Pelkään miestäni

auttakaa

4 vuotta yhteiseloa takana, miehellä entisestä suhteesta 2 lasta. Alkuaika oli elämäni parasta aikaa. 1,5 vuoden yhteiselon jälkeen alkoi alamäki. Miehellä on työstressiä ja velkaa, laittaa käytöksensä sen piikkiin. Ei halua mennä terapiaan tai kokeilla esim masislääkettä. Olen yrittänyt puhua monia kertoja tilanteesta ja tunteista. Asioita ei saada koskaan käsiteltyä selväksi ja samat aiheet aiheuttavat riitaa toistuvasti. Mies ei halua puhua vaikeista asioista, hänen työ ja meidän taloudellisista ongelmista ei saa puhua ääneen. Mies suuttuessaan käskee mun olla hiljaa. Jos en oo hermostuu, lähtee itse pois useiksi tunneiksi, joskus pois yönkin yli. Ei vastaa puhelimeen/ viesteihin. Säilyttää asetta ja ottaa sen suutuspäissään mukaan lähtiessään. Viinapullo on kaapissa sitä varten että voi suutuspäissään vetää pään täyteen ja lähteä kylille hakkaamaan ihmisiä. On kertonut voivansa tappaa vihamiehiään ilman minkäänlaista omantunnontuskaa. Viimeksi suuttuessaan huusi täysillä mun naamaan, hajotti mun tuolin pirstaleiksi ja seisoo uhkaavasti mun edessä täysi hullunkiilto silmissä kuin kävisi juuri käsiksi ja tappaisi mut siihen paikkaan. On haukkunut mua lehmäksi yms. Pelkään että käy kimppuuni. Ei välitä vaikka oon sanonut että pelkään. Ei pyydä anteeksi sanomisiaan/ tekemisiään koskaan, vaan riidat on mun syytäni ja myös se että rikkoo omaisuuttani. Ei siedä mitään itseensä kohdistuvaa kritiikkiä, ajattelee muun maailman olevan häntä vastaan ja heittävän paskaa niskaan. Elämän ongelmat ovat muiden aiheuttamia. Mököttää useita päiviä, täysin kylmä ja välinpitämätön. Anon anteeksi ja itken, ei välitä vaan käskee painumaan vittuun. Meidän riitojen takia uhkaa heittää elämänsä läskiksi kuten esim heittää hyvän työtarjouksen roskiin ja se on mun vika. Meidän riidan takia sanoi peruvansa lasten tulon meille v lopuksi vaikka sanoin että voin lähteä pois siksi aikaa ja siivota talon heitä varten. Koen miehen lasten hyvinvoinnin olevan vastuullani. Edellisessä suhteessani oli fyysistä väkivaltaa ja pelkään että on mun syyni että miehet sekoavat kanssani ollessaan.

17

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jenniina1

      Miksi kiusaat itseäsi tuossa suhteessa? Nyt keräät kimpsut ja kampsut ja lähdet. Löydät paljon paremman elämän. Sinussa ei ole mitään vikaa, jotenkin vaan otat itsellesi väkivaltaisen kerta toisensa jälkeen.

    • Iceiceice

      Voi ei! Odotatko ekaa kertaa jolloin saat kunnolla "turpaan" tiedän ettei suhteesta ole helppo lähteä omille teilleen. Mutta jos arvostat itseäsi, lähde pikaiseen tuosta suhteesta. Onko sinulla turvaverkostoa, jonka avulla pääset alkuun?

    • alkuperäinenkirjoittaja

      Pelkään mieheni tappavan itsensä jos lähden. Kokisin siitä syyllisyyttä koko loppuelämäni.

      • kylmätotuus

        Ajattele nyt järkevästi!
        Vastuu siitä mitä hän itselleen tekee on hänen-ei sinun.

        On täysin mahdollista kertomasi perusteella,että saattaakin yrittää niitata sinut.


      • kokemustaon

        Ei ole sinun vikasi jos hänellä viiraa päässä niin pahasti että tappaa itsensä. Suvussani on käynyt niin että vuosikausia uhkaillut mies lopulta kuitenkin tappoi itsensä vaikka aina sai uhkailulla tahtonsa läpi. Asia ei ole sinusta tai sinun tekemättä jättämisistäsi kiinni.

        Pelasta oma elämäsi, yksi onnellinen ihminen on parempi kuin kaksi onnetonta - sinä et voi häntä auttaa - tiedän kokemuksesta.

        Ja jos käy niin että hän tappaa itsensä niin sittenhän hänen kurja elämänsä on ohi, hän on päässyt lepoon ja rauhaan. Hän ei tunne enää kiukkua ja mielipahaa. Miksi sinun pitäisi?


    • kylmätotuus

      Kai ymmärrät,että kumppanisi on pahasti sairas mieleltään.Hän on myös vaaraksi sinulle,lapsilleen ja koko ympäristölleen.Paras paikka hänelle olisi mielisairaala.Sinä et pysty häntä auttamaan,sen osoittaa jo 2,5 vuotta jatkunut väkivallankierre.

      Lähde pois, ennenkuin jotain todella pahaa ennättää tapahtua!
      Lähde,äläkä palaa,vaikka hän kuinka vakuuttelisi parantavansa tapansa!

      Voimia sinulle!

    • alkuperäinenkirjoittaja

      Koen olevani vastuussa eron jälkeisistä tapahtumista ja miehen lapsista! On monet kerrat sanonu että ilman mua olis alkoholisti ja varmaan harrastais rikollisuutta ja olis vankilassa. Oon todella herkkä. Toivoisin et mieheni löytäisi jonkun toisen ettei mun tarvis kantaa murhetta.

      • Hei.
        Olen pahoillani tuosta vaikeasta tilanteesta, jossa elät. Sinun on huolehdittava itsestäsi ja puolustettava itseäsi. Kenenkään ei tarvitse elää suhteessa, jossa uhkaillaan ja joutuu pelkäämään. Sinä et ole vastuussa yhdestäkään miehen tekemästä päätöksestä tai asiasta. Hän on aikuinen ihminen ja joutuu kantamaan ihan itse vastuun omasta elämästään. Kurjaa, että hän uhkailee tuolla tavalla ja yrittää vedota sinuun sääliä hakemalla. Jos asutte sellaisella paikkakunnalla, josta saat ammattiapua itsellesi, etsi se ja mene avun piiriin; perheneuvontaan tai perhetyöntekijää luokse tms. Kun käyt muutaman kerran juttelemassa ulkopuolisen ihmisen, ammattilaisen kanssa, saat uutta näkökulmaa ja rohkeutta omiin ratkaisuihin.

        Voimia ja tsemppiä sinulle,
        Pirkko-pappi


      • pikkujärkikäteen

        Kun lähdet teet simultaanisesti lastensuojeluilmoituksen. Sinä et ole vastuussa sinua vahvemman, ilkeämmän ja sairaamman miehen tolloiluista, ymmärrä jo. Et ole mikään maailmanäiti, suomen äiti Amma. Olet ihan tavallinen naisenpuoli joka on melko voimaton lähipiirisi asioiden edessä. Avuton mutkuttaja suorastaan, ei mitään supersankariainesta. Anna lastensuojelun, poliisin ja juristin hoitaa ne hommat mitä heille kuuluu, sillä välin kun katoat "maan alle" ja vaihdat puhelinnumeron.
        Ainoastaan omaan pikku elämääsi voit varmasti vaikuttaa.


    • alkuperäinenkirjoittaja

      Ja luutavasti vois käydä tappaan oikeesti "vihamiehensä". En olis yllättynyt jos tuollasta sattuis. Ja tekisi varmasti mun elämäs helvettiä. Vuokra asuntomme rikkois varmaan säpäleiksi eikä mulla oo varaa maksaa sellasta.

      • tukholmasyndrooma

        Seli seli. Lähdet ensin turvakotiin pariksi viikoksi, ja sieltä joko psykiatriselle osastolle akkuja lataamaan tai MAHDOLLISIMMAN KAUAS, joka tapauksessa TUNTEMATTOMAAN OSOITTEESEEN. Lähestymiskieltoa ja rikosilmoituksia.
        Tähän asti olet itse suostunut kaikkeen mitä miehen mieleen pälähtää. Se on sinun oma valintasi joko lähteä tai jäädä. Tarvitset itse hoitoa jos todella olet sitä mieltä että pelko on hyvä syy jatkaa helvetillistä suhdetta.


    • PoliisilleSoittoa

      Jos miehesi lähtee ase mukanaan kaupungille tai muuten vaan hakkaamaan ihmisiä, sinulla on VELVOLLISUUS ilmoittaa asiasta poliisille. Vai odotatko siihen asti että miehesi oikeasti tappaa jonkun?

    • opas

      Elämäsi on stressaavaa ja aiheuttaa pelosta tulevaa fyysistä ja henksitä sairautta ja masennusta,ja aloitekyvyttömyyttä avuttomuudesta johtuen.Soita ensi ja turvakotiin ja kerro tilanne kun mies ei kuulemassa,mene sinne ja et kerro mitään,lapset mukaan jos on .Lamaannus aiheuttaa lisää ongelmia ,olet liian kiltti,kuten meitä on yleensä helppo hallita! Mutta pane toimeksi tai menetät mielenterveytesi rakas kirjoittaja!

    • elossaoleva

      Olen ollut jokseenkin samassa tilanteessa. Ei se siitä paremmaksi muutu, päinvastoin. Lähde nyt, kun vielä hengissä pääset. Onneks sun mies ei oo vielä onnistunut lannistamaan sua täysin, vaan jaksat etsiä apua. Et sä voi jäädä tohon suhteeseen, vaikka kuinka tunnet syyllisyyttä. Se syyllistää sua ihan tarkoituksella. En tiedä minkä hiton saman oppaan "kuinka kohtelet puolisoasi" nuo tyypit ovat lukeneet, mutta jostain syystä ne jokainen toimii suunnilleen saman kaavan mukaan. Tosi outoa!
      Itse olin painajaismaisessa parisuhteessa liian pitkään. Äijä antoi kaksi vaihtoehtoa: se puukottaa mut hengiltä, tai hirtän itseni vyöllä oven kahvaan. Valitsin jälkimmäisen, ja mietin siinä kun ilma loppui, että tässäkö tää elämä nyt sitten olikin. Ja miks helvetissä en ollut lähtenyt ajoissa! Päällimmäinen tunne oli pettymys, jotenkin omituista.. No äijä oli ottanut mut pois siitä roikkumasta, kun olin menny tajuttomaksi.
      Seuraavana aamuna kun heräsin, päätin että lähden, mut valmistelen lähdön kunnolla. Sinnittelin kuukauden ja laitoin rahaa säästöön kaikin tavoin, että sillä kertaa tosiaan pääsisin lopullisesti pois. Olin aiemminkin yrittänyt lähteä, mut aina palannut takaisin. Yks päivä sitten lähdin. Bussilla toiseen kaupunkiin. Ja sillä reissulla oltu nyt 6-vuotta. Vapaus koitti. Saan taas elää.
      Mene, kun vielä oot hengissä!!!!!! Tsemppiä! Kyl sä pystyt siihen!!!!!

    • Järkikäteen

      Miehesi löytää nopeasti uuden naisen. Jotain tosi hyvääkin siinä miehessä on kun vielä suhteessa roikut. -Olet ilmeisesti rakentanut pesän josta et halua luopua. Lähde pois turvakotiin tai omien vanhempiesi luokse. Jos oma tytär olisi tuossa tilanteessa hakisin hänet heti pois miehen luota ja uhkailisin tuota miestä. Kerro rehellisesti tilanteesi.

    • karmeaaaaaa

      Eikös sinun pitäisi ainakin ilmoittaa poliisille, jos miehelläsi on ase kotona,ja käyttäytynyt uhkaavasti. Onko laillinen ase? Tulisivat poliisit hakemaan aseen ainakin pois tuollaiselta uhkailijalta. Sinut se tappaa ennemmin kuin itsensä!
      Miten exä uskaltaa antaa lapset tuollaisen hoiviin. Sehän voi kostoksi vaikka tappaa nekin. Oletko keskustellut asiasta exän kanssa, onko hän tietoinen tilanteesta?

    • KokenutN28

      On haukkunut mua lehmäksi yms.
      Kuulostaa lapsellisesta, impulssejaan hallitsemattomalta narsistilta. Nämä ovat hengenvaarallisia koska ovat täysin pidikkeettömiä. Nyt äkkiä otat jalat allesi ja yhteys poliisiin ja turvakotiin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3475
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1878
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1188
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe