset, joissa ei tähdätä avioliittoon asti, eivät ole alkuperäisen sanamääritelmän mukaan kihloihin liittyviä. On harmillista, että nykyään käytetään usein "kihloja" väärässä yhteydessä ja näin saadaan paljon sekaannusta aikaan.
Jos pari joka ei edes halua naimisiin sanoo olevansa kihloissa, kuullosta tämä kovin absurdilta. Herää kysymys miksi nämä kutsuvat omaa "sopimustaan/situoutumisen muotoaan" mikä lie juuri kihlautumiseksi jä viestittää vääriä asioita muille. Käyttävätkö nämä sitten "naimisiin meno" käsitettä yhteenmuuton yhteydessä? "Hei, me ollaan muuten menty naimisiin, kun eilen muutin poikaystäväni luo."
Vielä pahempi jos tuolla viestittää vääriä asioita omalle kumppanilleen ja herättää turhia toiveita. Onpa sitten kiva tietää 5 tai 10 vuoden päästä, ettei kihloihin meno ollutkaan sitä miksi sitä esitettiin.
Minun mieheni höpisi jotain, että oltiin kihloissa, mutta sitten parin kuukauden päästä selvisikin, ettei me oltukaan oikeasti kihloissa, vaan silleen leikisti. Ei oltu kylläkään menossa naimisiin eikä suunniteltu häitä tai mitään (siis juuri sillä hetkellä - kyllä niitä kai sitten JOSSAIN vaiheessa lähitulevaisuudessa olisi puhuttu, ainakin minä olisin :D) mutta kyllä minä vähän petyin, kun hän pitikin asiaa leikkinä. Yhdessä ollaan edelleen ja sovittu olevamme tästä eteenpäinkin, mutta ei siis kihloissa eikä naimisissa.
Ihmetyttää, että miksi pitää antaa asioille sellaisia nimiä, joita ne asiat eivät kuitenkaan ole. Miksei voi "vain seurustella" ja "asua yhdessä", jos asiat kerran ovat niin. Miksi pitää kiistatonta seurusteluavoliittoa alkaa väittää kihlaukseksi, kun ei se kerran sitä ole?
Kihlautumisen "naimisiin sitten joskus muttei vielä" -periaatteella hyväksyn, mutta jos ollaan jo heti lähtökuopissa sitä mieltä että "me ei mennä koskaan naimisiin" niin mitäpä sitä sitten muka kihlautuakaan, aika absurdi ajatus tosiaan.
Hyvä kirjoitus! Minäkin mietin juuri tuota, että miksi pitää ruveta käyttämään väärää termiä asioista. Se lisää vain sekaannusten määrää ja pahaa mieltä. Kyllä kaikki vähääkään sivistyneet tietää, että kosinnan jälkeen ollaan kihloissa, ja jossain vaiheessa sitten naimisiin. (Joko viikon tai 5 vuoden päästä, riippuu ihmisistä.)
"Hei me mentiin naimisiin" yhteenmuuton yhteydessä oli loistava vertaus. Samoin voisi olla jo alussa "Minä nyt seurustelen" kun on kerran treffeill käynyt. Tai "Meille saadaan lapsi!" kun on alustavasti puhuttu, että ehkäisyn voisi jättää jo pois. Miksi ei voi elää ihan asia kerrallaan, puhua asioista niiden oikeilla nimillä.
Täytyy kyllä sanoa, ett minukin kumppani käyttää väärää termiä. Olemme eläneet avoliitossa jo vuosia, ja perheessä on lapsiakin. Yhteinen talo jne.. Mutta emme siis ole naimisissa, emmekä kihloissakaan. (Moninaisista syistä se on meille ajankohtaista vasta tulevaisuudessa.) Mutta mies on sanonut minua rouvaksi jo siitä lähtien kun muutimme yhteen, eli 6 vuotta. Tavallaan se tuntuu hyvältä, mutta olen miettinyt, että sitten kun todella käymme maistraatissa naimisiin menemässä, niin en voikaan hekumoida enää sillä, että minä olen uusi rouva, koska olen totunut siihen väärään termiin jo pitkän aikaa. Taitaa valtaosa ihmisistä luullakin, että olemme jo naimisissa... Heh.
Olen aina vähän vierastanut näitä vääriä termejä. Kuten tässä onkin jo sanottu, aiheuttavat vain sekaannuksia. Ja ylipäätään, mikä tarve ihmisillä on yrittää väittää ne asiat aina "ihan hieman parempaan suuntaan"? Jos seurustelee, niin sitten seurustelee, ei se ole mikään kihlaus tai avioliitto. Vaikka olisi keskenään sovittu ja päätetty, että ollaan yhdessä kuolemaan saakka ja aina uskollisia toisilleen, niin sitten näin on päätetty, mutta ei sekään ole mikään halvatun kihlaus. Se on edelleen seurustelusuhde/avoliitto.
Sekin on ihmeellistä, että tästä kihlaus-sanan merkityksestä tietäen (aikaväli kosinnasta naimisiinmenoon = kihlaus) ihmiset siitä huolimatta haluavat väittää olevansa "kihloissa" ihan vain siitä syystä, että kaikille muille olisi selvää, että "he ovat TOSISSAAN!" Eikö pitkäaikainen, vakaa parisuhde aikuisten kesken muka ole ihan tarpeeksi tosissaan olemista? Jos ollaan jo yhdessä asumisen vaiheessa ja kirjoilla samassa osoitteessa, on sekin jo melkoinen osoitus siitä, että ollaan tosissaan eikä vain "vähän treffailla". Sitä paitsi pitäisihän se tosissaan oleminen nyt nähdä ja kuulla pariskunnan puheista, olemisesta, yleensä käytöksestä. Ei siihen pitäisi mitään killutinta sormeen tarvia... Minun mieheni ei edes suostuisi käyttämään sormusta (töiden takia vaarallinen), joten se siitä näkyvästä "reviirin merkkaamisesta" sitten myös, en usko, että monet muutkaan miehet mielellään pitävät sormusta, varsinkaan jos se hankaloittaa heidän työntekoaan.
Ja juuri tuo, mitä uysiuuu sanoi, että mies kutsuu "rouvaksi". No, mitä jos ollaan leikisti kihloissa ja puhutaan siitä koko ajan. Mistäs sitten puhutaan, kun joskus tulee se ihan oikea kosinta ja oikea kihlaus astuu voimaan? (Tällainen outo tilanne olisi käynyt minun elämässäni, ellei tuo mieheni "leikkikihlaus" olisi paljastunut ja asiaa ei olisi selvitetty pois päiväjärjestyksestä..)
Tietenkin voi kihlautua ilman sovittua avioliittoaikaa ja jatkaa kihloissa oloaan... kihlaus tähtää avioliittoaikeisiin, sitoutumiseen. Ei kihlauksella muuta merkitystä voi olla kuin sopimuksellinen sitoutuminen toiseen.
Miten kukaan voi olla näin pihalla... Mitä tapahtuu kun toinen kosii ja toinen vastaa myöntävästi? No siitä alkaa kihlaus. Eikös se siis ole lupaus avioliitosta? Kyllä on. Aiemmin se oli kirjoitettu lakiinkin.
Kihlautuminen tarkoittaa sitä, että pari on sopinut menevänsä naimisiin. Koska vihkiminen tapahtuu, on eri juttu, mutta naimisiinmenosta on yhteisesti sovittu. Ennen kihlautumisella on myös juridista merkitystä, nykyään ei enää, kyse on vain tavasta. Ei ennenkään kihlautuessa sovittu hääpäivää.
Tuntuu aika tyhmältä ilmoittaa olevansa kihloissa, jos ei ole aikomustakaan mennä naimisiin.
Jos ei halua naimisiin, ei voi haluta kihloihinkaan.
No periaatteessa voitte tehdä ihan mitä haluatte, koska kihlauksella ei ole tänä päivänä enää juridista merkitystä. Tai löytyyköhän vielä? Jokunen vuosi sitten oli vielä mm. laissa määritelty, että jos kihlaus purkautuu muuhun kuin naimisiin menoon, niin kihlauksen aikana toisille annetut lahjat tuli palauttaa... Se on vanhaa perua.
Mutta siis kihlaus on lupaus avioliitosta. Kihlaus alkaa kun toinen (yleensä mies) kosii, ja toinen vastaa kosintaan myöntävästi. Silloin mennään ostamaan sormukset, ja porukka alkaa kyselemään, että koskas on häät. Joillakin hääpäivä sovitaan jo kihlautuessa, mutta jotkut eivät pidä kiirettä, vaan sopivat päivän sitten joskus myöhemmin. Se voi olla vaikka vasta jokusen vuodenkin päästä. Mutta siitä huolimatta kihlaus on lupaus avioliitosta.
Sitten on sellaisia ihmisiä, jotka haluavat ulkopuolisten ihmisten takia virallistaa sen, että seurustelee, ja käyttävät kihlasormuksia keinona siihen, vaikka mitään lupausta avioliitosta ei olekaan. Miten seurustelusta saa "virallisen"? Ei yhtään mitenkään. Se on toisiinsa tutustumista. Siinä voi olla hyvinkin sitoutunut ja rakastunut, mutta virallista se ei ole millään tavalla.
Avoliitto on sitten yksi askel virallisempaan liittoon. Avoliiton voi solmia ennen tai jälkeen kosinnan (eli kihlautumisen), mutta suosittelisin ensin asumaan yhdessä, että voi tietää kannattaako kosia.
Kihlaus toki osoittaa parisuhteen vakiintumista ja sitoutumista toiseen, mutta vain siksi, että se on seuraus kosinnasta, eli lupaus avioliitosta. Jos se elementti puuttuu, niin eihän kihlaus merkitse mitään. Miksi niin kaunis asia kuin kihlaus pitäisi mitätöidä niin, että sen todellinen merkitys poistetaan?
Jos haluaa olla leikisti kihloissa, ilman kosintaa, niin mitäpä sitten kun oikeasti haluaa kosia? Sitten ei voikaan enää mennä kihlouhin, kun ollaan jo... Niin outo ajatus, etten ymmärrä.
Minä sitouduin jo ennen kuin menin "virallisesti" kihloihin. Kun muutimme yhteen, molemmilla oli vakaana aikomuksena avioliitto sitten joskus tulevaisuudessa. Voisi kai tulkita, että olimme kihloissa? Olimmehan päättäneet mennä naimisiin, vaikka ajankohtaa ei ollut sovittu. Kihlaus eli sormusten hankkiminen oli käytännössä sitoutumuksen vahvistaminen ja osoittaminen ulkopuolisille. Se oli merkki muillekin siitä, että häät ovat tulossa vuoden, parin sisään. Mies ei kosinut - eräänä päivänä vain tuli puhe sormuksista ja päätimme, että käväistäänpä ostamassa. Mitäpä sitä kosimaan, kun asia oli jo pitkään ollut selvä.