Onko teillä kokemusta henkisestä väkivallasta?
Minulla on...
olen ollut mieheni kanssa 7 vuotta ja lapsia on neljä.mieheni ei puhu minulle juuri mitään,kun yritän kysyä ei saa vastausta.Vaikka olisin kuinka ystävällinen tahansa.Riidan tullen,kääntää minulle selkänsä ja nukkuu kuin ei olisi mitään edes tapahtunut!Kun yritän puhua,vastaa että älä ala tappelemaan.Yksin onkin helppo tapella:)
En viitsi puhua itsekään,on vaan raskasta.Tuntuu ettei tunne toista!Toista ihmistä ei voi muuttaa,itseään vaan.Minä hoidan kotona kaiken,mies on töissä 12 tuntia paivässä.Tuntuu turhalta elää mykän kanssa.mielipiteitä kiitos!
Minulla on...
olen ollut mieheni kanssa 7 vuotta ja lapsia on neljä.mieheni ei puhu minulle juuri mitään,kun yritän kysyä ei saa vastausta.Vaikka olisin kuinka ystävällinen tahansa.Riidan tullen,kääntää minulle selkänsä ja nukkuu kuin ei olisi mitään edes tapahtunut!Kun yritän puhua,vastaa että älä ala tappelemaan.Yksin onkin helppo tapella:)
En viitsi puhua itsekään,on vaan raskasta.Tuntuu ettei tunne toista!Toista ihmistä ei voi muuttaa,itseään vaan.Minä hoidan kotona kaiken,mies on töissä 12 tuntia paivässä.Tuntuu turhalta elää mykän kanssa.mielipiteitä kiitos!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuo kuulostaa jo aika vakavalta. Melkeen niinkun äijääs ei oikeen huvittais enää. Tosin saattaa olla vaan väsynyt. 12 tuntia on pitkä työpäivä jos ei sitten raukka pakoile perhettään.
Kannattas ehkä kääntyä jonkun ammattilaisen puoleen ja kysyä sieltä neuvoa.
Hei mut tellä voi olla 7 vuotis kriisi menossa. Koittakaaka järkätä enemmän yhteistä aikaa ilman muksuja, vaikka joku lomareissu. Jospa siitä sitten kipinä taas syttyis.
Niin minäkin ehdottaisin ammattiauttajalle menoa ja keskustelemaan miksi miehes on mykkä. Olen itsekin oppinut puhumaan enemmän vasta 10 avioliittovuoden jälkeen ja meillä kriisivuosi oli yhdeksäs. Onko teidän suhde symbioottinen, ja haluaako miehesi omaa rauhaa?
Itse olin aikoinani vähäpuheinen elämän vaikeuksien vuoksi. Kun vaikeudet jäivät taakse, ajattelemiseen kuluvan energian voi suunnata muualle. Siinä vaiheessa itse aloin puhua enemmän ja minusta tuli sosiaalisempi. Pitkää työpäivää tein itsekin silloin, mutta nyt en tee enää.
nikit tulee väärinpäin. Masahan sen piti olla kirjoittanut :)
asutaan ulkomailla miehen työn vuoksi.Aupair tulee kohta,niin voi järjestää yhteistä aikaa.Minä olen järjestänyt kaikki yhteiset jutut ja ehdottanut.mies kävelee perässä,jos teen kaiken valmiiksi.Olis kiva jos toinen yllättäisi joskus:)Olen sen sanonutkin hänelle,miten kivalta se tuntuisi.Vastaa että: oon niin huono tälläsissä asioissa.Eipä ollut suhteen alussa,kummasti vaikeutuu:)
Olen väsynyt järjestämään kaiken valmiiksi.Uutena vuotena kävin mieheen käsiksi,meni hermot totaalisesti kun oli taas kiusattu kunnolla.Kaikenlisäksi mua syytetään aina!Mies ei ota vastuuta mistään.
Tekisi mieli tulla lasten kanssa Suomeen ja jättää ukko tänne tekemään duunia.Se kun tuntuu olevan tärkeintä elämässä.
No tee sitte niin. Jätä se paskiainen sinne svedujen keskelle (jos sielä ootte)tekee paskantärkeetä duuniinsa ja tuu muksujen kans takas tänne kunnon ihmisten luo. Vois olla että alkais ukkoskin vähän ajatteleen toisella lailla.
No jätä se paskiainen sinne svedujen keskelle (jos sielä ootte) tekee paskantärkeetä duuniinsa. Muksut kainaloon ja tuu takas tänne kunnon ihmisten keskelle.
Vois äijäskin alkaa vähä ajattelee.
MInulla on vähän samanlainen mies. Nössö, joka ei yllätä koskaan, eikä turhia puhu. Tai oikeastaan on hän muuttunut paremmaksi tässä vuosien mittaan. Olen siis jaksanut puhua ja pyytää ja odottaa. Monesti on pitänyt avioerolla uhata, kun ei muuten ole vipinää tullut kinttuihin. Ja mies kyllä tietää, että minä voin lähteä. Olen kyllä itsekin tullut vastaan siten, että olen perustellut asioita, enkä syytellyt tai nalkuttanut. Se on kumma miten paljon paremmin asia menee perille, kun sen sanoo hiljaisella päättävällä äänellä...ja perustelee niin, ettei toinen voi muuta, kuin alkaa ajattelemaan, että mitenhän se tosiaan on?
Kyllä sitä henkistä väkivaltaa saattaa jaksaa kestää tosi pitkäänkin.Mut kyllä jossain vaiheessa
tulee toppi vastaan.Siitähän ei kyl mitään tuu et toinen puolisko on se joka kokoajan yrittää ja yrittää ja toinen on passiivinen.
Oon kokemusta lähipiiristä, et parikymmetä vuotta
on kestetty ja nyt on ero menossa.Paljon katekeruutta siit et elämä on mennyt mahdottoman tehtävän parissa.
Eroaminen ruumiillisen väkivallan takia on jotenkin hväksyttävämpää ja helpompaa.
Sisäänpäin kääntyneille parisuhdehirviöille
potku persauksiin vaan..
Ajatelkaa itseänne hyvät naiset!!!!