Muuten siis menisi tosi hyvin. olemme olleet 4 vuotta yhdessä ja haluaisimme molemmat jo lapsia. Ainoa ongelma on miehen tuurijuoppous joka voi yltyä (tai sitten ei) alkoholismiksi jos tulee vaikka joku isompi kriisi vastaan. Rakastan miestäni enemmän kuin mitään, joten siksi lähteminen on TODELLA vaikeaa. Olen jo kokeillut kaikki evakko-jutut ja "joko minä tai viina"-keskustelut. Puoli vuotta mies pystyi olemaan kunnolla. Pienessä juomisessa ei ole pahaa, mutta mieheltä lähtee kontrolli käsistä heti kun saa kirkasta. Pysyisi edes siinä kaljassa.Humalassa hän on eri ihminen, totaalisesti. Ei tajua että satuttaa minua. Selvin päin hän kyllä tarkoittaa sitä että ei halua loukata minua, ei halua että näin tapahtuu. Mutta kun ja jos ratkeaa kunnolla juomaan, kaikki unohtuu. Onko tyhmyyttä riskeerata tulevaisuus tämän miehen kanssa? Realistisia vastauksia kiitos..ulkopuolisen on tietysti helppo sanoa että jätä se. Tässä on vaan tunteet niin paljon mukana. Luulen, että jos eroamme, mieheni menee todella huonoon jamaan. Pitää tietysti ajatella itseä tässä tilanteessa, mutta silti...Onko muilla alkoholiongelmia suhteessa?
Miten olette pystyneet lähtemään suhteesta jossa ongelmana on alkoholi?
Cassandra
101775
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Niin, itse elin samantyylisessä liitossa useamman vuoden. Mieheni oli selvinpäin todella kultainen ja huomaavainen, mutta kun SE iski niin sitten mentiin. Kavereita löytyi heti pilvin pimein ketkä halusivat lähteä mukaan ryyppäämään, muulloin näitä tyyppejä ei oikein näkynytkään. Miehelläni oli välillä pitkiäkin aikoja ettei hän juonut, ehkä saunaoluen korkeintaan. Mutta, tiesin jo etukäteen miten tulee käymään kun hän sanoi tai txt, 'kulta, lähden poikien kanssa vähän tuulettumaan'. Joka kerta kun hän lähti näille reissuilleen (joskus päivä, pari päivää, joskus useampikin), hän ei tullut koskaan kotiin yöksi. Hän kyllä pyhästi vannoi kun oli lähdössä, et 'tottakai tulen, älä nyt taas hössötä', mutta yleensä yöllä jonhonkin aikaan tuli txtviesti jossa hän ilmoitti ettei jaxa lähteä tulemaan kotiin vaan jää jonkun kaverin luo. Minä olin tietysti pettynyt, taas hän teki niin. Nooh, sitten kun hän saapui viimein kotiin, häntä koipien välissä, alkoi anteeksipyynnöt, hän on aivan paska jne jne. Hän myös myönsi että häneltä häviää kontrolli kokonaan kun hän lähtee 'radalle', koti ja vaimo ei tule mieleen enää siinä vaiheessa, tärkeintä on hauskanpito.
Kerran hän tuli jopa paskat kirjaimellisesti housuissa kotiin ja heitti kalsarinsa kylppäriin ja sanoi, kävi vähän vahinko, viitsitkö kulta pestä ne jossain vaiheessa. Silloin tajusin, ettei hän tule koskaan muuttumaan.
Mihinkään terapiaan ja tms hän ei halunnut lähteä, viina ei ole kuulema ongelma hänelle, kyllähän sitä joskus täytyy ottaa relax.
tuo kuvaus. On tämä todella vaikeaa. Heitin miehen ulos ja sanoin että en halua puhua kanssasi ennen ku olet päättänyt mitä teet. Eli joko jatkamme yhdessä ja hän ei juo pisaraakaan ehkä saunakaljaa lukuunottamatta. Tai sitten saa jatkaa yksin tuota vastuutonta poikamiespelleilyä. Täytyy nyt yrittää olla kovana, eikä nöyristellä ekan kukkapuskan jälkeen.
Itse elin 5 vuotta samanlaisen miehen kanssa. Minkäin yritin ja uskoin, mutta mikään ei auttanut. Tilanne paheni ja tietenkin mukaan tulivat muut naiset. Minä yksinkertaisesti lähdin, mutta ennen lähtöäni pidin puoli vuotta päiväkirjaa elämästäni miehen kanssa. Lähtöni jälkeen ei tarvinnut kun lukea pari sivua, niin ei haluttanut mennä takaisin. Huomasin, että vähitellen elämä ilman epäilystä ja pelkoa antoi energiaa ihan uudella tavalla.
Älä hyvä ihminen riskeeraa omaa elämääsi. Lähde kun vielä voit. Mies ei tapojaan muuta.
...olisi ollut minullekin tarpeen, ehkä olisin selvemmin ja paremmin/nopeammin tajunnut tilanteen. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Minulla oli jokseenkin samanlainen tilanne, kunnes tajusin, että toista ihmistä minä en voi muuttaa, eli muutos on lähdettävä minusta itsestäni. Rakastin miestäni. Olin hänessä jotenkin liikaakin kiinni. Pikkuhiljaa aloin kuitenkin siinä parisuhteessa elää omaa elämääni. Laihdutin, kuntoilin ja itsevarmuuteni kasvoi siinä samalla. Mieheni havahtui huomaamaan, että vaimo on jotenkin muuttunut, eikä ollenkaan huonompaan suuntaan. Mieheni ei ole mitään keskustelutyyppiä, mutta teot puhuivat hänen puolestaan. Mieheni on ollut nyt raittiina jo muutaman vuoden. Arvostamme toisiamme, ja meidän on hyvä olla yhdessä. Että tähän päästiin, vaati jopa erilleen muuttamisen pieneksi aikaa. Tee työtä avioliittosi eteen edelleenkin. Kaikkia asioita ei sinun pidä hyväksyä. Mieti mitä haluat omalta elämältäsi. Kaikkea hyvää sinulle ja tsemppiä
... elämä on täynnä valintoja, ihmisen otettava vastuu niistä. Olet saanut paljon neuvoja ja vertaistuke jotka samassa tilanteessa olleet, valitettavasti en voi antaakovin rohkaisevaa kommenttia, vaikka tahtoisin.
Tuurijuoppous on yksi alkoholismin ilmenemismuoto -- ja jos lähimmäiset käsrsivät hänen alkoholinkäytöstään, jo yksin se riittävä ongelma jotta hakee apua (tai pitäisi olla).
Miehesi on haettava apua sairauteensa koska tahtoo sitä ... ei koska sinä vaadit (ja jos hakee apua, silloin voit ola iso "motivaatioapu"). Mitäs siitä kannetusta vasedesta kaivossa taas sanottiinkaan...
Eli, hänen tehtävä päätöksiä ja valintoja eläänsä vaikuttavissa asioissa ... uskon hänen tietävän mitä valintoja sinä teet ellei muutosta tapahdu. Valitettavasti tämä on aika yksinkertainen yhtälö, kuitenkin....
On kaikki suhteet ja kaikki ihmiset tietysti omia yksilöitään, mutta jos miejes ei itse näe olevansa alkoholisti, ja vielä halua parntua siitä, ei paljon toivoa ole. Toista ei voi muuttaa, eikä voi tietää, miten omat voimat kestää, yhdessä voi elää juoponkin kanssa, koettu on. Mutta on elettävä omilla ehdoilla, kuten joku tuolla jo sanoikin. Se ei vaan mitenkään takaa toisen raitistumista.
Meidän tarina on mennyt niin, että yhteisistä vuosista 5 ensimmäistä oli vallan ihania, kunnes viina alkoi ottaa aina suuremman ja suuremman osan mieheni elämästä. Tuurijuoppona juuri hänkin. Pisimmillään oli kuivana liki kaksi vuotta. Tuota viina-aikaa kesti viisitoista vuotta, jotka olivat todella, todella vaikeita. Sitten seurasi noin viiden vuoden kausu, jonka aikana mies taisteli irti viinasta, minä rinnallansa taistelin pois pullon pelon takaa. Yksi rankimpia kokemuksia elämässäni sekin.
Sitten on ollut kymmenen onnen täyttämää vuotta, olemme olleet kuin tuore aviopari konsanaan, tuttavatkin puhuivat nuoresta parista, kun olemme olleet paljon yhdessä, ja ilmiselvästi pidämme toisistamme. Keski-ikäisiä olemme siis jo.
Valitettavasti on käynyt niin, että mieheni aloitti vaivihkaisen naukkailun uudelleen, ensin harrastustensa parissa, sitten saunajuomina, ei kuulemma mitään pelkoa sortua enää juomaan, hän on jo oppinut läksynsä.
Eihän siinä niin käynyt, kuin hän arveli. Nyt olemme avioeron loppusuoralla, itse olen sairastunut vakavaan masennukseen, ei riittäneet enää voimat alkaa uudestaan sitä rumbaa, ja luopuminen tekee kipeeää, ikävä on ja yksinäistä.
harkitse kahdesti, onko pakko väsyttää itsensä, vai vihellätkö pelin poikki jo nyt.
Pystyin lähtemään, kun olin katsellut alkoholistia 10 vuotta. Se on pitkä aika. Pidin loppusuoralla päiväkirjaa. Kävin asiantuntijoiden juttusilla, Al-anoneissa, luin kirjallisuutta (Virtahepo olohuoneessa yms.)... Aloin irrottautua pala palalta elämäni miehestä.
Viimeinen niitti oli fyysinen sairastumiseni yhdessä depression kanssa. Mies ryyppäsi vuokrarahat samaan aikaan, ja asunnosta tuli häätö... Jo siinä oli kerrakseen syytä erolle.
Muuten, tuurijuoppous on alkoholismia. Ja alkoholismi on aina paheneva sairaus.
Kokemuksesta kerron, ettei se tuurijuoppous tuosta parane...pahenee kun(jos) lapsia saatte. Hei ei voi/kannata ainoastaan tunteiden mukaan elää. Järjenkäyttö on sallittua myös ihmissuhteissa. Tässä tapauksessa säälisin lapsianne, jos teillä nyt niitä olisi.
Olen ollut tuurijuopon kanssa avoliitossa aikoinaan kahdeksan vuotta ja se sairaus todella pahenee. Ainoa mahdollisuus on se että mies itse tajuaa sairautensa ja on valmis hoitamaan sitä. Joillekin se päivä ei koita ikinä eikä sitä voi toinen jouduttaa. Itse asiassa hoitamalla toista pitkität hänen omaa vastuutaan asiasta. Alkoholisti on aina itse vastuussa juomisestaan, ei kukaan muu. Perehdy kirjallisuuteen, esim. Voiko nainen rakastaa liikaa (Robin Norwood) avasi minun silmäni aiheeseen. Ymmärsin miksi minä olin riippuvainen tuurijuoposta eikä toisin päin. Jos haluat tukea, mene Al-Anon- perheryhmään tai lue Al-Anon- tai AA-kirjallisuutta. Jos pääsisit puhumaan raitistuneen alkoholistin kanssa (esim. AA:n avoimeen ryhmään voi mennä kuuntelemaan, tai soittaa AA:n tai Al-Anonin auttavaan puhelimeen, http://www.suomenaa.fi/auttava.html ja al-anonin puhelimet: http://www.al-anon.fi/alalist_fi.html ).
Sinä et voi toista ihmistä pelastaa etkä auttaa, hän on itse elämästään vastuussa. Parhaan palveluksen teet hänelle antamalla hänen vastata itsestään. Muuten voi olla että tuhoudutte molemmat, alkoholismi on hyvin vakava sairaus!
Pidä itsestäsi huolta,
Scilla