Uskonaskelenn "oppineiden" riidat

Raamattu on niin monimerkityksinen kirja että siitä on syntynyt kymmeniä tuhansia eri liikkeitä, ministryjä jne. Nämä kaikki ovat vetäneet eri johtopäätöksiä kirjasta.

Paavolan perustamassa Uskonaskelessa eri tyypit käyvät nyt aika kiivastakin keskustelua raamatun kirjoittamisesta. Riita menee oudoksi, kun ryhmän jäsen sanoo, että raamatun tulkintaan on parasta kouluttamattomuus ja pelkkä Herralta saatu kyky ja PH:n korkeakoulu. Kaikki maalliset tutkinnot johtaa väärään ja joku kertoo oppineiden lähellä kokeneensä väärää ateistista henkea ja hajua ja piti oikein poistua. Kamala katkeruus yliopistokoulutusta kohtaan. Hän osaa yhtä hyvin kuin lääkäri arvioida vitamiinien vaikutukset.

Sitten toisaalta oppineempi arvioi kesksutelussa vähemmän opppinutta epäasiallisesti. Tämähän saa tästä vain pontta, että häntä kiusattiin ninkuin Jeesustakin kiusattiin.

Raamatusta voi vetää iha mitä vaan.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ne koulutetut on yleensä aika kriittisiä uskonasioista keskustellessa. Jos nämä vähemmän oppineet uskovaiset on huomanneet sen.
Älykkyys ei ole kuitenkaan koulutodistuksista kiinni. Minun mieheni on käynyt vain amiksen ja on erittäin älykäs. Ja ateisti.

Äänestä
  • Ongelmana on se että PH:n opiston käyneetkin ovat saaneet eri vastauksia PH:n vaikutuksesta. Mikä niistä on oikea?

    Äänestä

  • ammattikoulustaollaan kirjoitti:

    Ongelmana on se että PH:n opiston käyneetkin ovat saaneet eri vastauksia PH:n vaikutuksesta. Mikä niistä on oikea?

    Vastaus on että ei mikään niistä.

    Ihminen on eläin, apinasta lähtöisin. Ei sen kyvykkäämpi.

    Se ei tarkoita sitä etteikö Jumala voisi olla olemassa.

    Äänestä

  • auroraboreallis kirjoitti:

    Vastaus on että ei mikään niistä.

    Ihminen on eläin, apinasta lähtöisin. Ei sen kyvykkäämpi.

    Se ei tarkoita sitä etteikö Jumala voisi olla olemassa.

    Siksipä osa on apinoita ja kuvaavat ajatuksin, sekä teoin maailmaa. Okei.

    Toiset ovat kuvia Jumalasta ja pyrkivät kilvoittelemaan hyvän uskon kilvoitusta.

    Ihannoidaan vaan esi-isiämme

    Äänestä

  • tottakaiOlehyvä kirjoitti:

    Siksipä osa on apinoita ja kuvaavat ajatuksin, sekä teoin maailmaa. Okei.

    Toiset ovat kuvia Jumalasta ja pyrkivät kilvoittelemaan hyvän uskon kilvoitusta.

    Ihannoidaan vaan esi-isiämme

    "Siksipä osa on apinoita ja kuvaavat ajatuksin sekä teoin maailmaa. Okei."

    Kaikki on apinasta lähtöisin. Sillä on 98% sama DNA kuin meillä, ja samalla tavoin kuin apina ihminen rakastaa(apinathan halailevat toisiaan), lisääntyvät ja etsivät ruokaa ja syövät sitä. Eipä oikeastaan muuta.

    Eroja on muitakin kuin ulkonäkö ja se että apinat keikkuvat puissa mitä ihminen ei tee:)

    Apina ei vihaa niin kuin tämän pallon valtaajat eli ihmiset. Apina ei kyseenalaista.

    Uskovainen ei kyseenalaista.

    Ateisti sen sijaan tekee sen.

    "Toiset ovat kuvia Jumalasta ja pyrkivät kilvoittelemaan hyvän uskon kilvoitusta."

    Uskovaisilla on ehkä kyseenalainen maine normaali-ihmisten joukossa, joten tuota uskon kilvoitusta ei tavisten silmiin näy.

    Eikö Raamatussakin sanota että sen hyvän todistuksen antaja ei saa olla ihminen itse vaan toiset hänen lähellään?

    "Ihannoidaan vaan esi-isiämme."

    Apinoiden jälkeen syntyi toki niitä ihmsiä jotka esm.raamatun kirjoittivat. Raamatun kirjoittajat ovat esi-isiämme.

    Siellä lukee miten esm Sodomasta ja Gomorrasta pelastunut Loot teki raskaaksi omat tyttärensä humalapäissään.

    Miten moista insestiukkoa sitten kunnioitat?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


uskonaskeloutolintu kirjoitti:

Raamattu on niin monimerkityksinen kirja että siitä on syntynyt kymmeniä tuhansia eri liikkeitä, ministryjä jne. Nämä kaikki ovat vetäneet eri johtopäätöksiä kirjasta.

Paavolan perustamassa Uskonaskelessa eri tyypit käyvät nyt aika kiivastakin keskustelua raamatun kirjoittamisesta. Riita menee oudoksi, kun ryhmän jäsen sanoo, että raamatun tulkintaan on parasta kouluttamattomuus ja pelkkä Herralta saatu kyky ja PH:n korkeakoulu. Kaikki maalliset tutkinnot johtaa väärään ja joku kertoo oppineiden lähellä kokeneensä väärää ateistista henkea ja hajua ja piti oikein poistua. Kamala katkeruus yliopistokoulutusta kohtaan. Hän osaa yhtä hyvin kuin lääkäri arvioida vitamiinien vaikutukset.

Sitten toisaalta oppineempi arvioi kesksutelussa vähemmän opppinutta epäasiallisesti. Tämähän saa tästä vain pontta, että häntä kiusattiin ninkuin Jeesustakin kiusattiin.

Raamatusta voi vetää iha mitä vaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu