Mielestäni yksi tärkeimmistä asioista eroa harkittaessa on se, ettei mieti asioita (vain)yksin tai omien läheistensä kanssa, vaan kertoen rehellisesti puolisolleen, kaikki miltä tuntuu, _ennen_ kuin on päättänyt mitään, jo varhaisessa vaiheessa, kun rupeaa miettimään eron mahdollisuutta.
Uskoisin, että useimmat näin tekevätkin, mutta olen myös kuullut tapauksia, joissa suhteen toinen osapuoli on vain kertonut päättäneensä erota. Se on todella väärin toista kohtaan, eikä silloin anna toiselle edes mahdollisuutta yrittää, selittää syitä tai jopa korjata mahdollisia väärinkäsityksiä.. Sen jälkeen, kun asioista on puhunut rehellisesti, ja kumpikin tietää missä mennään, voi olla tarpeellista ottaa aikaa itselleen ja miettiä itsekseen kaikessa rauhassa asioita. Onhan eroaminen yhteinen asia, vaikka vain toinen osapuoli sitä tahtoisi tai harkitsisi.
Tällaisia ajatuksia minulla, toivon jaksamista jokaiselle, joka joutuu asian kanssa painimaan.
Uskoisin, että useimmat näin tekevätkin, mutta olen myös kuullut tapauksia, joissa suhteen toinen osapuoli on vain kertonut päättäneensä erota. Se on todella väärin toista kohtaan, eikä silloin anna toiselle edes mahdollisuutta yrittää, selittää syitä tai jopa korjata mahdollisia väärinkäsityksiä.. Sen jälkeen, kun asioista on puhunut rehellisesti, ja kumpikin tietää missä mennään, voi olla tarpeellista ottaa aikaa itselleen ja miettiä itsekseen kaikessa rauhassa asioita. Onhan eroaminen yhteinen asia, vaikka vain toinen osapuoli sitä tahtoisi tai harkitsisi.
Tällaisia ajatuksia minulla, toivon jaksamista jokaiselle, joka joutuu asian kanssa painimaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minä olen kokenut tämän "ilmoitusluontoisen"-version. Eihän sitä edes ymmärtänyt muutamaan päivään, että mitä toinen tarkoitti. Ja kun asia valkeni, niin sitten sain kuulla (useasti), että "tämä on hänen yksityisasiansa".
Mutta kai se on niin, että kun toinen ei osaa puhua ja jalkansa on hivuttanut jo ovenrakoon, niin ahdistukseltaan ei enää osaa asiaansa muulla tavoin ilmaista kuin edellämainitun kaltaisesti.
Taustasta sen verran, että miehellä oli silloin jo muu ihminen mielessä. Siksipä asiaa pahensi sellainenkin seikka, että aluksi syytti minua petturuudesta, eli oli mielessään kääntänyt omat tekemisensä toisen, minun, tekemisiksi... ja sen nojalla tahtoi erota.
Koskaan ei pitäisi siis antaa asioiden mennä niin pitkälle, että murentaa toisen omien pyrkimystensä eteenpäin viemiseksi, vaan pitää pystyä sanomaan ääneen (mielellään ajoissa), että nyt on asiat pois raiteltaan, voidaanko puhua...
Siis tälläkin tavalla sitä asioita oikeasti hoidetaan.
Kyllä minakin ilmoitin miehelleni, kuin salama kirkkaalta taivaalta (niin kuin hän sanoo) että en rakasta häntä enää. Jotenkin vaan vuosien varrella olin turtunut siihen tunteeseen etten tunne oikeastaan mitään, ja kyllä sen ulos kakistaminen oli todella vaikeaa. suhdetta yritettiin vielä "lämmitellä" ja puhua asioista. Minusta vaan tuntui et mulla ei ole miehelleni mitään sanottavaa. Ei mulla toista miestä ollut tai miehelläni toista naista että syy eroon olisi siinä...Nyt sit asutaan erossa ja katotaan mitä elämä tuo tullessaan. Seurustellaan, ollaan erossa ja mietitään asioita. Ehkä joskus vielä palaamme yhteen asumaan..kuka tietää...
vuosikausia puhuttiin ja riideltiinkin mutta vaikka ero oli vireillä useamman kerran.Ja aina vaan aloitettiin uudelleen,toinen ei lopettanut avioliiton ulkopuolista suhdetta vaikka vannoi!Kuka sellasta jaksaa,en ainakaan minä.
Eihän sellaista pidäkään jaksaa. Sitä en suinkaan tarkoittanut.. Itsekään en jaksaisi. Eihän loputon puhuminen auta. Sitä vain meinasin, ettei ero tulisi toiselle yllätyksenä..
Minä olen laittanut avioeron harkinta-ajan eteenpäin.
Nyt kun aika alkaa kulua umpeen, sanoin miehelleni, että meidän pitäisi varmaan puhua.
Kaikista tähän liittyvistä ja muista ongelmista puhun aina ystävieni kanssa.
Saa nähdä, kuinka menee.
.. voihan sitä puhua, mutta kun toinen ei ymmärrä. Meillä puhuttiin vuosia ja hänen mielestään ongelmia ei ollut, no joo korkeintaan minun tyytymättömyyteni
-raha asioiden järjestykseen, harrastuksiin kulutettuun rahaan
-lasten kasvatukseen
-perheen yhteisiin lomajärjestelyihin, joulunviettoihin etc
Hänestä tein turhaan numeroa moisista pikkuasioista. Kun puhuttiin, hän piti sovittuna sitä, että noudatettiin hänen mielipidettään.
Kun aloin sanoa selvästi ja kuuluvasti EI hänen "sopimuksilleen" olin lapsellinen ja kiukuttelin pikkuasioista. Kun kieltäydyin noudattamasta hänen sääntöjään keskusteltiin iltoja ja öitä siitä miten avioliitto toimii ja kuinka itsekäs olen.
Kun sitten lähdin ja hain eron, se tuli hänelle täytenä yllärinä. Kuin salama kirkkaalta taivaalta, meillähän ei ole ollut ongelmia, hän on tehnyt kaikkensa. näin hän on kertonut kaikille, jotka vain jaksavat kuunnella.
Hyvin kuvasit tilanteenne ... ja noita riittää -- valitettavasti. Usein miehelle tieto sitten tulee aidosti "salamana kirkkaalta taivaalta", kun ei ole ottanut puolisoaan tosissaan ja aidosti keskustellut sanelemisen sijaan (tosin, osaavat tuon naisetkin). Muistaakseni vihkivalassa luvattiin myös kunnioittaa toista ... mielestäni tuollainen suhtautuminen miehesi puolelta ei sitä ollut -- toivottavasti te molemmat opitte tapahtuneista, edes.
Annoin ukon luulla, et kaikki on hyvin ja hiljakseen etin asunnon ja muutin pois. Keskustelemalla ym.ei päätäni olisi saanut käännettyä silloin.Saman tekisin taas jos tarvis ois....Väärin olis ollu antaa toiselle toiveita suhteen jatkumisesta.Karvas maku siitäkin ois jäänyt jos minä jo tunteet haalenneina olisin katsellut vierestä kuin toinen yrittää muuttua joksikin muuksi kun on! Erottu ois kuitenkin ennen pitkää...Nykyinen elämäni on ok,en olisi saanut mitään mitä mulla nyt on, jos siihen ekaan liittoon olisin jäänyt!!!