Yllättäen mies alkoi epäröimään suhteemme tulevaisuutta vaikka alkuun oli kovinkin vakavissaan. Halusi ns pitää taukoa ja miettiä. Itse en ole perässä roikkuvaa tyyppiä. Sen enmpää en alkanut tivaamaan että miksi jos ei itse vapaasti halua kertoa. Muutaman viikon itkin ja mietin että mitä nyt. Kun kysyin mies sanoi vain ettei osaa nyt sanoa vielä lopettaako suhde kokonaan vai ei. Itselleni ei tällainen jahkaaminen sovi ollenkaan, koska en,voi elää epävarmuudessa. Ilmoitin miehelle että tämä suhde loppui nyt tähän. Tein päätöksen meidän molempien puolesta. Perään on mies laittanut viestejä ja soitellut. En ole vastannut. Tavallaan olin alkuun erittäinkin pettynyt ja surullinen mutta nyt olen pelkästään helpottunut. En halunnut olla vaivaksi , ett olisin alkanut syitä tenttaamaan.
piste jahkaikulle
3
90
Vastaukset
- Hyvääjatkoa
Hienoa, että olet päättänyt asian molempien puolesta, jos juuri se toinen eli hän ei sitä osannut tehdä, vaikka halusi luultavasti niin tapahtuvan. Hän ei tainnut ymmärtää sitä ettei toista ihmistä voi pitää varalla odottamassa, jos haluaakin maistella välillä sitä sinkkuelämää ja katsella muita.
- jöröttttt
Niinpä.Se puhuminen olisi se paras tapa selvitellä asioita,kun nuo miehet sen vaan tajuaisivat!
- raakaakka
Teit oikein . On olemassa pelittäjiä jotka haluavat kiihdyttää toista juuri tuolla roikottamisella. Tahtoo sanoa että on näköpiirissä ehkä toinenkin nainen. Nyt kävi niin että ei kiinnostunut se toinen ja sinäkin laitoit loparit.
Niin jää tyhjä koura vaan miehelle. Heheh kerrankin näin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005328467Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo4364224h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?61985Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1571133Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17786Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57712Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?67682Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.28663En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.36627- 37619