Ei arkea enää yksin

Minun lapset kiukutteli, kohteli tökerösti, exä puuttui minkä kerkisi, meillä oli paljon rakkautta ja halua pysyä yhdessä, mutta sekään ei auttanut onnistumaan ja lopulta hän lähti, yksin minun rakkauteni ei riittänyt suojelemaan kaikelta siltä pahalta jota lasten ja exän taholta tuli. Minäkään en osannut. Olisi siis kiva tietää minunkin miten muut ovat menetelleet.

Piristävää ... en heti muista vastaavaa aihetta käsitellyn täällä.

Haasteellinen tilanne sulla on käsissä -- mutta ei mahdoton. Pikkuhiljaa ja lastesi kanssa keskustellen ... he jo sen ikäisiä että ymmärtävät ... joten älä aliarvioi heitä.

Mielestäni on tärkeätä tehdä selväksi, ettei heille olla tuomassa uutta äitiä (15 vuotias tämän tod.näk. tajuaa selittämättäkin, 10 vuotiaan tunteita ehkä herkemmällä korvalla kuuntelisin). Kysele mitä mieltä lapsesi ovat tilanteesta, onko jotain mikä heitä huolettaa uudessa tilanteessa (esim. sinulla heille vähemmän aikaa) -- korjaa väärät pelot, vahvista positiivisia ajatuksiaan ... ja jos esiin tulee asioita joita et ole tullut pohtineeksi, mieti niitä (lapset myös yllättävän fiksuja usein).

Koeta selittää, että uusi puolisosi voi (ja pitäisi) olla hyvä aikuinen kaveri heille... uusi ihmissuhde, joka ei keneltäkään mitään "vie" vaan tuo uutta rikkautta elämäänne. Kerro miksi sinä tahdot tämän naisen elämäänne "koko päiväisesti" -- se tekee sinut onnelliseksi.

Älä pakota lapsia "ihastumaan" uuteen puolisoosi, anna heille oikeus muodostaa omat mielipiteensä ... tai olla aluksi olematta mitään mieltä. Ymmärrä että uuteen tilanteeseen lapset voivat ja saavat suhtautua kriittisesti. Mutta älä salli heiltä myöskään huonoa käytöstä ... jos/kun sitä ilmenee, puuttukaa heti asiaan ja keskustelkaa.

Koettakaa muistaa, että lapsille lapsellinen käytös on ymmärrettävää, ei aikuisille -- jos provosoidaan, ei pidä provosoitua. Mutta edelleen, huonot tavat ja lähimmäisten kohtelu eri asia (joka tietenkin pätee kaikkiin uuden orkesterin jäseniin).

Et kertonut paljonko uusi puolisosi on lastesi kanssa aikaa viettänyt ja miten tutustuminen on sujunut ... joka tapauksessa kerta rysäystä kannattaa varoa. Pienin askelin, jotta lapsilla myös omaa aikaa prosessoida tulevaa muutosta.

Exän panettelu sitten... no oletko varma että sitä edes tapahtuisi? Ei meillä... Ehkä kannattaa hänellekin puhua ja kertoa asiasta hyvissä ajoin, kiihkottomasti ja sillä mielellä että onhan tällä muutoksella vaikutusta hänenkin lasten elämään -- puhu samat asiat kuin lapsillekin. Fiksu vanhempi ymmärtää ettei lastensa elämää mitenkään helpota jos panettelun tielle lähtee.

Tulin viisi vuotta sitten asumaan mieheen luona, kenellä oli silloin 13v poikaa. Isin vieressä poika oli kiltti, minun kanssa kahdestaan kauhea ja hänen äiti syyti kaikessa aina minua. Loppuksi ei ollut muuta vaihtoehtoa, että menenkö minä meidän yhteisen vauvan kanssa asumaan muualle, kunnes poika täysikäinen, tai muuttako poika äitille. Mies kuitenkin suostui, että poika menee äitille ja viranomaisetki ajattelit, että näin parempi, mutta oli see kauhea ne kolme vuotta, vaikka yrittiin olla pojalle mukava. Poika vaan ei tottelnut mitä sääntöjä, teki mitä halusi, kun sanoin jotakin soitti heti äitille ja se taas sitten heti miehelleen ja huusi, että mikä se sun uusi akka komentele mun poikaa....
riippu tietenkin lapsista ja exsastaan, mutta semmoinen oli minun kokemus.
(sorry kirjoitusvirheistään, kun en ole suomalainen ja kirjoittaminen on vielä vaiketta.)

En tiedä onko tästä hyötyä,mutta näin meillä; lapset tapasivat uuden kaverini ns. puolueettomalla maaperällä ensimmäisiä kertoja eli veimme yhdessä heidät vapputorille ja kesäretkelle. Näin saivat kaikki rauhassa toisiinsa tutustua,mutta oli jotain sijaistoimintaakin tutustumisen ja puhumisen lomassa,koska kaikki kuitenkin jännittävät ja tekeminen lievittää jännittynyttä ilmapiiria.
Asiasta myös kannattaa puhua lapsille etukäteen ja kuunnella lastenkin ajatuksia,mutta täytyy kuitenkin muistaa kuka on aikuinen,eli ei saa antaa lasten täysin sanella elämääsi. Meillä nimittäin lapset olivat sitä mieltä että minulla ei saa olla kaveria,mutta pienestä vastustuksesta huolimatta hyväksyivät kaverini yllättävänkin helposti.

Tieto exälle ehti puskaradioita myöten ennen kuin ehdin kertoa ja toisaalta,en nähnyt kertomista edes aiheelliseksi,koska tämä on minun henkilökohtaista elämääni joka ei hänelle kuulu.

En tiedä saitko mitään, mutta näin meillä

Me kaksi viisasta aikuista päätimme edetä kaikkien hyvin ohjeiden mukaan, lapsille kerrotaan pikkuhiljaa, edetään pikkuaskelin niin ettei lasten maailma järky liikaa jne.

Kaikki ei aina kuitenkaan mene kuin kirjoissa. Kerran ollessamme kahdestaan viivyimme aamulla myöhään sängyssä, lapset olivat exällä, nautimme aamusta löhöillen ja kikattaen. Yhtäkkiä kuulemme oven käyvän ja lasten ääniä.

Säikähtäen ja paniikissa sinne tänne ryntäillen vaatteita etsien. Exä seisoi yllättyneen näköisenä eteisessä josta oli suora näkymä makuuhuoneeseen. Lapset ryntäsivät huoneeseen, katselivat uteliaina ystävääni ja utelivat ääneen "kuka täti tuo on".
Olimme hätääntyneitä ja varmaan tekemisemme oli päätöntä puuhaa jolloin exä alkoi ensiksi nauraa ja lopuksi räjähdimme kaikki nauramaan.

"Siinä teillä pähkäilemistä" nauroi ex ja lähti pois naureskellen lasten uteluille "mikä toi täti on" ja "miksi sillä ei oo vaatteita". Että näinkin voi käydä, kaikki hienot suunnitelmat menivät muutamassa minuutissa kankkulan kaivoon, ja kuitenkin kaikki meni todella hienosti, sekä lasten että exän kanssa.

Ps. Mutta samanlaista hetkellistä paniikkia en ole koskaan kokenut.