En keksinyt parempaakaan paikkaa asialleni
Eli Taitaa olla avioero tulossa ja kysynkin että onko kellään tietoa ammatikseen autoa ajaville sopivista mielialalääkeistä
unilääkeitä jo hakiessani kysyin asiasta lääkäriltä,joka lonkalta heitti että eipä taida ammatiryhmällesi sopia olla,että kaikki mukamas haittaa ajosuoritusta,ei siis paneutunut asiaan mielestäni
Onko tosiaan näin? ei voi olla.Kuinka muut ammatikseen ajavat erosta selviävät
Sen tiedän että ilman niitä en erontullessa pärjää
yksin tässä kaupungissa lapsia ym..........
Näkyykö ko.aineiden käyttö kanssaihmisille?
Eli Taitaa olla avioero tulossa ja kysynkin että onko kellään tietoa ammatikseen autoa ajaville sopivista mielialalääkeistä
unilääkeitä jo hakiessani kysyin asiasta lääkäriltä,joka lonkalta heitti että eipä taida ammatiryhmällesi sopia olla,että kaikki mukamas haittaa ajosuoritusta,ei siis paneutunut asiaan mielestäni
Onko tosiaan näin? ei voi olla.Kuinka muut ammatikseen ajavat erosta selviävät
Sen tiedän että ilman niitä en erontullessa pärjää
yksin tässä kaupungissa lapsia ym..........
Näkyykö ko.aineiden käyttö kanssaihmisille?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Silloin kun minä ja mieheni erosimme, hänelle 'määrättiin' diapameja ja sairaslomaa koska hän ajaan ammatikseen bussia. Hän on kuulema vaaraksi liikenteelle ja itselleen silloin kun syö näitä lääkkeitä. Mieti kannattaako lähteä rattiin jos syöt jtn tabuja, tai kysy vaik viel toiselta lääkäriltä jos et ole varma.
Diapamit ei ole masennus / mielialalääkkeitä. Mielialalääkkeet vaikuttaa vaan niihin hyvän olon välittäjäaineisiin, xerotoniiniin.. tai jotain sinne päin.
Mielialalääkkeet ei yleensä vaikuta autolla ajokykyyn, eikä kukaan muu kuin itse huomaa niiden käyttöä. Hieman ne voi väsyttää, muttei kai kaikkia käyttäjiä.
Mutta ihan omasta kokemuksesta voin sanoa, että ikinä en enää moisia suuhuni pistä. Sen verran huonoja on kokemukset, kun niitä viime kevättalvella kolme kuukautta popsin.
- kamalaa hikoilua jopa -15 pakkasella, tekemättä mitään
- seksihalut meni täysin
- vaikka ei kamalasti väsyttänutkään, niin kuitenkin olis aina ja aina vaan voinut nukkua
- pahinta oli kuitenkin vieroitusoireet. Lääkkeen syömistä ei voinut lopettaa yhtäkkiä, vaan annosta pienentäen. Sekään ei vaan meinannut onnistua millään ja lopettaminen kesti yli kuukauden. Korvissa suhisi, pyörrytti sun muuta mukavaa. Viimein tein täydellisen stopin ja sitä helvettiä kesti yli viikon. Tuntui, ettei tule ennalleen enää millään...
Minä käytän Diapamia säännöllisesti iltaisin. Yöhommiin lähtiessäkään ei ole mitään havaintoa siitä että napit jotakin haittaisivat. Reagointikyky on parempi kuin useilla nuoremmilla.
Toisinaan käy niin, että yöhomman jälkeen otan nukahtamispillerin. Nukun nelisen tuntia, ja lähden pirtsakkana omalla autolla töihin - jossa vaaditaan vielä parempaa pirteyttä.
Tottumiskysymys. Ei minusta kukaan huomaa päältä päin mitään merkkiä lääkityksestä.
Kuten joku kirjoittikin, eivät mielialalääkkeet mitään rauhottavia ole.
Itse olen syönyt niitä 7 vuotta (!), enkä tiedä koska olen valmis yrittämään ilman.
Olen kyllä sitä mieltä, että ne auttavat huomattavasti. Kun on tarpeeksi ahdistava olo, seksihalujen väheneminen tms. on pikkujuttu siihen nähden, että ahdistus pienenee.
Noi lääkkeet ei paranna mitään, ainoastaan siirtää ongelmaa. Itse asiassa mullakin sattui silloin kuurin loppuvaiheessa niin tunteita järkyttänyt asia, että maailma musteni... Oli hyvin lähellä, etten tehnyt jotain lopullista.
Jos mieli järkkyy tarpeeksi, niin siihen ei lääkkeet enää auta. Onhan noita mielialalääkkeitä tutkittu ja ymmärtääkseni ne saattaa joskus jopa altistaa itsemurha-ajatuksille.
Yritä päästä ongelmistasi eroon ilman lääkkeitä. Unilääkkeetkin on tarkoitettu tilapäiseen käyttöön, mutta eräskin tuttu on syönyt niitä jo niin kauan, ettei varmaan enää ikinä voi nukkua ilman lääkkeitä.
Jos sun asenteesi on tuo, niin et varmasti pärjää ilman lääkkeitä, mutta muista: Et pärjää pelkillä lääkkeilläkään!
Hakeudu terapiaan, jos elämä tuntuu mahdottomalta. Se on varmasti parempi konsti kuin lääkkeet ja se saattaa oikeasti auttaakin. Hommaa uusia harrastuksia, äläkä jää pyöriskelemään synkkien ajatusten kanssa. Pahinta on varmaan murheiden hukutus alkoholin avulla = lopullinen niitti.
En tosiaan halua ottaa kantaa ylipäätään, mutta yritän laitella jotain vastauksia kysymyksiisi.
Lähes jokaisella tuon ryhmän lääkkeistä on haittaa liikenteessä. Itse olen käyttänyt 7 vuotta isoja annoksia ja käytännössä olen kuitenkin näin paremmassa kunnossa tekemään vaativan työni kuin ilman. Ensi viikoilla voi sivareita huomata enemmän, mutta parin kuukauden aikana olet tottunut jo annoksiin ja liikenteessä liikkuminen isollakin autolla sujuu.
Pientä etsimistä voi oikean lääkkeen löytäminen vaatia. Monet nukahtamislääkkeet metaboloituu jo aamuksi pois kokonaan. SSRI-ryhmästä löytyy varmasti sopiva masennuslääke, vanhemmilla lääkkeillä on enemmän väsyttäviä sivareita samoin remeronilla ja bentsodiatsepiineillä.
Älä edes harkitse ajamista aineissa!
A i n e i s s a.
Mitä eroa sillä on, manipuloiko ihminen päätään viinalla, huumeilla tai reseptilääkkeillä? Ei mitään. Jos et selviydy erosta ilman nappeja, ota sitten saikkua niin pitkäksi aikaa, että saat pysyä irti ratista lääkityksen ajan.
Tarjosivat minullekin serotoniiniselektiivejä eromasikseen ja kokeiltu on. Hitto, mitä myrkkyjä! Mielialalääkkeet todellakin romuttavat ajokyvyn.
Nappien nappailu omalta osaltani loppui siihen paikkaan, kun löysin itseni eksyksistä työmatkalla ajamassa vasenta kaistaa kotoa poispäin, vaikka piti olla kotiin menossa.
Hengissä ollaan ja matkan varrelle on mahtunut vittumaisia aikoja. Erosta on 6 vuotta ja asiat tänään aika hyvässä mallissa. Ei niitä asioita pillereillä pelasteta, vaan sillä, että ottaa itseään niskasta kiinni. Mitä sitten, jos masentaa ja menee päiviä kutakuinkin toimintakyvyttömässä synkkyydessä? Se kuuluu asiaan. Silloin haetaan saikkua ja levätään ja mietitään, miten rakennetaan elämä uusiksi.
Varaudu siihen, että vuosien savotta siinä on tiedossa, mutta on se vaivan väärti :)
Karmeita "totutteluoireita" unettomuuksineen ym. ym. En suosittele.
Mutta ajattelin myös työpaikkaani.
Tässä firmassa on kova kuri kaikin puolin.
Jos vaikka esim 2-4-6kk on poissa niin eipä suurtakaan virhettä tarvitse tehdä kun on ulkona ennekuin huomaakaan.On sivusta seuraneena kokemusta vastaavasta tilanteesta,eli kenkää tulee
Ps vaimo läksi lasta viemään puolilta päivin hoitoon ett illalla lähdetään viettämään hääpäivää,pari kertaa soittanut ett kohta tulee(klo jo.19.00)
Eilen viimeksi kävi parisuhdeterapiassa,eipä näy paljon olleen apua) käydään vuorotellen.
Eli vaimo täysin tunteeton ja jatkuvasti vanhenpiensa luona niinkuin tänäänkin"lapsen vienti reisulla"
pelkään ett ei tule ollenkaan,helppohan se tähän hääpäivään ois lopettaa...
melkein vuos tässä on eriasteisessa epävarmuudessa jo oltukin....rassaa ääretömästi
Rakentava kysymys:
Kumman kanssa on helpompi elää - kuoliaaksi ajamasi pikkukoululaisen kanssa vai työttömyyspäivärahalla?
Työpaikkoja tulee ja työpaikkoja menee. Itse olin saikulla melkein puoli vuotta aikanaan ja melko pian "työkyvyttömyyden" jälkeen sitten lähdin itse siitä firmasta. Uusi elämä uudet haasteet.
Ei masenna yhtään, kun nyt on paremmat hommat ja palkka pompsahti semmoiset 50% lisää siihen menneeseen verrattuna. Vuoden väliporras piti väliin tekemäni, että oli vain hieman siistimmät duunit ja palkkakin vain vaivaiset 2? tunnilta parempi.
Heitä pois se duunista stressaaminen. Osaajalle on töitä ja ammattilaiselle on töitä kohtuullista korvausta vastaan aina.
Mutta mutta.
Mihinkäs se ilmeinen ero nyt on tulolla? Mikä mättää?
Mielialalääkkeitä on varmaan joka lähtöön ja saattavat vaikuttaa eri ihmisille eri tavalla. Nukahtamislääkkeistä minulla on sellainen kokemus että niihin jää aika nopeasti koukkuun, ei uskalla enää luottaa että nukahtaa ilman ja sitten on pakko ottaa joka ilta. Sairasloma on siinä kohti hyvä jos ei kertakaikkiaan pysty töihin mutta mielestäni ei kannata jäädä kotiin suremaan vaan pysyä liikkeellä, tavata ystäviä ja puhua erosta ja omista tuntemuksista. Eronneita on joka kolkalla, saman kokeneita ihmisiä jotka ovat selvinneet. Tännekin voi kirjoittaa, deittipalstalle voi laittaa ystävähaunkin ja hakea vain kirjeystävää jonka kanssa pohtia elämäänsä. Yksin ei saa jäädä suremaan, siinä murheet vain kasvavat uskomattoman suuriin mittoihin ja sitten jo tarviikin lääkitystä. Usko ja luota että on olemassa paljon hyviä ihmisiä jotka ovat valmiita tukemaan sinua tarvittaessa. Käytkö itse siellä perheneuvojalla? Minua ainakin auttaa paljon kun käyn noin kerran viikossa puhumassa asioistani. Keksi joku uusi harrastus missä tapaat ihmisiä, saat muuta ajateltavaa. Käy työterveyshoitajalle puhumassa, käytä hyväksesi kaikki apu mitä on tarjolla. Muista ettet ole yksin, meitä eroamassa olevia/eronneita on vaikka kuinka paljon ja samojen asioiden kanssa painitaan kuin sinä. Jonkun aikaa sattuu, mutta ajan kanssa haavat paranevat ja elämä alkaa vähä vähältä tuntua yhä paremmalta. Toivon sinulle voimia, pidä itsestäsi huolta, se on parasta mitä tässä tilanteessa voit tehdä. Pian näet jo valoa tunnelin päässä, usko minua.
Scilla
Niin, on lääkkeillä sivuvaikutuksia. Ei tiedä, että koska hymähtää päähän. Vartin päästä vaiko tunnin päästä.
Avioerosta ei kannata syyttää itseään. Asiat riitelevät useasti, eivät ihmiset. Suhde ei toimi.
Jos juo tai lyö, niin on parempi, jos lähtee kävelemään....pitäisi tajuta itse lähtee...!
Ei mielialalääkkeet mihinkään "hymähdä" Vaikutuskin alkaa vasta päivien kuluttua, eikä sitä vaikutusta välttämättä edes huomaa. Tai jos/kun huomaa, niin sen huomaa siitä millaisia sivuvaikutuksia niistä tulee.. Niistä kerroinkin jo tuossa aiemmin.
Mun mielestä tuossa jotku kirjoitti jo niin varoittavia esimerkkejä siitä, millaiseen koukkuun lääkkeisiin saattaa jäädä (7v käyttänyt jne..)
Älä usko lääkäriä, kun hän sanoo ettei mielialalääkkeistä tule riippuvaiseksi. Ehkä ei tulekaan kuten huumelääkkeistä, mutta käytännössä asia on niin, että jo lyhytaikainen käyttö saattaa vaikuttaa niin, ettei niiden käyttöä uskalla/voi lopettaa. Vieroitusoireet saattaa olla aivan hirveitä!
Ja vielä noista sivuvaikutuksista..
Millaista on elämä ilman seksiä? Ja jos seksi onnistuisikin jotenkin, niin miltä tuntuu orgasmi, joka ei tunnu miltään?
Millaista on elämä, kun voisi aina vaan nukkua ja nukkua? Hyvä olo joo..
Millaista on elämä, kun alkoholin nauttiminenkaan ei tunnu enää miltään? Siitä ei saa minkäänlaista hyvänolon tunnetta ja juoda voi kuinka paljon tahansa. Lopulta vaan nukahtaa..
Millaista on elämä, kun saa olla hiestä märkänä aamusta aamuun, tekemättä mitään?
Millaista on elämä, kun ajat autoa? Olet mielestäsi ihan skarppina ja on hyvä olo. Ei mitään tunnetta siitä, että olisit vaaraksi kenellekään. Ei pienintäkään. Kuitenkin yhtäkkiä huomaat ajaneesi jonnekin aivan muualle, mihin olit menossa, etkä ilman miettimistä muista mihin olit menossa.
Mielestäni -ja ainakin minun kohdalla- nuo sivuvaikutukset masentavat enemmän, kuin se alkuperäinen masennus, jonka johdosta silloin aloitin lääkkeiden syönnin.
EI KOSKAAN ENÄÄ!!!
Tulee vielä mieleen yksi juttu, kun tässä mietin.. (miten äkkiä ihminen unohtaakaan)
Vaikka tuossa sanoin, ettei ne välttämättä väsytä vaikka nukkua voisikin vaikka kuinka paljon, niin se ei ole totta.
Autolla ajaessa mulle saattoi tulla yhtäkkiä niin hirvittävä unikohtaus, että oli pakko pysähtyä kävelemään tai sitten nukkumaan. Ja kohtauksia tuli hyvin nukutun yön jälkeen, keskellä kirkasta päivää.
Ja mikä kummallisinta, niin uneliaisuus oli pahimmillaan silloin kun olin lopettelemassa lääkkeen käyttöä ja lääkkeen annostus oli enää 1/4 alkuperäisestä. Se vihoviimeinen viikko ilman lääkkeitä (vedin pytystä alas) oli pahin, mutta se kannatti.
Mietin joskus, että mahtaakonan nuo lääkäritkään tietää mitä mömmöjä ihmisille määräävät ja miten ne vaikuttaa? Olis ainakin mielenkiintoista tietää ovatko koskaan itse kokeilleet...
Ne mun pillerit oli nimenomaan näitä uuden sukupolven lääkkeitä, jotka on "entistäkin tehokkaampia ja vähemmän sivuvaikutuksia aiheuttavia"
Luin tuossa just eräältä nettisivulta näistä ja totean, että siinä "asiantuntija" puhuu ihan täyttä paskaa ja teksti on kuin jonkun lääkefirman mainoksesta. Voi jumalauta...
Minulla on sama tilanne kuin alkuperäisellä kirjoittajalla - paitsi etten aja ammatikseni. Eroon liittyvät asiat ahdistivat niin pahasti, että muutama kuukausi sitten sain lekurilta mielialalääkereseptin. Minun osaltani ne ainakin helpottavat oloa, olen ihan oma itseni muuten, mutta rintaa puristanut ahdistuksen tunne on vähentynyt. Toinen hyvä puoli on se, että nukun hyvin illasta aamuun heräilemättä murehtimaan asioita aamuyöstä. Auton ajamiseen tai muuhun fyysiseen suorituskykyyn lääkkeillä ei ole ollut vaikutusta, päinvastoin olen jopa jaksanut käydä juoksulenkeillä mikä ei olisi tullut kuuloonkaan vielä muutama kuukausi sitten.
Lääkäri ehdotti myös sairaslomaa, mutta sitä en missään tapauksessa halunnut: olisi ollut vihoviimeistä jäädä yksin kotiin eroasiaa täyspäiväisesti murehtimaan.