olen seurannut tätäkin palstaa lähinnä sivusta koska itse elän monikulttuurisessa suhteessa. Olen aidosti hämmentynyt miten heikkoa tämä keskustelun taso täällä usein on. Sellaisetkin nimimerkit joilla on selvästi jotain annettavaakin näihin keskusteluihin hyvin nopeasti sortuvat valtaviin yleistyksiin ja loppukädessä rasistisiin lähestymistapoihin. Yritettäisiin edes keskustella asioista niiden oikeilla nimillä.
Yritän nyt avata keskustelua. Itse olen onnellisessa suhteessa monikulttuurisesti. Puolisoni on sopeutunut erittäin hyvin Suomeen ja pääosin kunnioittaa tapojamme joskin jotkin asiat on joita hän ei ymmärrä ja tuskin tulee koskaan ymmärtämäänkään. Olen itse poikkeuksellisesti varsin puhelias suomalaiseksi mutta ymmärrän hänen vaikeutensa sosiaalisissa tilanteissa meidän hiljaisuuden vuoksi ja varsinkin kun tarvitaan kielitaitoa (ja sitä meillä kuitenkin keskimäärin on) suomalaiset jäätyy täysin. Toinen asia jota hän ei voi ymmärtää on meidän alkoholin käyttö. En voi siitä häntä soimata, itsekin juon välillä varsin reippaasti ja taitaa olla ainoa asia josta riitelemme hänen mustasukkaisuutensa ohella (99,99 % ilman todellista syytä).
Sitten hänen osaltaan, minulla ei oikein kärsivällisyys kestä maamme arvostelua. Meillä on asiat erittäin hyvin ja jos täällä jokin on huonosti jostain ihmeen syystä en kestä sitä että ulkomaalainen alkaa siitä valittamaan, oma vikani siis. Puolestaan hänen maassaan on moni asia varsin rempallaan minulle ja jos niistä mainitsen tai edes valokuvaan niitä niin hänen maltti loppuu aika nopeasti. Mitä tästä ollaan opittu, yritämme olla puhumatta näistä epäkohdista. Yksi asia minua kyllä raivostuttaa myös välillä on se että hän ei ole kovinkaan hanakka sosialisoitumaan omien tuttujeni kanssa mutta itse olen jatkuvasti kaikenlaisissa kekkereissä missä on hänen kotimaan ihmisiä tai muualta maahanmuuttaneita. Tähän asiaan aidosti haluaisin muutoksen, hankalaa koska sosiaalinen elämämme alkaa vääristymään liikaa "ei-suomalaiseksi".
Yleisesti ottaen monen "suomi-suhteen" jälkeen olen ensimmäistä kertaa onnellinen. Pari epäonnistunutta monikulttuurisuhdettakin on takana mutta nyt asiat luistaa pääsääntöisesti. Hämmästykseni on valtavaa miten pieniä kulttuurieromme sitten kuitenkin loppujen lopuksi ovat. Lisäksi mieltäni lämmittää että puolisoni saa viimein myös Suomen passin (kielikoe läpi) joka helpottaa jonkin verran matkustamista ja asioiden hoitoa. Tuonkin asian osalta olin aikanaan hämmentynyt miten vähän sillä passilla sitten kuitenkin on oikeasti merkitystä, suurin merkitys on hänelle henkinen merkitys.
Rikollisuudesta, seuraan suurella surulla miten nämä tietyt kansakunnat ja niissä tietyt ryhmät (pieniosa) pilaa kaikkien maahanmuuttajien maineen. Olisin valmis hyväksymään lainsäädännön jossa jo ensimmäisestä ehdollisestakin vankeusrangaistuksesta tapahtuisi maasta karkoitus välittömästi. Kaikkein kamalinta tässä on seurata sitä faktaa että asioista nousee valtava meteli heti kun ihonväri on omastamme poikkeava vaikka tosiasia on että suurinosa rikoksista on "valkoisten" tekemiä. Tutkikaan faktoja, Viro ja Venäjä hallitsevat meiädn rikostilastoja suomalaisten ohella. Mutta tässä kohti on hyvä muistaa että suomalaisten rikokset Suomessa, niin hullulta kuin se kuulostaakin, ovat hyväksyttävämpiä kuin ulkomaalaisten tekemät rikokset.
Tämä muslimien yksioikoinen syyttäminen on oikeasti hirvittävää vaikka olen itsekin huolissani Islamin laajenemisesta Eurooppaan ja siitä syntyvistä lieveilmiöistä. Mutta samalla, muslimien puolustajienkin olisi hyvä muistaa että jos itse kristittynä menisin riehumaan vaikka lähi-itään, tuskin minua kovin helläkätisesti kohdeltaisiin vaatimusteni kanssa "tasavertaisesta kohtelusta". Joku tolkku tässäkin pitäisi olla ja kunnioitus tässä kohti Suomen kulttuuriperimään. Ihan kaikkea ei vain voi hyväksyä.
Jatkan näistä teemoista jos tämä keskustelu kirpoaa asialliseksi, mielenkiinnolla seuraan miten tämä viestiketju lähtee kehittymään.
Yritän nyt avata keskustelua. Itse olen onnellisessa suhteessa monikulttuurisesti. Puolisoni on sopeutunut erittäin hyvin Suomeen ja pääosin kunnioittaa tapojamme joskin jotkin asiat on joita hän ei ymmärrä ja tuskin tulee koskaan ymmärtämäänkään. Olen itse poikkeuksellisesti varsin puhelias suomalaiseksi mutta ymmärrän hänen vaikeutensa sosiaalisissa tilanteissa meidän hiljaisuuden vuoksi ja varsinkin kun tarvitaan kielitaitoa (ja sitä meillä kuitenkin keskimäärin on) suomalaiset jäätyy täysin. Toinen asia jota hän ei voi ymmärtää on meidän alkoholin käyttö. En voi siitä häntä soimata, itsekin juon välillä varsin reippaasti ja taitaa olla ainoa asia josta riitelemme hänen mustasukkaisuutensa ohella (99,99 % ilman todellista syytä).
Sitten hänen osaltaan, minulla ei oikein kärsivällisyys kestä maamme arvostelua. Meillä on asiat erittäin hyvin ja jos täällä jokin on huonosti jostain ihmeen syystä en kestä sitä että ulkomaalainen alkaa siitä valittamaan, oma vikani siis. Puolestaan hänen maassaan on moni asia varsin rempallaan minulle ja jos niistä mainitsen tai edes valokuvaan niitä niin hänen maltti loppuu aika nopeasti. Mitä tästä ollaan opittu, yritämme olla puhumatta näistä epäkohdista. Yksi asia minua kyllä raivostuttaa myös välillä on se että hän ei ole kovinkaan hanakka sosialisoitumaan omien tuttujeni kanssa mutta itse olen jatkuvasti kaikenlaisissa kekkereissä missä on hänen kotimaan ihmisiä tai muualta maahanmuuttaneita. Tähän asiaan aidosti haluaisin muutoksen, hankalaa koska sosiaalinen elämämme alkaa vääristymään liikaa "ei-suomalaiseksi".
Yleisesti ottaen monen "suomi-suhteen" jälkeen olen ensimmäistä kertaa onnellinen. Pari epäonnistunutta monikulttuurisuhdettakin on takana mutta nyt asiat luistaa pääsääntöisesti. Hämmästykseni on valtavaa miten pieniä kulttuurieromme sitten kuitenkin loppujen lopuksi ovat. Lisäksi mieltäni lämmittää että puolisoni saa viimein myös Suomen passin (kielikoe läpi) joka helpottaa jonkin verran matkustamista ja asioiden hoitoa. Tuonkin asian osalta olin aikanaan hämmentynyt miten vähän sillä passilla sitten kuitenkin on oikeasti merkitystä, suurin merkitys on hänelle henkinen merkitys.
Rikollisuudesta, seuraan suurella surulla miten nämä tietyt kansakunnat ja niissä tietyt ryhmät (pieniosa) pilaa kaikkien maahanmuuttajien maineen. Olisin valmis hyväksymään lainsäädännön jossa jo ensimmäisestä ehdollisestakin vankeusrangaistuksesta tapahtuisi maasta karkoitus välittömästi. Kaikkein kamalinta tässä on seurata sitä faktaa että asioista nousee valtava meteli heti kun ihonväri on omastamme poikkeava vaikka tosiasia on että suurinosa rikoksista on "valkoisten" tekemiä. Tutkikaan faktoja, Viro ja Venäjä hallitsevat meiädn rikostilastoja suomalaisten ohella. Mutta tässä kohti on hyvä muistaa että suomalaisten rikokset Suomessa, niin hullulta kuin se kuulostaakin, ovat hyväksyttävämpiä kuin ulkomaalaisten tekemät rikokset.
Tämä muslimien yksioikoinen syyttäminen on oikeasti hirvittävää vaikka olen itsekin huolissani Islamin laajenemisesta Eurooppaan ja siitä syntyvistä lieveilmiöistä. Mutta samalla, muslimien puolustajienkin olisi hyvä muistaa että jos itse kristittynä menisin riehumaan vaikka lähi-itään, tuskin minua kovin helläkätisesti kohdeltaisiin vaatimusteni kanssa "tasavertaisesta kohtelusta". Joku tolkku tässäkin pitäisi olla ja kunnioitus tässä kohti Suomen kulttuuriperimään. Ihan kaikkea ei vain voi hyväksyä.
Jatkan näistä teemoista jos tämä keskustelu kirpoaa asialliseksi, mielenkiinnolla seuraan miten tämä viestiketju lähtee kehittymään.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Kuin tilauksesta:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015031319350781_uu.shtml
Ei tätä voi mitenkään ohittaa, faktat on faktoja ja tälle asialle on ihan oikeasti tehtävä jotain. Oli mamusuhteessa tai ei, tätä ei voi hyväksyä millään muotoa. Ja näiden sankareiden paikka ei ole tässä maassa jos passissa ei ole leijonaa kannessa. Mutta samaan aikaan, tuolla teolla en ole valmis karkoittamaan ketään muuta saman maan kansalaista vain sen takia että siitä ko. maasta sattui nämä idiootit saapumaan.
Niin etpä tietenkään.
Minä taas olen sitä mieltä että kaikki muslimit pitää karkoittaa tai ainakin lukita jonnekin missä niitä voidaan valvoa. Tilastot eivät valehtele, 13 kertaa enemmän raiskauksia verrattuna kantaväestöön. Siis monituhatkertaisesti enemmän kun suhteutetaan.
sanoin jo tuolla yllä että puhun maahanmuuttajista, en ainoastaan muslimeista. Mielipiteeni koskevat kaikkia kansallisuuksia, myös brasilialaisia. Jos yrität vääntää kaiken keskustelun muslimeihin, keskustelu loppuu välittömästi ja siirtyy tuonne mainitsemaani toiselle akselille joista löytyy valtava määrä esimerkkejä tällä palstalla. Pyri nyt itsekin pitämään tämä keskustelu "muslimivapaana" niin saataisiin edes yksi viestiketju vapaaksi huuteluista.
Ja ihan vielä huomiona, sanoin myös itse olevani huolissani tuosta Islamin leviämisestä Euroopassa joten tämänkin valossa huutelusi on varsin turhaa.
Lisää muslimeja Suomeen niin loppuu jatkuva parkuminen palstoilla koska vanha sananlasku pitää paikkaansa: siitä puhe mistä puute
mikä pointti on kirjoittaa melkein samalla nimimerkillä sellaisena kellonaikana jolloin tuo toinen nimerkki ei voi olla hereillä kuin teoreettisestI? Oletan että RaakaWatson on oikeasti Brasiliassa ja siellä on kello suhteellisen vähän tähän aikaan. Tähän ketjuun hän on vastannut tänään 8:50 eli vetänyt yön todella pitkäksi ja eilen ensimmäisen kerran eilen klo 18:00. Välissä on siis 6 tuntia eiliselle ja 9 tuntia tälle päivälle yhteensä 15 tuntia. Eiköhän tuo oikea RaakaWatson ole nyt nukkumassa.
Juh. Meni pitkäksi kun tuli katsottua formulat.
Älä huoli, jokainen jolla on äo suurempi kuin kengännumero ymmärtää hyvin milloin minä kirjoitan ja milloin joku lukemattomista ihailijoistani on asialla. Eli no hätä.
Tämä oli aika hyvä kirjoitus. http://www.asumaansuomeen.fi/naimisiin-ulkomaalaisen-kanssa/totuus/
Mitä avaamasi aiheeseen tulee, on harmillista että maahanmuuttajat nähdään yhtenä joukkona. Joukkoon mahtuu kaikenlaisia. Rakkauden tai työn perässä tulleet varmasti sopeutuvat/kotoutuvat parhaiten, koska puoliso ja työpaikka edistävät kotoutumista.
"puoliso ja työpaikka edistävät kotoutumista"
Millä aloilla luulisit maahanmuuttajien löytävän tänä päivänä Suomesta työpaikan helpoimmin?
Tietysti jos tulee yksin työnhakijana Suomeen, on tilanne tällä hetkellä aika toivoton työpaikan saannin ja kotoutumisen suhteen. Kotoutuminen taas vastaavasti onnistuu helpommin niiltä, jotka tulevat työnantajan kutsumana ja järjestämänä Suomeen, joilla on siis työpaikka jo saapuessa. (esim. filippiiniläiset hoitajat vanhainkodeissa).
Voisko kyynisesti todeta, että työnhakijana Suomeen tulevan paras mahdollisuus kotoutumiseen olisi tavata suomalainen puoliso ja avioitua tämän kanssa?
Huom, tämä seuraava on tarkoitettu huumorilla: Voihan suomalainen aina työllistää maahanmuuttajapuolisonsa vaikka kotitöillä.
kun katson yleisellä tasolla maahanmuuttajia niin massana he ovat "ei-yliopiston-käyneitä" joten heidän koulutustaso on korkeimmillaan keskitaso ja hyvin usein koulutusta ei ole ollenkaan. Näin ollen heille on tarjolla hyvin matalan palkan aloja ja suorittavaa työtä. No nyt sitten kun mietitään mitä nämä tehtävät ovat yhteiskunnassamme, vastaukset alkavat olemaankin jo aika helppoja. Katsotaan silmät avoimena kaupungilla liikkuessamme mistä hommista maahanmuuttajia löytyy. Ne ovat samoja aloja johon meidän nuorisomme päätyy mikäli peruskoulun jälkeen koulutus ei maistu. Kiinteistöhuolto (siivous yms), tarjoilijat, bussikuskit, taksikuskit jne. Osaan näistä tarvitaan lyhyt koulutus mutta yleisesti ottaen koulutus ei ole kovinkaan vaativa.
Sitten seuraavat tehtävät ovat sellaisia joihin tarvitaan koulutus mutta kielitaidon vuoksi tarjonta on varsin suppea. Mutta yleisesti ottaen terveydenhuollossa alemmalla keskiasteella on valtava määrä maahanmuuttajia. Autoasentajat ja tämän tyyppiset työt ovat myös maahanmuuttajien suosiossa helpon sisäänpääsyn ja ehkä jonkin asteisen harrastuneisuuden vuoksi kotimaassaan.
Näinhän ei poliittisesti saisi sanoa mutta maahanmuuttajat tekevät Suomessa valtavan määrä töitä jotka "eivät enää kelpaa" meille skandinaaveille. Ja tämähän se on se maahanmuuton tarpeellisuuden perinteinen määritelmä kun kuunnellaan esim kansanedustajiemme puheita maahanmuuton tarpeellisuudesta.
Oma tuttavapiirini on varmastikin vääristynyt, ystäväpiirissäni suomalaisista on työttömänä yksi henkilö joka ei erinäisistä syistä johtuen halua juuri tällä hetkellä edes löytää töitä. Ulkomaalaisista kaikki ovat töissä, osa työharjoitteluissa opintojensa vuoksi mutta valtaosa jossakin noissa yläpuolella mainituista töistä. En siis tunne työttömiä ihmisiä en suomalaisissa enkä ulkomaalaisissa ihmisissä.
Isoin asia joka leimaa työelämän eroja kantaväestössä ja maahanmuuttajissa on työpaikkojen pysyvyys ja luonne. Kantaväestö on vakituisissa töissä, osa vakailla, osa epävakailla aloilla. Maahanmuuttajat ovat pääsääntöisesti töissä vakailla aloilla mutta työsopimukset ovat hyvin harvoin vakituisia ja he tekevät enemmän freelancer / pätkätöitä.
yhtälailla puolileikillä voi sanoa että moni suomalainen on jo nyt työllistänyt puolisonsa kotona kun katsoo tätä YT neuvotteluiden aaltoa ja työttömyysprosentin nousua. Hirtehishuumoria vakavalla asialla josta moni valitettavasti kärsii nykyisellään.
Joskus tulee mieleen, että maahanmuuttajille myös tarjotaan niitä helppoja vaihtoehtoja, vaikka kiinnostusta ja kykyjä muuhunkin olisi. Vaihtoehtojen selvittämisessä suomalaisesta puolisosta on apua. Monilla on myös itsellään se käsitys, ettei esim. iän takia opi enää. Myöhemmin (jatko)kouluttautuminen on hankalampaa, mm. perhesyiden takia.
pitää varmasti paikkansa ja tosiaan iän myötä koulutukseen lähdön kynnys nousee, 3-4 vuoden koulutus melkein 40 vuoden iässä ei ole kovinkaan houkutteleva ajatus vaikkakin työikää on vielä jäljellä 25 vuotta eli yli 20 vuotta koulutuksen jälkeen. Ajatusmallihan ei ole kovinkaan looginen joskin varsin ymmärrettävä. Jos on töitä kuitenkin tarjolla niin elintason alentaminen "aikuisiällä" on varsin hankalaa varsinkin jos lapsiakin on siunaantunut.
En ole tarpeeksi tietoinen sosiaalitukien määristä mutta minulla on käsitys että työttömänä olo on "kannattavampaa" kuin opiskelu joka omalta osaltaa ei tietysti kannusta opiskelemaan lähtemistä. Mutta kuten totesin, voin olla väärässä. Jos näin on niin silloin tietysti tuo opiskelun kynnys on vielä korkeampi erityisesti jos puoliso on ns. keskimääräisen palkkatulon töissä jolloin jokaisella eurolla on merkitystä.
tohon ikään liittyen minulla tulee väistämättä mieleen oma kohtaloni. Olen yrittänyt opiskella puolisoni äidinkieltä ja tunnustan että se on kyllä todellista tuskaa. Ei meinaa onnistua ei sitten millään joten ehkä ne huhut siitä iän kautta oppisen vaikeutumisesta on totta tai sitten olen vain yksilönä taantunut :)
Eikös Juhana Vartiainenkin sanonut vähän kiertoilmaisun kautta kansantaloutemme nykytilaa ja tulevaisuuden ratkaisuja käsittelevässä raportissaan, että Suomen kansantalous tarvitsee maahanmuuttajia painamaan työvoimakustannuksia alaspäin.
Ja hirtesihuumorilla jatkaakseni: Tarvitsevatko myös suomalaiset miehet maahanmuuttajanaisia vaimoiksi, kun niin monella ei suomalaisen naisen kanssa perheen perustaminen onnistu? Tai tarvitsevatko suomalaiset naiset maahanmuuttajamiehiä makuukammariin leluiksi, kun suomalaisista miehistä ei sellaista saa?
Sitten vakavoidutaan taas: Joka tapauksessa, yleinen mielipide varmasti on hyväksyvä rakkauden ja työn perässä maahan muuttaneita kohtaan sekä turvapaikan tarvitsijoita kohtaan, mikäli ovat aidosti hädässä. Rikollisia ja onnenonkijoita ei tietenkään niin paljon kaivata.
enempää en voisi kompata tuota kirjoitustasi. Erittäin samoin ajattelen.
kieltämättä monta hyvää pointtia tuossa kirjoituksessa on vaikkakaan en näe ihan jokaista asiaa täsmäämään omaa parisuhdettani. Joskin olemme kumpikin ns. toisella kierroksella ja puolisoni oli naimisissa kotimaansa edustajan kanssa Suomessa joten "kotoutuminen" oli jo hoidettu aiemmin ja asenne kunnossa. Hän siis tunsi kansamme metkut jo ennen kuin tapasimme ja käsittääkseni ehti myös tutustumaan naapurimaamme edustajaan joka ei kaiketi ollut kovinkaan ylentävä kokemus. Kyllä me suomalaisetkin osataan vaikeita olla mutta kyllä maamme koulutustaso ja yleissivistys pitää huolen että olemme kuitenkin keskimäärin varsin hyviä puolisoita kenelle tahansa.
Se on kyllä totta, että suomalainen sivistystaso on maailman mittakaavassa huippuluokkaa. Sen takia uskallankin väittää, että suomalainen mies kyllä kelpaa kumppaniksi ulkomaalaiselle naiselle monien muiden miesten ohi ja tietysti kelpaa myös suomalaiselle naisellekin. Ja suomalainen mies pärjää ulkomailla kielitaitonsa puolesta yleisestiottaen hyvin eikä jää varmasti keskusteluissa toiseksi, jos vaan uskaltaa suunsa avata.
Aivan turha vuodatus jos kyseessä on muslimi. Ne ovat kaikki samanlaisia, huolimatta siitä mistä tulevat. Siitä ei voida edes neuvotella.
Muuten ihan jees kirjoitus. Jokaisessa maassa on ongelmansa ja niistä pitäisi voida puhua.
Muutama kohta aloituksessa herätti mielenkiintoni.
1. "Puolestaan hänen maassaan on moni asia varsin rempallaan minulle ja jos niistä mainitsen tai edes valokuvaan niitä niin hänen maltti loppuu aika nopeasti. Mitä tästä ollaan opittu, yritämme olla puhumatta näistä epäkohdista"
Henkilö joka ei voi keskustella oman maan ongelmista vaan suuttuu aiheesta tekee samalla tavalla parisuhteen sisäisissä asioissa. Halutaan kieltää ja kiertää ongelmat, ikään kuin niitä ei olisi.
2. "ainoa asia josta riitelemme hänen mustasukkaisuutensa ohella (99,99 % ilman todellista syytä)"
Luottamus on suhteen perusta, jos sitä ei ole ei suhteelle voi ennustaa kovin pitkäkestoista aikaa.
3. "Mutta tässä kohti on hyvä muistaa että suomalaisten rikokset Suomessa, niin hullulta kuin se kuulostaakin, ovat hyväksyttävämpiä kuin ulkomaalaisten tekemät rikokset"
Noin on ihan jokaisessa maassa. Tuossa on hiukan samaa kuin perheissä. Jos oma lapsi rikkoo perheen omaisuutta on eri asia kun se jos teon olisi tehnyt joku perheen ulkopuolinen nuorisoporukka?
4. "Yleisesti ottaen monen "suomi-suhteen" jälkeen olen ensimmäistä kertaa onnellinen. Pari epäonnistunutta monikulttuurisuhdettakin on takana mutta nyt asiat luistaa pääsääntöisesti"
Elät siis miehen kanssa joka on riippuvainen sinusta jollain tasolla. Mustasukkaisuus kun tulee lähtökohdasta jossa henkilö tuntee menettävänsä jotain sellaista jota oman elämänsä kannalta ei voisi hyväksyä. Mustasukkaisuus tulee omistushalusta. Mies ei kestä arvostelua mutta arvostelee itse.
Onnellisuus tulee monesta eri asiasta, joku voisi olla onnellinen jonkun henkilön kanssa mutta joku toinen voisi olla hyvinkin henkilöä karsastava.
Ihmisiä on monenlaisia.
Taustatekijät vaikuttavat suuresti, missä tilanteessa itse on ja mitä elämäänsä haluaa. Onnellisuuden käsite muuttuu jokainen päivä murto-osan. Vuoden aikana siitä saadaan jo jonkinlainen kokonaisluku mikä saattaa muuttaa elämänkatsomusta ja näkemystä onnen määritelmään..
Itse en voisi olla koskaan onnellinen henkilön kanssa joka ei luottaisi minuun, luottamuksen puute on yksi suurimmista ongelmista parisuhteissa.
No niin, tästähän tulikin hyvä keskustelu, nyt voin jatkaa tätä. Vastailen tässä hieman noihin pointteihisi jotka on sinällään varmaan ihan hyviä "yleistyksiä" seuraavasti :)
1) viittasin lähinnä pieniin asioihin keskittyvästä valittamisesta kuten suomalaisten kylmyydestä jne ja vastaavasti hänen puoleltaan hänen kotimaansa vastaaviin ilmiöihin. Toki voimme keskustella miten asioita voidaan parantaa mutta valittaminen päivänselvistä asioista joihin ei tule koskaan muutosta on täysin turhaa.
2) puolisoni kotimaassa tuo mustasukkaisuus perustuu siihen faktaa että siellä pettäminen on turhankin normaalia kummallakin sukupuolella mutta toki 100%:ninen yleistys on vähän hurjaa. Asiaan toki vaikuttaa myös hänen kotimaansa "kehittyvä talous" jossa riippuvuussuhteet ovat selkeät ja siitä kehkeytyvä oman reviirin suojelu. Eli kyseessä on enemmän kulttuurillinen asia kuin luottamuksen puute. Asia on ajan saatossa parantunut erittäin paljon, aluksi se oli kyllä aivan hirvittävää ja oli jopa rikkoa suhteen alkuaikoina. Ja olen täysin samaa mieltä, ilman luottamusta ei ole kestävää parisuhdetta.
3) Olemme selvästi samaa mieltä asiasta
4) Olen mies, joten väite meni väärin. Et toki voinut tietää asiaa koska tietoisesti kirjoitin ilman sukupuolia koska halusin nähdä tuleekö tänne näitä "olet muslimin patja" -kommentteja. Ja vaikka tuloni ovatkin monikertaiset puolisooni verrattuna, hän pystyisi elättämään itsensä ilman minuakin. Ei toki samalla elintasolla. Tämä ei kuitenkaan häiritse parisuhdettamme millään tavalla ja tämän voi lukea myös niin että se ei häiritse minua. Tein suhteen alussa asiasta tietoisen valinnan ja työssäkäyvänä hänen tulonsa on ehkä muutaman satasen per kuukausi alemmat kuin keskituloisen suomalaisen joten rahallisesti "en kärsi" maahanmuuttajasuhteesta. Kaikellehan voi teoriassa laittaa hinnan paitsi oman sydämmen elinluovutukselle ja lasten myynnille.
Loppuosasta kirjoituksessasi olen täysin samaa mieltä.
Kiitos asiallisesta aloituksesta. Pariin pointtiin mulla olisi sanottavaa. Toisen kotimaata pitäisi voida arvostella, tai siis keskustella epäkohdista. Mutta se helposti kääntyy tai tulkitaan henkilön arvostelemiseksi. Varovaisuutta siis tarvitaan. Ja joidenkin tapojen arvosteleminen ei ole relevanttia, jos ei ota huomioon kontekstia. Vertaan tätä anopin arvostelemiseen: en oma-aloitteisesti arvostele (jo edesmennyttä) anoppiani. Voin kritisoida häntä, jos ja vain jos mieheni aloittaa puheen aiheesta. Mutta jos sanoisin, että äitisi sitä ja äitisi tätä, mies ottaisi itseensä. Siitä huolimatta (tai siksi?), että hänellä oli äitiinsä ongelmalliset välit.
Mustasukkaisuudesta sitten - ja nyt seuraa yleistystä. Naiselle mustasukkaisuus voi nimen omaan olla oman elintason ja reviirin suojelua. Mieheni kulttuurissa miesten avioliiton ulkopuoliset suhteet ovat yleisiä. Katsotaan, että se nyt vain kuuluu miehen perusolemukseen siinä, missä nainen on luonnostaan passiivinen. Normaali mies haluaa seksiä, normaali nainen ei niinkään. Jos mies on uskoton, se johtuu joko miehen luonnosta, viettelijättärestä tai vaimosta, ei miehestä itsestään. Miehen uskottomuus luetaan naisen viaksi. Vaimon tehtävä on kestää. Miehen mustasukkaisuus (ja miksei naisenkin) kertoo usein omistuksenhalusta, tarpeesta kontrolloida. Miehen pitää myös säilyttää kasvonsa muiden miesten porukassa.
Kyllä, alkuaikoina suhde nykyiseen mieheeni mietitytti todella paljon, sen perusteella, mitä olin ehtinyt nähdä. Näkemykset naisen ja miehen rooleista olivat niin toisesta maailmasta. Naiselle kuuluu perhe, miehelle ulkomaailma, kärjistetysti. Mieheni tiesi, ettei saa minusta omanmaalaista vaimoa, mutta hän halusikin jotain muuta.
Artikuloit paremmin kuin itse, tuosta on juuri kyse liittyen tähän arvosteluun. Se kääntyy hyvin hyvin helposti "henkilökohtaisuuksiin" vaikka tulkinta voisikin olla väärin. Minulla on yksi hyvä venäläinen ystävä joka sanoi aikanaan varsin osuvasti, venäläisiä voi arvostella ainoastaan venäläiset, muuten syntyy riita. Vaikka kommentti on vähän turhankin voimakas siinä piilee iso totuus. Ihmiset ovat yleisesti aika heikkoja ottamaan vastaan kritiikkiä ulkopuolisilta varsinkin kun kyseessä on oma perhe tai kotimaa.
Mustasukkaisuuden osalta luulen että kyseessä oli tosiaankin kulttuurillinen asia liittyen kulttuurin "pettämisherkkyyteen" mutta sen mitä olen tilannetta muiden ihmisten kohdalla seurannut tuo reviirisuojelu on kyllä selkeä syy. Kansankuntia on myös valtavia eroja joskin syy voi olla reagointityylistä. Kulttuurit ovat kuitenkin erilaisia ja siten myös reaktiotyylit poikkeavat. Voisin kuvitella (tuntematta yhtäkään) inuiitti reagoi mustasukkaisuudessaan eri tavalla kuin argentiinalainen (tuntematta heitäkään).
Loppukaneetin osalta voin todeta että olin samassa tilanteessa kuin miehesi. En halunnut enää oman kulttuurin edustajaa vaan jotain muuta. Syitä en nyt tässä ala sen kummemmin luettelemaan koska se keskustelu ei kuulu tälle palstalle.
Tässä keskustelussa jota käydään Tapanilan tapahtumien pohjalta, kannattaa katsoa tilastoja, muslimaista tulleilla miehillä on aivan selvästl jokin ongelma suhteessa suomalaisten / euroopalaisten naisten tasa-arvoon. Näistä maista tulleet miehet syyllistyvät raiskauksiin n.20 kertaa useammin kuin muut miehet ( taatusti asiaa ei voi puolustella sillä että kantasuomalaisten miesten tekemät raiskaukset tapahtuvat perheiden sisällä, eivätkä tule tietoon, kuten eräs feministi väitti).
Ongelma siis ei ole suomalaisten ennakkoluulot, vaan viha muslimien kulttuurissa.
tämä on todettu tässä keskustelussa jo ainakin 3 kertaa ja pyyntö oli pitää tämä keskustelu "muslimivapaana" jotta voidaan puhua oikeista tälle palstalle kuuluvista asioista.
Edelleen väitän ettei mustasukkaisuudessa ole mitään tervettä. Aivan sama olkoon puoliso kotimaasta tai ulkomailta, sitä ei voi hyväksyä.
En ole kenenkään omaisuutta, puolisoni ei ole minun omaisuutta. Suhde onnistuu vain silloin jos siihen heittäytyy täysin, ei puolittain epäilyksineen jotka vuosien varrella nostavat päätään tehden sieluun pieniä säröjä. Säröistä koostuu se halkeama joka hajottaa koko suhteen, se on vain ajan kysymys.
Aivan sama onko se mustasukkainen henkilö mies tai nainen.
Raha on sinänsä toissijainen kysymys, rahaa tarvitaan joskus paikkaamaan tunnepuolen vajaavaisuuksia. Ihmisellä kun on tarve ajatella tarvitsevansa jonkin hyvän syyn elää tilanteessa jossa elää, joskus se on rakkaus ja rakkauden vähentyessä rahan merkitys lisääntyy. Noista asioista kun saisi sen sopivan sekoituksen niin asiat olisivat ihan hyvin. Itse haen vielä osittaista tasapainoa, olen siis raakile ihmisenä ja ehkä olen sitä loppuun asti.
Meillä on varaa luottaa. Mutta voisin hyvin olla mustasukkainen, jos minä ja lapsemme olisimme vain mieheni tarjoaman elannon varassa ja jos maan tapa olisi se, että mies voi pitää rakastajattaria. Kaikkialla naimisiin ei mennä pelkästä rakkaudesta.
Eikö edes lievä mustasukkaisuus ole tervettä? Eikö se voi kertoa myös siitä, että välittää, ettei toinen ole itsestäänselvä? En tiedä. Mutta joka tapuksessa, en sanoisi mustasukkaisuuden tunnetta sairaaksi. Se on ikävä ja negatiivinen tunne, mutta niitäkin elämään kuuluu. Ja niin kuin kaikki tunteet, ne kertovat enemmän ihmisestä itsestään kuin tunteen kohteesta.
Jos olisimme vähänkään mustasukkaista sorttia, elämä olisi hyvin hankalaa. Sen verran myyräntyötä jotkut ovat yrittäneet tehdä.
olen ehkä enemmän Chomchomin kannalla tässä asiassa ja toki liika on aina liikaa. Mutta olemme me käyneet myös keskustelun jossa rouva oli sitä mieltä että koska itse en ole mustasukkaista sorttia niin hän tulkitsi sen välinpitämättömyydeksi.
Mutta nämä ovat varmasti makuasioita mutta myös kulttuuriasioita.
"Eikö edes lievä mustasukkaisuus ole tervettä? Eikö se voi kertoa myös siitä, että välittää, ettei toinen ole itsestään selvä? "
Päinvastoin, mustasukkaisuus kertoo epävarmuudesta joka ei ole tervettä.
Tulisiko olla iloinen jos puoliso olisi vähän mustasukkainen...vaikka se kertoisi välittämisestä. En olisi. Välittämisen tunteet kohdistuisivat väärin, negatiivisena ei rakentavana voimana.
Olisin onnellisempi jos tuollaisessa tilanteessa puoliso ymmärtäisi kohdistaa energiansa oikeisiin asioihin. Eihän nainen tai mies petä jos suhteen sisäiset asiat olisivat kunnossa ja molemmat ajattelisivat myös noin.
Mustasukkaisuus kertoo mielestäni aina jonkin sorttisesta ongelmasta, ehkä pienestä mutta kuitenkin. Tuon asian suhteen tulisi olla herkkä, ettei se pieni epäily nousisi joskus sairaisiin atmosfääreihin.
ehkä meillä on nyt hieman semaattisia painotusongelmia tässä asiassa:
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhteen_kriisit/mustasukkaisuus/
En voi olla kanssasi varsinaisesti eri mieltä koska pointtisi ovat oikeita ainakin jollakin tasolla myös omasta mielestäni.
Tervettä tai ei, inhimillistä kuitenkin. Kuka olisi aina täysin itsevarma? Ja harva parisuhde on muutenkaan täysin ongelmaton, vaikka se ihanteellista olisikin. Ajattelen niin, että mustasukkaisuus on lähtökohtaisesti mustasukkaisen ongelma. Hänen pitää miettiä, mistä tunne kertoo, mistä se tulee - niin kuin tuossa Väestöliitonkin jutussa puhutaan.
Varmasti noin on, syy tähän voi olla siinä että yli15 vuotta kestänyt suhteeni kariutui mustasukkaisuuden seurauksena. Ihminen joka kuvittelee jotain epätodellista tekee suhteesta sellaisen ettei ole mitään järkeä koko elämässä.
Mustasukkaisuus on sairaus ja sairaalloinen mustasukkaisuus on vakava ongelma. Ilmeisesti olet suhteessa etelä-amerikkalaisen naisen kanssa jolla on valtava ongelma mustasukkaisuuden kanssa. Toki naiset täällä ovat mustasukkaisempia kuin mitä Suomessa mutta kirjoittamasi mukaan naisellasi ei ole ihan kaikki muumit laaksossa. Tai sitten teillä ei ole yhteistä kieltä ettekä pysty sataprosenttisesti kommunikoimaan. Minulla ei moista ongelmaa ole, onhan tuo puoliso jossain määrin mustasukkainen mutta asia pysyy hallinnassa kun en provosoi eli en anna aihetta mihinkään mustasukkaisuus kohtauksiin. Samoin olemme keskustelleet aiheesta riittävästi ja hän ymmärtää että me suomalaiset emme ole sairaalloisen mustasukkaisia. Toki aika ajoin hän osoittaa mustasukkaisuuden merkkejä mutta aina niistä on selvitty keskustelemalla. Minulle asia on helppo koska osaan sujuvasti portugalia joten ei tule kielellisiä ongelmia. Mutta jos on Vesa Keskinen kommunikaatio päällä niin siitä ei tule lasta eikä paskaa. Yksi asia mikä on erittäin tärkeää tällä mantereella on se että pitää tietää naisen taustat. Niin moni gringo on napannut ilotytön ja ne käyttäytyvät poikkeuksetta kuvaamallasi tavalla.
jäin hieman miettimään tätä lausetta: "mutta kirjoittamasi mukaan naisellasi ei ole ihan kaikki muumit laaksossa. Tai sitten teillä ei ole yhteistä kieltä ettekä pysty sataprosenttisesti kommunikoimaan".
Voitko hieman perustella kannanottoasi. En löydä omista teksteistäni mitään joka viittaisi tilanteen olevan mainitsemallasi tavalla.
No asiahan on ilmiselvä jos mustasukkaisuus ongelma on tasolla mitä annat ymmärtää. Kuten totesin sairaalloinen mustasukkaisuus on todiste siitä että naisella ei ole kaikki kotona. Toistavuosikymmentä Etelä-Amerikassa asuneena voin väittää nähneeni ja kokeneeni tästä aiheesta ihan riittävästi. Toki voi olla että provosoit naisesi mustasukkaiseksi mutta kommentti että se ettei ole mustasukkainen tarkoittaa että ei välitä kertoo omaa kieltään.
Tietenkään en voi tietää varmasti missä menette ja tulkitsen kirjoittamaasi omia kokemuksiani vasten. Sillä tarkoitan että olen seurustellut aikoinaan kuvailemasi kaltaisen naisen kanssa ja voin sanoa että ihan täydellä pakalla ei pelata.
en ole antanut teksteissäni noin ymmärtää joten toivottavasti luet uudestaan. Sanoin erikseen että alussa oli ongelmia, ei enää nykyään. Muumilaakso vertauskuva nyt oli varsin alatyylinen ottaen huomioon että keskustelu oli siihen asti varsin asiallista joka suuntaan.
Luin uudestaan:
"En voi siitä häntä soimata, itsekin juon välillä varsin reippaasti ja taitaa olla ainoa asia josta riitelemme hänen mustasukkaisuutensa ohella (99,99 % ilman todellista syytä)."
Tarkoitatko että 99, 9% sinun juooumuksistasi on harhakuvitelmaa vai sitä että riitelette naisen mustasukkaisuuden vuoksi joiden syistä 99, 9% on harhakuvitelmaa? No oli niin tai näin niin mielestäni ei mimmillä ole kaikki muumit laaksossa.
I rest my case.
En viittaa millään tavalla riitelyn määrään, en sano onko se suuri tai vähäinen, ja prosenttiluku ei ole sata koska on hänellä syykin olla ollut mustasukkainen. Oli niin tai näin niin en ole loukannut sinun puolisoasi eikä kaiketi teksteissäni ole otettu missään kohti kantaa oman puolisoni muumien määrään josta omat kommenttisi olisi ollut johdateltavissa ilman sisälukutaidon ongelmia tai yltiö aggressiivista suhtautumista rauhalliseen keskusteluketjuun
Uskon, että erityisesti juuri monikulttuurisuuden kanssa tekemisissä olevat hakevat täältäkin huomattavasti laaja- alaisempaa keskustelua asiasta. Ja vaikkei täällä sitä keskustelua olisikaan, niin se ei tarkoita etteikö Suomessa olisi monikulttuurisuutta ja monikulttuurisia suhteita. Monikulttuurisuus liittyy myös työhöni, ja mitkään nämä kauhukuvat, mistä täälläkin niin paljon puhutaan eivät ole tulleet esiin. Ja muodostan hyvin pitkälti oman käsitykseni monikulttuurisuudesta juuri omien kokemusteni pohjalta. Maailman tilanne huomattavasti etäisempi. Ei maailmasta ongelmat lopu, mutta monikulttuurisuus ei ole pelkkää ongelmaa, tulipa sitten mistä maasta tahansa!
Enhän minäkään ole loukannut naistasi tein vain analyysin antamiesi tietojen perusteella vertaamalla niitä omiin kokemuksiini ja käyttäen käytettävissäni olevaa viitekehystä. Sanot että ei ole 100% mutta 99,9 on erittäin lähellä. Jos esimerkiksi otetaan sata tapausta niin oikeastaan ei ole yhtäkään aiheellista syytä mustasukkausuuteen. Onko nyt kuitenkin sitten niin että sitä syytä onkin paljon enemmän, esimerkiksi 50% eli provosoit miltei jatkuvasti? Mikäli näin niin myönnän että arvioni on epätarkka mutta jos yhä pidät kiinni tuosta 99, 9 prosentin määrästä niin ei ole mitään tehtävissä.
Eikä tässä mitenkään aggressiivisesti olla kirjoitettu. Faktat faktoina vai mitä.
No kyllä totuus on se että muslimit ja tietyt Afrikan maiden edustajat ovat vain haitaksi. Siitä kertoo se että jopa media on alkanut kertoa asioista niiden oikeilla nimillä. Ennen oltiin hissun kissun mutta viimeaikaiset tapahtumat ovat muuttaneet median tapaa käsitellä asioita. Mikä on aivan loistava asia. Ihmisten pitää saada tietää millaisen uhan kyseiset ryhmät tuovat heille ja yhteiskunta rauhalle.
Väität olevasi läheisessä tekemisissä monikulttuurisuuden kanssa ja silti et näe totuutta. Juuri kaltaisesi vuoksi tilanne on se mikä se on. Hyysäämällä ja kieltämällä tosiasiat on tultu tilanteeseen missä ihmiset alkavat olla kirjaimellisesti mitta täynnä ja se tunnetusti on paha asia Suomessa. Kyykyssä olon aika on ohi.
nyt ollaan samoilla linjoilla, peace :)
Muslimi ei juo alkoholia lainkaan
Ja miehellä on alkoholipsykoottinen mustasukkaisuusparanoia
Linnana sekin velmu päätyy
Ja näitä riittää, hyvä että olet taas lukenut viestiketjut läpi ja tiedät mistä puhutaan saatikka ketkä puhuu ja millä sukupuolella. Yritetään nyt pitää tämä muslimikeskustelu/huutelu pois tästä ketjusta
Miksi? Suurin mamuihin liittyvä ongelma on nimenomaan muslimit. Asia täytyy pitää tapetilla.
Ongelma tällä palstalla on kaltaisesi urpot jotka kirjoittavat puutaheinää ja vähän kerrallaan sitten avaavat sanaisen arkkunsa.
Tämä ei ole yleinen maahanmuuttopalsta. Sinä et voi kaikkien moku-suhteessa elävien puolesta päättää, mikä on kellekin suurin ongelma ja haukkua sellaisia, jotka kehtaavat puhua jostakin muusta kuin sinä haluaisit - kuten omasta parisuhteestaan parisuhdepalstalla. Relaa vähän.
kuten jo totesin, Suomessa suurin rikollisia tekevä väestö on venäläiset ja virolaiset. PIdetään edelleenkin tämä keskustelu muslimivapaana koska täällä on nyt tahtotila keskustella muistakin kuin muslimeista. Noita muslimiketjuja on tällä palstalla varmasti ihan riittävästi.
Venäläiset ja virolaiset tekevät pääosin omaisuus rikoksia kun taas muslimit tuppaavat tekemään väkivalta rikoksia. Kuten toisaalla todettiin 13 kertaa enemmän kuin kantaväestö.
Mutta viis niiden rikollisesta luonteesta, ongelma on paljon syvempi ja suurempi.
Kas siinä kuultiin alan ammattilaisen kokemuksia. Tarkoitan siis aloittajaa. Yritettyään emsin useiden suomalaissuhteiden kanssa ja epäonnistuttuaan vuorossa olivat mulsut ja mustat afrikkalaiset.
Käytyään läpi kaikki saatavilla olevat ei ole vieläkään löytänyt (oman kertomansa mukaan) "sitä oikeaa".
Jorella on ilmeisen erittäin paha sisälukutaito-ongelma
ei sillä muuta olekjaan kuin ongelmia, eikä ihmis suhdetta minkäänlaista..
katkerahan hän tästä on..ja purkaa pahaa oloaan täällä kavereidensa kalen ja räkä wätsönin ja muiden kanssa...